Michel Houellebecq: Maasto ja kartta

(Julkaisematon kirja-arvostelu vuodelta 2011)

Michel Houellebecq: Maasto ja kartta, romaani, WSOY 2011 (Ville Keynäs suom.)

Michel Houellebecq kirjoittaa aiheromaaneja, jotka yhdistelevät esseetä ja proosaa. Hän ottaa mielellään kantaa nykyisiin huolenaiheisiin, kuten maahanmuuttoon, islamismiin ja seksuaalisuuteen liittyviin ongelmiin. Houllebecq lukeutuu niin sanottuihin kohukirjailijoihin, mutta tätä asiaa ei kannata korostaa liikaa. Kohu on nimittäin syntynyt lähinnä siitä, että Houellebecq uskaltaa kritisoida länsimaista elämänmenoa, eikä liiku meikäläisten kirjailijoiden mukavuusalueilla. Lisäksi hän antaa mielellään provosoivia lausuntoja. Niiden aiheuttamassa rytäkässä unohtuu usein, että ranskalainen on erinomainen kirjailija.

Houellebecq sai viimeisimmistä La carte et le territoire -romaanistaan (Maasto ja kartta) kotimaansa arvostetun Goncourt-kirjallisuuspalkinnon. Tunnustus vaikutti tosin tulleen kirjailijan laadukkaasta aiemmasta tuotannosta, sillä Maasto ja kartta ei kuulu tekijänsä parhaimpiin töihin.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että uusi romaani olisi huono. Keskinkertaistakin Houellebecqiä lukee mielellään. Uusin kirja vaikuttaa välityöltä, mutta se vahvistaa entisestään mielikuvaa Houellebecqistä eräänä tärkeimmistä nykykirjailijoista.

Houellebecqin heikkouksia ovat ontot henkilöhahmot ja köykäiset juonet, vahvuuksia puolestaan aihevalinnat ja niiden tarkkanäköinen käsittely. Kirjailija on saanut lokaa niskaansa, sillä hän on esimerkiksi nimittänyt islamia ”maailman typerimmäksi uskonnoksi”. Kiiltomatoon kirjoittanut Jarkko Tontti määritteli Houellebecqin Oikeus nautintoon -romaanin liioittelun romaanitaiteeksi, ja tämä pitää paikkansa. Ranskalainen provosoi, mutta pääsee provosoidessaan lähelle totuutta.

Maasto ja kartta kertoo ranskalaisesta Jed Martinista. Hän on valokuvaaja ja taidemaalari, joka kärsii luomisen tuskasta ja lähes täydellisestä tunteettomuudesta muihin ihmisiin nähden. Amerikkalaiset kirjallisuuspiirit eivät Houellebecqistä perusta, sillä hänen romaaniensa maailmankuva on äärimmäisen pessimistinen. Hänen hahmonsa eivät ole kiinnostuneita juuri kiinnostuneita mistään, ellei rahaa ja valtaa lasketa. Seksin Houellebecq näkee rahan ansaitsemisen ja vallan tavoittelun välineenä.

Martin nousee maailmanmaineeseen ensin Michelinin kartoista tekemillään valokuvasuurennoksilla ja myöhemmin erilaisia ammatteja kuvaavilla maalauksilla. Kaikkein eniten hysteriaa aiheuttaa maalaus ”Bill Gates ja Steve Jobs keskustelevat tietotekniikan tulevaisuudesta”, Houellebecqin piikki teknologiaan ja sen kehittäjiin höyrähtäneelle nykyajalle. Taidemaailmaa Houellebecq kuvaa järjettömäksi instituutioksi, joka ryntäilee päättömästi eri muoti-ilmiöiden perässä.

Tekijä ironisoi Maastossa ja kartassa myös itseään. Romaanissa on henkilöhahmona kirjailija Michel Houellebecq, josta päähahmo Martin maalaa muotokuvan. Samalla kaksi taiteilijaa tutustuvat toisiinsa. Fiktiivinen Houellebecq kuvataan erakoituneeksi ja vastenmieliseksi alkoholistiksi, eli juuri samanlaiseksi millaisen mielikuvan lehdistö on oikeasta Houellebecqistä antanut. Maalaukseen päätyvä Houellebecq päätyy kirjoittamaan Martinin näyttelyyn pitkähkön esittelytekstin, joka lisää kuvataiteilijan suosiota entisestään. Romaanien tekijälle käy sen sijaan kehnosti, sillä hänet tapetaan raa’asti.

Maastossa ja kartassa osallistutaan fiktiivisen Houellebecqin hautajaisiin. Todellinen kirjailija on monesti uhkaillut lopettaa kirjoittamisen, sillä hän on kyllästynyt sen mukanaan tuomaan kuuluisuuteen, joten Maastossa ja kartassa oleva hautajaiskohtaus saattaa olla vertauskuva oikean kirjailijantyön päättymiselle.

Näitä rivejä ja lausuntoja ei kuitenkaan välttämättä kannata ottaa aivan tosissaan. Ennen kuolemaansa fiktiivinen Houellebecq toteaa tuntevansa ”ihmiskuntaa kohtaan vain heikkoa solidaarisuutta”, mutta todellinen Houellebecq jatkaa silti romaanien kirjoittamista ja tuntee selvää huolta länsimaisen kulttuurin tulevaisuudesta. Ihmisinhon takaa pulpahtelee silloin tällöin usko ihmiseen.

Houellebecqin hahmot eivät tosin yleensä löydä paikkaansa maailmassa. Martinkin vieraantuu elämästä, mutta hieman eriskummallisella tavalla. Hän tulee valokuvillaan ja maalauksillaan niin rikkaaksi, ettei hänen enää tarvitse tehdä töitä. Martin ostaa Audi A6:n, täydellisen henkilöauton, ja vetäytyy muurin ja metsän suojaamaan kartanoonsa. Hän saavuttaa rauhan vierailemalla valtavassa ja lähes tyhjässä hypermarketissa sekä ajellessaan uudella Audillaan ”levollisena, ilottomana, ehdottoman neutraalina”.

Maaston ja kartan Parnassoon arvostelleen Tommi Melenderin mielestä edellinen lainaus kuvaa nykyihmisten kyltymätöntä materialismia, mutta tämä on hieman turhan yksioikoinen näkemys. Ihminen on aina saanut nautintoa hyvin suunnitelluista esineistä. Martinin ongelmana on, että hän sulkeutuu kokonaan maailmalta ja lopettaa olemassaololleen merkityksen antaneen työskentelyn kokonaan. Hän on kykenemätön ratkaisemaan ongelmaa, joka syntyy toimeentulon rajamailla eläneen taiteilijan alkaessa takoa rahaa. Houellebecq ratkaisi oman vastaavan ongelmansa muuntamalla sen kirjaksi.

Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi[at]gmail.com

Nöyryytyksestä

Olemassaolonsa pelkälle tekemiselle perustavalle ihmiselle kaikkein hirvittävin kuviteltavissa olevia asia on, jos ja kun hän menettää kykynsä toimia. Paikoillaan pysyminen on tällaiselle ihmiselle käytännössä mahdotonta. Hän pitää useimmiten joko sairauden tai ikääntymisen mukanaan tuomaa toimintakyvyttömyyttään henkilökohtaisena loukkauksena, johon voi reagoida ainoastaan vihalla.

Philip Roth kuvailee tätä ihmiskuntaa pitkään seurannutta ongelmaa uudessa pienoisromaanisarjassaan, johon kuuluvat kirjat Jokamies, Tuohtumus, Nöyryytys ja vielä suomentamaton Nemesis. Romaaneissa kerrotaan neljän kosketuksensa jokapäiväiseen todellisuuteen menettävän miehen tarina.

Nöyryytys kertoo kuuluisuuteen nousseesta amerikkalaisesta näyttelijästä Simon Axlerista, joka menettää eräänä päivänä äkillisesti kykynsä näytellä. Hän ei enää kykene nousemaan teatterin lavalle, menemään yleisön eteen ja asettumaan uskottavasti vieraan ihmisen nahkoihin.

Axler kuvaillaan robottimaisesti toimivana ja täydelliseen itsekuriin uskovana 65-vuotiaana miehenä. Kun Axler ei voi enää työskennellä ammatissaan, hän alkaa pitää elämäänsä näytelmänä. Shakespearelta peräisin oleva ajatus, jossa jokainen vastaantulija käsitetään näyttelijäksi ja jossa jokainen esittää elämänsä aikana monia rooleja, saa Axlerin nöyryyttämään vapaaehtoisesti itseään. Hän menee ensin psykiatriseen sairaalaan ja aloittaa myöhemmin suhteen itseään huomattavasti nuoremman vanhan perhetuttavan kanssa, vaikka tietää koko ajan tarinansa olevan lopussa.

Myös muut Rothin ns. Nemesis-sarjan kirjat käsittelevät älykkäitä ja taiteellisia lahjoja omaavia ikääntyviä miehiä, jotka eivät pysty hyväksymään vanhenemiseen kuuluvaa voimien ehtymistä. He päätyvät itsemurhan kaltaisiin epätoivoisiin ratkaisuihin ja pyrkivät tekemään mahdollisimman paljon ja mahdollisimman pitkään. Sitä ennen vapaaehtoisesti valittu traaginen rooli pitää tietenkin näytellä loppuun asti.

Roth on tällä hetkellä 78-vuotias, joten hänen voidaan helposti ymmärtää kuvaavan omia vaikeuksiaan ikääntymisen kanssa. Joka tapauksessa hänen voi olettaa tietävänsä aiheen läpikotaisin. Nöyryytyksen ja Rothin muiden romaanien ongelmana on, että ne ovat muodoltaan hyvin hallittuja, mutta sisältävät aivan liian vähän tunnetta. Olen itse kiinnostunut hallitun kokonaisuuden (eli muodon) ja tunteen (eli tyylin) yhdystämisestä. Nöyryytyksessä vauhtia yritetään lisätä seksillä, mutta se käsitetään eläimelliseksi pelehtimiseksi. Aistillisuus puuttuu kokonaan.

Axler pakenee julkisuuden valokeilaa, mutta päätyy pienempään valokeilaan yhdessä lähimpien ihmistensä kanssa. Hän ei pysty hyväksymään toimettomuutta. Tätä voidaan hyvällä syyllä pitää ihmiskunnan kirouksena, koska se ei jätä rauhaan eikä mahdollista elämästä nauttimista. Toimintapakko kannattaa kuitenkin myös ymmärtää ihmiskuntaa eteenpäin ajavana voimana. On sittenkin hyvä, että suurin osa meistä on Rothin kirjoissa esiintyvien henkilöiden kaltaisia itseään epätoivoisesti eteenpäin ajavia hahmoja.