Darkness on the Edge of Townista

Varttuneempi ”Pomo”

Jokaisella kolikolla on kääntöpuolensa. Niinpä jos Bruce Springsteenin vuonna 1975 levyttämä Born to Run on kolikon valoisampi puoli, vuonna 1978 julkaistu Darkness on the Edge of Town on puolestaan se pimeä puoli.

Levyä hierottiin pitkään monestakin syystä. Born to Run oli Springsteenin läpimurtolevy, ja sen pohjalta tehtiin pitkiä kiertueita. Kiertueita seurasivat epämääräiset, levytysoikeuksiin liittyneet oikeusjutut. Lisäksi ”Pomo” tavoitteli jälleen täydellisyyttä. Ei ihme, että levytyksessä kesti.

Tulosta kuitenkin syntyi. Liikaakin, sillä Darkness on the Edge of Townin sessioista jäi yli lukuisia kappaleita. Ne eivät mahtuneet levylle, jossa oli selkeä teema: pettymys. Ylimääräisistä lauluista muun muassa ”Because the Night” (Patti Smith) ja ”Fire” (Robert Gordon) tuli hittejä muille muusikoille.

Springsteen eli 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa hedelmällisintä luomiskauttaan. Darkness on the Edge of Town aloitti kehityskulun, joka huipentui vuonna 1984 julkaistuun Born in the U.S.A. -levyyn. Kaikki Springsteenin vuosien 1978 ja 1984 julkaisemat levyt ovat olleet verrattain pessimistisiä. Niissä hän profiloitu amerikkalaisen työväestön ja New Jerseyn alueen kuvaajaksi.

”Pomo” ei tosin ole masentava muusikko. Ikävistä lähtökohdistaan huolimatta Springsteenin ja hänen yhtyeensä musiikki on aina ollut vauhdikasta. Sen perimmäinen teema on, että vaikeudet pystyy voittamaan. Niin tälläkin levyllä. Kappaleet, kuten ”Badlands”, ”Candy’s Room” ja ”Prove It All Night” uhkuvat tukahdutettua vimmaa.

Kuten useimmat parhaat pitkäsoitot, Darkness on the Edge of Town on kestoltaan lyhyt. Kymmenen kappaletta kestävät nelisenkymmentä minuuttia. Ne ovat vastaava hittikeskittymä kuin aiempi Born to Run -levykin. Darkness on the Edge of Townilla Springsteen on kuitenkin aikuistunut. Näissä lauluissa hän on ymmärtänyt, että kaikki nuoruuden unelmat eivät sittenkään tule toteutumaan.

Born to Runista

”The Big Man” (Clarence Clemons) ja ”The Boss” (Bruce Springsteen)

Bruce Springsteenin (ja hänen E Street Bandinsa) vuonna 1975 julkaisema Born to Runon täydellinen rock-levy. Se kestää vain vajaat 40 minuuttia, mutta siinä ajassa ehtii paljon. Jopa niin paljon, että mukana on Junglelandin kaltainen, yhdeksän ja puoli minuuttia kestävä kappale.

Born to Run on Bruce Springsteenin kolmas levy. Se on myös hänen parhaansa. Aiemmat, Greetings from Ashbury Park, N.J. (1973) ja The Wild, The Innocent & The E Street Shuffle (1973), olivat pelkkää harjoittelua. Niillä Springsteen yritti matkia Bob Dylania, ja sotkeutui omaan näppäryyteensä. Born to Run on Bruce Springsteenin ensimmäinen todellinen pitkäsoitto. Se teki hänestä tähden, jonka tekemisiä seurataan vieläkin.

Born to Run on teemalevy. Springsteen on kertonut haastattelussa, että hän halusi kuvata yhden kesäillan ja -yön tapahtumia. Laulussa seikkailee (nuoria) henkilöitä, joita elämä on kohdellut kaltoin. He ovat ajelehtijoita, jotka löytävät identiteettinsä muun muassa autoista ja rakkaudesta. Levy on kuvastonsa ja sanastonsa puolesta häpeilemättömän kliseinen. Springsteenin intohimoinen laulu ja loistava musiikki eivät kuitenkaan jätä epäilystä; tosissaan tässä ollaan.

”Pomon” kolmas levy on siitäkin merkityksellinen, että koko tuotannostaan ainoastaan tällä albumilla Springsteen on puhdas romantikko. Hän laulaa menetetystä rakkaudesta ja toteutumattomista unelmista, mutta aina uuden rakkauden löytämisen ja unelmien toteutumisen näkökulmasta. Vasta myöhemmin Springsteen lokeroitiin amerikkalaisen työväestön ja elämän kurjuuden kuvaajaksi.

Albumilla on liuta erinomaisia kappaleita. Muun muassa myrskyisä avausraita Thunder Road, täydellinen nimikappale ja moneen suuntaan polveileva Jungleland ovat Springsteenin (ja rockin) parhaita lauluja. Unohtamatta tietenkään levyltä löytyviä muita klassikkoja, kuten She’s the Onea tai Nightia.

Born to Run on alusta loppuun sykähdyttävä, yksi kaikkien aikojen parhaimmista albumeista. Rolling Stone -lehti arvioi sen 2000-luvulla kaikkien aikojen 20 parhaan levyn joukkoon, mutta tämä on puppua. Born to Run on nimittäin kaikkien aikojen kolmen parhaan levyn joukossa.

The Cantosista

Kirjan varhaisen painoksen kansi

Ezra Poundin elämäntyö, The Cantos, on merkittävä runoelma. Siihen kuuluu runoja ja kokoelmia usean vuosikymmenen ajalta. On väitetty, että The Cantos on modernismiksi kutsutun runotyylin merkittävin saavutus. On myös väitetty, että The Cantosin arvon vesittää kirjoittajan tietyissä kohdissa esittämät antisemitistiset ja fasistiset kannat.

Jälkimmäiseen vastaan: pötyä. Allen Ginsberg, Poundin ystävä, on eräässä haastattelussa kiteyttänyt The Cantosin arvon. Kyseessä oli Ginsbergin mukaan ensimmäinen runokokoelma, johon tekijä merkitsi elämänsä kaikki kokemukset ja etsinnät. On siis väistämätöntä, että rehellinen kirja sisältää virheitä. Näiksi virheiksi voidaan hyvin lukea Poundin fasistiset jaarittelut, joita hän itsekin myöhemmin katui.

Se hairahduksista. The Cantos oli jo lähtökohtaisesti suuruudenhullu projekti. Tekijä visioi kirjoittavansa oman versionsa maailmanhistoriasta. Ei ihme, että lukija tarvitsee tuekseen lähtöaineistoa. Sivuilla vilisee kiinalaisia kirjanmerkkejä, historiasta tuttuja tai historian unohtamia hahmoja, tapahtumia, lainauksia ja viittauksia. Pelkästään The Cantosin kirjoittaminen ei ollut elämäntyö; myös sen lukeminen on.

Jo Wikipedian artikkelia selailemalla selviää, että The Cantos on jotakin erityistä. Kirja ylpeilee vaikeudellaan, mutta vaikeus ei tee sille hallaa. Hankaluus ei ole huonoa kirjoittamista, vaan tyylillinen valinta. Pound oli erinomainen kirjoittaja. Ginsbergin mukaan hän oli viimeinen amerikkalainen, joka todella ymmärsi Eurooppaa. Ei ihme: olihan Pound todistamassa viime vuosisadan suurimpia mullistuksia, kuten Ensimmäistä ja Toista maailmansotaa.

Kaikkien merkittävien töiden kohdalla syntyy porua. The Cantosin tapauksessa sen aiheutti kaksi asiaa: kirjan vaikeus ja joidenkin runojen fasismi. Näiden asioiden taakse katsoja tapaa kuitenkin merkittävän runoteoksen, jonka veroisia ei montaa ole. Suomennosta tuskin on luvassa, vaikka Tuomas Anhava huhujen mukaan sitä aikoinaan yrittikin.

Muuta:

The Cantos pääkaupunkiseudun kirjastoissa
Juhani Tikkanen kirjoittaa Poundista ja The Cantosista