Karri Kokon kirjasta Das Leben der Anderen

Kansi

Karri Kokko (s. 1955) on maamme johtavia kokeellisia (tai kokeilevia) runoilijoita. Hänen viime vuosinaan julkaisemissaan kirjoissa pääosaan nousee tyyli, ei sisältö. Kirjoitusmetodi on Kokolle usein tärkeämpi kuin itse kirjoitus. Näin on esimerkiksi Haavikko-pastississa Sillat voitetaan kulkemalla, porno-oopperassa Cosí fan tutte ja sanamuunnelmateoksessa Mitä ehkä.

Das Leben der Anderen on kauttaaltaan lainausta. Sen nimi on otettu hyvältä saksalaiselta elokuvalta, jossa käsitellään DDR:n aikoinaan tekemää vakoilua, eli tirkistelyä. Kokon versiona se on jättimäinen valikoima lainauksia ihmisten Facebook-palvelussa tekemistä tilannepäivityksistä ja muista kommenteista. Tirkistelyä, siis, mutta hauskaa sellaista.

Facebookhan on eräänlaista julkista vakoilua. Sen kautta pystyy seuraamaan tiettyyn rajaan asti ystävien, kollegoiden, sukulaiden ja ventovieraiden elämää. Kokko on eräs ensimmäisistä kokeellisista kirjoittajista, jotka ovat tajunneet Facebookin mahdollisuudet runoudessa. Das Leben der Anderenhan ei tosin ole runoutta. Se ei oikeastaan edusta mitään varsinaista kirjoitustyyliä.

Silti kirja puolustaa paikkaansa. Kaikkeahan saa tehdä, kunhan pysytään tietyissä rajoissa. Kokon kirja ei paljasta mitään järisyttävää, vaan on eräänlainen läpileikkaus erilaisten ihmisten elämään. Allekirjoittanutkin on mukana. Jotkut ovat ilmeisesti suuttuneet mukanaolostaan Kokon teoksessa. Oikeutettua kai sekin, vaikka Facebookia käyttämällä sitoutuu jo mielestäni tietynlaiseen julkiseen esilläoloon.

Das Leben der Anderen on nykymaailman kuva. Nykymaailma on esillä olemista, ja se näyttäytyy tässä kirjassa. Kokko kommentoi nykymaailman kohinaa hyvällä, uudella tavalla.

Muuta:

Kirja kustantamon sivuilla
Karri Kokon blogi Lyhyttavaraliike
Karri Kokko tässä blogissa

Tuukka Hämäläisen kirjasta Moottorit

Kansi

”Käynnistäkää moottorit”, lauletaan CMX:n kappaleessa Sivu Paholaisen päiväkirjasta. Kyseisen laulu ja saman yhtyeen scifi-teemalevy Talvikuningas näkyvät selkeästi Tuukka Hämäläisen (s. 1987) avaruusrunoelmassa Moottorit. Kaikissa on samaa lopun tunnelmaa, samaa suurta tarinallisuutta.

Moottorit kertoo lähitulevaisuudesta, jossa vähälukuinen ihmiskunta elää koneiden ja rappion maailmassa. Runoelma on marinoitu paitsi CMX:llä, niin myös scifi-kirjallisuudella ja televisiosarjoilla Babylon 5 sekä Battlestar Galactica. Melko vaikeaselkoista kirjaa avaa loppuun lisätty selitysosio.

Kiitosta Hämäläisen esikoisteos ansaitsee aiheestaan. On hienoa, että joku jaksaa kirjoittaa yhtenäistä, eeppistä tarinaa tässä fragmenttien ja eteerisen tunnelmoinnin maailmassa. Olkoonkin, että moniäänisyys tekee Moottorit-kirjastakin katkelmallisen. Kuvattu kokonaismaailma on kuitenkin vähintään Talvikuningas-esikuvansa veroinen. On kiinnostavaa lukea hyvän tarinan sisältävää kirjaa, joka ei avaudu helposti.

Toisaalta CMX:n levyllä esiintyvää toista todellisuutta on mietitty enemmän. Kuten sanottu, Hämäläinen sortuu välillä vaikeaselkoisuuteen. Niinpä scifiä harrastamattomat tuskin saavat Moottorit-teoksesta paljoa irti. Eipä silti, lajityypin ystäville kirja on herkkua.

Muuta:

Kirja kustantamon sivuilla

Eeva Karhusen kirjasta Unelma

Kansi

Eeva Karhusen (s. 1986) esikoisrunokoelmalla on hieno nimi. Unelma virittää lukijan jo ennen kirjan avaamista tiettyyn tunnelmaan. Tämä tunnelma on unelmointia, merkityksen etsimistä kuvitellusta ja kuvitellun tekemisestä todelliseksi. Kansikin on hieno. Siinä on samaa unenomaisuutta kuin sisällössä. Kannen kuva onkin tilataideteos, jonka nimi on osuva: ”Unelma on toisella puolella”.

Unelman toispuolisuus antaa vihjeen Karhusen kokoelman tulkitsemiseen. Sen mukaan unelma on aina jotakin tavoittamatonta, jotakin muualla olevaa. Se ei siis koskaan ole läsnä, käsin kosketeltavissa.

Kokoelma sisältää lyyriseen tunnelmaan virittyneitä proosarunoja. Niissä on tarinallisuutta, näytelmänomaisuutta. Karhunen onkin opiskellut teatteria. Niinpä runoissakin on tiettyä lavastuksellisuutta: ”On mahdollista nähdä maailma rakenteiden mukaan tai hullaantua. Onnelliseksi tekee merkityksen antaminen kuvalle, keskustelulle tai hengähdykselle.” Elämä nähdään monissa runoissa staattisena lavasteena, jonka läpi pitää murtautua toiselle puolelle. Runot ovat siis liikettä kohti merkitystä, kohti unelmaa.

Unelma on täynnä roolirunoja, joissa seikkailee nuori nainen. Hahmo on juureton ja etsii paikkaansa maailmassa. Hänen toimissaan näkyy toive pysyvyydestä, halusta asettua johonkin: ”Vihmoo, lumihiutaleet kuvioivat maan. Nainen pinoaa kirjat seinänvierustaan. Hän on tullut jäädäkseen.”

Niinpä esteettisesti hienosta kokonaisuudesta kutoutuu juonellisesti eheä kokonaisuus. Proosarunot ovat vielä sen verran rosoisia, että Karhuselta voi odottaa jatkossa enemmän. Silti tai juuri siksi Unelma on lupaava esikoinen.

Muuta:

Kirja kustantamon sivuilla
Eeva Karhusen blogi