Arvostelu Vesa Haapalan kirjasta Termini

”Vesa Haapala (s. 1971) ilahduttaa kirjoittamalla kuluneesta aiheesta kiinnostavasti. Hänen toinen runokokoelmansa Termini sijoittuu Roomaan, sen nykyhetkeen ja historiaan. Ääneen pääsevät niin tavalliset kuolevaiset kuin kuolemattomat kirjailijatkin. Se on alkuvuoden köyhässä runotarjonnassa omaa luokkaansa.”

http://www.kiiltomato.net/?rcat=Kotimainen+runous&rid=1794

Elokuvasta Che: Guerrilla (2008)

Kolikolla on aina kääntöpuolensa. Siinä missä Steven Soderberghin ohjaaman Che Guevara -elokuvan ensimmäinen osa kertoi menestyksekkäästä vallankumouksesta, toinen osa, Guerrilla, käsittelee epäonnistumista. Siinä Ernesto ”Che” Guevara (1928-1967) nähdään Boliviassa. Alussa Guevara jättää mukavan valtionviran Kuubassa ja siirtyy Etelä-Amerikan viidakkoihin toista vallankaappausta tekemään. Hän käyttää salanimeä, mutta jo alusta asti kaikki tietävät, minkä miehen kanssa ovat tekemisissä.

Jokin on toisin. Kuubassa kaikki tähtimerkit olivat kohdillaan ja pieni joukko vallankumouksellisia voitti väkilukuisesti paljon vahvemman armeijan, kansalaisten sympatiat ja kaappasi vallan. Boliviassa kaikki menee poskelleen. Taistelutoverit jättävät, pettävät tai kuolevat, maanviljelijät eivät jaksa innostua valtataistelusta ja Yhdysvaltain tukema Bolivian sotilasjuntta jyrää joka rintamalla. Guevara nähdään muukalaisena. Hänet ymmärretään väärin. Vain harvat näkevät hänessä vapauttajan, Kuuban vallankumouksen sankarin.

Guerrilla on pitkä elokuva, yli kahden tunnin mittainen, vaikka siinä ei tapahdu paljon. Enimmäkseen se kuvaa pienen taistelujoukon käytännön ongelmia, kuten muonitus- ja tarvikejärjestelyjä. Jostain on jatkuvasti puutetta. Guevaran parta kasvaa, mutta tavoitteet eivät täyty. Ongelmat kasautuvat. Näin käy sekä Guevaralle että elokuvalle, sillä tapahtumattomuudesta on monesti vaikea kertoa mitään kiinnostavaa. Onneksi pääosaa esittävän Benicio Del Toron karisma kestää. Hänen takiaan elokuvan katsoo loppuun.

Guerrilla ei ole yhtä hyvä kuin edeltäjänsä El Argentino. Teemoiltaan synkempi kakkososa ei missään vaiheessa lähde lentoon, vaikka ei olekaan huono elokuva. Soderberg ei kaunistele Guevara-myyttiä tai hänen surullista kohtaloaan. Ohjaaja näyttää kaikkien tunteman vallankumoustaistelijan omana itsenään: hyvää tarkoittaneena miehenä, jonka keinot eivät enää Boliviassa riittäneet. Siksi tämäkin elokuva on syytä katsoa.

J.G. Ballard (1930-2009)

Brittiläisen kirjailijan James Graham Ballardin kuolema on suuri menetys. Lohtua tuo vain se, että hän eli pitkän elämän ja pystyi saattamaan kirjallisen tuotantonsa loppuun. Viimeiseksi hänen elinaikanaan julkaisemakseen kirjaksi jäi sopivasti elämäkerta Miracles of Life. Yksi kirja on tiettävästi vielä tulossa.

Ballardin tuotannollisesti parhaat vuodet sijoittuvat 1960- ja 1970-luvuille. Silloin hän loi useita merkittäviä romaaneja, kuten The Atrocity Exhibition, Crash ja Tornitalo. Hän aloitti tieteiskirjailijana, mutta siirtyi nopeasti psykologisempaan kirjallisuuteen, jossa kuvasi erityisesti nykyaikaisen yhteiskunnan varjopuolia. Ballard säilyi merkittävänä ajattelijana pitkälle 2000-luvun puolelle, vaikka hänen parhaat romaaninsa olikin kirjoitettun 1980-luvun loppuun mennessä. Monet muistavat hänet erityisesti vuonna 1984 ilmestyneestä puolielämäkerrallisesta romaanista Auringon valtakunta. Siinä hän kertoi lapsuuden kokemuksistaan sodan runtelemassa Shangaissa.

Itselleni Ballard on merkittävä vaikuttaja. Hän ei vaikuttanut juurikaan omaan kirjoittamiseeni, vaan lähinnä ajatteluuni. Hänen kuvansa nykyisyydestä ja tulevaisuudesta on synkkä ja tarkka. Suosikkikirjojani häneltä ovat autokolarien eroottista puolta käsittelevä Crash sekä nykyaikaista ”omavaraista” pienoisyhteisöä kuvaava Tornitalo. Ballardilla ei ollut kovin ylevää kuvaa ihmisestä. Juuri siksi hän olikin yksi merkittävimmistä 1900-luvun jälkipuoliskon yksilön ja yhteiskunnan tilaa kuvanneista kirjailijoista.

Kirjallisuudesta hänelle ei löydy helposti hengenheimolaisia; niin omaperäistä Ballardin proosa oli. Muusta taiteesta lähimmäksi tulee ehkä maalari Francis Bacon. Ballardin lailla Baconkin kuvasi 1900-lukulaista ihmistä lähinnä vastenmielisenä olentona. Tästä mestarillisuudesta heidät tullaan muistamaan.