Voihan nenä

nenäpäivän kirpputori

Kyllä mulla on vielä matkaa Muumimamman käsilaukun sisältöön: nyt olisi ollut kaarnalaivalle käyttöä.

Onneksi mun oma nenäni on tukevasti kiinni, muuten kyllä unohtaisin sen johonkin. Tänään olin unohtanut lapsen koulussa vietettävän nenäpäivän. Helsingissähän ei enää kouluissa ole vuosiin ollut reissuvihkoja tai muuta manuaalista yhteydenpitoa, vaan vanhempien oletetaan tarkistavan mielellään päivittäin netin kautta sähköisestä reissuvihosta wilmasta, mitä kouluun kuuluuu – sinne merkitään siis poissaolot, pienillä usein läksyt, aina kokeet, opettajien ja koulun tiedotteet (ja myös jos oppilaan koulunkäynnistä on jotain erityistä huomautettavaa).

Tosi kätevää. Mähän olen opettajana ahkerasti joka tunnin jälkeen täytellyt wilmaa ja manaillut, että mikä niillä vanhemmilla on, kun ei ne lue viestejä. No, tänä syksynä kun mä olen ensimmäistä vuotta vastaanottavana osapuolena, niin olen joutunut tosissani tsemppaamaan, että muistaisin edes kerran viikossa kurkata, mitä sieltä löytyy.

Tällä viikolla löytyi sitten tiedote nenäpäivän kirpputorista. Luin sen varmaan vähän hätäisesti – ajtus kuitenkin oli, että lapset tuovat kouluun yhden tavaran kirppikselle ja ostavat sitten toisen tavaran tilalle, tuotto nenäpäivälle. Unohdin asian saman tien. Kunnes sitten tänä aamuna yhtäkkiä muistin sen lähetettyäni lapsen jo kulkemaan koulumatkan viimeiset sata metriä yksin. Kirosin, kirmasin perään ja huohottaen selitin asian ällistyneelle lapselle. Sitten ruvettiin kaivamaan käsilaukusta myyntiin sopivaa esinettä. En tarjonnut kännykkää tai auton avaimia (molemmat niin vanhoja malleja, että ei varmaan olisi menneet kaupaksi), mutta onneksi oli muutenkin mistä valita, kuten tuosta kuvasta näkyy (valikoimasta jätettiin siis heti pois myös käytetyt nenäliinat ja jo aloitetut keksit).

Tuosta kuvastahan puuttuu vain se, mikä sitten valittiin: kankainen hiuspanta. Sen ja kahden euron kanssa lähetin lapsen sitten koulun ovesta sisään. Kotona oli pakko sitten kaivaa viesti esiin, ja tarkastaa, mitä siinä oikein sanottiin. Ahaa, siis vain yläkoulun ja lukion oppilaat tuovat tavaraa, ja torstaina, ei perjantaina. No, hiuspanta ei ainakaan paljon repussa paina. Sitten oli pakko tarkastaa myös mikä ihmeen nenäpäivä. Koska se on lanseerattu j.e.s. (jälkeen esikoisen syntymän), se on mennyt multa hitusen ohi, mutta nyt siis selvisi, että kovasti hyvään tarkoitukseen kerätään rahaa, ja hauskaakin on. Toivottavasti lapsi nyt ainakin pääsee kirpparille shoppailemaan kaksieurosellaan.

Mutta mitä tälle hataralle päälle voisi tehdä? Kalenteri mulla on jo käytössä (jääkaapin ovessa), mutta en muista merkitä sinne kaikkea. Kännykän muistutuksia lisäilen mm. lasten koulukirjaston kirjoista (jumppavaatteet unohdin tänään myös, joten lisäänpä niistäkin muistutuksen) ja jopa keskustelunaiheista (tyyliin muista kysyä mieheltä, miten se Oulun projekti edistyy), mutta ei tunnu sekään riittävän. Miten te muistatte kaiken mitä pitää? Vai muistatteko?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Luojan kiitos lapsi ei ole päiväkodissa, saati koulussa! Mä unohdan aivan kaiken. Äitini odottaa jännityksellä sitä päivää, kun unohdan lapseni johonkin. Toisaalta äidin odotus on kovin hauska vitsi, mutta turhan lähellä totuutta kuitenkin.
    Kalenteri on seinässä ja siihen merkkaan neuvolan, hammaslääkärin ja työvuorot. Kaikki muu on unohdusuhan alla.

    • 1.1

      sanoo

      Noi meidän pitää yleensä sen verran ääntä itsestään, ettei ihan helposti unohdu matkasta. Sen sijaan tän päivän kruunasi tietysti se, että olin unohtanut, että perjantaisin koulu loppuu aikaisemmin. Siellä ne istui iltapäivähoidon penkillä ja kysyi silmät suurina: ”Miksi sinä et tullut hakemaan?” ”No kun mä unohdin!” ei ole ihan se rauhoittavin vastaus, joten selitin, että kun oli ruuhkaa ja bussikin kulki hitaasti. Unohdin muuten viime perjantainakin.

  2. 2

    sanoo

    Jollain oudolla tavalla odotan aikaa, kun meilläkin on käytössä wilma tmv. En tiedä miksi! Se jotenkin symboloi yhteiskunnallista asemaa vanhempana. Kuten myös päiväkodin vanhempainillassa käyminen. Outoa. Onkohan kellään muulla vastaavaa?
    Mutta eikö sinne wilmaan saa asetettua, että kaikista tiedotteista tulisi ilmoitus sähköpostiin? Se on mulla ratkaissut monta ongelmaa, koska itsekään en jaksa käydä kurkkimassa eri järjestelmiä. Nyt kuitenkin sähköpostit tulee kännykkään, joten sitä kautta saan tiedon mm kirjaston eräpäivistä, pankkitilin saldohälyn ja päiväkodin tiedotteet, jotka tulee spostilla. Se on mun pelastus!

    • 2.1

      sanoo

      Joo, on tässä tietysti sellaista statusta. 🙂 Mä aina välillä ihmettelen, miten paljon ne siellä koulussa luottaa meihin – ja toisaalta miten paljon me luotetaan niihin. Lapsen päivästähän ei kuule enää mitään, opettajaa tavataan pari kertaa vuodessa.

      Enpä ollut muistanut (heh) tota s-postimahdollisuutta – tosin en mä sitäkään joka päivä tsekkaa, kun ei ole työviestejä eikä älypuhelinta. Mutta kirjaston eräpäivien suhteen se kyllä pelastaa!

  3. 3

    bleue sanoo

    Ihan huippukirjoitus taas, monella lailla! Lisämuistin ostaminen olisi varmaan kätevää tuohon kuljetusseikkailuperhevaiheeseen. Minua jotenkin niin hymyilytti tuo Oulu projekti muistutus :D! Minulla nimenomaan jää sanomatta ukolle usein mitä piti, ja sitten ei enää jaksa. Mutta oletusarvo toki on, että miehet lukevat ajatuksiamme?
    Vietättekö te muuten isänpäivää? Mihin aikaan Ranskassa on isänpäivä/onko?

    • 3.1

      sanoo

      No niin, lisämuistikaupoille vain! Ihan joku pieni muistitikkukin auttaisi näin alkuun, sen kun tuikkaisi suuhun, niin johan raksuttaisi.

      Sarjassamme kulttuurien kohtaamisia: ranskalainen koulu viettää täällä isän- ja äitienpäivää suomalaisen kalenterin mukaan – tulee ranskalaisille vanhemmille sitten kivana yllätyksenä, äitienpäivä sielläkin on toukokuussa (eri viikonloppuna tosin), mutta isänpäivä on kesäkuussa. Tänään oli kuitenkin isät kutsuttuina pienten luokkaan herkkuaamiaiselle, ja syksyn lehtiä on laminoitu kirjoitusalustaksi (onnellisella kolmen lapsen isällä on siis sunnuntain jälkeen kolme syksynlehtiaiheista kirjoitusalustaa. 😀 ) Ennen kuin koulu tarttui asiaan, niin me ei kyllä juuri vietetty, taisin sentään askarteluttaa esikoisella kortin pienempänäkin, mutta siinäpä se.

  4. 4

    sanoo

    Mie en muistakaan. En mitään. Kaikki pitää laittaa ylös kännykkään, mutta sen kännykänkin pitäis olla taulun kokoinen ettei näkymä menisi liian sekavaksi silmissäni. Mutta minkäs teet, tällä mennään. Tähdellisimmistä on kuitenkin tähän mennessä selvitty, vaikka usein tunnenkin itseni järjestelmällisempien tuttavien keskuudessa melko, no, boheemiksi. Kuten he ovat asian ilmaisseet.

    • 4.1

      sanoo

      Mä odottelen innolla jotain sellaista henkilökohtaista muistutusrobottia, pakkohan sellaisen on tulla markkinoille, kun ongelma näyttää olevan laajalle levinnyt. Tää kalenterin sekavuus on myös tosiaan ongelma, jos sinne merkkaisi kaiken, niin melkoinen lakana saisi olla – ja jos ei merkkaa, niin mitäs hyötyä siitä sitten on?

  5. 5

    sanoo

    Ihan mainio tuo keskustelumuistus! Munki pitäis ruveta samaan hommaan, koska yleensä mies kuulee munki kuulumiset vasta kun selitän niitä jollekin kyläilijälle… Ei oikein arjessa ehdi nähdä tarpeeks.

    Wilmaviestit tulee mulla ainakin mailiin, mut ei se mitään auta. Unohdan ne heti. Hiukan auttaa, kun käännän ne miehen mailiin, se ei oo ihan yhtä reikäpäinen.

    • 5.1

      sanoo

      Meillä mies hukkasi wilma-tunnuksensa ennen kuin oli ehtinyt kirjautuakaan sinne… Ja nyt mun pitäisi muistaa muistuttaa sitä, että pyytäisi uudet – ja sitten mä vielä ihmettelen, kun lapsi ei muista läksyjään. 😀

  6. 7

    sanoo

    Muistan vain kirjoittamalla Wilma-viesteistä tärkeät jutut heti samantien kalenteriin. Ja ilmoitukset Wilma-viesteistä kannattaa tosiaan tilata suoraan sähköpostiin. Kalenterista viivaan aina yli jo tehdyt jutut – muuten en pysyisi kärryillä perheen menoista.

    • 7.1

      sanoo

      Näin pitäisi kyllä tehdä, samoin pitäisi vastata kaikkiin viesteihin saman tien, muutenhan ne unohtuu ikiajoiksi. Mä odotan kauhulla sitä aikaa, kun wilma-viestejä tulee kolmesta lapsesta, nyt sentään riittää kahden osalta vilkaista luokan ovessa olevasta listasta, onko ne nukkuneet päiväunia ja lukaista säännöllisesti saapuvat ”koulussa täitä” -sähköpostit.

  7. 8

    Vilijonkka sanoo

    Meillä koululainen muistaa nykyään itse omat asiansa, tai jos ei muista niin ei niitä yleensä muista kukaan muukaan… Viime viikolla hän oli esim. mennyt kouluun, ja huomannut pihalla, että kaikilla muilla oli jumppavarusteet mukana. Sitten oli äkkiä polkenut kotiin, pakannut jumppakamat ja pyöräillyt takaisin, ehti kuulemma vielä ajoissa tunnillekin! Wilma on onneksi aika helppo, kun ne viestit tulee sähköpostiin (ja sitäpaitsi meidän koulussa ei kauheasti edes tiedoteta mistään, joten ei ole oikeastaan kyllä mitään käsitystä mitä siellä tapahtuu). Tarhalaisten lelupäivät yms. unohtuu kyllä. Onneksi niillä on nykyään leluviikko, niin jos maanantaina unohtaa voi viedä seuraavana päivänä lelun. Kuulemma moni muukin oli unohtanut maanantaina…

    Mulla on kaksi eri kalenteria (toinen laukussa ja toinen kotona seinällä), ja niitten synkronointi ei aina ihan toimi. Aina välillä kyllä vähän pelkään, että joku unohtuu hakea jostain. Lisäksi jätän usein tavaroita jonnekin. Usein pyydän lapsia muistuttamaan, joskus se toimii. Mutta saatan esim. mennä koko viikon postilaatikon ohi pari kertaa päivässä, enkä muista postittaa jotain kiireellistä kirjettä. Joskus, kun on oikein paljon menoja samalle päivällä, teen paperille erillisen ”käsikirjoituksen”, johon merkataan kenet pitää viedä minnekin, kuka vie, mitä kamoja pitää olla mukana, ja lisäksi sen missä välissä kukakin syö ja mitä. Illalla ei tosiaan muista yleensä miehelle enää sanoa mistään mitään, ja sitten vaan ihmettelen, että miten hän ei mukamas tiedä jotain…

    • 8.1

      sanoo

      No niin, meidän muksuthan lopettaa kaiken harrastamisen nyt heti, ja käy kaikki iltapäiväkerhossa 10-vuotiaiksi, jotta saavat siellä välipalan ja pääsevät samaan aikaan kotiin. Ehkä pystyn muistamaan ruokkia niitä illalla.

      Näissä wilma-käytännöissä taitaa tosiaan olla eroja koulujen välillä, siellä missä mä olen töissä sitä käyttänyt, niin viestitettiin aika paljon, varsinkin yläkoulun puolella, ja kyllä tuolta ranskalais-suomalaisestakin tulee useampi viesti viikossa, kun läksyjä merkitään nyt wilmaan, ettei lapset unohtaisi…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *