Vapaus, veljeys, tasa-arvo

Olin vaalilautakunnassa, mutta ei mulla ole tapana ottaa siitä lavastettuja kuvia, nyt vain satuttiin tarvitsemaan haastattelun oheen.

Olin vaalilautakunnassa, mutta ei mulla ole tapana ottaa siitä lavastettuja kuvia, nyt vain satuttiin tarvitsemaan haastattelun oheen.

Ei taida olla mikään yllätys, että mä elän juuri siinä puna-(sini-)vihreässä kuplassa, jossa mä en tunne ketään perussuomalaisten (tai keskustankaan) kannattajaa, ja vaikka sunnuntain vaalitulos ei varsinaisesti ollut yllätys, niin kyllä se silti (taas) masensi. Tuntuu pieneltä ja voimattomalta, kun huomaa olevansa vähemmistössä ja että asioista tulevat päättämään ihmiset, joiden arvomaaillma tuntuu olevan omasta kaukana.

Meillähän seurataan kahden maan vaaleja, ja mulle on noussut tässä mieleen huhtikuu 2002. Me oltiin muutettu ihanaan uuteen kotiin Torkkelinmäelle ja aurinkoisena sunnuntaina mä olin pesemässä makuuhuoneen ikkunaa. Telkkari oli auki, ja TV5 Monde näytti suorana Ranskan presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen tuloslähetystä. Ovensuukyselyitä, ehdokkaat äänestämässä, kommentaattorit studiossa kommentoimassa.

”Ja nyt, nyt saapuvat alustavat tulokset ja saamme ruutuun toiselle kierrokselle menevien ehdokkaiden kuvat” – mä käännyin ikkunasta katsomaan ja me huudahdettin miehen kanssa hämmästyksestä studioyleisön (ja varmaan 60 miljoonan ranskalaisen kanssa), kun ruutuun lävähti ennakkosuosikki Jacques Chiracin kanssa ei suinkaan sosialistiehdokas ja pääministeri Lionel Jospin vaan kansallisen rintaman Jean-Marie Le Pen.

Mies on edelleen katkera siitä, että joutui äänestämään Chiracia toisella kierroksella, niin kuin sitten 80% äänestäjistä. Seurauksena oli valtavia mielenosoituksia ja äänestysprosentin nousu seuraavissa vaaleissa – Ranskassa äänioikeuttaan pääsee käyttämään vain jos on edellisenä vuonna rekisteröitynyt äänestäjäksi, ja se vaatii siis paljon enemmän aktiivisuutta kuin esim. Suomessa. Le Penin menestystä selitettiin myös sillä, että monet sosialistien kannattajat ei olleet vaaleihin edes rekisteröityneet.

Musta se vaalikamppailu oli mielenkiintoinen siksi, että mä totesin ensimmäistä kertaa filosofisesta käsiteanalyysistä olevan jotain hyötyä. Kaikki kolme pääehdokasta nimittäin vannoi tasavaltalaisten arvojen nimeen: vapaus, veljeys ja tasa-arvo toistui kaikkien puheissa jatkuvasti. Mutta eihän ne tarkoittaneet niillä samoja asioita.

Vapaus on tietysti se lähtökohta, mihin länsimainen demokratia nojaa. Siitä voidaan keskustella, missä vapauden rajat kulkee, kuinka paljon valtio saa esimerkiksi rajoittaa yksilön tekemisiä tämän omaksi parhaaksi (toisten suojelemisesta ollaan yleensä kohtuullisen samaan mieltä), ja tarkoitetaanko vapaudella vain rajoitteiden puuttumista vai mahdollisuuksien tarjoamista.

Mulle kuitenkin vielä tärkeämpiä on veljeys ja tasa-arvo. Veljeyden mä käsitän solidaarisuudeksi. Mulle se tarkoittaa sitä, että me ollaan valmiita pitämään huolta, kaikista, kaikissa tilanteissa. Vapaus on ylätason käsite, liittyy siihen, millainen yhteiskuntajärjestelmä meillä on. Tasa-arvo on sen yhteiskunnan tavoittelema tila. Mutta veljeys, solidaarisuus, on ominaisuus, joka me jokainen joko tuodaan yhteiskuntaan – tai sitten ei. Se on myös yhteiskunnan ominaisuus.

Solidaarisuus on musta kaikkein tärkeintä niitä kohtaan, jotka ei itse pysty pitämään puoliaan ja puhumaan puolestaan – ja niiden joukkoon mä lasken myös luonnon. Solidaarisuus liittyy siihen, millaisia ihmisiä me halutaan olla. Teittekö sen testin, kuinka monta kaltaistasi kansanedustajaa on? (Mulla oli neljä, koska mulla on korkeakoulutetuksi niin pienet tulot – tosin niin on aika monilla muillakin).

Mutta ei eduskunnassa tarvitse olla kansanedustajia, jotka on joka suhteessa samanlaisia kuin minä. Sen sijaan siellä pitäisi olla kansanedustajia, jotka pystyy ymmärtämään, millaista on olla minä – tai millaista on olla kuka tahansa muu Suomessa asuva. Ja jotka pystyy tekemään päätöksiä, jotka edistää meidän välistä solidaarisuutta.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Erinomaisesti kiteytetty kirjoitus ja tuo vapaus, veljeys ja tasa-arvo tuovat aatekeskusteluun hyvän vastapainon nyt meillä vaalikoneissakin esitetyn kodin, uskonnon ja isänmaana vastapainoksi. Ei sillä, että kodissa, uskonnossa ja isänmaassa olisi mitään väärää, mutta se nykyinen tulkinta on jotain sellaista mihin minun on vaikea sitoutua.

    • 2.1

      sanoo

      (Koen pakkoa selventää: kirjoitit niin kauniisti auki sen, mitä kohti olen itsekin hapuillut. Onneksi pidät blogia, onneksi olet siellä.)

      • 2.1.1

        Emilia sanoo

        Aina välillä ei jaksaisi kirjoittaa, mutta sitten huomaa, että ajatuksista ei oikein pääse irti ennen kuin ne on paperilla (tai siis ruudulla). Ja hei, on kyllä aina yhtä sykähdyttävää, että joku vielä lukeekin ajatukset.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *