Vähän aikaa sairaalassa kasvamassa

Mä olen miettinyt jo jonkun aikaa, kirjoitanko tänne mitään keskosuudesta. Ensinnäkin siksi, että meille meni esikoisen kanssa kaikki niin hyvin, että se on ihan ihmeellistä, ja mä en haluaisi yhtäältä antaa ihmisille väärää toivoa ja toisaalta vahvistaa käsityksiä siitä, että eihän se keskosuus nyt niin kamala juttu ole. Ei se aina olekaan, siinä mielessä että meidän esikoinenkin on siitä tosiaan selvinnyt parin kuukauden sairaalajaksolla ilman mitään jälkiä. Mutta kaikilla ei mene yhtä helposti; toiset kuolee, toiset läpikäy rankkoja leikkauksia, toisille jää loppuiäksi ongelmia hengityksen, silmien tai vaikka oppimisen kanssa.

Toisaalta se tuntuu niin epätodelliselta; miten lapsi voi syntyä kolme kuukautta liian aikaisin ja  olla sellainen maitopurkin kokoinen, ja se pystytään silti hoitamaan kuntoon niin, että parin vuoden kuluttua mikään ei enää erota sitä muista lapsista. Sehän kuulostaa ihan tieteiselokuvalta. Mutta onhan näitä jo jonkun aikaa hoidettu, ja ihmiset on siihen toisaalta jo sitten niin tottuneet, että keskosvauvojen vanhemmat kuulee usein sellaisia ”no, kunhan vähän aikaa on siellä sairaalassa kasvamassa, niin kyllä se siitä” -tyyppisiä kommentteja. Ei se kuitenkaan ihan niinkään yksinkertaista ole.

Esikoisen syntymän jälkeen mä liityin keskosvanhempien Kevyt -yhdistykseen ja löysin sieltä keskustelupalstan. Mä selasin tarinoita samoilla viikoilla tai samankokoisina syntyneistä, ja koetin niistä päätellä, miten meille kävisi. Jossain vaiheessa mä sitten rupesin uskomaan, että keskosista puhuttaessa ehkä vielä enemmän kuin muuten pätee se, että kaikki lapset on yksilöitä ja kehittyy eri tavalla. Samoilla viikoilla syntyneillä voi olla ihan erilaisia ongelmia, pienempipainoinen voi päästä helpommalta kuin isompana syntynyt ja hyvä (tai huono) alku voi kääntyä toiseen suuntaan.

Meillä esikoisen kanssa tosiaan kävi alusta asti todella hyvä onni. Se syntyi raskausviikolla 28+2 ja painoi 950 grammaa. 5-vuotistarkastuksessa neurologi totesi, että kyllä se on pitkän tien kulkenut, mitään syytä jatkotarkastuksiin ei enää ole. Nyt kun mä rupesin kirjoittamaan siitä tiestä, niin pitkä meinaa tulla jutustakin: sivulla kuusi on kulunut reilu vuorokausi synnytyksestä. Eli kyllä mä varmaan kirjoitan sitä vielä eteenpäin, ihan itselleni (ja lapselle) ainakin, ja laitan tänne ehkä jonkinlaisissa pätkissä. Ne löytyy sitten omasta kategoriastaan ”Keskosuus” -otsikolla.

Onko lukijoissa muita keskosten vanhempia? Poikkeaman mä jo tiedänkin. Tai onko joku muusta syystä joutunut aloittamaan taipaleensa lapsen kanssa sairaalassa? Sekin välillä unohtuu, että Lastenklinikalla hoidetaan vastasyntyneitä monista muistakin syistä kuin keskosuuden takia.

p.s. Ja miksi mä tätä juuri nyt rupesin pohtimaan: no, Yle1:ssä on tiistaina 14.5. Eve Mannun ohjelmassa siitä lastensairaalakeräyksestä (ja mäkin sanon hermostuneella äänellä mielipiteeni, ohjelman voi kuunnella täältä areenasta ja keskustelua löytyy myös täältä blogista) ja mä jäin sitten taas miettimään sitä ja omaa suhdettani Lastenklinikkaan.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    poikkeama sanoo

    🙂 Ai sinäkin olet ollut foorumilla? Mulla on kans niin kaksijakoinen fiilis tuon sairaalan rahoituksen suhteen. ja oon nyt päätynyt olemaan antamaan hyväntekeväisyyden kautta senttiäkään sille (niin, niin samahan se mistä ne rahat tulee sanoo kohta joku). Mutta kun minulle sillä on väliä miten tätä yhteiskuntaa pyöritetään enkä halua osallistua siihen kehitykseen joka johtaa usan:n malliin. Pysyn periaatteissani ja koitan tehdä omalta osaltani parhaani.

    Mutta joo.. minäkään en haluaisi pitää yllä käsitystä, että keskolassa ollaan vain kasvamassa ja kerryttämässä painoa, vaikka tällä hetkellä meillä näyttääkin hyvältä. Silti asiaan on hankala vastata lyhyessä puistokeskustelussa – kuten eilen. Eikä sitä aina oikein jaksa selitää ja vakuutella toiselle ”että muistathan nyt, että kaikki ei selviä ja toisille jää jotain”. Ja toisaalta, en haluaisi enää puhua Sofian kuullen asiasta. Siis joo, se on luonnollinen osa meidän alkua ja arkea, mutta kaikkien ongelmien ja surujen kertaaminen vieraiden ihmisten kanssa alkaa minusta olla jotain sellaista, joka ei kuulu puistokeskusteluun / ainaiseenalkukeskusteluun meidän perheestä/ Sofiasta puhuttaessa. :/

    • 1.1

      sanoo

      Joo, mekin ollaan juteltu Anaïsin kanssa niistä sairaala-ajoista ja katsottu kuvia, mutta en mä halua sille kertoa (vielä ainakaan), että yksi samankokoinen huonekaveri sitten kuolikin parin kuukauden kuluttua. Meillä keskosuus rupeaa olemaan jo niin kaukana, ettei sitä joka välissä tarvitse mainita, mutta toisinaan taas tuntuu tarpeelliselta selittää, ettei alku mennytkään ihan niin kuin kirjoissa.

      • 1.1.1

        poikkeama sanoo

        Niinpä 🙁 Minä en edes välttämättä mainitse keskosuudesta mitään, mutta sitten jos on joku toinen tuttu niin hän saattaa mainita – tai jatkaa keskustelua. Kun toisaalta koen vieläkin hiukan ärsyttävänä sen vertailun.. siis kun tulee puhetta iästä. Kuvitellaan että toinen onesim. vain pari kk vanhempi niin silloin saatan mainita, että Sofia syntyi 3,5kk ennen laskettuaikaa, että onhan tuota ikäeroa tavallaan enemmän. Ja hankalapa sitä keskustelua on sitten siihen jättää, jos toinen innostuu kyselemään.

  2. 2

    poikkeama sanoo

    *päätynyt olemaan antamatta.. noni.. kuori perunoita, hoida lapsia ja kirjota samalla..
    Eli siis päättänyt olla antamatta/ lahjoittamatta 😀

  3. 3

    sanoo

    Me aloitettiin, mutta päästiin vielä helpommalla. Kun ensi kertaa menimme sinne Lastenklinikalle vastasyntynyttä katsomaan (synnytyksen jälkeisenä aamuna) meille ilmoitettiin heti, että teidän lapsi pääsee kyllä jo iltapäivällä pois. Olihan se alku silti karua, etenkin kun niiden hoitajien puheista oli paikoin vaikea päätellä, että mitä mikäkin tarkoittaa – sinä samana aamuna olin soittanut Lastenklinikalle ja puhelimessa ollut hoituri kuulosti siltä, että seuraavaan viikkoon on turha kuvitella vauvaa näkevänsä. Piipitin sitten hädissäni, että jäähän hän henkiin kuitenkin – kun en vaan tiennyt.

    Jälkikäteen huvittaa se, miten pienistä ja tavallisista asioista on hätäillyt, mutta sepä se ongelma olikin. Kun ei tiennyt.

    • 3.1

      sanoo

      Se tietämättömyys on kyllä kamalaa – toisaaltahan se kyllä suojaa, mä en osannut kuvitella puoliakaan kaikista jutuista, mitkä voisi mennä pieleen, niitä tuli esiin sitten sitä mukaa, kun ne menikin ihan hyvin.

      Mä en vieläkään kestä lukea sellaisia normisynnytysoppaita, ”ensi-imetys on ensiarvoisen tärkeä”, ”ensimmäiset vuorokaudet vauva ja vanhemmat tutustuvat rauhassa toisiinsa” – tuntuu, että siinä menetti niin paljon, kun se alku ei tosiaan mennytkään niin kuin piti.

  4. 4

    sanoo

    Kiitos kun jaoit tämän. Olen itse viimeiset pari vuotta miettinyt paljon keskosuutta, kun omalla tavallaan olen kai itsekin vähän keskosäiti, vaikka sen sanominen tuntuukin melkein herjaavalta, olihan kuopuksen keskosuus tosi lievää (rv 35+1). Jonkun tiedonkartuttamisen tarpeen tapahtuma kuitenkin jätti, vaikkei meillä muuta seurausta ollut kuin että kiinteät piti aloittaa nelikuisena, vaihtoehtona rautakuurille, joka oli vauvaparan vatsalle aikamoinen koettelemus. Ja juhannuspoika kerta kaikkiaan säilyi vauvana pidempään, ensimmäiset hampaat tulivat lähellä vuoden ikää, konttaaminenkin alkoi paljon myöhemmin kuin esikoisella, samoin tavujokeltelu.

    Muistan selailleeni sairaalassa Kevyt-yhdistyksen esitettä ja miettineeni, tuliko meille nyt keskonen vai ei. Vaikeaa siihen on vieläkään vastata. Sairaalasta päästiin samaan aikaan pois, vähän vajaa viikko siellä vierähti.

    Ennenaikaisen lapsen saaminen muutti omaa käsitystä siitä, mikä on söpö vauva. Lihavaposkisten makkaravauvojen sijaan itseä alkoi erityisesti hellyttää laihat ja suurisilmäiset vauvat.

    • 4.1

      sanoo

      Mua kanssa välillä nolottaa puhua Anaïsin keskosuudesta, kun siitä kerran päästiin niin helpolla – lähinnä silloin, kun kuulijoina on muut keskosäidit, vaikka siltä suunnalta en kyllä ikinä ole kuullut mitään vähättelyä. Ja se vauva-aika tosiaan oli pitkä, Anaïs esim. hymyili tosi varhain, mutta kolme kuukauttahan siihen meni. Ehkä se oli helpompaa, koska se oli esikoinen, niin ei osannut odottaakaan muuta.

      Mä en ollut kovin paljon nähnyt vauvoja ennen Anaïsia, ja niinpä se oli musta ihan normaalin näköinen, sairaalasta päästessähän se oli osaston isoimpien joukossa. Vauvauinnissa me sitten vain aina miehen kanssa päiviteltiin millaisia valaita kaikki muut vauvat oli. 😉

  5. 5

    sanoo

    Kiitos, kun kirjoitit tästä. Tämä on jotenkin pelottava aihe, mutta hienoa, että teillä mikään niistä keskosuuteen liittyvistä riskeistä ei ole toteutunut. Sulla on aika poikkeuksellisia kokemuksia, kun esikoinen syntyi noin aikaisin ja sitten tulikin kaksoset!
    Minusta on jotenkin hurjaa ajatella, että jotkut vauva vain voi syntyä noin aikaisin. Ja miten pienestä kaikki lopulta on kiinni. Eilen oli puhetta siitä Hesarin keskenmenojutusta ja siinä yhteydessä olleesta Tarja Cronbergin tapauksesta. Hänen synnytyksensä oli tainnut käynnistyä viikolla 23 (vai muistanko oikein?) ja mitään ei ollut tehtävissä. Niin surullista.
    Meillä lopulta kaikki meni enemmän kuin hyvin, vaikka lapsi aluksi joutuikin 1,5 vuorokaudeksi lastenosastolle saamaan antibioottia. Olin niin sekaisin sektiosta ja kaikesta muustakin, etten osannut edes olla huolissani lapsesta. Välillä kävimme häntä vain siellä ihastelemassa, että onpa söpö.

    • 5.1

      sanoo

      Joo, tätä naureskeltiin neuvolan tädin kanssa, että ei nyt ihan mennyt nää raskaudet sinne normaalijakaumaan. 😉

      Mä luulen, että se on aika yleinen reaktio, ettei osaa huolestua aluksi – varmaan se on sokki, pitää sulatella tapahtunutta ensin. Mulla meni viikko ennen kuin kunnolla tajusin, että meillä tosiaan on nyt se vauva ja se on tuolla sairaalassa.

  6. 6

    Laura sanoo

    Itse voin omasta kokemuksesta sanoa tuosta keskoisuudesta. Itse synnyin rv 28 tai 29. Painoin vaivaiset 620g ja pituutta 30cm. Ensimmäiset kolme kuukautta olin viettänyt keskoskaapissa, ennen kotiutumista. Olinhan aina luokan lyhin eli aina oli 5-15cm pituuseroa muihin luokkakavereihin ja minua luultin monesti 2-3v nuoremmaksi.

    Oppimisvaikeuksia minulla oli enimmäkseen kielissä ja matikassa,mutta kaikki koulut olen päässyt läpi kunnialla ja työelämässä olen. Jäin kyllä lyhyeksi kuitenkin eli pituuteni on 155cm,mutta se ei nykyisin enää niin paljon haittaa. Koulukiusaamista minulla alkoi tulemaan ylä-asteella ja vaikka ne oli henkisesti vaikeita aikoja,niin niistä on selvitty! Itse olen kuitenkin päässyt aika vähällä keskoisuudesta,koska ei tullut muuta vakavampaa ennen aikaisesta syntymisestä huolimatta. Vain oppimisvaikeuksia oli,mutta hyvin kyllä asiat menee nykyisin,että mitään ongelmaa ole. Parisuhteessakin olen ja muutenkin kaikki elämässä menee todella hyvin. Niin ikää on nykyään 21v. 🙂

    • 6.1

      sanoo

      Kiva kuulla, että tunnet selvinneesi keskosuudesta. 🙂 Välillä mä sitä juuri mietin, että miten Anaïs sen itse kokee, sitä alkuahan ei kukaan itse muista, mutta miten se sitten vaikuttaa myöhemmin elämässä.

  7. 7

    Pirjo sanoo

    Meidän kaksoset syntyivät rv 29 + 5, vähän yli kilon painoisia. Elämän alkutaipale kulki Lastenklinikan ja Jorvin kautta kotiin, tuo ”sairaalassa kasvamassa” -sanonta tuli kyllä tutuksi… Samoin outo tunne siitä, että meillä kävi oikeasti todella hyvin kun kuunteli muita kohtalotovereita. Meille ei ole ainakaan vielä tullut mitään muita ongelmia keskosuudesta kuin tuo pieni koko, jo 1-vuotistarkastuksen jälkeen meidät laitettiin pois Lastenklinikan seurannasta.

    • 7.1

      sanoo

      Hienoa, jos pääsitte seurannasta, silloinhan kaikki tosiaan on hyvin. 🙂 Meillä seurantoja jatkettiin pitkään kun siitä maagisesta kilon syntymäpainosta puuttui 50 grammaa, ja sitten oli aina jotain pientä, hidas liikkeellelähtö ja hidas puheenkehitys.

      Kaksosten kanssa sairaalassa on kyllä varmasti rankkaa, kun joutuu jakamaan aikansa vauvojen kesken – muutenkin tuntui, että siellä kaapin vieressä ehti aina olemaan liian vähän aikaa.

      • 7.1.1

        Pirjo sanoo

        Olihan se rankkaa, kun joutui aina vuorottelemaan tai valitsemaan jomman kumman esim. Kenguruhoitoon tai imetysharjoutuksiin. Toisaalta siinä ehkä myös oppikin heti alussa hyväksymään sen, ettei molempia voi hoitaa samaan aikaan ja toinen ei kärsi vaikka hetken joutuu odottamaan.

        • 7.1.1.1

          sanoo

          Niinpä, tämähän se on kaksosten kanssa vain hyväksyttävä. Mulla ei alkuun maito riittänyt molemmille vauvoille, ja sitten piti miettiä jaanko oman maidon tasan molempien kesken, vai annanko enemmän sille pienemmälle, joka siitä ehkä enemmän hyötyy. Annoin pienemmälle, toinen sai sitten korviketta kunnes sain maidontuotannon vastaamaan kysyntää. Mutta aika raaoilta nää valintatilanteet tuntuu.

  8. 8

    Lintunen sanoo

    Mulla on molemmat lapset aloittaneet lastenosastolla, esikoinen infektion ja tosikoinen keskosuuden takia. Esikoisen infektion johtui kohtutulehduksesta, samoin tosikoisen keskosuus. Esikoinen syntyi täysiaikaisena sektiolla, ei antibioottia mulla ja infektio saattoi olla jo pitkälläkin. Tosikoisesta meni vedet rv32+6, sairaalassa odoteltiin vielä reilu viikko kun vointi oli hyvä ja vettä jäi kohtuun riittävästi, syntyi sektiolla rv 34+1. Patologin lausunnon mukaan alkava tulehdus kohdun limakalvolla todennäköinen syy ennenaikaisuuteen. Mun saamien antibioottien takia tosikoinen ei sitä infektiota sit (onneksi) saanut. Esikoinen kotitutui 5 päivän jälkeen, lo:lle joutuminen oli aika shokki kun kaiken piti olla hyvon ja vauva olikin vierihoidossa ekan yön. Aamulla nousi kuume ja kätilöt vei sen lo:lle sillä aikaa kun mä olin suihkussa… vieläkin nousee kylmänhiki iholle ja pala kurkkuun kun muistan sen tunteen, kun en löytänyt vauvaa mistään., se vietiin siis mulle kertomatta. Tosikoisen kohdalla tilanne oli paljon helpompi, tiedosti esikoisen jälkeen, että lo:lle saattaa joutua ja oli sitten vesien mentä aikaa sopeutua tilanteeseen. Tosikoinen oli pieni ja alkuun ei jaksanut syödä itse ja kotiin pääsi nenämahaletkun kanssa, muita ongelmia ei ollut eikä ole ilmennyt ainakaan vielä, nyt 1v ja kävelee jo. Tiki veiläkin menee pituudessa ja painossa jossain -3 käyrällä (ei korjattu), mutta tyttö olisi joka tapauksessa ollut tosi pieni syntyessään, arviolta 3kg ja mä olen ite tosi pieni että ei toi selity pelkällä keskosuudella. Mun isäni on myös keskonen, syntynyt jossain 7 kuulla, ollut liki 6kk sairaalassa ja oli hoitavien lääkäreiden mukaan ihme, että selvisi, vuosi oli 1955… Muistaakseni Ylppö hoiti faijaa. Faijan isoveli kuoli kun oli liian pieni. Omaa tosikoista en jotenkin osaa pitää ns. oikeana keskosena kun oli niin isoilla viikoilla ja niin terve.

    • 8.1

      sanoo

      Voi apua, toihan on ihan suoraan painajaisesta, että tulee suihkusta ja vauvaa ei löydykään! Huh.

      Meilläkin pieni koko on myös perinnöllistä, eli välillä on vähän katsottu sormien läpi hidasta kasvua sillä perusteella, ja välillä taas vauhkottu että lapsi ei saa tarpeeksi ruokaa – aika rasittavaa kyllä.

      Onneksi on keskosten hoito mennyt eteenpäin 50-luvulta, ei olla enää niin paljon ihmeiden varassa. 🙂

      • 8.1.1

        Lintunen sanoo

        Voi luoja tota kirotusvihreiden määrää, kirjotin viimesiään vedelleellä tabilla (näyttö riks raks halki ja säröillä) ja sen kyllä huomaa. (Sittemmin esikoinen kaatoi tabin päälle (vahingossa) lasillisen vettä ja se kuoli ihan oikeasti.) Onneksi kuitenkin osasit tulkita.

        Juu, esikoisen ”varastanut” kätilö sai multa varsin napakkaa palautetta kun yhytin sen lastenosastolta. Se kyllä kuuli muutama muukin, onneksi en sentään huutanut, ainakaan kovin lujaa. En tiedä olettiko ne, että tajuan että se täytyy viedä LO:lle, mutta mistä mä olisin voinut tietää? Ja miksi ne eivät voineet muka odottaa 10 minuuttia, että olisin päässyt mukaan? Kätilökin myönsi ettei vauvalla mitään hengenhätää ollut. Ihmetteli vielä kun tuskanhiki namalla ja kivusta irvistellen köpötin LO:lla ovesta sisää, että tulitko sä ihan tosiaan? Hän ajatteli ettei mua kiinnostanut kun olin niin kipeä… Pässi mikä pässi, mutta muisti mut vielä kun pääsin samalle synnyttäneiden osastolle tosikoisen sektion jälkeen…

        Meillä on neuvolassa ihme kyllä oltu koko ajan tyytyväisiä tytön kasvuun, vaikka seurantoja onkin ollut todella tiheästi, alkuun jopa viikon välein, sittemmin kuukauden välein. Aina on todettu, että kasvaa tasaisesti omilla käyrillään ja sillä hyvä. Ja tosiaan tarkoitus oli sanoa, että täysiaikaisena olisi jäänyt vähän alle 3 kilon, syntyessään oli tasan 2kg ja 43,5cm.

        Faijan kohdalla ihme taisi olla juuri Ylppö, se oli kaiketi ”vastuussa” keskosten hoidon kehittymisestä juuri Lastenklinikalla.

        • 8.1.1.1

          sanoo

          Niin, eihän äitejä nyt yleensä niiden vastasyntyneet vauvat niin kiinnosta… Mutta ehkä sun palautteesta oli hyötyä, ja jatkossa äidille kerrotaan mihin vauvaa ollaan viemässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *