Uuden vuoden lupaus: rennompi minä

uudenvuodenlupausVuosi sitten mä lupasin opetella pois siitä tavasta, että huudan lapsille ihan liian herkästi. Kyllä mä edelleen huudan, mutta kyllä mun mielestä myös parannusta on tullut, ja se on pysynyt senkin jälkeen, kun kesällä luovuttiin pisteiden keräämisestä.

Nyt uutena vuotena oltiin miehen kanssa kavereiden kotibileissä. Ihan kuin silloin joskus, anopin kyydillä kaverin vanhempien lomatyhjään taloon keskelle ei mitään (ajo-ohjeet tyyliä ”ajatte sen kylän läpi, sitten tulee autokorjaamo, sen jälkeen käännytte vasemmalle lähtevälle tielle, sitten tulee risteys ja siitä jatkatte vasemmalle, sitten pitäisi ruvetä näkymään valoja”. Yhden väärän talon bileissä käytiin kyselemässä.) Mua on aina näissä bileissä ahdistanut se, että mä en tunne suurta osaa ihmisiä ja sieltä on mahdoton omin avuin päästä pois silloin kun haluaisi.

Mutta nyt ei ahdistanut. Mä ajattelin jo etukäteen, että ei haittaa mitään, vaikken juttelisi tuntemattomien kanssa, muutama kaveri kuitenkin oli paikalla. Ja että mitä siitä, jos ollaan siellä yötä, lapset on isovanhempiensa kanssa ja jollain konstilla jossain vaiheessa kuljetus kaupunkiin järjestyisi. Niinpä mulla oli tosi kiva ilta. Juttelin kavereiden kanssa, mutta myös muutaman puolitutun, ja yllättäen mies olikin se, joka hoiti painostusoperaation, jolla meille löytyi kuljetus vielä aamuyön puolella.

Totesin, että yleisemminkin elämä olisi paljon mukavampaa, kun en stressaisi etukäteen niin paljon turhasta. Että ottaisin rennommin. Siinä lapsille huutamisessakin usein taustalla on tilanne, jossa mä olen valmiiksi kireä jostain sellaisesta kuin ehkä kohta myöhästymisestä tai siitä, että ehkä kohta menee lasten riehuminen mahdottomaksi. Näin ilmaistunahan se kuulostaa ihan pöljältä, turha sitä ”ehkä kohta” on vielä murehtia, sen kerkeää sitten, kun sen aika on.

No, pelkkkä päätös ei ihan riitä. Mutta tässä auttaa kyllä pitkälti ne samat jutut, joita kirjasin huutamattomuusprojektissa itsestä huolehtimiseen: uni, ruoka, liikkuminen, parisuhde ja ystävät, muun muassa. Yksi uusi lisättävä mulla on listaan, nimittäin meditaatio.

Mä tiedän, meditaatio kuulostaa superhörhöltä, mutta syyttäkää älypuhelinta. Löysin sieltä nimittäin sellaisen sovelluksen, jolla voi tsempata itseään (ja muita) pitämään kiinni juuri tällaisista tavoitteista (coach on nykään sen nimi). Ja sieltä sellaisen meditaatio- / rentoutusohjelman. Joten nyt mä olen pari kuukautta kuunnellut melkein joka ilta sateen ropinaa ja lempeä-äänistä amerikkalaisnaista, joka kehottaa mua keskittämään huomioni polviini ja hengittämään ihan rauhassa (calm on sen sovelluksen nimi, ilmaisversiokin on musta ihan kiva). Ja se on kivaa, olo tuntuu sen jälkeen rentoutuneelta ja musta tuntuu, että mä ehkä nukunkin sikeämmin. Eli aion jatkaa sitäkin, ja koettaa pitää huolta myös noista muista.

Teittekö te uudenvuoden lupauksia? Mulla on myös vielä lunastamatta lupaus siitä, että hankin vihdoin sen kunnon kameran ja rupean käyttämään sitä.

p.s. Vähän mua häiritsee nää ”minä itse” -projektit, tuntuu että tähän aikaan ei muuta mahdukaan. Minä ja minun hyvinvointini, viis muusta maailmasta. Mutta en mäkään sitten ole valmis lupaamaan maailmanrauhaa, edes näin uuden vuoden kunniaksi.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Ei meditaatio mitään hörhöö ole! Ja sehän on tällä hetkellä ihan trendin aallonharjalla olemista, mindfulness on nyt in ja sitä toitotetaan kaikkialla. Niin psykiatriassa, aikuisopistojen kursseilla kuin bisnesmaailmassakin.

    Itse näen, että oman hyvinvoinnin tukeminen auttaa koko perhettä voimaan paremmin. Jos itse en pidä huolta itsestäni en jaksa myöskään olla hyvä äiti lapsilleni tai siedettävä ja rakastava puoliso miehelleni.

    ps. odottelen meiliä sulta….

    • 1.1

      Emilia sanoo

      Se onkin sellaista trendihörhöä. 😉 Mutta tykkäänhän mä smootheistakin, että mennään nyt sitten trendien mukana. 😀 Ihan samaa mieltä mä olen siitä, että oma hyvinvointi on plussaa myös perheen hyvinvoinnille – ja voisihan sitä ajatella, että maailmanrauhaakin jaksaa puuhata paremmin, jos on oma tontti kunnossa. Mutta ihan niin pitkälle mä en ehkä menisi.

      Ja kyllä, viestiä on tulossa.

  2. 2

    sanoo

    Mä katoin joskus jotain Ylen tiededokkaria, jonka mukaan vaikuttaa siltä, että meditaatiolla olisi ihan oikeasti myönteisiä fyysisiä vaikutuksia ihmisen kehoon. Että en mäkään sitä osaa minään hörhöilynä pitää, vaikka en ole hommalle osannutkaan raivata aikaa.

    Mulle tulee aika usein voimaton olo kun mietin maailmanrauhaa ja allekirjoittelen hainevävetoomuksia, tai siis että lopettakaa evien vieminen haikaloilta, no joka tapauksessa. Kai sitä siinä voi sit edes yrittää voida hyvin, etenkin jos siihen pyrkii tavoilla, jotka ei kauheasti kuormita muuta ympäristöä tai kanssaihmisiä.

    • 2.1

      Emilia sanoo

      Ehkä hypetys olisi oikeampi sana kuin hörhöily? Mutta joo, ainakaan se ei vahingoita ketään tai mitään, jos mä joka ilta kymmenen minuuttia keskityn polviini. Enkä mä ehkä siinä ajassa ehtisi järkätä sitä maailmanrauhaa tai niitä haineviäkään. Mutta ehkä tää omaan hyvinvointiin keskittyminen myös kertoo ajasta, jossa ihmiset tuntee itsensä aika voimattomiksi, että kun mihinkään muuhun ei pysty vaikuttamaan, niin omaan mielenrauhaan edes. Mä jotenkin koko ajan vertaan omaan lapsuuteeni, jolloin oltiin milloin milläkin barrikadilla einesmaksalaatikon voimalla, kun ei siinä vanhemmat ruoanlaittoon niin kerenneet keskittyä, kun oli vallankumous tehtävänä.

  3. 3

    sanoo

    Oi, etukäteisstressaamisen vähentäminen! Siinäpä hanketta kerrakseen. Mieheni kävi käsileikkauksessa eikä pysty nostamaan moneen viikkoon mitään. Olen aivan stressissä, kun mun pitää hoitaa päiväkotilogistiikka, sapuskat kaupasta pöytään, lumityöt ja KAIKKI KAIKKI KAIKKI! Leikkaus oli tänään illalla, ja mä oon jo ihan ding-dong. Tällä menolla mun marttyyriviikoista todella tulee kammottavia. Jos sen sijaan ajattelis, että eiköhän tää tästä, ja että mies voi varmaan sillä toisella kädellään keräillä iltaisin leluja ja legoja, jos kiinnostaa. Mä keskityn hoitamaan etupäässä pakolliset hommat ja käymään välillä hiihtämässä tai jumpassa ja sulkemaan silmistä tekemättömät työt. Ommm. Kyllä se siitä. Hienoa, että olet löytänyt sopivan meditointitavan!

    • 3.1

      Emilia sanoo

      Uh, kuulostaa kyllä rankalta – vaikka oikeastihan asioilla on tapana kuitenkin jotenkin hoitua, eikä teilläkään onneksi ole kyse loppuelämän tilanteesta. Mutta sitä vaan jostain syystä keskittyy siihen kauhuskenaarioon. Käy ihmeessä hiihtämässä, sehän on ihan pelkkää meditaatiota, suih, suih, suih, suih. Tosin mulla siihen liittyy vähän liikaa tuskastumista ja manailua, ei edesauta mielenrauhaa.

  4. 4

    sanoo

    Sinäpä sen sanoit! Etukäteisstressaaminen on just se, mikä mutkin saa huutamaan. Kun menee itse asioiden edelle ja näkee jo, mitä tästä voi tulla. Ja kuule, anna mennä sen meditaation kanssa. Vanha juttu se jo on, mutta nykyihmiseltä kadonnut taito. Hyvä vaan, että on alkanut löytää tiensä ihan tavallisten ihmisten pariin – toivottavasti jääkin.

    • 4.1

      Emilia sanoo

      Joo, jotenkin sellainen ”jos et nyt heti tällä sekunnilla laita pyjamaa päälle, niin täällähän kukutaan vielä puoliltaöin seuraavat seitsemän vuotta” -kuva nousee niin helposti mieleen. Kun totuus on yleensä se, että okei, nyt edessä on epämiellyttävät viisi minuuttia kun lapsi pitää maanitella pyjamaansa, mutta puolen tunnin kuluttua kuuluu enää pientä tuhinaa. Ja kiitos, mä olisin voinut arvatakin, että sulta saa tukea meditaatiohörhöilyyn.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *