Tee-se-itse tosi helppo askartelumassa

kotitekoinen askartelumassaPienenä tarhassa (ja kai kotonakin) tehtiin joskus taikataikinaa (parasta oli kun nuoleskeli niitä valmiiksi kuivattuja juttuja, ne on ihan supersuolaisia), mutta mä en ole koskaan tehnyt sitä kotona lasten kanssa. No, tuli luvattua esikoiselle, että tehdään, mutta sitten Pinterestistä osuikin silmiin ohje tällaisesta massasta, joka näytti tosi hyvältä (niinhän ne aina). Mä en ole koskaan myöskään ostanut sellaista askartelumassaa (sitä valkoista, jonka annetaan sitten kuivua ja jota voi maalata), mutta oletan, että tän on tarkoitus muistuttaa sitä.

Tämä oli niin yksinkertaista, että päätettiin kokeilla – ja se toimii! Tosi helppo ja nopea tehdä, ei jätä hirveää sotkua (sekoitusastiat saa puhtaaksi liottamalla vähän aikaa lämpimässä vedessä), kiva muovailla, valmiiksi sekoitettuna ei tartu käsiin, kuivuu kovaksi mutta sileäksi ja kestäväksi, voi maalata – ihan loistava askartelumateriaali siis. En tehnyt nyt hintavertailua sellaiseen valmiiseen massaan, mutta epäilen että säästöä syntyy reilusti.

askartelumassa tarvikkeet

Massaan ei siis käytetä hilloa, tyhjä hillopurkki toimi sekoitusastiana.

Eli tarvikkeet:

  • liimaa (Erikeeper -tyyppistä)
  • maissitärkkelystä

Ja nämä sitten sekoitetaan suhteessa 1 osa liimaa, 2 osaa tärkkelystä. Mä en varmuuden vuoksi halunnut kaataa liimaa meidän keittiömittoihin, eli mittapurkkina käytettiin tyhjää hunajapurkkia; puoli purkkia liimaa, koko purkki tärkkelystä. Tästä tuli aika hyvä annos, siitä riitti useamman nukenkulhon muovailuun ja lisäksi pariin koristeeseen. Ja lisää on siis älyttömän helppo tehdä – itse asiassa lapsi teki vähän salaa itsekseen seuraavana päivänä uuden satsin, ilmeisesti käyttäen vähän enemmän liimaa, koska massa on pysynyt muovailtavana pidempään.

Sekoittaa täytyy ihan reilusti, eli ensin näyttää aika epätoivoiselta, ja tarttuu tietysti kiinni, mutta sitten mötkylän voikin jo kumota pöydälle ja vaivata valmiiksi kuin taikinan ja se lakkaa tarttumasta. Massan pinta kuivuu sen verran nopeasti, että se kannattaa kääriä kelmuun ja ottaa sieltä vain kulloinkin tarvittava pala työstettäväksi.

muovailu askartelumassasta

Me tehtiin tästä siis nukenastioita, jotka laitettiin ensin uuniin kuivumaan (ohje sanoi 1,5 tuntia 100 asteessa), mutta kun sinne piti tehdä tilaa munakoisotahnan valmistusta varten, niin muovailut jätettiin odottamaan yön yli ja vuorokauden kuluttua ne oli ihan valmiita maalattaviksi. Käytettiin peitevärejä, ja hyvin toimi. Tästä saisi tehtyä myös hienoja koruja, riipuksia tai helmiä, eli hyvä äitienpäiväaskartelu myös. Ja kohtahan se joulukin taas tulee, ja tästä saa askarreltua taatusti tosi hienoja joulukoristeita.

askartelumassa kupit

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    bleue sanoo

    Hyvä muistutus taikataikinasta! Pitäisikin joskus tehdä kun esikoinen jo ehkä innostuukin asiasta…

    • 1.1

      sanoo

      Meidän pienetkin rakastaa muovailua, mutta en päästänyt niitä kokeilemaan tätä, kun en ollut varma siitä kuinka liimaantuvaa tavaraa tästä tulee – ei siis ollenkaan, eli nekin varmaan saa osansa seuraavalla kerralla.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *