Tatu ja Patu Helsingissä

Tatu ja Patu Helsingissä. Taaperoille sopiva lastenkirja.

Tatu ja Patu Helsingissä. Kuvakirja parhaasta päästä.

Meillä luetaan tällä hetkellä Tatua ja Patua. Ja mä en siis tarkoita, että luettiinpa eilen pitkästä aikaa se yksi kiva Tatu ja Patu -kirja, vaan että meillä ei viimeiseen kahteen viikkoon ole luettu mitään muuta kuin Tatu ja Patu Helsingissä-kirjaa. Tilanne on varmaan tuttu kaikille taaperoiden vanhemmille, yksi kirja kerrallaan on ylitse muiden ja sitä on sitten jankattava kannesta kanteen, uudestaan ja uudestaan. Tässä vaiheessa mun äiti aina huudahtaa: ”Herra Keto, tuo itsekäs omahyväinen peto!”, joka ilmeisesti tuli mun taaperoaikoina luettua muutamaan kertaan. Itsehän mä en Herra Ketoa muista, mutta enköhän mä ole nyt rangaistukseni saanut. Tämähän kai liittyy taaperoiden myllerryksessä olevaan sisäiseen maailmaan, ja siihen, että osaamalla ainakin sen yhden kirjan vaikka silmät kiinni, pystyt hallitsemaan ainakin sitä osaa monimutkaisesta maailmastasi. Vaikka et tiedä, mitä äiti aikoo syöttää sulle lounaaksi, tai miksi sadepisarat putoaa vain alaspäin, niin ainakin tiedät, että Olympiastadionin jälkeen Tatu ja Patu menee Linnanmäelle.

Mä olen lukenut Tatua ja Patua nyt iltasatuna ja päiväunille mennessä aina pari sivua kerrallaan, näin kierto ei ole ihan niin nopeaa – ja täytyy sanoa, että tämä on kyllä niin loistava kirja, että en ole vielä täysin kypsynyt. Kuvista löytyy aina uutta tiirattavaa ja aikuistakin naurattavaa, ja teksti kestää myös hyvin toistoa. Aikoinaan tämä ostettiin esikoiselle varmaan 4-vuotiaana, mutta nyt siis 2,5-vuotiaat on aivan Tatun ja Patun lumoissa – mä en olisi sitä itse vielä niille ehdottanut, mutta löysivät sen sitten isosiskon hyllystä. Yksi sivu on vähän revennyt, mutta muuten lukeminen on sujunut varsin siististikin.

Me ollaan luettu pari muutakin Tatua ja Patua (ainakin Oudot kojeet, Suomi, Työn touhussa ja Supersankareina), mutta tämä Helsinki taitaa olla  munkin suosikki. Tarina on selkeä, ja kuvat ja tarina pelaa hyvin yhteen, esim. Oudoissa kojeissahan on vain yksittäisiä kuvia (joista monet on kyllä tosi riemastuttavia) ja niiden selostuksia. Taaperot on nyt myös oppineet tunnistamaan Kansallismuseon, Eduskuntatalon, Tuomiokirkon ja Kauppatorin ihan luonnossa ja rupeaa aina niiden ohi kuljettaessa hihkumaan ”papupapu! papupapu!” Että eiköhän ne aikoinaan tunnista yhteiskuntaopin kirjan kuvastakin, että hei, mä tiedän, toi on se talo, jonka portailla Jorin jäätelökioski on! Yleissivistävä teos siis.

Mitä teillä luetaan tällä hetkellä? Saako kirjaa vaihtaa vai kelpaako vain se yksi?

Kommentit
  1. 1

    Maria sanoo

    Meilläkin supersuosikeiksi ovat päässeet juuri Tatu ja Patu. Supersankareita luettiin jossain vaiheessa monta kertaa päivässä ja T&P päiväkodissa on kakkosena listalla. (Siinä itseäni ilahduttaa aina runomuotoinen näytelmä: ”Soitti kuningas paikalle (?) komean Koistisen, hän tukoksen löysi ja samantien poisti sen.”) Puolitoistavuotias kuopuskin kiskoo kirjoja hyllystä ja kiljuu ”Atuatu! Onnua (=Linnea) ukee!”

    Iltasatukirjoista (=ei kuvia) ykkönen on Vaahteramäen Eemeli, myös Piilomaan Pikku-Aasi oli hitti. (Muistatko Pikku-Kakkosesta: ”Ja mitä sitten tapahtui, sen kuulette ensi kerralla.”?)

    Mutta se on kyllä kamalaa, kun lapset iskevät silmänsä johonkin aivan hirveään kirjaan, ja yrittävät tunkea sitä luettavaksi joka päivä. Oma inhokkini on typerä Disney-kirja Voi ei, Pepi, jossa Pepi tekee tuhmuuksia ja sitä torutaan joka aukeamalla sanomalla (yllätys yllätys) Voi ei, Pepi. Nykyään pidän tiukkaa linjaa ja sanon, että luetaan jotain muuta, en tykkää tästä. Ja 3-vuotias jaksaa aina yhtä hämmästyneenä kysyä miksi.

    • 1.1

      sanoo

      Uh, Pepi kuulostaa aika pahalta. Mä olen sensuroinut meidän kirjahyllystä pahimmat inhokkini kokonaan pois (mistä niitä tyhmiä kirjoja sinne sikiääkin?), mutta aika harva kirja kyllä kestää taaperotyylin toistoa ilman, että rupeaa itsellä savuttamaan.

Trackbacks

  1. […] Tatu ja Patu on meillä edelleen suursuosikkeja, mutta onneksi valikoimaan on saatu vähän vaihtelua. Felix sai tämän nimipäivälahjaksi kuukausi sitten (tänään on itse asiassa Mathilden nimipäivä, mutta kun kaikki on vielä kipeinä, niin juhlallisuudet on päätetty siirtää ensi viikkoon), ja sitä on luettu aika ahkerasti. Monet keksinnöistä on aikuisestakin hauskoja, ongelma on sitten vähän se (niin kuin muissakin Tatu ja Patu -kirjoissa), että lapsille joutuu aika monessa kohdassa selittämään, mikä on vain Tatun ja Patun hassuttelua ja mikä on ihan oikeasti. Meidän lasten suosikki on egyptiläinen aamutoimiautomaatti. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *