Tätä älä kysy kaksosten vanhemmilta

Kaksoset pariviikkoisina. Kaksosvauvat isän sylissä.

Kaksoset pariviikkoisina isän hoivissa. Ja vapaalla kädellä pystyy vielä pitämään kameraakin.

”Jaa. Niin, no onhan niistä paljon iloakin”, isoäitini totesi diplomaattisesti pitkän hiljaisuuden jälkeen kerrottuani että olin uudelleen raskaana ja nyt tulossa olikin kaksoset. Itsekin kaksosten äitinä isoäiti tiesi, mistä puhui. On ihanaa olla kaksosten äiti. Tämän mä sanon ihan ilman ironiaa. Meillä on ollut mieletön tuuri; raskaus ja vauva-aika sujuivat kaksosiksi hyvin ja helposti (eli vain normi-raskauskrempat potenssiin kaksi ja vain normivauvan imetystä, pullorumbaa, vaipanvaihtoja ja heräilyä potenssiin kaksi*). Kahden taaperonkin kanssa mä olen oppinut pärjäämään –  myrkytystietokeskukseenkin olen joutunut soittamaan vasta kolme kertaa. Mutta kyllä kaksosten aiheuttama lisä elämään on kuitenkin selvästi lähempänä potenssi- kuin kertolaskua  Ja niinpä  kaksosista on tosiaan iloakin enemmän kuin tuplasti; jokaisesta lapsesta on oma ilonsa, mutta lisäksi pääsee seuraamaan kaksosuutta, mikä on aika mahtavaa.

Yksi pieni ilonaihe on se, että kaksoset keräävät myös vähintään tuplasti huomiota muilta ihmisiltä. Monia kaksosten vanhempia tämä joskus ärsyttää, kun haluaisi kulkea kaupungilla ihan incognito muistuttamatta sirkusseuruetta. Musta on kuitenkin ihan kiva, kun mun lapsia ihastellaan (koetan sitten jättää huomiotta ne kerrat, kun duona ratikassa riekkuvat penskat keräävät tuplamäärän kulmien kohottelua). Mutta on tietysti kysymyksiä ja kommentteja, joita voisi muotoilla toisinkin.

”Onko ne kaksoset?” No, tämä on aika luonnollinen keskustelunavaus, eikä mua häiritse siihen vastata, vaikka kuulenkin sen aika monta kertaa viikossa. Ihan hyvinhän mulla voisi olla samanikäinen hoitolapsi tai sisarukset hyvin pienellä ikäerolla.

”Taitaa olla aika pieni ikäero?” onkin sitten toinen versio tästä. Ihan ok, voin sitten huomoristisesti vastata, että: ”No aika pieni: yksi minuutti”.

”Teille on sitten osunut tuplapotti” tai ”Kaksi kärpästä yhdellä iskulla” tai ”Yksi isälle ja yksi äidille” ei paljon kommentteja kaipaa. Näin on. ”Wow, You’re a shooter!” miehelle todettuna jätti mut kyllä aika sanattomaksi. Pienenä sivuhuomautuksena todettakoon, että epäidenttiset kaksosethan syntyy, kun kaksi munasolua irtoaa ja hedelmöittyy samanaikaisesti. Joo, tokihan siihen tarvitaan ne kaksi siittiötäkin.

”Onko ne identtiset?” kysytään myös yllättävän usein, ottaen huomioon, että meillä on siis tyttö ja poika. ”Ei, kyllä niillä on se yksi pieni ero”, on vakiovastaukseni, jota sitten jätän kysyjän pohtimaan. Tarkennuksena vielä, että identtiset kaksoset saavat siis alkunsa kun jo hedelmöittynyt munasolu jakautuu kahtia ja rupeaa siitä kehittymään kahdeksi alkioksi. Ja kyllä, biologinen sukupuoli määrittyy jo silloin hedelmöityksen hetkellä – eli identtiset kaksoset ovat identtisiä sen sukupuolenkin suhteen. Epäidenttiset voivat sitten olla tyttöjä tai poikia tai jotain siltä väliltä, ihan niin kuin eri-ikäiset sisaruksetkin.

”No sulla on kyllä noitten hoitamisessa sitten iso työ!” Mitäs tuohon nyt sitten sanoisi? ”Eihän nämä mitään, mulla on nelikuiset kolmoset kotona odottamassa.” Yleensä mä sitten vastaan, että : ”Niin, mutta on niistä kyllä sitten iso ilokin” isoäitiäni lainatakseni. Mä ymmärrän, että tämä on usein oikeastaan sympatian osoitus,  ja niinpä sen voisi ehkä ilmaista toisinkin, kuten esimerkiksi:

”Kyllä hienosti pärjäät kahden pienen kanssa”, tai ”Oletpa nätisti jaksanut pukea vauvat.” Nämä kommentit on kovasti lämmittäneet tämän kaksosäidin sydäntä. Ihan pelkkä lastenkin ihailu lämmittää. Eihän se ole erityisesti mun ansiotani, että ne on reippaita ja söpöjä ja ”kyllä on ihania”, mutta kivalta se silti kuulostaa. Varsinkin niinä päivinä, kun olisi jo aamukymmeneltä ollut valmis laittamaan molemmat lapset huutonettiin ilman hintavarausta. Yhtäkkiä sitä taas huomaakin, että onhan ne varsin reippaita ja söpöjä ja ihania, ainakin silloin kun ne keikistelee vieraille tädeille.

”Onko teillä suvussa kaksosia?” on tosi yleinen kysymys. Ei siinä mitään, mä sitten aina kerron, että joo, mummolta olen nämä perinyt. En tiedä, mikä olisi kommentti, jos sanoisin, että ei ole. Olisikohan se kysymys, jonka mäkin aina välillä olen saanut:

”Onko ne ihan itse tehty vai hoidoilla?” No kuule, kyllähän mä ihan mielläni keskustelen lisääntymishistoriastani kaikkien kassajonossa tapaamieni ihmisten kanssa, mutta kaikki kaksosten vanhemmat ehkä ei. Että tätä kysymystä älä kysy kaksosten vanhemmilta. Ainakaan siinä kassajonossa.

*Edit. Mä olen sittemmin kirjoittanut niistä kokemuksista myös vinkkejä kaksosraskauteen ja kaksosten vauva-aikaan.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    Taina sanoo

    Onko niillä kassajonossa aikaa keskittyä vielä lapsentekoonkin, kun kassamyyjää pitää hauskuuttaa Plussa-korttivitseillä (… ei oo, mulla on tämmönen Miinus-kortti! *ehoehoeho*).

    Kirjoitustyylisi muistuttaa muuten etäisesti syntisenhyväätä (…), tämä on kehu. Saisiko tulevissa päivityksissä myös jotakin Foucault’sta? 😛

    (PS: eli siis tätä: http://syntisenhyvaa.wordpress.com/)

    • 1.1

      sanoo

      Kaksosten kommentointiin löytyy aikaa mitä yllättävimmissä paikoissa.;) Kiitos kehuista – ja ideasta, mannermainen filosofia ei oikein koskaan ole ollut mun heiniä, mutta Foucault’lla voisi kyllä tosiaan olla annettavaa lastenkasvatukseen. Seuraile tilannetta.

  2. 2

    sanoo

    Tuli muuten mieleen vielä yksi kommentti, jota en enää välittäisi kuulla: ”Samalla vaivallahan menee kaksi kuin yksikin.” Just. Tervetuloa vaan meille lapsenvahdiksi.

  3. 3

    sanoo

    Tää oli aika mainio!
    Mua harmittaa kun on 2 vuotta hengaillut leikkipuistossa iäkkäämmän mutsin kanssa, jolla on kaksoset (ei-identtiset) ja en tiedä miksi mua ees niin paljon kiinnostaa, mutta jotenkin kiinnostaa onko lapset hoidoilla vai ei. Ja tää on ihan tosi mautonta, koska mitä väliä? Ne on mainiot muksut ja mulle ei tosiaan niiden lisääntymisjutut kuulu…

    • 3.1

      sanoo

      No arvaa, kiinnostaako mua joka kerta kun näen kaksosia! Ja sitten pääsisin vielä itse kehumaan, miten meidän kaksoset on kyllä ihan omaa luomutuotantoa – miten niin ”kehumaan”? pliis. Mutta koska kysymys tosiaan tuntuu hitusen friikiltä itselle esitettynä, niin mä koetan sitten aina hillitä itseni.

  4. 4

    TiinaV sanoo

    Meillä on identtiset kaksoset ja ihmisillä tuntuu olevan kummallisia käsityksiä identtisyydestä. ”Nehän sitten nukkuu ja valvoo samaan aikaan, kun ovat identtisiä!” (Joo, ihan varmasti. Paskovat ja pierevätkin sekunnilleen samaan aikaan…) Ja kyllä, ne on ihan samannäköisiä, koska ne on identtisiä. Ja ei, ne eivät ole identtiset tyttö ja poika, vaan kaksi poikaa. Ja kyllä, äidilläkin voi olla vaikeuksia erottaa niitä toisistaan.

    • 4.1

      sanoo

      No niinpä tietysti, tokihan ihmisen päivittäinen unirytmi määräytyy geeneissä. 😀

      Just katsottiin meidän vauvojen sairaalakuvia ja kun niillä on pipot päässä niin en kyllä tiedä kumpi on kumpi – vaikkeivät siis edes ole kovin samannäköiset. Mutta se oli kyllä lohduttavaa tietää, että näitä ei ihan kokonaan voinut sekoittaa keskenään, kun niillä kuitenkin oli se yksi pieni ero. 😉

  5. 5

    Heidi sanoo

    Tämä teksti kuulostaa hyvin tutulta myös minulle,aivan kuin oisin sen itse raapustanut..

  6. 6

    viv sanoo

    Toi hoidoilla vai ilman on kyllä niin henkilökohtainen juttu että sitä ei tosiaan kannata kysäistä. Eipä oikeastaan mitään muuta kovin kiusallista kysymystä tule mieleen, hassuja kyllä. Joskus multa on ihan tosissaan kysytty onko meidän identtiset kaksoset toistensa peilikuvia. Että onko toinen oikeakätinen ja toinen vasenkätinen, hiuspyörre eripuolilla päätä? Eivät ole, oikeakätisiä ovat ja hiuspyörre suunnilleen samassa kohdassa. 🙂

    Menee hiukan aiheen ulkopuolelle mutta mun mielestä ankein letkautus kaksosten vanhemmille on vitsailla ”tuplavahingosta”. Ekalla kerralla menin sanattomaksi; ihanko oikeasti tuo ventovieras sanoo mun lapsiani vahingoiksi? Juu, olen varmaan herkkänahkainen, mutta hormonihuuruiselle pikkuvauvojen äidille se oli aikamoinen loukkaus. Ei kai yksösvauvoistakaan ole vanhemmille kovin korrektia puhua vahinkoina, edes vitsinä. Eihän se kaksosuus vanhempien päätettävissä ole, mutta kyllä mä sitä lottovoitoksi ennemmin kutsuisin kuin vahingoksi. 🙂

    • 6.1

      sanoo

      Joo, aina välillä kommenteissa mennään tosiaan hyvän maun rajoilla. Mä odotan jännityksellä missä vaiheessa kommentit loppuu (vai loppuuko ikinä), kun lapset kasvaa, ja niistä ei enää heti näe että ovat kaksosia – teillä identtisten äideillä tätä vaihetta ei taida olla edessä. 😉

  7. 7

    sanoo

    Ahahha…niin totta ja sai kyllä hyvät naurut täällä aikaiseksi, kuten myös osa kommenteista 😀 Mä tykkään kanssa kun ihmiset tulee ihastelemaan, että voi kun ihania ja vielä kaksi! Yleisin kommentti ihasteluiden ohella taitaa olla juurikin tuo, että ”kyllä sulla on valtava homma noiden kanssa”.

    Kaikista hauskinta musta on kun tuntemattomat MIEHET pysäyttää keskellä kaupunkia ja alkaa ihailemaan meidän poikia ja sitten alkaa juttu siitä kuina hän itse on kaksonen tai hänellä itsellään on jo nyt aikuiset kaksoset. 😉

    • 7.1

      sanoo

      Musta tähänastisista kaikkein ihanin oli yksi kahdeksankymppinen setä ratikassa, joka kertoi olevansa itse kaksonen, ja että perheessä oli toinenkin kaksospari. Mä jaksoin sen voimin olla taas pitkään kiitollinen siitä, että mulla on kuitenkin vain nämä yhdet – ja pesukone. 😉

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *