Kunnianhimosta, luomisen palosta, turvallisuudentunteesta ja stressistä

Kunnianhimosta

Yhtenä myöhäisenä syysiltana joskus 80-luvun lopussa mun isä kutsui mut keittiöön. Vanhemmat istui pöydän ääressä viinilasilliset edessään, mutta kyseessä ei ollut klassinen ”meillä on sulle nyt asiaa” -tilanne, vaan isäni halusi kehottaa mua miettimään, millainen asema kunnianhimolla on mun elämässä.

Eilen, myöhäisenä syysiltana noin kolmekymmentä vuotta myöhemmin kun istuin etelähelsinkiläisen baaripöydän ääressä viinilasillinen edessäni ja katselin nelikymppisiä juhlimaan kokooontunutta joukkoa, kysymys kunnianhimosta nousi taas mieleen. Mä olen kyllä pohtinut sitä muutenkin viimeisen puolen vuoden aikana, kun olen miettinyt mihin suuntaan (työ)elämääni koetan viedä. Kun päivänsankarin kuulumiset on Hesarin mukaan ”yksi vuoden parhaita kotimaisia elokuvia”*, eikä muut jää siitä jälkeen, niin väkisinkin mietin miten mun ”mä olen aloittanut päiväkodissa työt lastenhoitajana” sopii joukkoon.

Mä en ollut ajatellut, että miettisin niin paljon sitä, miltä mun elämänvalinnat vaikuttaa muiden silmissä ennen kuin perustin Leluteekin ja rupesin tekemään lasten filosofiakahviloita. Mä olen käynyt Kallion lukion, ja niinpä ryhtyminen ihan tavalliseksi filosofianopettajaksi sijoitti mut oman mieleni sopukoissa vertaisryhmässäni siihen joukkoon joka on valinnut ”tylsää ja turvallisuushakuista”. Mun Facebook-feedi on täynnä kuulumisia ihmisiltä, jotka on valinneet tehdä omaa luovaa juttuaan – ja onnistuneet siinä. Koulumaailmasta oman keksinnön pariin siirtyminen tuntui siltä, että mäkin pääsin siihen joukkoon. Kysymys on kyllä myös siitä, että musta tuntuu, että työn pitää ilmentää mua, olla mun näköistäni. Lasten filosofiakahviloiden vetäminen oli ehdottomasti sellaista työtä.

Mutta nyt mä olen ottanut askelen takaisin ”tylsää ja turvallisuushakuista” -ryhmään. Ja mä mietin, onko se askel sellainen, johon voin oikeasti olla tyytyväinen, ja voinko jatkossakin kertoa valinnastani hyvillä mielin.**  Mun ajatuksissani kyse on myös statuksesta. Ei rahasta, sillä ei tässä ole mitään väliä (ehkä jopa käänteisesti, kyllä nälkätaiteilija on aina uskottavampi kuin luovuudellaan hyvin tienaava – ja epäpätevänä lastenhoitajana mä tienaan nyt lähes neljä kertaa sen, mitä viileänä itsensätyöllistäjänä), eikä kyse ole vain julkisuudestakaan, vaan siitä, että tekee jotain uutta, jännittävää ja lopputulokseltaan hienoa. Ja tällaista statusta lastenhoitajan työ ei tuo. Joten mä mietin olenko valitsemassa oikein, oman itseni kannalta.

Paitsi että pelissä on muitakin, koko meidän perhe. Mutta mä en haluaisi käyttää perhettä tekosyynä, että kyllähän mä muuten olisin jatkanut, mutta kun olemattomat tulot ja hankalat työajat ei perheen kanssa sovi yhteen. Ja kun nyt on miehen vuoro toteuttaa itseään (se aloitti maisteriopinnot tänä syksynä). Mä en tiedä, olisinko yksinkäänkään jaksanut pidempään.

Turvallisuuden tunteesta ja stressistä

Tilanne filosofiakahviloiden kanssa oli siis keväällä se, että niitä oli, ja niitä oli tosi kiva pitää, mutta mä pystyin nostamaan palkkaa vain noin 500€ kuussa koska toimintaa ja kävijöitä ei ollut tarpeeksi, enkä mä keksinyt miten saisin lisättyä tuloja päiväsaikaan tapahtuvalla toiminnalla, jotta en viettäisi kaikkia iltoja ja viikonloppuja töissä. Mutta on tosi vaikea sanoa, tuliko joku raja oikeasti vastaan, olisiko vain pitänyt jatkaa vielä yrittämistä. Luovutinko mä liian helpolla ja olin vain turvallisuushakuinen.

Talven aikana päiväkodeissa filosofiatyöpajoja pitäessäni, mä vain huomasin kerta toisensa jälkeen ajattelevani että voi kun olisin töissä täällä. Eniten se liittyi ilmapiiriin ja tunnelmaan, sellaiseen yhdistelmään iloa ja vilpittömyyttä – ja turvallisuutta. Se nyt on luonnollista; päiväkodin tärkein tehtävä on tarjota lapsille turvallinen kasvuympäristö, mutta se välittyy mulle myös työntekijänä. Vaikka mulla epäpätevänä on työsopimus vain kesäkuun alkuun saakka, niin se tuo moninkertaisesti enemmän pysyvyyttä ja jatkuvuutta elämään viiden viikon jaksoissa kulkeviin filosofiakahviloihin verrattuna.

Mä en tänä syksynä ole ollut stressaantunut. Töissä on välillä tilanteita, jolloin kädet ei riitä ja monta lasta huutaa kimeällä äänellä, mutta ei se ole stressaavaa, siitä mennään eteenpäin yksi asia kerrallaan. Yksi mun Facebook-feedin luovasti omaa juttuaan tekevistä kavereista (Elinan Ihana perhe -sivulta näkyy millaista juttua) jakoi linkin Taina Haahdin kolumniin, jossa todetaan, että stressi ei synny kiireestä vaan epävarmuudesta. Mun ympärilläni baaripöydässä eilen istuneilla ihmisillä on melkoinen stressinsietokyky, sillä luovan alan työt jos mitkä on epävarmoja. Kyse ei ole pelkästään taloudellisesta epävarmuudesta, vaan siitä, että työn joutuu jatkuvasti keksimään uudelleen, perustelemaan sen itselleen ja muille ja etsimään sille tilaajan ja maksajan – tai sitten tekemään leivän muilla tavoin ja sitten vielä jaksaa toteuttaa itseään.

Itsensä toteuttamisesta

Tasapainoilu itsensä toteuttamisen palon ja turvallisuushakuisuuden välillä on mun kohdalta kallistunut turvallisuuden puolelle. Mä kuitenkin toivon, että se ei ole kompromissi, jossa mä joudun luopumaan siitä itseni näköisestä työstä, vaan että sen lisäksi, että työskentely päiväkodissa on tärkeää ja merkityksellistä, se voisi olla tilaisuus toteuttaa mua itseäni. Tän vuoden aikana mun on tarkoitus kokeilla, onko niin, onko päiväkodissa tilaa ja aikaa oikeasti auttaa lapsia kasvamaan hyvään, ja onko mulla siihen osaamista ja jaksamista, voiko työ olla muutakin kuin käsienpesusta huolehtimista ja näkkärin puolittamista.

Mä aina kuvittelen ja suunnittelen eteenpäin, ja nyt mun kuvitelmassa mä hankin lastentarhanopettajan pätevyyden, opin ja kehityn, ja pystyn tekemään työtä hyvin ja niin että voin olla sen sisällöstä ylpeä. Kesäkuussa olin juuri saanut lastenhoitajan paikan ja osallistuin Filosofiaa lapsille -yhdistyksen seminaariin, ja heti heräsi ajatus omasta filosofiapäiväkodista – mua naurattaa itseni, koska tosiaan, aina mun pitää olla miettimässä valovuosien päähän tulevaisuuteen.

Mutta mä en oikein vieläkään tiedä, millainen asema kunnianhimolla on mun elämässä. Mikä mulle riittää ja mikä on tärkeää.

p.s. Elokuvan Varpun äiti Siru on muuten myös joutunut miettimään ja valitsemaan näitä. Vapaasti lainaten ”humanisti joka vielä hakee omaa paikkaansa työelämässä.”

Edit: p.s.2 Kysynpä vielä: millainen asema kunnianhimolla on teidän elämässä?

*joka on tietysti Selma Vilhusen Tyttö nimeltä Varpu – vielä ehtii käydä katsomassa. Hieno elokuva.

** Käyttäisin tässä ranskan verbiä ’assumer’, seistä tekojensa takana.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Mitä kuuluu? Uusi työ

dagens viktigaste möte

Menin töihin. Oikeisiin töihin, niin kuin sanonta kuuluu. Että jos nyt istun naputtelemassa blogia iltapäivällä punavuorelaisessa kahvilassa, johtuu se vain siitä, että tänään työpäivä alkoi klo 6.30. Mä olen nyt kaksi kuukautta ollut lastenhoitajana päiväkodissa.

Tässä vaiheessa tutut kysyy kaksi kysymystä: no-millaista-on-ollut ja mites-sun-kerhot-nyt-sitten. Otetaan tuo mites-sun-kerhot-nyt-sitten ensin. Leluteekki on edelleen olemassa, mutta mä olen laittamassa yrityksen pöytälaatikkoon (kunhan ensin selvitän, miten se käytännössä tehdään). Filosofiakahviloita pidän nyt syksyllä kahdessa paikassa iltakursseina, Keravalla loppui juuri ja Espoon työväenopistolla alkaa syysloman jälkeen.* Keväällä tulee kurssi ainakin Munkkiniemeen. Koska yksi syy palkkatöiden hakemiseen oli kuitenkin se, että saisin työaikoja järkevämmiksi, niin kovin paljon en täyden työviikon päälle haluaisi filosofiakerhoja vetää.

Vastaus toiseen kysymykseen sitten: on ollut tosi kivaa. Töihin on joka päivä kiva mennä (jopa klo 6.30) ja siellä on mukava olla. Mä tiedän, mitä mun pitää tehdä, mä osaan tehdä, mitä pitää ja mä näen, että se on tosi tärkeää. Mä rakennan junarataa, neuvon tossujen jalkaan laittamisessa, voitelen näkkäreitä, luen, muovailen, pyyhin pöytiä ja takapuolia ja leikin piilosta. Kuulostaa ihan paluulta kotiäidin päiviin, mutta tässä on isona erona se, että mä teen tätä kaikkea työkavereitten kanssa – ja vain 38,15 tuntia viikossa. Eikä lapset ole mun omia. Uhmaraivareihin on ihan helppo suhtautua kärsivällisesti ja myötätuntoisesti, kun ne on jonkun toisen lapsen uhmaraivarit.

Väsyttävää on kyllä silti ollut. Mä olen 3-vuotiaiden ryhmässä, ja syksyn alku on ollut totuttelua uuteen ryhmään ja yleensä päiväkotielämään  myös lapsille. Päiväkoti on ruotsinkielinen ja se on myös väsyttävää (mä puhun sujuvaa ruotsia, mutta en siis äidinkielenä). Ranskan-vuosien kokemuksen perusteella mä kuitenkin uskon, että jossain vaiheessa kielestä johtuva väsymys helpottaa.

Blogin kirjoittaminen on siis jäänyt, enkä osaa vielä sanoa, koska ja seuraako jatkoa. Jossain muodossa mä haluan jatkaa kirjoittamista, mutta nyt on ollut ihanaa, kun ei moneen päivään ole tarvinnut avata konetta ollenkaan. Ja vaikka päiväkotielämästä olisi paljonkin ajatuksia, niin lasten (ja vanhempien) anonymiteetin säilyttämisen vuoksi niistä kirjoittaminen voi olla hankalaa. Tämän jutun kuvakin on netistä varastettu – olen kaksi kuukautta ajatellut ottaa kuvituskuvan lego-laatikosta tai jostain, mutta meidänkin tarhan portilla on vastaava lappu (siinä tosin puhutaan vain päivän tärkeimmästä tapaamisesta), ja niinpä mullakaan ei ole koko päivänä kännykkä esillä. Mikä on myös mahtavaa.

*Lisäksi sunnuntaina 9.10. on avoin non-stop -työpaja Taidekoti Kirpilässä, jossa on luvassa uusia tehtäväpisteitä.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Yksi yrittäjän viikko

Valitin tuossa yrittäjyyspostauksessa, että viikossa teen aika vähän varsinaisia filosofiakahvilahommia ja aika paljon kaikkea muuta. Mä olen ennenkin postannut viikko-ohjelmastani (täällä ja täällä), mutta joka viikko on kyllä aika erilainen. Tällä viikolla oli erityisen paljon kaikenlaista muuta hurvittelua ja töitä tuli tehtyä vähemmän kuin tavallisesti. Mitä mä sitten tällä viikolla olen tehnyt?

tanssita vauvaa  nöykkiössä

Täällä tanssivat espoolaisvauvat.

Maanantai

Filosofiakahvilat 0

Oman firman työt 0,5h

Muut työt 4,5h

Olin vielä vatsataudin jäljiltä sen verran hutero, että olin perunut aamupäivän MLL:n Tanssitan vauvaa -ryhmän ohjaamisen Pasilassa. Päivä oli siitä huolimatta varsin MLL -painotteinen. Vein lapset poikkeuksellisesti autolla kouluun, kävin palauttamassa Töölön MLL:n avaimen filosofiakahviloiden siellä loputtua tältä keväältä ja menin sitten kotiin tekemään sairastaessa kertyneitä rästihommia (lähinnä niitä muita tuloja tuovia töitä, tällä kertaa somemarkkinointia).

Puurolounaan jälkeen ajoin Espooseen pitämään Tanssitan vauvaa -ryhmän siellä, tosin vähän kevennettynä versiona itselleni, eli huutelin vain kannustusta vauvojen kanssa puurtaville äideille. Kotimatkalla poimin esikoisen kyytiin koululta. Ehdin vaihtaa kotona vaatteet ja napata tietokoneen mukaan ja suuntasin sitten Pasilan MLL:n kevätkokousta sihteröimään. Ehdin kotiin kahdeksan pintaan antamaan vielä iltapusut lapsille, ja jatkoin sen jälkeen vielä töitä tunnin verran.

Tiistai

Filosofiakahvilat 2h

Oman firman työt 2h

Muut työt 2h

Vein lapset kouluun ja tein vähän laiskasti kotona hommia. Sain sentään kuitit lähetettyä kirjanpitäjälle, laskut maksettua ja pari sähköpostia kirjoitettua. Lounaan jälkeen lähdin pitämään koululaisten filosofiakahvilaa Töölöön (lapset sai itse luoda mikä ei kuulu joukkoon -tehtäviä ja aloitettiin lupaus-teeman käsittely), sen jälkeen istuin läppärin kanssa tunnin tekemässä niitä rästihommia kahvilassa ja siirryin sitten Munkkiniemeen, missä oli MLL:n järjestämä 3-6 -vuotiaiden filosofiakahvila, aiheena tunteet. Ehdin kotiin vielä syömään ja laittamaan lapset nukkumaan.

suomenlinna

Keskiviikko

Filosofiakahvilat 0

Oman firman työt 0,5h

Muut työt 6,5h

Vein lapset kouluun ja lähdin Suokkiin tuuraamaan koulutuksessa olevaa toimiston väkeä koko päiväksi. Mä olen keskiviikkoisin pari kertaa ollut Hofficessa Kriittisellä korkeakoululla (eli tekemässä ennestään tuntemattomien kanssa omia töitä samassa tilassa – tosi mukavaa ja varsin tehokasta), mutta nyt ajattelin, että voisin tehdä omia hommia puhelimeen vastailun lomassa. No, niihin ei jäänyt aikaa, koska kevät on myös Suomenlinnan matkailussa vilkkainta varausaikaa, mutta tavallaan oli ihan kiva, etten joutunut istumaan tyhjän panttina.

Hain lapset, vein kotiin, istuin tunnin lukemassa pöydän ääressä, laitoin ruoan, syötiin ja pistin lapset nukkumaan. En jaksanut enää tehdä töitä, vaikka olisi  pitänyt. Miehellä oli koko viikon kestävä kurssi opetettavana, ja se jäi sitä valmistelemaan illaksi, muuten se yleensä hoitaa ruoanlaiton.

pidä kynnys matalana

Torstai

Filosofiakahvilat 0

Oman firman työt 1 h

Muut työt 0

Koulutus 3,5h

Mies vei aamulla lapset (sillä on torstaiaamun treffit yhden kaverinsa kanssa, jolla on lapsi samassa koulussa), joten mä kerkesin aamulla julkaisemaan blogiin postauksen ennen kuin lähdin liikkeelle. Olin sopinut tapaamisen yhden ystävän äidin kanssa, joka halusi taiteilijan ominaisuudessa jutella äitiyden filosofiasta. En ollut kerennyt miettiä aihetta yhtään, mutta keskustelu herätti ajatuksia niin, että voisin kirjoittaa niistä blogiinkin.

Söin lounasta kauhealla kiireellä ja syöksyin Kulosaareen Imagen kirjoittajakouluun huomatakseni, että olin muistanut ajan väärin ja olin yli puoli tuntia liian ajoissa. No, ehdin käydä omat sähköpostit läpi ennen koulutuksen alkua.

Koulutus oli ihan mielenkiintoinen – tai pitäisi ehkä sanoa inspiroiva, vaikka mä vähän inhoankin sitä sanaa. Mutta tiedättekö sellainen, mistä tulee olo, että niin, noinhan se on ja noin mäkin aion tehdä. ”Pidä kynnys matalana” oli Pupulandian Jenni Rotosen suomenkielinen versio mun bloggausmotosta ”just press publish” (lainattu sellaiselta australialaiselta hippibisnesbloggaajalta. Suosittelen, sekä hippibisnesblogia että painamaan julkaise-nappia.)

Jouduin lähtemään hitusen ennen viimeisen osion loppua, kipitin metrolle ja sieltä lasten koululle jonne esikoinenkin tuli. Poimin neljä lasta mukaani – kyllä, neljä, sillä lainattiin myös yksi nuoremman tyttären ystävä mukaan – ja puskin ne lähimmän Picnicin ovesta sisään. Kun uuniperunat oli kaaputettu (Elsan tavoin mekin tykätään Picnicin lastenaterioista), vedettiin prinsessamekot päälle ja suunnattiin Musiikkitalolle konserttiin. Konsertin jälkeen kotiin ja lapset nukkumaan. Itse jäin valvomaan ihan liian myöhään, en edes tehnyt töitä vaan räpläsin vain Facebookia.

rikhardinkadun kirjastossa

Perjantai

Filosofiakahvilat 1h

Oman firman työt 3,5 h

Muut työt 0

Vein lapset kouluun ja suuntasin Rikhardinkadun kirjastoon. Onko ihanampaa paikkaa tehdä aamupäivä läppärihommia? Mun olisi taas pitänyt tehdä niitä sivutöitä, mutta eksyin facebookiin ja sieltä omaa blogia päivittämään. Sitten sain tarmonpuuskan ja parin postauksen lisäksi laitoin nettiin kevään viimeisen filosofiakahvilan tiedot (Hakaniemessä torstai-iltaisin) – samoin kuin sen, että lasten filosofiakahvila on osa Maailma kylässä -festareiden ohjelmaa.

Kävin lounaalla ja suuntasin Tehtaankadulle, jossa koululaisia oli vain muutama paikalla. Leikittiin ”kumpi olisit mieluummin” ja mä luin Sammakko ja muukalainen -kirjaa ja mietittiin, miksi sammakon kaverit ei halua rotan tulevan niiden kulmille asumaan.

Menin tunniksi kahvilaan naputtelemaan tätä postausta alkuun, kävin hakemassa lapset ja lähdettiin kotiin. Hain postista mun vanhempien kaksosille tilaamat uudet pyörät ja jätin ne kokoamaan niitä miehen kanssa, kun me mentiin vielä esikoisen ja mun äidin kanssa balettiin katsomaan Pieni merenneito, joka oli kyllä hieno spektaakkeli.

lapsimessuilla

Lauantai 

Työt 0

Lapsimessut! Ehdittiin paikalle puoli kymmeneksi, kierrettiin ensin Lapsimessujen puolella ja siirryttiin sitten Eläinystäväni-puolelle, jossa oltaisiin voitu viipyä kauemminkin. Esikoinen piti kuitenkin viedä balettiharjoituksiin Aleksanterin teatteriin, joten kolmen aikaan jouduttiin lähtemään. Oltiin niin hyvissä ajoin, että tehtiin kierros Hietsussa kirpparilla, ja esikoisen kipitettyä harjoituksiinsa me palattiin nuorimmaisten kanssa kotiin. Kerkesin raivaamaan vähän pyykkivuoria, keräämään jouluvalot pois terassilta (hyvissä ajoin ennen juhannusta), katsomaan lasten pyöräilyharjoituksia ja hoitamaan yhdet lenkkarikaupat ja sitten olikin aika lähteä hakemaan esikoinen. Palattiin kotiin, syötiin miehen laittamaa tosi hyvää thai-keittoa ja pistettiin lapset nukkumaan. Mä istuin vielä illalla kirjoittamassa ihan omaksi ilokseni, vaikka olisi oikeastaan pitänyt tehdä töitä.

Sunnuntai

Filosofiakahvilat 0

Oman firman työt 1h

Muut työt 1h

Mulla olisi ollut kamalasti sivutöitä rästissä, mutta päivästä iso osa tuntui menevän kylppärin hyllyjen ja kaappien raivaukseen. Pari pientä käännöstä sain sentään tehtyä sinä aikana kun mies pyöräilytti lapset esikoisen luistelutunnille. Sen jälkeen käytiin saunassa ja syötiin ja nyt mä lopettelen tätä postausta ohimot nestehukkaa tykyttäen.

Että sellainen viikko – ja kohta nähdään, miltä seuraava viikko näyttää (tai kyllähän mä tiedän, että ne tekemättömät työt vaanii siellä. Filosofiakahviloitakin on muutama enemmän ohjelmassa).

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.