Paras hiihtolomakohde

hiihotolomakohde ja pulkkailua

Me ollaan taas hiihtolomaviikko sukuloimassa pohjoisessa, ja kylläpä on lomailu ollut uuvuttavaa. Toissapäivänä luisteltiin ja möngittiin lumessa, eilen hiihdettiin ja pulkkailtiin neljä tuntia (sen jälkeen lapset meni vielä työntelemään toisiaan potkukelkalla) ja tänään oltiin kylpylässä puoli päivää (lapset lähti sen jälkeen hiihtämään). Mä en ole tällaiseen reippailuun tottunut.

Mutta tässä siis vinkki hiihtolomakohteeksi: täällä Oulun tienoilla lomat on vasta kahden viikon päästä, ja kun kyseessä ei ole mikään hiihtokeskus, niin me oltiin eilisillä Virpiniemen laduilla ja pulkkamäessä käytännössä keskenämme ja Oulun Edenin  altaassakin uiskenteli meidän lisäksi vain pari perhettä (ja hinnatkin oli low seasonin mukaiset). Huomattavasti väljempää kuin hiihtolomailu Helsingissä, etelän rantakohteissa, Tallinnassa tai Euroopan kaupunkikohteissa hiihtokeskuksista nyt puhumattakaan.

hiihämässä hiihtolomalla

Nyt on historiallinen kuva. Viimeksi olen ollut suksilla 15 vuotta sitten. Hyvin kuitenkin meni meiltä molemmilta kahden kilometrin lenkki. Tosin ei voi sanoa, että minkä nuorena oppii, koska mä en koskaan erityisemmin ole oppinut hiihtämään.

Mä olen pari viikkoa kuunnellut Philosophy Bites -nimistä podcastia aina jakson kerrallaan, ja melkein joka kerta on niin paljon ideoita mielessä sen jälkeen, että mulla on käsilaukku jo täynnä muistiinpanoja pienillä lapuilla. Olin ajatellut kirjoittaa niistä jotain tosi fiksua tässä lomaviikon aikana, mutta raikasilmamyrkytys on ilmeisesti vienyt kaikki ajatuksen rippeetkin. Katsotaan, miten käy. Ehkä mua ei huomenna patisteta ulos.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Taikajuoma a.k.a. inkivääritee

inkivääritee

Josko tänään olisi se ensimmäinen päivä kahteen viikkoon, kun kukaan meistä ei ole kipeänä. Mies on keitellyt kattilallisen toisensa perään ”potion magique”* eli taikajuomaa.

Taikajuomakattilaan laitetaan pari litraa vettä, vähintään käden kokoinen pala inkiviääriä kuorittuna ja viipaleiksi leikattuna, pieni pätkä tuoretta kurkumaa samoin kuorittuna ja viipaleiksi leikattuna, ja laitetaan lämpenemään. Ei anneta kiehua vaan pidetään lämpimänä, mielellään pari tuntia. Lopuksi leikellään juomaan vielä sitruunalohkoja ja juodaan se runsaan hunajan kanssa. Jos tuntuu, että taikavoimat räjähtää korvista, niin voi laimentaa teellä tai kuumalla vedellä. Mä toisinaan lisään omaan annokseeni vielä timjaminoksan, jos sellainen löytyy. Ja sen jälkeen, kun viime talvena torppasin inhottavan kurkkivun alkuunsa, mäkään en ole enää käyttänyt tylsää nimitystä inkivääritee. Taikajuomaa se on.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

*niin kuin Asterixissa.

Ranskalainen ystävänpäivä

ranskalainen ystävänpäivä

”Vedetääs näitä pöytiä vähän erilleen, tänään tulee pelkkiä pariskuntia.” Oli 14. helmikuuta 2000 ja mä olin iltavuorossa pienessä italialaisessa ravintolassa Toulousessa. Talviset torstai-illat oli yleensä niin hiljaisia, että kerkesin siivota koko salin, pestä vähän ylimääräistä tiskiä ja lukea vielä lehdenkin, mutta nyt Max, ravintolan omistaja ja chef, laittoi keittiön täyteen valmiuteen.

Ja totta, heti seitsemältä kun ovi avattiin, sisään tuli ensimmäinen pari ja istuutui vähän ujona mun tarjoamaan nurkkapöytään. L’Italia oli aika edullinen ravintola, vaikka listalla oli muutakin kuin pitsaa. Kolmen ruokalajin menu oli 68 frangia, ja sen nuoripari päätyi tilaamaan neuvoteltuaan hiljaisella äänellä päät yhteen painuneina. Ja Max oli oikeassa. Sali oli täynnä iltakymmeneen saakka, ja jokaisessa pöydässä istui pariskunta.

Ranskassa la Saint Valentin ei totisesti ole mikään ystävänpäivä. Se ei myöskään amerikkalaiseen tapaan ole lapsille sopiva versio, jolloin kortteja ja namuja jaetaan äideille ja luokkakavereille. Sain Valentin on Ranskassa uudehkoa tuontitavaraa, ja sitä julivat vain ”les amoureux”. Ruusuja, suklaata, hajuvettä tai alusvaatteita annetaan vain jotakuinkin vakiintuneessa suhteessa, ei siis millekään salaisille ihastuksille. Illalla sopii sitten mennä romanttiseen ravintolaan tai elokuviin (tai molempiin).

Ei kaikki parit Ranskassakaan vietä Saint Valentinia, juuri kun kyselin kavereilta, niin mielipide oli, että ennemmin yritetään pitää romantiikkaa suhteessa arkenakin.  Mutta mammafoorumeilta löytyy sitten aina myös niitä, jotka on verisesti loukkaantuneita, kun mies ei ole muistanut päivää pusua enempää.

Meillä ei tänä iltana vietetä ranskalaista Saint Valentinia – viimeiset 18 on menneet ohi viettämättä. Mutta mä kyllä tykkäänkin ehkä tästä suomalaisesta ystävänpäivästä enemmän. Mä olin ajatellut ystävänpäiväaiheisten askartelujen toteuttamista lapsen nimpparijuhlien koristeluksi, mutta joku ärhäkkä flunssa on ennättänyt meillekin ja kiertänyt perheenjäseneltä toiselle viikon. Juhlia jouduttiin siis siirtämään, ja askartelussa ei olla jaksettu muutamaa paperista sydäntä pidemmälle. Siitä huolimatta – hyvää ystävänpäivää kaikki blogiystävät!

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.