Vieraiden kielten osaamisen ilosta

vieraiden kielten osaamisen ilosta

Tänä syksynä yksi kivoimmista asioista on ollut ruotsin puhuminen. Se on ollut myös yksi raskaimmista asioista, varsinkin ensimmäiset pari kuukautta oli yksinkertaisesti tosi väsyttävää toimia kahdeksan tuntia päivässä vieraalla kielellä (tai seitsemän tuntia kolmekymmentäyhdeksän minuuttia, mikä on mun virallinen työaikani). Senkin jälkeen on ollut ärsyttävää hakea sanoja, tyytyä kummallisiin kompromisseihin, tehdä virheitä, olla ymmärtämättä osaa kollegoiden jutuista ja kuulostaa itse kankealta pöljältä. Mutta niissä hetkissä kun ymmärtääkin vitsin samaan aikaan toisten kanssa, osaa valita idiomaattisen ilmauksen, tavoittaa oikean rytmin ja intonaation ja onnistuu kuulostamaan omalta itseltään mutta toisella kielellä – niissä hetkissä on aivan omanlaisensa hehku ja riemu.

Kuulostaa tosi kliseiseltä, jos sanoo, että työssä parasa on se kun saa oppia uutta. Samoin se, että vieraiden kielten puhuminen avaa oven uuteen kulttuuriin. Mutta ei auta kuin olla kliseinen, päiväkotielämän opettelun lisäksi mä olen saanut oppia paljon länsihelsinkiläisestä suomenruotsalaisuudesta – ei kuulosta kovin eksoottiselta, mutta se on ollut yllättävän jännää ja ilahduttavaa.

Joululoman aikana kieli on taas vaihtunut ruotsista ranskaksi. Ranskalaisten kanssa mulla on aina olo, että mitä enemmän mä niiden kanssa vietän aikaa ja mitä enemmän niistä tiedän, sitä vähemmän mä niitä ymmärrän, mutta mä oletan että tämä on sellainen ihan normaali epistemologinen harha.

Ihmiset olettaa usein, että koska mä puhun useampaa kieltä sujuvasti niin mä olen ammatiltani kääntäjä tai kielten opettaja. En ole. Mä voisin tehdä töitä käyttämättä juuri lainkaan muita kieliä kuin suomea (jos siis olisin suomenkielisessä päiväkodissa tai koulussa). Vieraiden kielten osaaminen on sellaista sivistystä, minkä arvoa on vaikea mitata, mutta jolla mun mielestä on valtavasti arvoa. Ja sitten on tietysti ne ihan itsekkäät riemun hetket joita se tarjoaa.

Mihin te blogin lukijat käytätte kielitaitoanne?

p.s. Kuvassa esiintyy siis joululomalukemista neljällä kielellä, siksi se liittyy juttuun.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Toukokuun sillat

silta

Helatorstai tulossa, ja monissa kouluissahan on sen jälkeinen perjantai tehty sisään jonain räntäisenä marraskuun lauantaina, niin että tulossa on pitkä viikonloppu. No, Ranskassa on ihan oma terminsä näille pidennetyille viikonlopuille: faire le pont, eli tehdään silta pyhän ja viikonlopun välille. Touko- kesäkuu on näiden siltojen kulta-aikaa sillä pyhäpäiviä riittää: kuukauden aloittaa vappupäivä, heti viikko sen jälkeen 8.5. on toisen maailmansodan päättymisen muistopäivä, sitten tuleekin helatorstai ja satsin kruunaa helluntai, joka Ranskassa on edelleen arkipyhä (aina siis maanantaina).

Tänä vuonnahan ranskalaisilta meni hukkaan kaksi hyvää pyhäpäivää (siltojen rakennusmahdollisuuksista puhumattakaan), kun vappu ja 8.5. osui sunnuntaille. Ranskassa on laskettu, kuinka monen miljoonan tuottavuuslisä näistä kahdesta väliin jääneestä pyhästä tulee – aika paljon se oli. Yleinen mielipide toki oli, että työtätekevää kansaa huijataan.

Lasten koulussa ei kuitenkaan tyydytty odottamaan vuotta 2018, jolloin nämä pyhät osuu tiistaille ja siltoja rakentamalla saadaan kaksi kolmipäiväistä viikkoa peräkkäin. Menetetyt pyhät otetaan takaisin, aloittamalla tänä vuonna helatorstain juhliminen varmuuden vuoksi jo keskiviikkona. Ja sitten jatketaan tietysti perjantaina. Olisikohan sen voinut nimetä joksikin isoäitien juhlaksi? Ei nimittäin näin pitkien siltojen rakentaminen taida muilta luonnistua.

Voiton puolella ollaan, koska mulle tämä ylimääräinen vapaapäivä valkeni jo maanantaina.

p.s. Kuvan silta ei liity tapaukseen.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Paras lasten ikäero ja sosiaalipolitiikka

Lähiömutsi Hanne kirjoitti koskettavasti siitä, millainen mullistus kahden lapsen äidiksi tuleminen on. Kommenteissa ja esimerkiksi tässä Salamatkustajan jutussa samasta teemasta korostuu musta se, miten iso vaikutus lasten ikäerolla on siihen, millaiseksi se kahden (tai useamman lapsen) äitiys muodostuu. Meillähän esikoisen ja kaksosten ikäero on neljä vuotta, mm. siksi, että esikoisen keskosuuden takia me ei haluttu ottaa riskiä toisen pikkukeskosen syntymästä niin kauan kuin esikoinen olisi vielä tosi pieni. No, en ajatellut nyt kirjoittaa siitä, vaan tästä keskustelusta mieleen tulleita muita ajatuksia.

Puuttumatta tässä nyt siihen, että lapsia ei synny tilauksesta ja että monissa perheissä pieni ikäero toimii tosi hyvin (varsinkin kun ensimmäisistä vuosista on selvitty), musta on mielenkiintoista, että Suomessa on sellaisia rakenteellisia juttuja, jotka puskee pieneen ikäeroon. Se, että meillä on kolmen vuoden hoitovapaa, jota käyttää 90% äidit (vedin luvun hatusta, saa kertoa mulle, että olen väärässä ja että nykyään enää 80% hoitovapaasta menee äideille), se että äitiyspäivärahan saa ensimmäisen lapsen mukaan, jos ikäeroa ei tule yli kolme vuotta, se, että nuorten naisten työmarkkina-asema on mikä on ja että (senkin takia) ensimmäinen lapsi saadaan keskimäärin lähes kolmikymppisenä kaikki vaikuttaa.

Mä vertaan Ranskaan – toki siellä monet haluaa lapsille vain parin vuoden ikäeron, koska silloin lapset leikkii luontevasti keskenään ja koko homma menee niin kuin siinä samassa konkurssissa – mutta kyllä tosi paljon siellä kuulee (ja näkee) ikäerona 3-4 vuotta tai enemmän. Suuri osa esikoisen äideistä pitää vanhempainvapaita vain sen kolme kuukautta, mutta pienten lasten hoito on kallista ja paikat on tiukassa. Kaikki 3-vuotiaat sen sijaan saa ilmaisen paikan valtion koulussa. Juuri sen koulun alun takia 3-vuotiaita myös pidetään aika isoina, ne osaa pukea itse, niiden pitää olla vähintään päiväkuivia, ne syö reippaasti eikä paljon istu rattaissa. Eli sellaisen ison kanssa on jo sitten aika helppo handlata uusi vauva. Ja niin toki onkin.

Ranskan vanhempainvapaat ei ole sellainen esimerkki, jota mä toivon Suomeen, mutta kyllä niitä mietittäessä voisi ottaa huomioon myös tän näkökulman. Systeemin pitäisi olla sellainen, että perheet voisi oikeasti tehdä valinnat oman hyvinvointinsa parhaaksi, eikä pelkästään sen mukaan, että näillä valinnoilla saadaan ne päivärahat just riittämään. Mä taidan ruveta kallistumaan siihen, että jonkinlainen vapaiden pakkojako vanhempien välillä voisi olla hyvä malli.

Mitä te ajattelette? Onko teillä nää rakenteelliset jutut vaikuttaneet lasten ikäeroon?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.