RRRRR – terapian tarpeessa ja suomenkielen taidon tarpeellisuudesta

Mikä siinä onkin, että rupeaa automaattisesti nolottamaan, kun lapsi kailottaa iloisesti ratikassa, että ”huomenna me mennään sinne terapiaan”. Terapiahan on monella tapaa hyvä asia, ja mahtavaa, että terapiaa tarvitessaan saa. Ja lapsi oli ihan oikeassa, oltiin menossa puheterapeutilla käymään 5-vuotiaiden puuttuvan R-äänteen takia. Tai ei niiltä siis puutu R-äännettä, oikein kauniisti lausuvat, mutta se kelpaa vain Ranskassa.

Kasiluokan ranskantunneilla ei olisi uskonut, että ranskalainen R on paljon helpompi oppia kuin suomalainen. Mutta näin on, ja niinpä meidän lapset on fiksuina (tai laiskoina) kaikki oppineet ensin ranskalaisen ärrän, ja kun sen on kerran oppinut ja ottanut käyttöön, vaatii vähän työtä oppia siihen päälle suomalainen R. 5-vuotisneuvolassa on kaikilla tämä puute huomattu. Ohjeistus Helsingissä ilmeisesti on, että 6-vuotiaaksi odotellaan ärrän ilmaantumista, ja sitten ruvetaan sitä etsimään terapeutin johdolla.

Mä olen kuitenkin pyytänyt kaikille lapsille terapeuttikäynnin jo 5-vuotiaana, koska päivänsä ranskalaisessa koulussa viettävät lapset tuskin sitä suomalaista ärrää ihan itsekseen löytäisi. Esikoinen kävi terapeutin luona kerran ja sai mukaansa kasan kivoja pelejä, joissa lähinnä puhuttiin D-kieltä (ärrät muutetaan deeksi, tai vaikka kaikki konsonantit*) ja tehtiin erilaista kielijumppaa. Parissa kuukaudessa lapsi sitten oppi pärisyttämään.**

Ranskalaiset on olleet sitä mieltä, että mitä turhaa, kyllähän lapsen suomea ymmärtää (siis suomalaiset ymmärtää), vaikka se vähän sorauttelisi.  Mä olen joutunut kuitenkin taas toteamaan olevani kielen suhteen varsin tiukkapipoinen. Koska mun lapset on suomalaisia, mä haluan, että ne oppii puhumaan hyvää aksentitonta suomea (varsinkin kun ne nyt asuu Helsingissä).

Mutta mitä sekin nyt sitten tarkoittaa. Todistetusti ärrää sorauttelemalla voi Suomessa edetä presidentiksi asti, eli turhaa hössötystä. Mun lapsista kuulee, että ne on oppineet suomensa Helsingissä, mutta mitä jos ne puhuisi vaikka savolaisittain, olisiko se jotenkin huonompaa suomea?

Oleellisempaa kuin savolaisten kielitaidon arviointi on kuitenkin maahanmuuttajien suomen taito. Suomessa puhutaan paljon siitä, miten maahanmuuttajille tulee opettaa mahdollisimman nopeasti ja paljon suomea, koska vain riittävä kielitaito takaa kotoutumisen. Meillä on kuitenkin musta usein vähän liian korkealla rima siinä, mitä se riittävä kielitaito on. Mun ja muiden pitäisi vähitellen opetella siihen, että suomea voi puhua monella tavalla, ja se on ihan ok. Tärkeintä on tulla ymmärretyksi, ei se, soriseeko ärrät juuri oikeassa kohdassa, meneekö sanapainot just niin kuin pitää tai käytetäänkö possessiivisuffikseja. Mahdollisimman hyvin huolletulle kielelle on paikkansa, mutta aina ja kaikkialla sitä ei tarvita.

No, meinaanko tämän jälkeen jättää lasten R-harjoitukset vähemmälle? Toinen kaksosista itse asiassa otti harjoituksista itselleen projektin ja pärisi mm. ratikkamatkoilla niin tarmokkaasti että R-tuli opittua pari viikkoa sitten. Toiselle meinaa tuottaa D-kielikin vähän vaikeuksia (mä olenkin aina ollut sitä mieltä, että se on näistä joka suhteessa ranskalaisin). Täytyy myöntää, että  mä en kauhean aktiivisesti ole jaksanut patistaa pärisemään – mutta eiköhän sekin sen ärrän opi.

p.s. Tämä nyt oli tyypillinen esimerkki postauksesta, johon oli mahdotonta keksiä älykästä kuvaa. Niinpä se on roikkunut luonnoksissa syksystä saakka.

*Tämänhän pitäisi porilaisille olla tuttua, mutta siis käänteisesti. Ei ”rario”, vaan ”dadio”. Ja nyt on pakko kertoa, että yhden mun lapsuudenkaverin ystäväni-kirjaan oli joku satakuntalainen serkku merkinnyt lempibändikseen ”Dudan Dudan”. Suomi ja sen murteet, onko mahtavampaa.

Espoon kaupungilla on näistä r-harjoituksista videoita netissä. Googlaamalla löytyy niitä pelejäkin.

**Nyt oli juuri julkaistu väitöskirja kaksikielisten lasten ääntämisen oppimisesta, ja siinä todettiin, että (vaikeat) äänteet opitaan yleisesti myöhemmin kuin yksikieliset oppivat, ja toinen kieli värittää ääntämistä, mutta ajan kanssa oppivat kyllä yleensä kaikki.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Poisson d’avril – ranskalainen aprillipila videolla

Aprillipäivä – sen kunniaksi erittäin vakavamielinen postaus aprillipäivän vietosta Ranskassa. Alunperin tämä on julkaistu kaksi vuotta sitten, nyt vain vähän editoituna versiona. Lapset ja mun tukka on vähän kasvaneet, mutta kirjahylly ja meno on yhtä sekaista. Ilahduttavaa on ehkä se, että kuvat blogissa oli kaksi vuotta sitten vielä huonompia kuin nykyään.

 

poisson davril selässä pic

Huomasin taas, että esikoisen yleissivistyksessä oli aukko: se ei tiennyt, miten aprillipäivää vietetään Suomessa. Myönnetään, mä en ole kotona harrastanut aprillipiloja, lasten kanssa se tuntuisi vähän liian helpolta, ja niinpä aprillipäivän vietto on jäänyt täysin ranskalaisten harteille.

Ranskassakin toki tehdään piloja, mutta alle kouluikäisten keskuudessa pilat on aivan tiettyä käytännön lajia. Ensin askarrellaan kaloja, yleensä siis piirretään ja leikataan paperista. Sen jälkeen oma kala koetetaan huomaamatta teipata jonkun viattoman kanssaihmisen selkään, jotta päästään huudahtamaan ”Poisson d’avril!” (huhtikuun kala). Wikipedia ei oikein osannut selittää mulle, mistä tämä mainio perinne on saanut alkunsa – paitsi että alunperin kyseessä on tietenkin olleet oikeat kalat, jotka hupaisasti rupeaa lemuamaan naapurin takin selkämyksessä kevätauringossa roikkuessaan. Jotenkinhan tää varmaan liittyy paaston loppumiseen, joka on ajoittunut samoihin aikoihin, olisiko sitten ylijääneet kalat käytetty tähän.

poisson davril F pic

3-vuotiaat oli tänään molemmat kotona viettämässä (taas) toipilaspäivää, joten ne jäi nyt täysin osattomiksi koulun kalahupailuista. Me sitten askarreltiin kaloja keskenämme, ja lapsista oli erittäin vitsikästä teipata kaloja toistensa ja mun selkään. Ja huomasin, että tyttö osaa jo mainiosti leikata viivoja pitkin, värittämisestä puhumattakaan. Ja poikakin jaksoi värittää melkein koko kalan, kun se oli hai. Sen sijaan mun yritys harjoittaa  viivojen sisään värittämistä kalan suomuilla ei oikein mennyt läpi.

poisson davril leikkaus pic

Ja kalat kuvattiin sitten videollekin.

Teettekö te kotona aprillipiloja?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Ranskalainen ystävänpäivä

ranskalainen ystävänpäivä

”Vedetääs näitä pöytiä vähän erilleen, tänään tulee pelkkiä pariskuntia.” Oli 14. helmikuuta 2000 ja mä olin iltavuorossa pienessä italialaisessa ravintolassa Toulousessa. Talviset torstai-illat oli yleensä niin hiljaisia, että kerkesin siivota koko salin, pestä vähän ylimääräistä tiskiä ja lukea vielä lehdenkin, mutta nyt Max, ravintolan omistaja ja chef, laittoi keittiön täyteen valmiuteen.

Ja totta, heti seitsemältä kun ovi avattiin, sisään tuli ensimmäinen pari ja istuutui vähän ujona mun tarjoamaan nurkkapöytään. L’Italia oli aika edullinen ravintola, vaikka listalla oli muutakin kuin pitsaa. Kolmen ruokalajin menu oli 68 frangia, ja sen nuoripari päätyi tilaamaan neuvoteltuaan hiljaisella äänellä päät yhteen painuneina. Ja Max oli oikeassa. Sali oli täynnä iltakymmeneen saakka, ja jokaisessa pöydässä istui pariskunta.

Ranskassa la Saint Valentin ei totisesti ole mikään ystävänpäivä. Se ei myöskään amerikkalaiseen tapaan ole lapsille sopiva versio, jolloin kortteja ja namuja jaetaan äideille ja luokkakavereille. Sain Valentin on Ranskassa uudehkoa tuontitavaraa, ja sitä julivat vain ”les amoureux”. Ruusuja, suklaata, hajuvettä tai alusvaatteita annetaan vain jotakuinkin vakiintuneessa suhteessa, ei siis millekään salaisille ihastuksille. Illalla sopii sitten mennä romanttiseen ravintolaan tai elokuviin (tai molempiin).

Ei kaikki parit Ranskassakaan vietä Saint Valentinia, juuri kun kyselin kavereilta, niin mielipide oli, että ennemmin yritetään pitää romantiikkaa suhteessa arkenakin.  Mutta mammafoorumeilta löytyy sitten aina myös niitä, jotka on verisesti loukkaantuneita, kun mies ei ole muistanut päivää pusua enempää.

Meillä ei tänä iltana vietetä ranskalaista Saint Valentinia – viimeiset 18 on menneet ohi viettämättä. Mutta mä kyllä tykkäänkin ehkä tästä suomalaisesta ystävänpäivästä enemmän. Mä olin ajatellut ystävänpäiväaiheisten askartelujen toteuttamista lapsen nimpparijuhlien koristeluksi, mutta joku ärhäkkä flunssa on ennättänyt meillekin ja kiertänyt perheenjäseneltä toiselle viikon. Juhlia jouduttiin siis siirtämään, ja askartelussa ei olla jaksettu muutamaa paperista sydäntä pidemmälle. Siitä huolimatta – hyvää ystävänpäivää kaikki blogiystävät!

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.