Harrastusruletti

perhesirkus

Kaikkihan (tai ainakin mun viiteryhmäni) on sitä mieltä, että lasten ei tarvitse välttämättä harrastaa mitään ja jos ne harrastaa, niin siinä pitää säilyä joku järki, ei liian vakavissaan, ei liian kallista, ei mitään joka päivä harjoituksia ja loputonta kuskaamista. Joo, mä olen ihan samaa mieltä.

Niinpä meidän lapsilla on vain muutama harrastus. Esikoinen soittaa klarinettia, koska soittaminenhan on tosi kehittävää ja se tykkää siitä. Ja pelaa koripalloa, koska joukkueurheiluhan on myös tosi kehittävää ja se tykkää siitä. Kaksoset käy uimakoulussa, koska uimataitohan on tosi tärkeä. Toinen kaksosista pelaa jalkapalloa, koska joukkueurheiluhan on siis tosi kehittävää ja se tykkää siitä. Toinen kaksosista käy kuvataidekerhossa koska se taas tykkää hurjasti piirtämisestä (ja taideharrastuksethan on kehittäviä) ja luistelukoulussa koska luisteluhan on myös hyvä taito ja se tykkää siitä. Niin, ja sitten käydään kaksosten kanssa perhesirkuksessa koska onhan se kivaa kun on vanhempien ja lasten yhteinen harrastus ja se on kotinurkillakin (järjestäjänä siis meidän MLL).

Lopputulos on, että viikossa on yksitoista harrastuskertaa. Miten tässä näin kävi?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Erityisherkkä lapsi ja harrastukset

lasten filosofiakahvila

Taas ne samat kivet – mutta kun ne vain on suosikki. Ja sellainen tehtävä, missä on hyvästä huomiokyvystä iloa.

Me vietiin esikoinen vauvauintiin heti kun saatiin lääkäriltä lupa (pikkukeskosen kanssa ensimmäiset kuukaudet tietysti meni sairaalassa ja senkin jälkeen monta kuukautta välteltiin ihmisjoukkoja infektioriskin takia). Mä olin ihan innosta piukeana. Vauva ei, se huusi kuin palosireeni ekalla kerralla ja me jouduttiin lähtemään vartin jälkeen kotiin. Sama juttu tokalla kerralla. Vaikka uinti oli tosi pienessä ja lämpimässä terapia-altaassa ja meitä oli siellä vain kymmenkunta vanhempaa vauvoineen, kaakeliseinistä huuto kaikui aika lailla.

Jos mä olisin silloin tiennyt erityisherkkyydestä, ja olisin tajunnut, että esikoinen on herkkä, niin mä en ehkä olisi vienyt sitä uimaan ollenkaan. Mä itse en yhtään pidä uimahallien äänimaailmasta, enkä siitä, että aina palelee. Lapsena tykkäsin kyllä uimassa käymisestä, mutta aikuisena olen käynyt itsekseni uimassa ehkä puolentusinaa kertaa.

No, silloin en siis tiennyt. Ja ehkä ihan hyvä niin. Kolmas uintikerta oli nimittäin onnistuneempi – kun oltiin ensin odoteltu pari kuukautta vauvan taas kasvavan vähän lisää. Loppujen lopuksi esikoinen oppi rakastamaan vauvauintia, ja me jatkettiin sitä parivuotiaaksi asti. Se rakastaa uimista edelleen ja uimakoulu on sen pitkäaikaisin harrastus.

Myöskään lasten filosofiakahviloita aloittaessani mä en ollut kuullut erityisherkkyydestä, enkä siis ajatellut sitä itseni tai osallistujien ominaisuutena. Nyt mä olen kyllä todennut, että olenpa tullut luoneeksi erityisherkälle itselleni sopivan työn ja herkille lapsille sopivan harrastuksen.

  1. Alle kouluikäiset on ryhmissä oman tutun aikuisen kanssa.* Erityisherkälle tai muuten hitaasti lämpiävälle lapselle voi olla kynnyskysymys, jos harrastuksessa pitää olla yksin – vaikka vanhempi olisi katsomassa siellä kentän laidalla. Musta vanhempi-lapsi -ryhmiä voisi muutenkin olla enemmän.
  2. Ympäristö on rauhallinen, ei ylimääräistä hälyä tai vilskettä. Aikoinaan lapsena naisvoimistelua harrastaessani meillä oli välillä harjoituksia Helsingin kisahallilla, ja vieläkin korvissa soi, kun mä muistan sen erilaisten laitteiden kolinan, miekkailijoiden huudahdukset, toisiinsa sekoittuvat jumppamusiikit ja koko valtavan hallin kaiun.
  3. Mä olen itse vetäjänä tosi rauhallinen. Tämä on asia, jota mä olen miettinyt opettajien suhteen. Mulla on sellainen fiilis, että luokanopettajaopintoihin valitaan paljon tosi ulospäin suuntautuneita ja energisiä ihmisiä. Joista tulee yleensä tosi hyviä opettajia. Mutta herkän oppilaan (ja kolleegan) näkökulmasta ne voi vaikuttaa joskus jopa vähän pelottavilta.
  4. Edetään aina saman kaavan mukaan. Tää toteutuu melkein kaikissa toistuvissa harrastuksissa, mutta on erityisen tärkeää erityisherkälle – pääsee helpommalla, kun tietää, mitä on tulossa, eikä tarvitse koko ajan havannoida jotain uutta systeemiä, vaan voi keskittyä siihen sisältöön.
  5. Aikuiset kuuntelee lapsia, saa ajatella ja jutella. Erityisherkät kaipaa vielä muita lapsia enemmän sitä, että on aikaa ja keskitytään. Totta kai 4-vuotiaat myös säntäilee ympäriinsä ja haluaa keskittyä siihen ikkunalaudalla olevaan upeaan rekkaan. Ja totta kai myös muut kuin erityisherkät lapset nauttii siitä, että oma aikuinen keskittyy juuri heidän juttuihinsa.
  6. Leikit on huomiokykyä ja mielikuvitusta palkitsevia. Erityisherkillä monesti on tarkka huomiokyky, ja filosofikahviloiden tehtävissä siitä usein on iloa, kun pitää vaikka miettiä miten eri tavoin playmobil-ukkelit, rakennuspalikat ja erinäköiset kodin pikkuesineet voi lajitella. Huomiokykyä ja mielikuvitusta käytetään tietysti myös varsinaisesti aihetta tarinan kautta käsitellessä.

Elaine Aronin Erityisherkkä lapsi -kirjassa (joka mulla on edelleen kesken, ja josta ei siksi vielä ole blogissa arviota) puhutaan aika paljon joukkuepeleistä, amerikkalaisesta jalkapallosta ja baseballlista. Urheiluharrastukset on  amerikkalaisessa kulttuurissa vielä merkittävämpiä kuin täällä meillä, vaikka toki jääkiekon pelaamattomuus voi Suomessakin leimata aika lailla. Kirjassa korostetaan, että lapselle kannattaa etsiä harrastus (urheilulaji), jossa lapsi itse viihtyy ja jossa erityisherkkyys voi olla etukin.

Mä ehkä toteaisin, että erityisherkkyyden takia ei kannata kuitenkaan heti kättelyssä sulkea mitään pois – myöskään harrastuksia. Mutta erityisherkkyys kannattaa varmasti pitää mielessä, jos sellaisen ominaisuuden on lapsessaan havainnut, ja jos se kolmaskin vauvauintikerta menee pelkäksi huudoksi, niin sitten voi kokeilla jotain muuta – vaikka lasten filosofiakahvilaa**.

ps. Mietin, olisiko mun pitänyt laittaa jutun alkuun joku mainospostausdisclaimeri, kun laitoin tänne näitä linkkejä. No laitan sen tähän: tulin siis mainostaneeksi itseäni.

*Itse asiassa keväällä alkaa Keravan opistolla ryhmä, jossa kouluikäisetkin on aikuisen kanssa.

**Filosofiakahviloiden ajantasainen ohjelma löytyy tuolta linkistä.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Uutta syksyyn

koululaisten filosofiakahvila

Näillä ilmoilla voi vielä rauhassa puhua loppukesästä, mutta kun bussissa ei aamulla mahdu istumaan ja lapset on ensimmäistä päivää kipeinä kotona, niin on se syksy jo vähintään tulossa, jos ei vielä tullut.

Mulla on kesätöitä jäljellä vielä viikko, ja sitten alkaakin jo filosofiakahviloiden syksy. Viime viikolla kävi bloggareita testaamassa filosofiakahvilaa ja tulevana lauantaina 22.8. on kaikille avoimet ovet – tervetuloa siis kokeilemaan! On kiva aloittaa tuttua hommaa, mutta olen mä miettinyt aika paljon uuttakin.

  • Koululaisten avoin filosofiakahvila aloittaa Hakaniemessä torstai-iltapäivisin. Viime vuonnahan koululaisille oli filosofiakahviloita vain omalla koululla, ja moni kyseli, eikö muistakin kouluista pääisisi mukaan. Nyt siis aloittaa kaikille avoin ryhmä Lakulan kivoissa tiloissa; ajattelin, että Hakaniemeen on monen helppo kulkea.
  • Iso uusi juttu on yhteistyö pääkaupunkiseudun opistojen kanssa. Filosofiakahvilat starttaavat siis Espoon työväenopistolla Olarissa, Vantaan aikuisopistolla Tikkurilassa ja Keravan opistolla – ilmoittautumiset ovat alkaneet, eli nyt kannattaa varata paikkansa.
  • Tähän liittyen uutta ovat aikuisten filosofiakahvilat Tikkurilassa ja Keravalla. Tätä mä odotan innolla, koska kesällä Lontoossa käymässäni Filosofiaa lapsille -koulutuksessa me harjoiteltiin menetelmää keskenämme, siis filosofiaa lapsille, mutta aikuisten kesken. Keskustelut oli tosi mielenkiintoisia, eikä niissä ollut yhtään sellaista teennäistä pätemisen tarvetta, jota filosofianopintoihin välillä liittyy, tyyliin ”niin, mutta jos otamme huomioon, mitä Schopenhauer tästä sanoi” (ja kaikki nyökyttelee, vaikka varmasti en ole ainoa, jolla ei ole aavistustakaan, mitä Schopenhauer tästä sanoi vai sanoiko yhtään mitään). Näissä filosofiakahviloissa minä tarjoan virikkeen, kuvan, lyhyen tarinan, esimerkin tai vaikka videon ja sen pohjalta osallistujat lähtevät muotoilemaan kysymyksiä, joista keskustelun aihe sitten valitaan. Kesän koulutuksessa me päädyttiin keskustelemaan mm. aiheesta ”onko mahdollista olla oma itsensä?”
  • Kesän koulutuksen anti näkyy muuten varmasti eniten koululaisten ja päiväkotien ryhmissä, mutta myös pienempien ryhmiin haluaisin tuoda loppuyhteenvedon, jolloin jokaisella on tilaisuus sanoa, jos jotain jäi vielä mietityttämään, tai kertoa mistä tykkäsi tai ei tykännyt
  • Päiväkotien kanssa tehtävä yhteistyö on ihan mahtava juttu! ryhmät on tiedossa (tosin yksi tai kaksi taitaa vielä mahtua, jos haluat ehdottaa omaasi), ja nyt ne pitäisi vielä sovitella syksyn ja talven kalenteriin
  • Ja on mulla pari yllätystäkin suunnitteilla…

Miltä teidän syksy näyttää?