Kaksosten nimipäivät ja vieraslistan tuska

kaksoset

Valvoin taas puolille öin. Tällä kertaa valveilla ei pitänyt kansainvälinen pakolaiskriisi ja kotimaiset rasistit vaan lapsen nimipäiväjuhlien vieraslista.

Toissa syksynä jo pohdiskelin tätä ”ketä kutsua lapsen synttäreille” -dilemmaa*. Meillä linja on siis esikoisen kanssa ollut se, että kaikkia luokan lapsia ei kutsuta, koska tilaa ei ole. Musta on muutenkin parempi, että kaikki ei aina kutsu kaikkia, koska synttärikutsut tarkoittaa  aina vanhemmille kuljetusrumbaa, kun luokkakaverit ei asu kävelyetäisyydellä.

No, kaksosilla ei kaverisynttäreitä vielä ole ollutkaan, syntymäpäivä kun on hankalasti juuri lukuvuoden alussa. Sitä paitsi olisi kiva, että molemmilla olisi myös oma erityinen juhlansa, ja sitä varten meillä on vietetty nimppareita. Viime vuonna mä olin jo 4-vuotiaille luvannut, että saavat kutsua kavereita nimpparijuhliin, mutta sitten se vain jäi. Toistelin sitten koko kevään, että saatte joku toinen kerta kutsua kavereita kylään, ja olihan se lupaus lunastettava. Kutsut jäivät niin viime tinkaan, että ne jaettiin sitten koko luokalle, kun en jaksanut vieraslistaa ruveta hiomaan ja selvää oli, että helatorstaiviikonloppuna eivät kaikki pääsisi. Hyvin meni, vieraita oli sopivasti, tärkeimmät paikalla ja juhlat onnistuneet.

Tänä vuonna sitten pääsi tämä kutsujen pähkäily ihan uudelle tasolle. Mä olin pyhästi luvannut itselleni, että nyt ne kaverinimpparit toteutetaan, ja niin toteutetaankin. Lapset on samassa ryhmässä (luokaksi sanotaan, ranskalaisessa ”koulussa” kun ollaan) ja kaverit osin yhteisiä, osin eri. Nimpparit on kuukauden välein. Selvää oli, että molemmat ei voi kutsua kaikkia luokan lapsia, eikä edes samoja lapsia, koska muuten jälkimmäisen juhlat kärsisi melkoisen inflaation.

Koetin patavanhoillisesti puhua sen puolesta, että poika kutsuisi pari poikaa, ja tyttö pari tyttöä, jotta kutsuttavat olisi  helpompi jakaa eri juhliin. Tämä ei kuitenkaan missään nimessä käynyt, vaan pojan listalla oli jatkuvasti pari tyttöä ensimmäisenä. Ajattelin sitten, että selvä, pistetään luokka sitten puoliksi, toinen kutsuu ensin toisen puolen ja toinen sitten toisen puolen.

Toinen kaksosista on kuitenkin erityisherkkä, ja rupesin miettimään, että oikeasti sillä on kyllä omissa juhlissaan kivempaa, jos paikalla ei ole 12 lasta, vaan puolet siitä. Eli sittenkin listaa karsimaan. Ei kuitenkaan olisi reilua, jos vain muutama luokalta jäisi kutsumatta, ja niinpä toisenkin kaksosen listaa karsittiin. Lopputulos on se, että pojan juhliin kutsutaan 5, tyttöjä ja poikia, ja tyttö saa kutsua loput luokan tytöt (poikia on luokalla paljon enemmän).

Tähän kompromissiin kaikki vaikuttavat kohtuullisen tyytyväsiltä, ja täytyy vain toivoa, että se ei kolahda liian kipeästi niihin, jotka eivät meille tänä keväänä kutsua saa. Vähän mietin, että jos mitenkään jaksan, niin seuraavia synttäreitä voitaisiin viettää koko luokan voimin uuden lukuvuoden alun kunniaksi –  mutta ei meillä täällä kotona. Ne ajat on mun osalta ohi, jolloin 60 vierasta 55 neliön kaksiossa oli vain siistiä.

Seuraava homma on sitten suunnitella aarteenmetsästys, sillä sitä on aitoon ranskalaiseen tyyliin toivottu ohjelmaan.

*Kommenteissa on myös oikein hyviä näkemyksiä kysymykseen.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Ikeahack talveen – kuraeteinen joka taloon

ikeahack - kuraeteinen ikean kassista

Ilmeisesti tämä Ikean kuraeteinen oli jo vähän painunut unholaan Vauva-lehden palstalta, koskapahan Instagramissa tämänaamuinen kuva keräsi ihastuneita kommentteja. En katsonut, löytyykö tämä joltain ikeahackers-sivustolta, itse olen todennäköisesti poiminut idean tuolta keskustelupalstojen aatelista. Otetaan siis yksi Ikean kassi, yksi luminen (tai kurainen) lapsi, nostetaan lapsi kassiin seisomaan, riisutaan sen kaikki ulkovaatteet sinne kassiin, nostetaan lapsi pois kassista, ja kuljetetaan kassillinen lunta (tai kuraa) kylppäriin jatkotoimenpiteitä varten.

Erityisherkkien lasten vanhempien FB-palstalla jokunen päivä sitten yksi vanhempi kertoi, miten lapsi ei yhtään kestä, jos sukat kastuu. Tunnistin heti itseni. Mä siis olen se lapsi (tai nyttemmin kyllä aikuinen). Märät sukat on vain jotain ihan sietämätöntä, ja kaikkein kamalinta on se hetki, kun astuu juuri sulaneeseen lumeen lattialla. (Märät hihansuut on kyllä myös ihan sietämätöntä. Tai oikeastaan märät vaatteet ylipäätään. Ilmankos en niin tykkää uimisesta.) Niinpä kun tänään tuli lunta ihan koko rahan edestä, pistin lapset riisumaan kassiin, ja hommasta selvittiin yhdellä märällä sukanpohjalla (ja mikä tärkeintä, se ei ollut mun sukka).

Myöhemmin illalla lapset kyllä toi lunta sisään, kun ne juoksi saunasta hankeen kierimään ja takaisin saunaan. En sitten siitä viitsinyt kuitenkaan motkottaa, saivatpahan jotain millä brassailla Ranskassa (ja siis yksi pluspiste talvelle). Ja niin, mehän asutaan kerrostalossa kantakaupungissa, eli vielä pari brassailupistettä lisää. Maabrändityöryhmä kiittää.

p.s. Ja senkin uhalla, että kuulostaa keskinäisen kehun kerholta: Valeäiti paljasti tämän innoittamana toisen sesonkiin hyvin sopivan arkihack-nerouden.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

En ole talvi-ihminen

 

lunta puussa

 

talvinen oksa

Joo joo, mä tiedän. Tällaisena toisaalta-toisaalta -tyyppinä tiedän ihan hyvin, että:

  • lumihan on tosi kaunista. Ah, hangella kimaltavat timantit ja ilmassa tanssivat hiutaleet. Ja pimeän tultua lumisateinen Helsinki on suoraan valmis Pähkinänsärkijän kulisseiksi.
  • jos ei olisi talvea, niin sitä +15 ja tihkusadetta -vuodenaikaa ei osaisi niin arvostaa.
  • lapset rakastaa lunta (ainakin niin kauan kuin sitä ei ole niiden saappaissa /rukkasissa /niskassa /silmissä).
  • talvella on ihanaa käpertyä sohvannurkkaan teekupin kanssa (tosin musta se kertoo vain siitä, että ulos ei talvella paljon käperrytä).
  • talviurheilu on (joidenkin mielestä) mahtavaa ja meillä suomalaisilla geeneissä.
  • talviautoilussa ei tarvitse välittää nopeusrajoituksista. Jos sen merkin lumen alta näkisikin, niin ihan sama, mitä siinä lukee, sopiva nopeus on kuitenkin korkeintaan 30 km/h ja liikenneympyrään pitää ryömiä alta kahtakymppiä, jotta myös pysyy siinä ympyrässä eikä sinkoudu heti ensimmäisestä liittymästä ulos. Moottoritiellä olen sitten hurjastellut melkein seitsemääkymppiä.
  • pyykin kuivatus sisätiloissa käy kaksi kertaa nopeammin kuin kesällä. Sisäilma kun muistuttaa lähinnä olosuhteita Saharassa.
  • ei tarvitse välittää siitä, että tukka on joko liimautuneena päätä myöten tai leijuu herttaisena sädekehänä pään ympärillä. Pipo on pätevä asuste lokakuulta huhtikuulle.
  • talvisilla tarinoilla voi kerätä helppoja survival-pisteitä Ranskassa. ”Totta kai koulut on auki, kun sataa lunta. Kerran muistelen, että Lapissa sulkivat koulut, kun pakkasta oli yli -40C.” ”Ei talvi mitään liikenneongelmia aiheuta. Kaikilla on talvirenkaat ja Helsingissä on 300 lumiauraa. No joskus tietysti ratikan vaihteet voi jäätyä. Sitten vaan kävellään, siksi mullakin on sellaiset jääpiikit kengissä.” Ja sitten synkällä äänellä: ”Ei, ei siihen oikeastaan totu koskaan. Eihän se kylmyys ja lumi vielä mitään, mutta se pimeys. Meillä etelässä aurinko nousee yhdeksältä. Ja laskee kolmelta.”

 

————

Kirjoitettuani eilen tän kaiken synkistelyn, ajattelin, että eikä,  annetaas nyt talvelle mahdollisuus. Ilmoitin lapsille, että nyt lähdetään pulkkamäkeen.

lapset pulkkamäessä

Siinä me sitten nautittiin talven riemuista. Yksi itki, kun sen naamaan meni lunta (kaksi kertaa); kaksi valitti, kun niiden rukkasiin meni lunta; yksi veti herneen nenään ja heittäytyi hankeen, kun mä neuvoin kääntämään pulkan poispäin puusta eikä sitä päin; toinen rupesi murjottamaan, kun ohjausyrityksistä huolimatta pulkka joka kerta päätyi pöpelikköön ja mulla romahti verensokeri niin että jouduin pikaisesti käymään kotona tankkaamassa, jotta en huutaisi lapsille enää enempää (samalla kun etsin yhden omille teilleen lähteneen murjottajan).

Mutta kyllä, olihan siinä muutama mukava hetki välissä. Aurinko oli horisontin yläpuolella, kolmen vaatekerroksen alla ei oikeastaan palellut, lapsilla oli hauskaa (silloin kun ne ei itkeneet tai huutaneet) ja pulkalla laskeminen on kivaa. Mutta ei, en mä kyllä ole talvi-ihminen (edelleenkään). Oletko sinä?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.