Miksi, oi miksi?

20130716-223758.jpg

Viime kesän matkalla montenegrolaisella lossilla – kohti seuraavaa vuorta.

Lupasin joskus jatkoa tähän kyselyikään – tapahtuipa viime vuoden kesälomalla:

– Nyt mä en kyllä jaksa enää kantaa sua.

– Miksi?

– No kun tässä on nää jyrkät portaat.

– Miksi?

– No tää on aika jyrkkä tää mäki.

– Miksi?

– Ai että miksi on jyrkkä mäki? Tästä kato rupeaa kohoamaan vuori, katopa tonne ylös niin näet. Täällä on niin vuoristoista.

– Miksi?

– No tää Balkan on sellaista aluetta, täällä on paljon näitä vuoria, ihan joka puolella.

– Miksi?

– No silloin kauan kauan sitten kun maapallo on muodostunut, niin tähän kohtaan on tullut vuoria.

– Miksi?

– Se liittyy kai niitten mannerlaattojen liikkeeseen, että kun maapallo on aluksi ollut ihan sellaista sulaa ainetta, niin kuin nestettä, ja sitten osa on jähmettynyt siihen pinnalle, se on se kuori niitä mannerlaattoja, niin ne vielä sitten liikkui siinä päällä ja joihinkin kohtiin tuli ryppyjä, ne on näitä vuoria.

– Miksi?

– Ai miksi mannerlaatat liikkuu? Siellä alla, täällä maan alla siis, tosi syvällä, on sellaista ihan sulaa laavaa, sen päällä ne sitten liikkuu.

– Miksi?

– Että miksi on laavaa? Ne on niitä aineita mistä maapallo on muodostunut silloin tosi kauan sitten.

– Miksi?

– Ne on vaan ne aineet muodostaneet tällaisen pallon.

– Miksi?

– No ne ensin leijui – eikun miten se meni – no siis varmaan leijui vaan avaruudessa ne aineet, ja sitten niistä muodostui tää maapallo.

– Miksi?

– Siis miksi leijui? Joo, siis ihan ihan ensin ne kaikki aineet, ihan kaikki maailman aineet taisi olla yhdessä, ja sitten tuli sellainen valtava räjähdys, alkuräjähdys, avaruus syntyi ja ne aineet lähti siitä leviämään ympäriinsä.

– Miksi?

– No kun oli se valtava valtava räjähdys, se alkuräjähdys.

– Miksi?

– Katopa, portaat loppui, nyt enää ihan vähän matkaa – haluatko että mä kannan sua taas?

– Miksi?

– Siksi että mä huomaan, etten mä ole kauhean hyvin perillä näistä alkuräjähdysjutuista, että voidaan katsella vaikka näkyiskö pakettiautoja.

– Miksi

Klikkaa linkkiä ja seuraa Leluteekkiä bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa. Instagramista ja Twitterista Leluteekki löytyy myös, samoin Pinterestistä.

 

Perheloma Albaniassa, osa 2

kotor, montenegro

Kotor, Montenegro – kuvien lukumäärästä voi päätellä, että se oli yksi meidän lempipaikkoja tällä reissulla.

Mä lupasin jatkaa hehkutustani Albanian (ja Montenegron) kesästä, kunhan välikausi-inventaario valmistuu, ja koska säkit juuri äsken siirtyi inventoituina eteisestä kellariin, niin täältä pesee. Aiemmasta postauksesta löytyy siis ensimmäiset neljä plussaa (ja pientä miinusta) Balkanin kesästä (ja muitakin jututtuja löytyy samalta matkalta.) Tässä osassa aiheessa on luonnon jälkeen toinen suuri syy matkustaa Balkanille: ihmiset.

5) Ruoka. Mietin kuuluisiko tää tonne luontoteemaan, koska raaka-aineet on tietysti aika isossa osassa, mutta pitää niitä osata käyttääkin. Albaniassa saa paljon italialaista ruokaa, ja esim. pizzat on vähän toista kuin doktor ötkerit. Ihmiset ymmärtää myös grillaamisen päälle. Ja oliiviöljyn. Ja filotaikinaan leivotun juuston.

Pieni miinus on sitten se, että me ei vältytty vatsapöpöiltä, mutta niin kai se usein etelänmatkoilla on, eikä nyt saatu mitään päivää kauemmin kestänyttä.

6) Lapsirakkaat ja avuliaat ihmiset. Täähän on aikamoinen klisee, mutta kyllä lapset oli ihan erityisasemassa koko reissun ajan. Kukaan ei siis enää vislannut mun perään, mutta sen sijaan mun lapsia siliteltiin kadulla jatkuvasti, niille sanottiin kädestä päivää ja viimeistään siinä vaiheessa kun vierustoveri otti esikoisen syliinsä kun noustiin täyteen bussiin, niin mä totesin ,että ei tosiaan olla enää Suomessa. Mä en tiedä, miksen mä osaa ottaa tästä oppia itse, vaan käyttäydyn ihan yhtä tylsän suomalaisesti edelleen.

7) Rentous. Tämä liittyy ehkä erityisesti niihin avuliaisiin ihmisiin. Muuten mua stressaisi aika lailla matkustaminen paikassa, jossa aikataulut on tyyliä ”yleensä seitsemän aikaan ton risteyksen takana olevan pizzerian vierestä lähtee minibussi” (tämähän toki koskee vain Albaniaa – ja ehkä Kosovoa – Montenegron ja Kroatian bussiaiakataluthan löytyy netistä englanniksi). Mutta ei se mitään, Albaniassa on tosi toimiva joukkoliikenne, se vain toimii vähän eri tavalla: sanot taksille, mihin kaupunkiin olet menossa, taksi ajaa sen oikean pizzerian /liikenneympyrän / kuralätäkön kohdalle, etsii oikeaan paikkaan menossa olevan ajoneuvon kuskeineen ja pakkaa sinut ja tavarasi kyytiin. Perillä minibussin kuski sitten joko kyselee tien hotelliin (kadunnimiä ei Tiranan lisäksi paljon näkynyt) ja ajaa suoraan sinne tai etsii taksin joka tuntee tien ja pakkaa sinut ja tavarasi mukaan. Kaikki hoituu. Ja jos hotellivaraus ei mennyt ihan putkeen, niin ei hätää, kyllä joku huone löytyy tai sitten löytyy toinen hotelli. Kaikki hoituu.

8) Kukaan ei vedätä turistia. Tämäkin liittyy niihin avuliaisiin ihmisiin. Minibussin kuski suosittelee taksikuskia koska tämä puhuu albanian lisäksi englantia ja serbiaa ja turistin on hyvä olla kyydissä, eikä (ainakaan pelkästään) siksi, että taksikuski on serkun mies ja sille ollaan palvelus velkaa. Ja jos hotellissa perhehuoneen sijasta päätyykin minisviittiin tyrittyään varauksensa, niin siitä ei laskuteta maltaita.

albania

Dhermissä, Albaniassa. Tämä kuva voisi esittää myös sitä hellettä, joka oli jonkinmoinen miinus, mutta se esittää siis tuota talonluurankoa, jollaisia on maisemassa aika tiheään ympäri maata.

9) Siisteys. Myönnetään, kun sanottiin Albania, niin mun mielikuva oli sellainen Neuvostoliitto kohtaa Etelä-Italian  ja olin hitusen huolissani tämän kaiken ällöttävyyskertoimesta. Mutta väärässäpä olin. Tien varret voi olla rojuisia, mutta kaikki paikat, missä me nukuttiin tai syötiin oli todella viimeisen päälle siistejä – eikä me kierretty mitään viiden tähden paikkoja. Samoin ihmisten talot ja pihat on tosi nätiksi laitettuja – tosin siinä vieressä voi sitten olla se roskapussien ja vuohien täyttämä joutomaa. Ja vieressä voi olla tuollainen kuvassa näkyvä tuleva hotelli, joka on ilmeisesti ollut tulemisensa prosessissa jo jokusen vuoden, ja tulee olemaankin.

10) Ihmisten kielitaito ja pärjääminen ilman kieltä. Englannilla, ranskalla ja italialla (jota meistä kukaan ei siis puhu, mutta monet albanialaiset puhuu sujuvasti) pärjättiin. Ja jos ei pärjättty, niin aina löytyi joku tulkkaamaan.

söpö kissa

Lapset oli sitä mieltä, että yksi parhaista jutuista matkalla oli kissat – niitä oli kaikkialla, tässä taas Kotorissa (jossa niitä olikin erityisen paljon). Mä en ikinä lapsena saanut silittää kulkukissoja, mutta nämä sai. Voiko niistä saada jotain kirppuja pahempaa?

11) Nyt menee jo yli kymmenen kohdan eikä enää liity ihmisiin Balkanilla, mutta mä olen niin tosi tyytyväinen meihin; että me lähdettiin reissuun ja se sujui niin hyvin. Me ei ennen lapsiakaan oltu mitään ”moottoripyörällä halki Myanmarin viidakoiden” -tyyppisiä matkailijoita, mutta me omatoimimatkailtiin lähinnä Itä-Euroopassa miehen kanssa. Lasten saamisen jälkeen ollaan käyty oikeastaan vain mummoloissa Ranskassa ja Brysselissä, mikä nyt on vähän sama kuin kävisi mummolassa Pihtiputaalla tai Kontulassa.

Mutta nyt siis tuli lähdettyä, ja matka oli mahtava. Lapset oli jo sen verran isoja, että se tietysti helpotti paljon: ei vaippoja, rattaita tai vauvanruokia, ja päiväunetkin skipattiin usein. Mutta muutenkin kaikki sujui paljon paremmin kuin mä uskalsin odottaa, ne ei saaneet kohtauksia siitä, että majapaikkaa vaihdettiin vähintään parin päivän välein, vaan tutki vain uuden paikan aina innoissaan, pahoinvoinnista huolimatta ne suostui aina vain uuden ajoneuvon kyytiin, ja ylipäätään koko kolme viikkoa sujui paljon vähemmällä kiukuttelulla ja huudolla kuin elämä kotona (myös omalta osaltani). Oli kivaa olla yhdessä.

boka kotor, montenegro

Kirkko pienellä saarella Kotorin lahdella Montenegrossa.

12) Yksi iso plussa oli eksotiikka. Kotimaan matkailussa on puolensa, mutta kyllä joskus on kiva päästä paikkaan joka näyttää, tuoksuu, kuulostaa, tuntuu ja maistuu ihan erilaiselta. Luonto tekee siitä ison osan, mutta myös ihmiset ja niiden kädenjälki. Maapallo rupesi tuntumaan taas valtavalta paikalta, kun jo kolmen tunnin lennon ja no hmmm, jonkinmoisen bussimatkan päässä on jo ihan eri maailmassa ja Suomi tuntuu olevan tosi tosi kaukana.

Tätä matkaa siis muistellaan pitkään – ja kuka tietää, ehkä me vielä palataan samoihin maisemiin.

p.s. Mä taidan kokeilla sellaista joka toinen päivä päivitystahtia, nyt kun en enää lööbaile hoitovapaalla. Katsotaan.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista Albanian kesässä

Vlora, Albania

Aivan naurettavan hienoja auringonlaskuja. Vain Välimeren itärannikolla. Vlora, Albania.

Sain Jennijeeltä jo jokin aika sitten haasteen listata kesän kymmenen plussaa ja kymenen miinusta (Jennin Tuumista ja tuokioista löytyy ihania kukkakuvia niiden muiden plussien lisäksi) ja lupasin toteuttaa listan meidän matkasta Albanian kesään – tosin kyllä mä voisin yleistää tän listan koskemaan myös Montenegron kesää, kun sillä puolen oltiin loppujen lopuksi yhtä kauan.

Mä pähkäilin tätä aikani, ja kirjoitinkin jo pitkät pätkät, ennen kuin totesin, että itse asiassa ne plussat (ja miinuksetkin) voi jakaa kahteen luokkaan, ja koska matka oli ihan mahtava, niin mä jaan tän postauksenkin kahtia, jotta vähän vähemmän innokkaat Albania-fanitkin jaksaa lukea loppuun saakka.

Eli ensimmäinen hyvä syy matkustaa Länsi-Balkanille on luonto. No mikä siinä luonnossa on niin ihmeellistä?

Joonianmeri: dhermi, albania

Meri on kirkas, meri on lämmin, meri on henkeäsalpaavan kaunis. Dhërmi, Albania.

1) Meri. Adrianmeri ja varsinkin Joonianmeri. Mä olen joskus käynyt Caprillakin, mutta en muista, että meri olisi ollut yhtä uskomattoman läpikuultavan turkoosi kuin Albanian ”rivieralla” Dhërmissä.

Ja ensimmäinen miinus – tää nyt on vähän hakemalla haettu, mutta Välimeren rannathan on useimmiten tuollaisia kivirantoja kuin noissa kuvissa, ja jos ei ole asianmukaisia jalkineita (ja siltikin) niin on hankala päästä uimaan ja sieltä pois. Noilta rannoilta kyllä löytyi vähän hiekkaakin kaiveltavaksi, mutta vesirajaan ei lapset voineet tehdä kanavia ja muita hiekkaleikkejä.

No sitten mentiin hiekkarannalle, Montenegron puolella Ulcinjissa. Rantaa on 12 kilometriä, että hiekkaa riittää. Mutta niin riitti ihmisiäkin. Ja sitä hiekkaahan on sitten joka paikassa, seuraavat kaksi viikkoa – me tosin lähdettiin eteenpäin jo kahden päivän jälkeen, vaikka oli tarkoitus viipyä neljä, väkeä oli liikaa ja vesi ei vaikuttanut puhtaalta (ainut paikka siis koko reissulla, muuten vesi oli tosi kirkasta ja rannat tosi siistejä).

boka kotor, montenegro

Vuoret, tässä Kotorin lahden toisella rannalla Montenegrossa.

2) Vuoret. Tokihan mä tiesin, että Balkanin niemimaa on vuoristoinen, mutta en mä jotenkin ihan tällaista ollut kuvitellut. Siitä saakka kun ruvettiin laskeutumaan Dubrovnikiin, vuoret on koko ajan olleet ympärillä. Ja mitkä vuoret! Mä en ole ikinä ollut mikään erityinen vuorten ihailija, mutta pakkohan niitä on ihailla. Ja aina kun ajattelee, että nyt on kyllä kaikkein upeimmat maisemat, niin eiköhän seuraavan mutkan takana ole vielä upeampaa. Mutta pisti kyllä miettimään, miten noille seuduille on ylipäätään ikinä ihmisiä asettunut asumaan. Tosin suomalaisena ei ehkä pitäisi sanoa mitään.

Toinen miinus: ne vuoret. Ja varsinkin niillä kiemurtelevat tiet. Mä olin oikeasti unohtanut, että meidän lapset kärsii matkapahoinvoinnista, mutta se muistui kyllä sitten nopeasti mieleen. Aina kun ajatteli, että kas, nythän tullaankin tasamaalle, niin eiköhän silmäkulmassa taas jo vaaninut seuraava vuori jota piti lähteä ylittämään.

dhermi, albania

Auringossa oli tietysti vähän liiankin kuuma, mutta vedenrajassa menetteli ilman varjoakin. Dhërmi, Albania.

3) Lämpö. Yhtenä aamuna Kosovossa, kuuden maissa aamulla reissun ainoan sateen jälkeen, oli hetken sen verran viileää, että olisi voinut laittaa pitkähihaisen. Muuten voi sanoa, että on ilmoja pidellyt.

berat, albania

Beratin kaupunki on kuvista päätellen oikein hieno; mä en nähnyt siitä oikeastaan mitään, koska vietin koko päivän ilmastoidussa hotellissa kuumepotilaan kanssa. Mies lähti kuumeettomien kanssa uhmaamaan alkuillan hellettä ja näytti sitten kuvia.

Kolmas miinus: se lämpö. Olisi pitänyt uskoa opaskirjaa ja jättää sisämaa suosiolla väliin, rannalla +36 astetta vielä meni kun puhalsi kevyt tuuli, mutta sisämaan +40 oli meille ihan liikaa. Albaniaan kannattaa ehdottomasti mennä ennemmin kesäkuun alkupuolella tai vielä mieluummin syyskuussa kun meri on vielä lämmin.

dhermi, albania

Kuuletteko? Siellä ne sirittää. Dhërmi, Albania.

4) Kaskaat, oliivi- ja sitruunapuut, vuorten pihkan tuoksu. Välimeri, ei siitä mihinkään pääse.
Ja oikeastihan mä koetin keksiä miinuksia vain, ettei menisi ihan ylettömäksi hehkuttamiseksi. Mutta hehkutan silti: mahtava reissu, kyllä kannatti. Ja lisää hehkutusta on siis luvassa osassa kaksi: perheloma Albaniassa!

Edit: kaikki jutut matkasta löytyvät kategoriasta Balkanin matka 2013.

Seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla tai tykkää Leluteekistä facebookissa.