Synnytyskertomus – kiireellinen sektio

pikkukeskonen lastenklinikalla

Keskoskaapin nimilapusta jäi pitkäksi aikaa lempinimeksi La petite souris, Pieni hiirulainen.

Sinä syyskuisena tiistaiaamuna seitsemän vuotta sitten mä heräsin Naistenklinikan synnytyssalissa, kun kätilö tuli katsomaan vauvan sydänkäyrää. Mut oli siis edellisenä päivänä otettu sairaalaan raskausmyrkytyksen vuoksi viikolla 28 ja yöllä siirretty synnytyssaliin tarkkailtavaksi (esikoisen odotuksesta voi lukea raskaus -postauksesta ja sairaalaan joutumisesta raskausmyrkytys -otsikolla).

Laboratorionhoitaja tuli ottamaan verikokeen, ja koko ajan joku hääräsi ympärillä. Katselin ikkunasta, ilmeisesti oltiin kellarikerroksessa. Kätilö sanoi, että lääkäri tulee ihan kohta, mutta käyrä näyttää kyllä siltä, että joudutaan tekemään sektio. Mietin, voiko vauva selvitä hengissä, mutta en uskaltanut kysyä. Muistelin, että jossain sanottiin, että viikolta 24 voi selvitä, mutta en ollut varma, menikö luvut sekaisin. Kätilö sanoi, että yleensä Lastenklinikalta tulee lääkäri juttelemaan, mutta nyt oli juuri syntynyt kolmoset, ja siellä oli vähän kiirettä. Mutta hätäkastetta varten siellä toivottiin, että vauvalle olisi nimi valmiina. Ja pitäisiköhän mun soittaa miehelle?

Soitin ja herätin sen, ja se lähti saman tien tulemaan sairaalaan. Lääkäri kävi katsomassa käyrää, ja sanoi, että sektioon täytyy mennä, vauvan sydänäänissä on laskuja. Mulle annettiin toinen kortisonipiikki vauvan keuhkojen kypsyttämiseksi ja laitettiin katetri. Mies tuli aika pöllämystyneenä paikalle, ja selitin sille sen vähän mitä itse ymmärsin: vauva syntyisi nyt, ja sille piti keksiä nimi. Päätettiin, että pistetään ne nimet mitä mä olin ehdottanut sen ainoan kerran kun nimistä oli puhuttu. Sanoin kätilölle, että ei tarvitse kastaa kun ei me kuuluta kirkkoon, mutta nimet on valmiina.

Melkein tunti ehdittiin odotella, kun yksi hätäsektio meni edelle. Lähetin vanhemmilleni viestin, että vauva syntyy nyt. Järjestin koiranhoitajan illaksi. Sitten mut kärrättiin leikkaussaliin, ihan kuin sairaalasarjoissa. Mies jäi käytävään, se vannoo, että oli sanottu, että leikkaussaliin ei voi tulla, mä taas muistan elävästi sen sanoneen, että se ei kestä tulla katsomaan.

Leikkauksessa oli ihana hoitaja, joka puristi mua käsistä kun epiduraalipuudutus laitettiin ja oli koko ajan vieressä. Oli tosi epätodellinen olo, ja tuntui niin kummalliselta kun vatsaan piirrettiin viiva, ja tajusin, että nyt se leikattiin auki. Yhtäkkiä tuli hirvittävän paha olo ja meinasin oksentaa, pilvissä ollut verenpaine oli romahtanut alas. Lääkäri paineli ja tökki mahaa ja rupesi sitten soittamaan kireän kuuloisena puhelimella, että vauvaa ei saada ulos kun kohtu supistelee. Paikalle rynnisti toinen lääkäri: ”Tehdään toinen viilto”, se ilmoitti, ja vauva saatiin ilmeisesti ulos, koska yhtäkkiä sivupöydän luona alkoi hirveä hyörinä. Ihmisten selkien takaa näin alumiinifolioon käärityn paketin, jonka yhdestä päästä näkyi hitunen vaalean nukan peittämää päätä. ”Kumpi tuli?” lääkäri huuteli pöydän luo, ja hetken kuluttua sieltä vastattiin, että tyttö.

Vauva siirrettiin keskoskaappiin ja lähdettiin kirjaimellisesti juoksujalkaa viemään salista ulos. En ehtinyt nähdä sitä, mutta ajattelin, että ilmeisesti se on elossa, ei kai niillä kiirettä olisi, jos ei olisi mitään toivoa.

Loppupäivän olin todella sekava. Makasin koko päivän heräämössä, unen ja valveen välillä seilaten, välillä oksensin, pelotti. Mies oli välillä siinä vieressä ja kertoi, että oli saattanut vauvan Lastenklinikalle, ja käynyt sitä jo useammankin kerran katsomassa. ”Mistä sä tiedät, mikä vauva on meidän?” mä kysyin. Mies sanoi, että sen kaappiin on laitettu hiiri – selvisi, että sillä on kaapissa kiinni nimilappu, jossa on hiiritarra. Illalla mut vietiin taas synnytyssaliin, kätilö kävi siellä tasaisin väliajoin kurkkaamassa mun vointia. Aika oli lakannut olemasta, ikkunan takana puhalsi tuuli, ja mä nukuin.

Ja siitä jatketaan taas ensi viikolla, täällä. Huomenna varmaan pidän taukoa, eli tapaamme lauantaina.

Millaisia kokemuksia muilla on sektiosta? Mulla jäi siitä leikkaustilanteesta ihan hyvä fiilis, koska yhdistin sen kaiken pahan olon ja muun raskausmyrkytykseen.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    bleue sanoo

    Koskettava tarina kun muistat noin tarkkaan. Herätti heti omat kokemukset todella elävästi. Minullakin itse sektio oli ok kokemus, tosin shokki mutta kuitenkin. Olihan se silti jännä tunne katsoa niitä kattolamppuja ja kuunnella lapun takaa mitä lääkäri sanoo, varsinkin kun kaikki ei sujunut ihan täydellisesti. Sektion jälkeiset kivut olivat kamalat, ihan kamalat. Jään odottamaan miten tarinanne jatkuu…

    • 1.1

      sanoo

      Noi pari vuorokautta on kyllä tosi kirkkaina muistissa. Mutta sen kivun mä olen unohtanut, muistan vain, miten ei pystynyt olemaan tai liikkumaan, en sitä tunnetta jonka takia ei pystynyt – hyvä niin. Ja toinen sektio oli sitten tosi positiivinen kokemus, koska se meni kaikin tavoin tosi paljon helpommin ja toivuin nopeammin (ei ollut sitä raskausmyrkytystä ja leikkausviiltoja vain yksi).

  2. 2

    sanoo

    Näitä on tosi mielenkiintoista lukea – piti kommentoida jo aiemmin keskosuustekstiin.

    Tuttavapiirissä tuntuu olevan tosi paljon keskosia, miehen serkulla tyttö jolla joudutaan vielä 10-vuotiaanakin tekemään aivoleikkauksia (tälle on varmaan joku järkevämpikin nimitys), ja paljon sitten vähän paremmilla viikoilla syntyneitä pikkuisia. Hurjia juttuja, itsellä ollut niin klassiset perusraskaudet että näihin suhtautuu myös ”lääketieteellisellä” mielenkiinnolla, ja tietysti aina koskettavia kertomuksia.

    • 2.1

      sanoo

      Mä luen aina sellaisista ”perusraskauksista” ja synnytyksistä tosi mielenkiinnolla; ”eikä, se heräsi supistuksiin. ja sitten se vaan lähti sairaalaan ja synnytti sen vauvan. ihan itse! ja imetti vauvaa. ja meni sen jälkeen suihkuun!”

      Just tarkistin, että keskosina syntyy noin 4% lapsista, eli kyllähän niitä tosiaan mahtuu vauvaporukoihin. Vähän isompanahan se ei välttämättä enää tule esiin (ellei just ole vielä jotain hoidettavaa), mutta pienistä tietysti tietää, koska ne on syntyneet.

  3. 3

    sanoo

    Näissä synnytyskertomuksissa on jotain maagista. Mäkin innostuin nyt lukemaan (ja kommentoimaan) oikeastaan ekaa kertaa! Ja mullahan siis oli semmoiset perusraskaudet, ja kaiken lisäksi molemmat lapset on ponnistettu ulos viidessä minuutissa.

  4. 4

    sanoo

    Niin, piti vielä lisätä, että mietin joskus, että olisin tehnyt postauksen omista synnytyksistä, mutta kun niistä puuttuu se suuri draama.

    • 4.1

      sanoo

      Draamahan on ihan katsojan silmissä – musta synnytyskertomuksissa on jo aiheen puolesta melkoinen draaman kaari. Ja mulle tosiaan ne ”normisynnytykset” on niitä eksoottisia, joita luen /kuuntelen jännityksellä. Bloggaakohan muuten miehet armeijajuttujaan, kun naisten synnytyskertomuksia aina niihin verrataan? 😀

  5. 5

    poikkeama sanoo

    Voitko leluteekin emilia laittaa mulle vaikka sun s-postiosoitteen? Joko tänne: poikkeaman (at) gmail . com tai kevyen puolelle 🙂

  6. 6

    sanoo

    En muista kommentoinko jo aiemmin tätä ”jatkista”, mutta tippa linssissä olen lukenut jokaista osaa. Kuten tätäkin, nyyh. Onneksi, tiedän, että teillä oli onnellinen loppu Anaisin kanssa.
    Mulla oli kanssa kiireellinen sektio, sitten lopulta. Tosin lapsi oli ihan täysiaikainen ja pari päivää ylikin. Muistan, että tirautin synnytyssalissa pienen itkun, kun sektiopäätös kerrottiin, mutta se taisi ainakin osittain johtua helpotuksesta ja ilosta, että kohta lapsi syntyy ja tämä synnyttely loppuu. Mitään traumaa sektiosta ei jäänyt ja oikeastaan mitään kipujakaan en muista kokeneeni, missään vaiheessa (toisin kuin bleue tuolla kommentoi). Päinvastoin, kotiutumisen jälkeen tuppasin unohtamaan koko sektion ja tein kaikenlaisia askareita normaaliin tapaan.
    Seuraavaa osaa odotellen… 🙂

  7. 7

    Lintunen sanoo

    Mulla on tehty molemmista sektio, esikoisesta suunniteltu suuren koon/liian kapean lantion takia ja tosikoisesta kiireellinen keskosuuden takia. Esikoisen sektiopäätös oli shokki, menin ihan normaalisti synnytystapa-arvioon, paino-arvio yli 4kg, mulla mittaa 153cm ja lääkärin tutkiessa lantion tilavuutta sattui ihan saatanasti ja näin sen naamasta, että nyt ei mene niinkun Strömsössä. Soitti vielä osaston ylilääkärille konsultaatiopuhelun ja totesi, että ensi viikolla leikataan, ei mahdu mun lantiosta tuon kokonen vauva. Mä sanoin etten mä halua sektiota, lääkäri oli hyvin vakava ja sanoi, että mulla tuskin on vaihtoehtoja. Jos lähtee synnytys käyntiin normaalisti, päädytään suurella todennäköisyydellä hätäsektioon. Ja täytyy myöntää, että liitoskivut oli siinä vaiheessa ja varsinkin viikkoa myöhemmin sellaiset, että tuskin olisin pystynytkään. Epiduraalin laitto oli helvetillistä, joku kandi tökki ja tökki ja neljännellä yrityksellä vasta onnistui. Itse sektio meni ok, mutta toipuminen oli niiden liitoskipujen takia helvettiä. Haavaan ei sattunut, mutta kaikki liikkuminen tuntui monta kuukautta siltä, että lantiosta jotain repeää, lonkkiin sattui vielä puoli vuotta synnytyksen jälkeenkin. Ja se täytyy sanoa, että sektion aiheuttamat kiinnikkeet kohdussa ja vatsaontelossa oli mulla todella pahoja, tosikoisen sektion tehnyt lääkäri totesi, että jos ei näkisi mun olevan raskaana, ei kohdun ja munasarjojen tilanteen takia pitäisi sitä edes mahdollisena.

    Tosikoisen sektioon ehdin valmistautua, vedet meni rv 32+6, sektiopäätös tehtiin oksitosiinirasitustestin jälkeen rv 34+1. Kiireellinen, koska vauvan sydänäänet romahti joka supistuksessa, mutta homma eteni rauhallisesti eli en pelännyt missään vaiheessa. Toisessa sektiossa kiinnikkeistä oli tosi paljon haittaa, avaaminen kesti noin vartin. Muuten sektio ja jopa kammoamani epiduraalin laitto meni hyvin. Toipuminen oli älyttömän nopeaa, haavaan ei sattunut tälläkään kertaa juuri lainkaan ja kun liitoskipuja ei ollut, toipuminen oli siltäkin osin nopeaa.

    Alatiesynnytyksestä näen unia vieläkin, kuinka herään supistuksiin, paikat aukeaa (mulla ei edes oksitosiinirasitustesti avannut paikkoja), synnytän luomuna ja ponnistan maailmaan kauneimman lapsen ikinä… Jotenkin en vieläkään osaa pitää sektiota ”oikeana” synnytksenä vaikka mulla ei ole ollut vaihtoehtoja kummassakaan tapauksessa. Ehkä jos olisi ensin yrittänyt alakautta, epätoivoisena pakertanut vauvaa ulos kaksi vuorokautta ja sitten päätynyt sektioon, olisin itselleni armollisempi enkä pitäisi sektioita (etenkin esikoisen) epäonnistumisina… Harmittaa sekin, että kahdesta sektiosta on tosikoisen sektion tehneen lääkärin mukaan todennäköisesti sen verran paljon kiinnikeitä etten pysty enää tulemaan luomusti raskaaksi eikä kai se ole muutenkaan terveellistä kahden sektion jälkeen.

    • 7.1

      sanoo

      Anteeksi, kun tunkeudun kyselemään ja kommentoimaan. 🙂

      Kiinnikkeistä en kai tiedä oikein mitään, kun käsittääkseni esikoisen jälkeen niitä ei tullut ja nytkin ainakin jälkitarkastuksessa äitipolilla kuulemma näytti oikein hyvältä. Tosin luulen että ainakin yksi kiinnike on tullut ja se tuntuu välillä. (Eli kiinnikkeiden puolesta en osaa sanoa raskauteen/ sektioon mitään.)

      Minulle on siis tehty kaksi sektiota, ensinmäinen hätäsektio rv 25+ (sektio täysiaikaista raskautta tuhoisampi kohdulle ja supistajalihaksille) sekä vatsaan että kohtuun tehtiin pystyviilto (vaakaviiltoa tuhoisampi). Tuolloin lääkärieni (joista toinen yliopistollisen sairaalan gyne/ synnytys puolen ylilääkäri) sanoi, että riskien vuoksi tulisin synnyttämään jatkossa aina sektiolla. Kyllähän sekin itketti. (Tosin sillä hetkellä itkin paljon enemmän esikoisen puolesta.) Ja joskus oli haaveissa ollut neljäkin lasta ja saman lääkärin kanssa jälkitarkastuksessa asiasta puhuessa, lääkäri hymyili ja kertoi, että neljä lasta ja sektiota on hyvinkin mahdollista tehdä. Joskus tehdään enemmänkin, mutta neljä on vielä ihan turvallista. (Toki riippuu raskauksista ja aina myös tapauskohtausta.) Sain parin vuoden raskauskiellon repeämisriskien vuoksi, tosin vuosi sektiosta sama lääkäri antoi jo luvan yrittää toista. Kolme vuotta ensinmäisen sektion jälkeen syntyi täysiaikaisena suunnitellulla sektiolla kuopuksemme. Viilto tehtiin tälläkin kertaa pystyyn sekä vatsaan että kohtuun aiempien pystyviiltojen vuoksi.

      Edelleen minulle on puhuttu että neljä sektiota on ihan mahdollinen ja turvallinen. Oletko käynyt erikoissairaanhoidon puolella (yliopistolliset sairaalat) lääkärillä ja ultrassa kiinnikkeiden / raskauden takia? Voisihan se olla, että joku toinen osaisi neuvoa ja kertoa asiasta enemmän. Joku jolla olisi kokemusta pahojen kiinnikkeiden jälkeisistä raskauksista ja sektioista. 🙂

      Voimia joka tapauksessa noiden asioiden pohtimiseen.

    • 7.2

      sanoo

      Huh huh, kuulostaa kyllä tosi rankalta toi ensimmäinen sektio. Noi suositukset raskauksien /sektioiden määrästä on kai varsin yksilöllisiä (viitaten Poikkeman vastaukseen tuossa alempana), jos mä oikein muistan, niin mulle sanottiin toisen sektion aikana (kannaattaakin siinä tilanteessa lääkärin just selittää jotain ihan olennaista, meni aivan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos), että kohdun seinämä oli sen verran ohentunut, että lisää raskauksia ei olisi suositeltavaa repeämäriskin vuoksi. No, ei ollut suunnitelmissa muutenkaan, jos olisi, niin pitäisi pyytää paperit sairaalasta / toinen mielipide, niin voisi tarkistaa asian. Jos teillä on ollut lisää lapsia suunnitelmissa, niin varmaan kannattaa käydä vielä kysymässä mielipidettä, eihän näihin useinkaan mitään ehdottomia totuuksia ole. Mutta vaikea asia kyllä.

      Mutta joo, kyllä noi mullakin on harmittamaan jääneet, ei uniin saakka mutta muuten. Tosin kun jo sen ensimmäisen sektion jälkeen sai tietää, että alateitse en tule synnyttämään, niin siihen on sitten ollut aikaa sopeutua, todeta että näin se nyt meni.

      • 7.2.1

        Lintunen sanoo

        Sori etten ole päässyt vastaamaan aiemmin, mun tabi hajosi ja nyt olen joko kännykän tai isännän pöytäkoneen varassa.

        Tietääkseni kiinnikeitä ei tosiaan tule kaikille, mulla on erittäin voimakas taipumus muodostaa arpia ja juuri esim. kiinnikkeitä. Mulla on esim. ehkäisykapseli kasvanut kiinni käsivarren lihakseen… Ei ollut herkkua sen poistaminen, poistanut lääkäri pahoitteli jälkikäteen (huusin kun sika teuraalla), että jos olisi tajunnut tilanteen olevan niin paha, poisto olisi suoritettu päiväkirgisena leikkauksena eikä siellä perheneuvolassa.

        Mulla on toinen munasarja ilmeisesti tukossa kiinnikeiden takia ja tosikoisen raskaudessa pari kiinnikettä kohdun ympärillä ilmeisesti ihan repesi kohdun venymisen takia. Jos lisää lapsia alkaa tekemään ihan mahdottomasti mieli (lue: mä haluan neljä, miehelle riittää kaksi, yritän ehdottaa kompromissina kolmea), on suunta ilman muuta TAYS, useammastakin syystä. Raskausdiabeteksen takia olin toisessa raskaudessa jatkuvassa poliseurannassa ja toisen sektion hoitanut lääkäri on luvannut ottaa mut vastaan jo uutta raskautta suunniteltaessa juuri kiinnikkeiden takia. Kiinnikeiden tilaa seurattiin samalla kun toisen raskauden kulkua muutenkin, siinä ne repeämätkin huomattiin, mutta sillon vakuutettiin ettei se ole vaarallista. Kohdun seinämä oli leikanneen lääkärin mukaan toisessakin sektiossa vielä ”ihan ok”. Kuitenkin kahden sektion, kahden kohtutulehduksen (kommetoin jo johonkin aiempaan tekstiin, mutta pikana: esikoinen joutui infektion takia LO:lle, tosikoisen ennenaikaisuuden taas aiheutti mun kohtutulehdus), kahden raskausdiabeteksen ja sen tosikoisen ennenaikaisuuden takia mahdollisen uuden raskauden suunnitteluun ja seurantaan pääsen aika todennäköisesti TAYSsin hellään huomaan.

        Mutta tosiaan, syitä pitäytyä näissä kahdessa terveessä lapsessa ja vaikkakaan ei oppikirjojen mukaan terveissä, mutta suht hyvin menneissä raskauksissa olisi kyllä riittämiin. Mutta kun, mä haluan lisää lapsia, siihen ei järkisyyt nyt vaan auta 🙂 Voisin harkita myös adoptiota (lapsen ei ole pakko olla biologisesti oma), mutta mies ei. Joten katsotaan miten hullulle käy, mulla on ikää vasta 32 eli aikaa on vielä jokusia vuosia.

        Ihanaa kun saa vertaistukea, mä olen ollut jotenkin tosi huono puhumaan näistä asioista kenellekään ja huomaan että tarvetta on. Kiitos Poikkeama ja Emilia <3

  8. 8

    sanoo

    http://nepetalaktoni.blogspot.fi/ Tuolta löytyy mun synnytysstoori, mutta se ei ole mitään kaunista luettavaa. Synnytys itsessään on ihmeellistä ja jotenkin ihmeellistä ajatella, että kun harrastat seksiä, niin yhtäkkiä sun sisällä kasvaa pieni elävä ihminen. Mun kohdalla tehtiin paljon virheitä ja ilmeisesti mulla oli vain huonoa tuuria. Olen kiitollinen pienestä lapsestani joka päivä. Kiitos siitä ei kuulu ainakaan synnytyssairaalalle.

Trackbacks

  1. […] huomaamatta tästä onkin tullut oikea vauvablogi: täältä löytyy raskausoireita, löytyy synnytyskertomus ja löytyy imetystarina. Mietin kyllä, onko se vähän hassua, kun oireet on kolmen vuoden […]

  2. […] vasta lapsen saatuani. Anaïsin varustelun kanssa tuli vähän kiire, koska siinä vaiheessa kun se syntyi, mulla oli kaapissa valmiina kahdet 74cm -koon potkuhousut – kaikkialla luki, että ei niitä […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *