Synnytyskampaus – eli mitä sairaalakassiin ei tarvitse pakata

Synnytyskampaus - eli mitä ei tarvitse pakata sairaalakassiin.

No joo, oikeasti olen tässä 18v. ja kymmenen vuotta myöhemmin esikoisen saadessani letti ulottui taas jo puoleen selkään. Kuva Selma Vilhunen.

Tässä kuvassa on mun mielestä onnistunut synnytyskampaus. Tiedäthän, sellainen, että tukka ei mene silmille, ei takkuunnu matoksi takaraivolle, helppo pestä ja kuivata, hyvän värinen valokuvissa.  Ihan liian vähän puhutaan toimivan synnytyskampauksen merkityksestä. Joka paikasta saa lukea ”mitä mukaan sairaalakassiin” -aiheisia juttuja, mutta oletko nähnyt yhtään asiallista juttua aiheesta ”tee-se-itse-synnytyskampaus” tai ”kolme viikkoa laskettuun aikaan, nyt on harjoituskampauksen aika”?

Kunhan piruilen. Mä olen varmaan vain kateellinen niille äideille, jotka kerkeää miettimään mitä ottaa mukaan sairaalaan, ja sitten pesemään siellä omilla hyväntuoksuisilla saippuoilla ja kuljeskelemaan rennosti omassa tyylikkäässä aamutakissa – en tosin tiedä, onko näitä edes olemassa. Jos on, niin  omien vaatteiden mukaan viemistä mä en kyllä ymmärrä, sairaalan ehdottomasti paras puolihan on se, että joku ammattilainen ottaa hoitaakseen ne järkyttävät hiki-veri-maito-kyyneleet-ja-räkä -tahroissa olevat pyykkikasat.

No, mä  lähdin synnyttämään esikoista mukanani lapsettoman naisen käsilaukku ja melkein läpiluettu ranskalainen romaani. Puolustuksekseni on sentään sanottava, että laskettuun aikaan oli vielä kolme kuukautta ja luulin meneväni vain ultraan vauvan kasvua tarkistamaan. Diagnoosi olikin raskausmyrkytys ja seuraavana aamuna tehtiin sektio (ja tästä kaikesta voi lukea enemmän alkaen täältä linkistä). Mutta enpä mä siitä sairaalakassista olisi juuri mitään kaivannutkaan; kosteusvoidetta, hammasharjan, deodoranttia ja kännykän laturin pyysin miestä tuomaan siinä vaiheessa kun pääsin jo jaloilleni. Sairaalan hyllystä löytyi onneksi luettavaakin, muuten olisi kyllä pää hajonnut.

Kaksosia odottaessa olin kuitenkin vahingosta viisastunut ja pakkasin kassiin jo pari kuukautta ennen laskettua aikaa hyvän kirjan ja vauvojen kotiintulovaatteet. Hyvän kirjan merkitystä ei voi liikaan korostaa. Vauvathan nukkuu ekoina päivinä tosi paljon, ja muutenkin sairaalaelämässä on sellaista odottelua, jolloin on hyvä olla luettavaa. Vauvan tuijotteluun saa tietysti kulumaan aikaa (ja tuplasti kun niitä on kaksi), mutta musta oli hyvä pystyä välillä myös irtautumaan vauva-ajatuksista.  Lukiessani mä saatoin kuvitella, että mikäs tässä,  mähän jatkan elämääni niin kuin ennenkin.

Kirjan valinta on tarkkaa puuhaa. Ei mitään liian syvällistä, koska imetysdementia kuitenkin vaivaa. Ei toisaalta niin hömppääkään, että se ärsyttäisi. Ei mitään tuoretta äitiä ahdistavaa tai itkettävää (muutenkin itkee kuitenkin koko ajan). Sen verran mukaansatempaavaa, että siihen pystyy keskittymään vaikka naapurin vauvalla olisi imetysongelmia. Voin lämpimästi suositella omaa valintaani, Tracy Chevalierin ”Remarkable Creatures”, jossa naiset etsivät fossiileja 1800-luvun Englannissa. Miljöö ei muistuta Naistenklinikkaa.

Niin, ja pakkasin kassiin myös hiusharjan ja tukkalenksun, että sain sen synntyskampauksen kuntoon. Sen sijaan en pakannut laventeliöljyä, patterikäyttöisiä kynttilöitä, omia tyynyjä tai sampanjalaseja (näitäkin sairaalakassiin jotkut ehdottavat). Karkkia pakkasin, mutta syömättä jäi, kun en yltänyt sängyltä kassille. Ja ihan hyvä tuli, sekä kampauksesta että vauvoista.

Mitä itse pakkasit sairaalakassiin? Mikä jäi käyttämättä, mitä puuttui?

p.s. Synnytyskampaus -konseptista ja sen määritelmästä kunnia kuuluu Pupuja pöydän alla -blogin äidille, joka kehtitteli sen perhekahvilassa. Filosofiakahvilat ovat sitten erikseen, me perhekahvilassa keskitymme olennaiseen.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    Laura Sadinsalo sanoo

    Mä pakkasin korvatulpat ja kaksi pötköö huulirasvaa 🙂 Käyttämättä jäi mp3 soitin ja kaipasin lehtiä luettavaksi.Toisella kerralla sairaalassa oli törkeän vähän ruokaa nälkäisille imettäjille yöaikaan tarjolla.Kaipasin kolikoita automaattiin ruokaautomaattiin tai sitten ihan voileipiä ja jugurttia 🙂 Niin..synnytyssaliin olin pakannut pelikortit..Eka syntyi sektiolla niin ylimääräistä aikaa ei ollut..Toista lasta synnytin 36 tuntia. Ajatella, kertaakaan en halunnut pelata korttia 🙂

  2. 2

    sanoo

    Vieläkään en ole ehtinyt(?) tekemään harjoituskampausta, tässähän tulee jo kiire! Huomenna saa kuitenkin ne kulmat ja ripset kuntoon 😉

    Ps. Mä ainakin pakkaan omat pitkät housut, kun oli jotenkin orpo olo siinä mekkosessa..

    • 2.1

      sanoo

      Joo, vähän lyhyitähän ne yöpaidat on, mutta kun sektion jälkeen sai sen selästä auki olevan leikkauskaavun pois, niin oli siinä yöpaidassakin suorastaan pukeutunut olo. 😉

  3. 3

    sanoo

    Mulla oli ensimmäisellä kerralla kaikkea turhaksi osoittautunutta, mm. omat vaatteet. Olin ihan tyytyväisenä niissä sairaalavaatteissa koko ajan. Lukemista ei ollut, mutta en sitä kaivannutkaan, sillä olin synnytyksestä niin rikki, että sen ajan kun en syönyt tai imettänyt, nukuin. Korvatulpat eivät olleet tulleet edes mieleeni, mutta saimme perhehuoneen, joten niitä en tarvinnutkaan (oman lapsen itku on ihan hyvä kuulla, eikö?). Suklaata en pakannut, koska en silloin syönyt suklaata, enkä siis oikein ymmärtänyt, mihin sitä voisi muka tarvita. Synnytyksen jälkeinen energiantarve oli kuitenkin niin huikea, että mies kävi sairaalan kahviosta ostamassa en nyt muista kuinka monta levyä, jotka söin nälkääni ja yleiseen heikotukseen sairaala-aterioiden välillä.
    Mulla oli esikoisen syntyessä pitkät hiukset, jotka jostain syystä koin tarpeelliseksi pestä ja föönata ennen synnyttämään lähtöä. Heh, taisi olla turhinta hommaa ikinä: lopputuloksena oli juuri sellainen takkuinen, hikinen, hapsottava mytty, jota kuvasit. Mulla taisi olla omat saippuat, mutta sen kerran kun kävin sairaalan suihkussa pesemässä veret pois kätilön seisoessa vieressä siltä varalta että pyörryn, käytin suosiolla sairaalan saippuaa. Ei käynyt mieleen pyytää kassista omia, kun hädin tuskin pysyin tolpillani.
    Nyt kun toinen synnytys lähestyy, ja se kassikin pitäisi pakata, en oikein tiedä, mihin varautuisin. Että jos sitä varautuisi tällä kertaa siihen, että jaksan olla myös hereillä (lukemista), todennäköisesti olen jaetussa huoneessa (korvatulpat), yhtä nälkäinen kuin viimeksi (suklaata). Hammasharja, hammastahna ja kotiinlähtövaatteet itselle ja vauvalle tulivat tarpeen edelliselläkin kerralla, siispä ne pakkaan nytkin. Niin, ja musiikkia synnytyssalissa kuunneltavaksi.

    • 3.1

      sanoo

      Tää toisen kierroksen kassihan kuulostaa jo hyvin harkitulta. 🙂 Mä kauheasti pähkäilin tota musiikkia, kun en yleensä kauheasti kuuntele mitään, eikä mulla ole mitään erityistä lempimusiikkia, ja mietin, että pitäsikö sitä nyt sitten synnytyksessä kuitenkin jotain olla kuunneltavana – no, eipä sitten tarvinnut siitäkään huolehtia, en tiedä soittaisiko ne jotain toivelauluja leikkaussalissa, mutta kovin pitkää settiähän siellä ei ainakaan ehtisi kuunnella. Mutta mä voin kyllä kuvitella, että jos synnytys vähänkään venyy, niin voi olla kiva, että äänimaisemaksi on muutakin kuin oma tuskainen puuskutus ja radio nostalgia. 😉

  4. 4

    sanoo

    Kännykkä, kamera (unohtui meiltä kotiin), lapsen kotiinlähtövaatteet, omat kotiinlähtövaatteet (käytännössä samat joilla mennään sisään, plus ehkä puhtaat alusvaatteet), imetysliivit. Omat crocsit tai vastaavat. Hammasharja ja -tahna, harja, ponnarilenksu. Eipä sinne muuta tarvitse. Mitään musiikkia tai kirjoja en ole kaivannut.

    Meillä oli ekan lapsen synnyttyä perhehuone, ja olimme siellä pari päivää. Mutta aika meni hyvin vauvaa ihmetellessä. Toisen lapsen synnyttyä lähdin saman tien kotiin.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *