Suomen kevääseen tutustumassa

 

sinivuokko

Olisitte saaneet kaikkien aikojen kevätkuvan, jos sitruunaperhonen olisi malttanut vielä hetken pysyä paikoillaan.

Mies tuli aikoinaan Suomeen kesällä. Ihana valo, vihreys ja viileys. Tuli syksy, sekin menetteli, vähän kuin Ranskassa talvella. Helsingin talvi oli aika pimeä, kylmä ja pitkä, mutta siitähän oli varoitettu. Koitti kevät, lumi suli, hiekat pestiin pois, ihmisistä näki muutakin kuin pipon. Sitten tuli takatalvi. Siinä vaiheessa miehellä loppui usko: ”Mitä tää on, nyt on huhtikuu, tuolla sataa lunta!” Mä olin unohtanut selittää, että Suomessa kevään tulo ei tarkoita lämpöä, vaan valoa.

Pääsiäisenä opittiin, että keväinen Suomen luonto tarkoittaa kyllä myös kiinteän muuttumista nestemäiseksi. Me käytiin siis koko perheen voimin luontoretkellä.

lapset purolla

Tässä vaiheessahan ne oli jo innoissaan. Ja vain yksi kasteli housunsa.

Aina joskus mä kyllä mietin, miksi mä edes yritän. Olin ajatellut, että pääsiäislomalla olisi mukava käydä päiväretkellä. Ensin mies oli sitä mieltä, että ei nyt lähdetä mihinkään kun kerrankin voidaan olla rauhassa kotona. No, kompromissi oli puolen päivän retki, valitsin kohteeksi Luontokeskus Haltian, jossa me ei olla käyty. Harkitsin ihan oikeaa metsäretkeäkin Nuuksioon, mutta kun mies ei ole kovin luonto-orientoitunut, niin ajattelin, että tämä on hyvä valinta, luontokeskuksen näyttely ja parin kilometrin helppo lenkki metsässä.

Lapset oli innoissaan, kunnes kävi ilmi, että mun mielestä metsäpolulle ei lähdetä trikoisissa legginsseissä. Ne oli tietysti juuri se vaatekappale, mitä molemmat nuorimmaiset olisi ehdottomasti halunneet vetää jalkaansa. Seuraava kriisi tuli kengistä. Onnistuin kaivamaan kaapista kaikille sopivat lenkkarit, mutta se muutosvastarintaisin oli sitä mieltä, että ne puristaa ja on muutenkin vääränlaiset.

Liikkeelle päästiin sitten talvisaappaissa +14 lukemista välittämättä, eikä matkalla edes eksytty. Perille tultua todettiin kuitenkin, että aikaa oli mennyt jo sen verran, että oli valittava joko luontopolku tai keskuksen näyttelyt. Lapset olisi halunneet sisälle, mutta me pakotettiin ne metsään ja mä lupasin tuoda ne jonain sadepäivänä katsomaan luontoa sisätiloihin. Heti polulle päästyään ne kyllä innostui – tosin ne olisi olleet lähdössä jollekin 10 kilometrin karhunkierrokselle, kun mä olin valinnut lyhimmän, 1,4 kilometrin Päivättärenpolun.

kiipeilyteline

Jos ei tietä riitä eteenpäin, on otettava suunta ylöspäin.

Sitten etsittiin metsästä keppejä, tökittiin niillä puroa, kaaduttiin puroon, opittiin kuusen ja männyn lisäksi tuntemaan kataja, havaittiin että suo tosiaan tarkoittaa sellaista märkää metsää (retkeilijät poikkesivat rohkeasti polulta, mutta gore-tex lenkkarien varsi ei ihan riittänyt), kiivettiin kuntoilutelineissä ja nähtiin kaksi sisiliskoa. Kaikilla oli aika kivaa, märistä kengistä ja housuista huolimatta. Mutta tuli siis todettua, että keväällä suomalaisessa metsässä on paljon märempää kuin talvella.

suklaaputous

Lapsi ja luonnon ihmeet: luontokeskuksen buffet-pöydän suklaaputous.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

 

 

Kommentit
  1. 1

    bleue sanoo

    Vau mikä irtiotto :)! Joskus se ekstreme löytyy hyvinkin läheltä. Kuuntelin juuri miten radiossa puhuttiin matkustamisesta ja siitä, että harvempi huomaa ihmeitä löytyvän kotipolultakin :). Kiva että teillä oli kosteudesta huolimatta kiva reissu :)!

    • 1.1

      sanoo

      Vähän hassua oli tietysti lähteä katsomaan metsäpolkua Espooseen saakka, kun asutaan tässä Helsingin Keskuspuiston vieressä – mutta nähtiin (ja koettiin) sentään se suo, jota ei täältä löydy. 🙂

      • 1.1.1

        bleue sanoo

        Minusta taas kuulosti kivalta reissulisältä! Sisiliskot oli varmasti kans aika siisti juttu..!

        • 1.1.1.1

          sanoo

          Sisiliskot oli hienoja, mä luulen, etten ole niitä Suomessa ehkä nähnytkään, ja nyt niitä vilisti kaksi juuri niille sopivassa kivikkorinteessä (sekunnin murto-osan tietysti ajattelin, että käärme). Ranskassa niitä on paljon, mutta aina talojen seinillä ja pihoilla, niin ne ei oikein tunnu villieläimiltä – vaikka herttaisia ne kyllä on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *