Suomalaisia satuja satupäivän kunniaksi

rudolf koivu suomalaisia satuja Bleue haastoi lukemaan satuja tänään vietettävän satupäivän kunniaksi. Teki vähän tiukkaa ehtiä mukaan varsinaiseen päivään (kyllä, satuja voi lukea myös muina päivinä, mutta kun nyt kerran oli haaste), koska hain lapset vähän myöhemmin, kaksi kolmesta esitti eriasteista itkua ja huutoa kotimatkalla ja ennen illallista oli juuri ja juuri aikaa katsoa osa Pikkukakkosesta. Illallisen jälkeen taas poika ilmoitti haluavansa pelata shakkia – erittäin ovela veto, koska mihin tahansa muuhun ”pikkukoneella” pelattavaan peliin olisi tullut jyrkkä ei, mutta nythän mies veti puolen tunnin shakkikerhon jossa vetäjä oli vähintään yhtä innoissaan kuin osallistujat.

shakkikerhoSiinä vaiheessa kun päästiin lukemaan iltasatua, ongelma oli se, että meillä ei ole kuin muutama satukirja, eikä mulla ole tähän mennessä tullut mieleenkään lukea niitä 3-vuotiaille. Mutta nyt nappasin esikoisen hyllystä omasta lapsuudestani peräisin olevan ”Suomalaisia satuja” (näyttää olevan Sanoman julkaisu vuodelta 1975), johon on kerätty 1920-1940 -luvun joululehdissä julkaistuja Rudolf Koivun ja Raul Roineen satuja joihin ihanan kuvituksen on tehnyt tietysti Rudolf Koivu. Mä muistan, että lapsena tykkäsin noista kuvista ihan älyttömästi, varsinkin sellaisista joissa oli itämaisia prinsessoja, mutta itse saduista mulla ei juuri ole mielikuvaa.

rudolf koivuNyt mä valitsin ihan vain nimen perusteella Rudolf Koivun ”Sisar ja veli”, kun nyt istuin siinä lepakkotuolissa kaksoset sylissäni (kauankohan ne vielä mahtuu yhtä aikaa syliin?) Lukeminen sujui yllättävän hyvin, satu oli aika lyhyt ja joka sivulla voitiin katsoa kuvaa, ja vaikka välillä pitikin selittää, miksi kala oli kuolemaisillaan siinä rannalla ja miksi se nyt vedessä ui ihan hyvin ja missä veljen ja sisaren isä ja äiti on (kuollut? miksi on isä ja äiti kuollut? miten voi kuolla?), niin päästiin kuitenkin kunnialla loppuun saakka ja lapset olisi halunneet samaan syssyyn lukea vielä seuraavankin. Jätettiin se kuitenkin huomiselle. Satupäivä siis silloinkin, kiitos Bleue taas lukuvinkistä, näin epäsuorastakin!

Luetteko te satuja? Me ei siis tosiaankaan usein lueta, mutta nyt huomasin taas, että se on aika kivaa vaihtelua noihin arkisia asioita käsitteleviin lastenkirjoihin.

p.s. Bleuen puolella uhosin kertovani itse keksimäni sadun, mutta sen vuoro saa olla sitten, kun on taas mun vuoro laittaa esikoinen nukkumaan, pienemmät ei jaksa kuunnella ilman kuvitusta – paitsi autossa, Albanian maanteillä mun sadut oli kova sana, koska niistä ei tullut paha olo niin kuin ”pikkukoneen” räpläämisestä.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    bleue sanoo

    Ihana kuva :)!
    Ja kyllä tosiaan sadut tuottavat keskustelua ja minä itsekin ihan innostuin saduista!!

    • 1.1

      sanoo

      Nää saduissa aina esiintyvät orpolapset oli kyllä mullekin lapsena aika tiukka paikka – tosin sitten vähän isompana ajatushan on tosi kiehtova. 😉

  2. 2

    sanoo

    Meillä ollaan saduista kovin innostuneita mutta hankalaa on juuri tuo, että niissä on tekstiä kohti sen verran vähän kuvia. Meidän viisivuotiaskin seurailee mielellään edelleen kuvienkin kautta tarinan etenemistä kolmevuotiaasta puhumattakaan. Meillä on yksi lahjaksi saatu satukirja jossa on suhteellisen paljon kuvia mutta se on niin huonosti kirjoitettu, että en meinaa siksi sitä jaksaa lukea. Hyllyssä odottaa mun omia lapsuusaikaisia satukirjoja sopivaa hetkeä…

    • 2.1

      sanoo

      Sama juttu täällä, Anaïskin haluaa vielä kirjoja joissa on tarpeeksi kuvia. Nyt aloitettiin Saariston lapsia, ja se on sujunut, kun aina välillä hyppää katsomaan seuraavaa kuvaa.

  3. 3

    sanoo

    Mä oon ottanut ronskin linjan, jossa kaikki lastenkirjat (paitsi lasten tietokirjat) määritellään saduksi.

    • 3.2

      sanoo

      No mäkin ensin ajattelin mennä tälä määritelmällä, ja tarttua mihin tahansa mitä eteen kannetaan, mutta onhan ne sadut kuitenkin oma lajinsa, kieli on erilaista ja ne tietyt piirteet jotka toistuu – ja se fantasia, jota ei sellaisissa ”Sanna hammaslääkärissä” ole läsnä. Tosin sitten on niitä kirjoja, joissa on fantasielementtejä jotka sekoittuu muuten hyvinkin arkiseen touhuun, mä en tiedä, mihin ne sitten pitäisi luokitella – kun en lähtenyt koskaan sitä kirjallisuuden tutkimusta opiskelemaan.

  4. 4

    sanoo

    Me ollaan kerrottu itse keksittyjä satuja vielä. Oikeat sadut tuntuvat nimitäin meidän lapsille vielä hiukan liian pelottavilta – siis jos lasten kuvakirjoja ei lasketa. Tänään tosin rangaistukseksi ei lueta yhtään kirjaa, koska lapset repivät aamulla yhden lastenkirjan kaikki sivut irti ja silppusivat ne lattialle. Huoh.

    • 4.1

      sanoo

      Itse keksityt sadut on kyllä hyviä, kun voi tosiaan säädellä sen kuulijakunnalle sopivaksi – ja jos mielenkiinto lopahtaa, niin satukin voi loppua vähän nopeammin. 😉

  5. 5

    sanoo

    Musta tosi suuri osa lastenkirjoista on satuja. Meillä niitä luetaan kyllä joka päivä. Onhan ne arkisista asioista kertovatkin ihan jees, mutta kyllä mä tykkään kunnon tarinoista. Kerron myös itse keksittyjä satuja lapselleni, suosiksiksi on muodostunut tarina kirahvista tai seeprasta puussa. Sen eri variaatioita kerrotaan monta kertaa viikossa, ja lapsi ehdottaa omia juonenkäänteitä väliin. (No sitten ne tekis tikapuut! Mutta ne on liian pienet!) Olen myös tehnyt sellaista sadutuksen vapaata versiota, jonka nimi on meillä ”vuorotellen pari sanaa”. Siinä me kerrotaan yhdessä yksinkertaisia satuja, joiden päähenkilönä on aina lapsen vaatimuksesta pieni siili perheineen. Siili käy retkillä, viettää synttäreitä ja tekee muita arkisia asioita. Usein kyselen lapselta lisää, esim: mitä se siili sitten tekis? kenen kanssa se meni? mitä niillä oli eväänä? ja muita, minkä tiedän lastani inspiroivan. On tosi hurmaava leikki! Leikin sitä meidän pian kolmevuotiaan kanssa, joka puhuu jo aika hyvin.

    • 5.1

      sanoo

      Kivaa, että pystytte jo kertomaan satuja yhdessä! Täällä ei vielä sanavarasto riitä, mutta pikku hiljaa, pikku hiljaa… Esikoisen kanssa me kerrottiin satuja yhdessä paljon sen ollessa varmaan viisi, toinen kertoi aina parin lauseen pätkän josta toinen sitten jatkoi. Mutta vaatii kyllä itseltäkin vähän keskittymistä, ei voi olla ihan ajatuksissaan, koska muuten putoaa heti kärryiltä, ne juonenkäänteet kun voi välillä olla vähän yllättäviä. 🙂

      • 5.1.1

        sanoo

        Joo, voi olla. Meillä haaste on taas siinä, että yhteistoiminta on vielä vähän vieras käsite. Kun mä sanon että ”ja sitten se kirahvi meni nukkumaan”, vastaus on aika usein ”eikä mennyt! se EI mennyt nukkumaan! EI MENNYT!”

  6. 6

    Leena Keinänen sanoo

    Älä vaan lue sitä Mustan saaren salaisuutta vai mikä se on, missä on niitä linnuiksi muuttuvia lapsia! Se oli minusta hirveän pelottava vielä kymmenenvuotiaana ja vieläkin menee kylmät väreet kun alan sitä miettiä. (siinä siis oli myös Rudolf Koivunmkuvitus muistaakseni ja jännityksellä luin postausta että osuitko juuri siihen!) terv. LeenaK

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *