Suhteellista

lapset ongella

Onko kala kotona?

”Kylläpä tuntuu oma elämä tän yhden kanssa helpolta teitä katsellessa”, totesi eräs kanssaäideistä eilen perhekahvilassa. Yksi mun lapsukaisista halusi juuri juoda teetä mun kupista samaan aikaan kun toinen halusi, että mä piirrän sen kanssa ja kolmas tahtoi tarjoilla mulle oman kahvilansa herkkuja. Normimeininki siis.

Näinhän se menee. Vuosi sitten oltiin ristiäisissä koko perheen voimin, ja me paimennettiin ympäriinsä vilistäviä 1,5-vuotiaita ja esikoista. Ovesta kampesi sisään tuplarattaita työntävä äiti, jolla oli siinä pienet kaksosvauvat. Olin juuri jakamassa jonkun kaikkitietävän kaksosäidin kommentin siitä, miten se nyt ehkä tuntuu haastavalta, mutta odotas kun ne kasvaa, kun kuulin sivulauseessa, että tämä toinen äiti olikin jättänyt vanhemmat kaksosensa ja niiden isosiskon kotiin ja ottanut vain vauvat mukaan. Suljin suuni ja olin ihan hiljaa vaan.

Ainahan sitä löytyy se, jolla on enemmän lapsia /vähemmän rahaa/ huonommin apua/ enemmän kiirettä – tai toisinpäin vähemmän ja enemmän kaikkea. Tässä on ehkä kaksi puolta. Yhtäältä välillä on ihan hyvä saada vähän perspektiiviä ja  muistutus siitä, että omassa elämässä on moni asia ihan kohdillaan. Mulle tekee ihan hyvää miettiä välillä isoäitiäni joka hoiti omia kaksosiaan ja esikoistaan ilman pesu- ja tiskikonetta.

Toisaalta mun ainakin olisi enimmäkseen hyvä pidättäytyä vertailemasta siihen toiseen suuntaan. Liian helposti tulee ajateltua, että ”mitä sekin valittaa pikkulapsiajan rankkuudesta, eihän sillä ole kuin kaksi ja nekin eri ikäisiä ja niillähän käy siivojakin”. Mistäs mä tiedän, mitä muuta valituksen taustalta löytyy, ja vaikka ei löytyisi mitään, niin ei kyse ole mun tuntemuksista, vaan sen valittavan vanhemman. Ihminen tietää vain, miltä oma elämä tuntuu. Mun olisi hyvä harjoitella sellaista aitoa empatiaa ja toisten ihmisten kuuntelua, sitähän mä toivon itsekin saavani osakseni, enkä sellaista ”no mitäs valitat, sullahan on tiskikonekin ja terveet lapset” -tyyppistä asennetta.

p.s. Jos nyt vähän sais valittaa, niin yksi ranskalainen äitikaveri juuri postasi kuvan, jossa ne oli viikonloppuna hiekkaleikeissä. Rannalla. Uimapuvussa. Hiekkaleikkejähän meilläkin tänään leikittiin, asustus näkyy sitten tuossa kuvassa.

Seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    ”Vanhemmat kaksosensa ja niiden isosiskon” – LOL. Anteeksi. Ei saisi nauraa toisten kärsimyksille, mutta tämä on hysteeristä pelonsekaista naurua tämä.
    Onneksi en ole raskaana.

    • 1.1

      sanoo

      Joo älä – ”mikäs se oli se todennäköisyys saada toiset kaksoset” on vakikysymys kaksosäitien keskustelupalstoilla. Ja kylmiä väreitä aiheuttaa se, että todennäköisyys kasvaa huomattavasti yksien kaksosten jälkeen. Enpä tosiaan ole raskaana minäkään.

  2. 2

    ailuutt sanoo

    Luin vähän aikaa sitten toisaalta kaksosten äidin kommentin, jossa sanoi, että hänen mielestään on itse asiassa helpompaa, kun on samanikäiset lapset. En siis sano tätä mitenkään osoitellakseni sun olevan väärässä ja saat mielestäni valittaa sydämesi kyllyydestä, mutta jäin vain miettimään. Onkohan kaksoset todella vaikeammat kuin kaksi lasta vaikka vuoden ikäerolla? Onkohan kyse paljonkin muista asioista, kuten vaikka ihan vain lasten temperamenteista? Vai kuuluukohan molempiin vain omat haasteensa?

    • 2.1

      sanoo

      Joo, toiset jutut oikeasti on helpompia kahden samanikäisen kanssa, kun lapset voi hyvällä omatunnolla pakottaa samaan rytmiin, ruokkia samalla tavalla, samat leikit ja vaaratilanteet kiinnostaa jne.

      Logistisesti kahden vauvan käsittely on kyllä hankalaa, kun hetkeksikään ei voi toista laskea maahan seisomaan esim. vaunuista nostaessa, ja ihan pikkuvauvavaiheessa niitä on hankala saada syliin samaan aikaan kun päät roikkuu suuntaan ja toiseen.

      Mutta meilä kyllä oli kahden normihelpon vauvan kanssa varmasti helpompi vauvavuosi kuin vaikka yhden koliikkivauvan tai pahasti allergisen kanssa.

      Tämä on tietysti aihe, jota kaikki kaksosten äidit ei ihan sulata. Kaksplussassa oli joskus kolumni, jossa vitsailtiin siitä miten helppoa kaksosten äideillä onkaan (mm. näistä syistä), ja kolumnisti sai niin kamalat vihat niskaansa, että jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi kolumniksi. Joskus tuntuu, että kaksosraskauden hormonimuutokset tekee jotain peruuttamatonta ihmisen huumorintajulle.

    • 2.2

      sanoo

      Jatkanpa vielä pohdintani. Yksi asia, mikä kaksosten kanssa on musta oikeasti vaikeampaa, on riittämättömyyden tunne – tuttu tietysti kaikille vanhemmille ja varsinkin useamman lapsen vanhemmille, mutta kaksosten kanssa se tarpeiden samankaltaisuus vielä lisää sitä, ei voi oikein selittää, että tulepa tähän äidin viereen katsomaan kirjaa kun äiti imettää pikkuveljeä, vaan on sitten opeteltava imettämään ne samaan aikaan tai kuunneltava huutoa. Ja syöttäminen vielä menee, mutta vaippaa ei kyllä pysty kahdelle vaihtamaan samaan aikaan, eikä tosiaan aina kanniskelemaankaan yhtä aikaa.

      Myös se on aika rankkaa, että pitää tutustua samanaikaisesti kahteen vauvaan. Sitä tuntee itsensä tosi pöljäksi, kun ei tiedä kuka lapsista nyt itkee tai muista kumpi se olikaan joka ei kestä kirkkaita valoja tai tykkää lämpimämmästä vedestä. Pienelläkin ikäerolla syntyneistä sen ensimmäisen tuntee jo valmiiksi eikä vahingossakaan sekoita sitä siihen uuteen vauvaan – ja meillä sentään on tyttö ja poika, mutta niin vaan ne meni sekaisin, ainakin pelkästä äänestä tai yöllä.

      • 2.2.1

        ailuutt sanoo

        Totta, toi on tosi kiinnostavaa. Tai logistiset ongelmat on helppo itsekin kuvitella, mutta tollaisia asioita ei tule ajatelleeksi.

        Päiväkodissa töissä oppii kyllä melko pian, kuka haluaa vaatteensa mitenkin, mutta kyllä mulla vielä viiden viikon harjoittelun viimeisellä viikollakin meni sekaisin, kuka haluaa rukkaset hihan PÄÄLLE ja kuka ALLE ja pitääkö ne vetää tarran yli vai johonkin muuhun merkkipisteeseen. Ja lapset kuitenkin tehokkaasti ja verbaalisesti muistutti asiasta aina kun se meni väärin, mitä vauvat tietenkään ei tee – ja leikki-iässä niiden temperamenttikin tulee selvemmin esille. Lisäksi tietenkään päiväkodin lapset ei ole mun elämän keskipiste eikä mua aivan samalla tavoin haittaa, jos niiden tarpeet ei tule tyydytetyksi.

        Jännittävää ajatella, että sitä ei tosiaankaan voi syventyä vauvaan sillä intensiteetillä, jolla äideillä on tapana syventyä. Ymmärrän tunteen. Silti täytyy kertoa, että yhdellä mun vanhalla protuleiriläisellä oli tapana käydä vahtimassa sen serkkuja, jotka oli kaksoset ja autisteja. Se on jotain, mitä en haluakaan kuvitella.

        • 2.2.1.1

          sanoo

          Nyt kun lapsilla alkaa oikeasti olla tosi paljon iloa ja seuraa toisistaan, rupeaa vähitellen tuntumaan siltä, että ne saa kaksosuudesta enemmän kuin menettää sen myötä, kun vanhempien huomiota ei tosiaan riitä ihan yhtä lailla kuin yksösille.

          Aika useinhan kaksosilla on jotain erityistarpeita (tai ainakin vähän usemmin kuin yksösillä, kun on keskosuutta ja muuta enemmän), ja en kyllä halua edes kuvitella, mitä ne riittämättömyyden tunteet silloin on.

  3. 3

    sanoo

    Lapsuudessani tiesin kans yhden perheen, jossa äiti itse oli kaksonen ja heillä oli kahdet kaksoset… O.o Ja oliko sillä äidin kaksoissiskollakin yhdet kaksoset. Isäni on kaksonen ja minulla on serkkukaksoset, tästä sukupolvesta vielä kukaan ei ole pyöräyttänyt kaksosia, vaikka pikkuserkuksia (Emma ja Sofia mukaan lukien) on jo hyvä kasa. Että sitä seuraavaa raskautta odotellessa.. 😛

  4. 4

    EM sanoo

    Ainahan on joku, jolla on nimenomaan helpompaa tai vaikeempaa tai ihan mitä vaan. Mun mielestä oliskin tärkeintä että ihmisillä pysyis mielessä se, että ihan kaikenlaisissa elämäntilanteissa on omat helpot ja vaikeat ja hyvät ja huonot puolensa, ja että eri ihmiset kokee eri asiat raskaina. Esim. jo meidän perheen sisällä mua ei haittaa, jos menee viikko huonoilla unilla, mutta mies on ihan toimintakyvytön heti ekasta alle 8h yöstä. Molemmat nukkuu ihan yhtä vähän, mutta pitää sitä ihan eri tason ongelmana elämässä.

    • 4.1

      sanoo

      Niinpä, pitäisi vain muistaa, että se miltä muista tuntuu ei tarkoita, että multa olisi jotain pois. Ja tosiaan se pätee jo perheen sisällä, miksi sitä aina kuvitteleekin, että kun kerran eletään yhdessä, niin kaikki asiat koetaankin samalla tavalla – eihän se niin mene.

  5. 5

    sanoo

    Täällä se möläyttänyt kanssaäiti, moi! Jatkaakseni vielä keskustelua, mähän toivoin, ennen raskauttani, että ”tulis samalla kertaa kaksoset, että menis siinä samassa sitten se toinenkin.” Nyt vähän asioihin (ja yksösraskauteen) perehtyneenä ymmärrän, että se ei todellakaan olisi ollut helppoa tai ”mennyt vaan siinä sivussa”. Ennen esikoista, on vaan todella vaikea kuvitella, mitä kaikkia haasteita ja itseään haastavia tilanteita vauva tuokaan tullessaan. Nykyisin olen onneksi viisaampi 😉

    Ja Emilia, toivon, ettet ottanut kommenttiani pahalla, sillä pakko sanoa, että mielestäni sä klaaraat aina ihan käsittämättömän hyvin nuo tilanteet, jossa sun huomiota vaaditaan samaa aikaa kolmessa eri paikassa. Se oli siis ihaileva kommentti!

    • 5.1

      sanoo

      Otin hyvällä, kiitos 🙂 – mä aina välillä itsekin pysähdyn ihailemaan, miten hyvin selviän (ja sitten aina välillä toivon, että voisi painaa jotain erase-nappulaa, kun en enää selviäkään).

      Joo, esikoista odottaessa mäkin ajattelin, että olisipa ihanaa, kun tulisi kaksoset – ja sitten kun siinä yhdessäkin oli ihan tarpeeksi puuhaa, niin totesin, että huh, onneksi ei tullut. Ei sitä ihminen onnestaan tiedä…

  6. 6

    sanoo

    Heh, no ehkä mekin saadaan sitten seuraavaksi kaksoset 😉 Ja nimenomaan sitten kun ollaan unohdettu kaikki vauvavuoden vaikeudet ja haasteet ja päätetty antaa vielä YHDELLE lapselle mahdollisuus. Tietenkin. Eiku siis: Toivottavasti!

  7. 7

    sanoo

    Oon vasta itseni kautta (hehheh, kuinka omapäeräistä) tajunnut, miten erilaista voi ulospäin samalta näyttävä elämä olla. Meillä lapsi huusi yöt ja päivät melkein vuoden putkeen. Olin välillä niin sekaisin, etten muistanut kotiosoitettamme, en osannut laittaa hellaa päälle (onneksi) enkä ulos päästessäni muistanut, mihin olin menossa. Sitten tilanne jotenkin muuttui kertaheitolla. Kun toivuin, aloin tehdä ruokaa, ulkoilla ja leikkiä lapsen kanssa, ja kaikki oli ihanaa. Pohdin, että olispa ollut aina semmosta. Aloin ymmärtää, miksi monet nauttivat vauvan kanssa kotona olemisesta. Ja aloin ymmärtää, miksi kaikki eivät tajunneet kitkeriä kommenttejani vauvavuodesta.

    No sitten sairastui mies. Olinkin yhtäkkiä yksinhuoltaja, joka ravasi sairaalassa. Kaikesta tuli yhtäkkiä taas hyvin hankalaa, kun lasta ei voinut sairaalaan ottaa, mutta siellä oli pakko käydä, ja lisäksi piti pyörittää kaikkia rutiineja ja kävin vielä töissäkin. Kun tilanne alkoi tasaantua, sain jossain yhteydessä kuulla kommentin, että toista se on yksihuoltajilla ja varsinkin, jos on useita lapsia. Ja varmasti onkin, en yhtään vähättele. Mutta sinä vaiheessa tajusin, että ne haasteet ja ongelmat eivät aina näy ulospäin ja samatkin haasteet voivat olla pienisetä vivahde-eroista johtuen ihan erilaisia.

    Vaikka en siis koe, että mulla olisi ollut erityisen vaikeaa, tajuan vaihtelevien tilanteiden kautta, että toisilla voi olla helvetin vaikeaa, vaikka ulkoiset parametrit näyttäisi mitä tahansa.

    Mä en enää muista, miten tää liittyi aiheeseen, mutta piti päästä kato jotain sanomaan!

    • 7.1

      sanoo

      Totta, samanlaiset puitteet ei välttämättä tarkoita samanlaista elämää, ja ihmiset kokee asiat myös eri tavalla. Mä olen itse hirveän herkkä arvioimaan toisia ihmisiä ihan vain omaan elämääni verraten, ja se on ihan tyhmää. Pitäisi vain koettaa saada kiinni siitä toisen kokemuksesta, niin voisi itsekin oppia jotain.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *