Susi ei tule taloon

Meillä noudatetaan yksi-vanhempi-yksi-kieli -periaatetta, joka pätee sitten myös kirjoihin: mä luen lapsille suomenkielisiä kirjoja ja mies ranskalaisia. Tosin sen verran joustetaan, että joitain helppoja kirjoja voidaan simultaanitulkata, eli niitä voi lukea sitten kumpikin, mutta aika hyvin lapsetkin tietää, mitä kirjoja luetaan Papan kanssa ja mitä mun kanssa.

7 kiliä 3Papan kanssa ihan suosikki viime aikoina on ollut esikoisen aikoinaan saama, peräti omistuspiirroksella varustettu versio seitsemästä pienestä kilistä. Tämä oli myös esikoisen suosikki, kirja onkin tosi hieno, siinä on upeat kolmiulotteiset kuvat, mutta erityisesti taaperoita kiehtoo, miten kamala susi vaanii viattomia kilejä ja syö ne sitten suihinsa – kunnes äiti tulee ja pelastaa.

7 kiliä

7 kiliä 2

Mä en ole lukenut Bruno Bettelheimia, mutta eikös sen idea ollut, että sadun kamaluuksien kautta lapsi pääsee käsittelemään omia pelkojaan ja tunteitaan. Tässä tarinassahan pelot on varsin suorasukaisesti esillä: kun äiti jättää yksin, joudut suden suuhun. Eroahdistus on meillä viime aikoina hellittänyt, eli ehkä lapset siksikin tykkää tästä tarinasta, että pystyvät jo paremmin käsittelemään sitä omaa pelkoaan. (Ja joku toinen kerta mä kerron teille enemmän siitä miten puhutaan kirjoista, joita et ole lukenut.)

satujen_sudetNo, suomeksi on sitten saanut lukea (Tatun ja Patun välissä, koska siihen palataan kyllä edelleen vähintään joka toinen päivä) Lauren Childin käännöskirjaa ”Miten satujen susista selvitään”. Musta tämä on aika kiva, tykkään noista piirroksista ja modernista otteesta, ja siitä, että vaikka susi on vähän pelottava, niin siitä kyllä selvitään – hyvä haltiatar muuttaa sen kaalimadoksi (pahoitteluni spoilerista). Tämä muistuttaa kaiken lisäksi sitä, miten mä itse lapsena koetin selvitä peloistani: koska mä tiesin, että ne oli kuviteltuja, niin koetin sitten muuttaa sitä kuvittelemaani tarinaa.

Taaperot on kuitenkin taaperoita, eli vaikka kuinka liikutaan satujen symbolisessa maailmassa, niin kaikki nää susijutut on saaneet aikaan sen, että kaksoset varmistelee ahkerasti, että ”susi ei tule taloon?” Mä sitten vakuutan, että ovi on kiinni eikä susia päästetä sisään. Yritin selittää, että oikeasti susia asuu vain isoissa metsissä ja ne pelkää ihmisiä, mutta tämä taisi olla vielä vähän liian monimutkaista. Satujen sudet ja oikeat sudet saa varmaan vielä olla vähän eri asioita. Puhutaan susien suojelusta sitten vähän myöhemmin.

Tykkääkö teidän lapset pelottavista kirjoista?

Seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla

Kommentit
  1. 1

    bleue sanoo

    Childin kirjat ovat vähän vaihtelevia mielestäni, toiset huippuja, toiset ei niinkään. Mutta kuvitus on kivan erilainen.

    • 1.1

      sanoo

      Joistain Salla ja Samu -kirjoista tosiaan tulee sellainen olo, että ne on vähän liukuhihnalta, mutta mäkin tykkään tuosta kuvituksesta, ja Anaïs tykkää aina bongailla sieltä, mitkä osat on ”oikeita” eli kollaasitekniikalla.

  2. 2

    Leena Keinänen sanoo

    Juuri tuo kyseinen Lauren Childin (jonka kuvitustyylisä suorastaan rakastan, suurimpana suosikkina uudehko laitos Peppi Pitkätossusta!) susikirja oli meidän silloisesta 4-vuotiaasta niinsuorastaan kauhean pelottava, että se kirja piti viedä pois hänen huoneestaan ja heti seuraavana päivä kirjastoon takaisin. 😀 Ei siis saa liian pelottavaa tälle pojalle olla, nyt 6-vuotiaana luetaan Piilomaan pikku aasia uudelleen ja uudelleen, myös Ronjat, Miot, Eemelit sun muut on luettu. (Eduard Uspenski on myös hänen suosiossaan). Vähän jännitystä muttei liiaksi. – LeenaK

    • 2.1

      sanoo

      Meillä tämä on yllättäen kelvannut, Ronjaa mä en sen sijaan ole vielä ehdottanutkaan 6-vuotiaalle esikoiselle kun muistan miten kauhistuttava se oli musta itsestäni 5-vuotiaana – ne Ajattarat, huh.Mutta Uspenskit on kyllä mahtavia, meistä molemmista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *