Sankaritarina

AinekirjoitushaasteSe jaksaa vastata lapsensa kaikkiin kysymyksiin. Sillä on tukka aina niin nätisti. Sen lapsellakin on tukka aina niin nätisti. Se on aina ystävällinen toisille äideille. Se laulaa lapselleen. Sillä on vaativa työ ja silti se handlaa myös lapset. Se aina ilmoittautuu vapaaehtoiseksi, kun koululla tarvitaan. Se ompelee lapselleen ihania vaatteita. Se vie lapsensa ulos joka päivä kaksi kertaa. Se tekee hyvää kotiruokaa. Se leikkii lapsensa kanssa puistossa. Se kokoaa lapselle vavuvakirjan. Se on yöimettänyt yli vuoden. Se on sankariäiti.

Tai oikeastaan, ne on kolmetoista sankariäitiä. Kaikkien noiden ominaisuuksien taakse kätkeytyy yksi mun tuntema äiti (tosin joillekin voi toki kertyä useampiakin ominaisuuksia). Mä ihailen niitä ja haluaisin olla samanlainen.

Sankariäiti voi olla vaarallinen myytti silloin kun tuntuu, että vain sankariäiti kelpaa, että sellainen unohdin d-vitamiinit, tiuskin mankuvalle lapselle ja pyyhin sen nenän hihaani –äitiys ei ole oikein mistään kotoisin. Media ja mainokset (ja varmaan myös blogit) on usein niitä jotka tuputtaa sankariäitiroolia meille kaikille, mutta itsehän siitä syyllistyy jos ottaa syyllistyäkseen.

Mutta elävässä elämässä musta on hyvä huomata niitä toisten erinomaisia ominaisuuksia, ja ehkä myös nostaa niitä itselleen ihanteeksi. Mutta mä olen koettanut myös opetella muistamaan, että kukaan sankariäiti ei ole täydellinen. Ja että kaikki me ollaan sankariäitejä jossain asiassa, jonkun silmissä. Me ollaan sankareita kaikki, olihan se päästävä sanomaan.

p.s. WordPress toimii yleensä moitteettomasti, mutta eiköhän se sitten juuri ruvennut takkuilemaan, kun ainekirjoitus oli vielä kirjoittamatta ja deadlineen muutama tunti. Eli aivan kaikki ajatukset eivät nyt päässeet blogiin saakka. Tämän kertainen ainekirjoitushaasteeen aihe ”Sankaritarina” oli Täti-ihmisen antama, ja sitä kautta pääsee siis kurkkaamaan myös muita kirjoittajia.

Edit 20.11. Ja nyt löytyy sitten mainio kooste kaikista sankaritarinoista valaisevine lainauksineen Täti-ihmisen Arjen takaa -blogista.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Mä laulan lapsille. Muissa tuleekin enemmän tai vähemmän huti :). Mutta mun mielestä sellainen unohtaa d-vitamiinit, tiuskii lapsille ja pyyhkii räät hihaan -äitiys on ihan hyvää äitiyttä. Ja pitää iloita omista ja muiden onnistumisista. Eli tämän olisi voinut laittaa lyhyemmin jos olisi kirjoittanut: olen samaa mieltä.

  2. 2

    sanoo

    Joo, nää ei nyt tosiaan olleet mun henkilökohtaisia sankariominaisuuksiani. 🙂 Taikinanaama muistaakseni äitienpäivänä kyseli, että mistä on erityisen tyytyväinen omassa äitiydessään, ja musta se on kiva ajatus, antaa itselleen tunnustusta niistä jutuista, mihin on tyytyväinen, ja huomata niitä muissa. Niitä voisi varmaan myös kehua useammin.

    • 2.1

      sanoo

      Se ON kiva ajatus. Musta äitiydessä on vähän samaa kuin lapsista nauttimisessa (edellinen tekstisi): on sallittua kertoa, missä kaikessa on huono, mutta itsensä kehumista katsotaan vähän kieroon. Mä oon mielestäni hyvä äiti, sanotaanpa sekin kun aiheessa ollaan.

  3. 3

    sanoo

    Mä yritän olla liikaa ihannoimatta ns sankariäitejä ja uskottelen itselleni, että esiripun laskeuduttua ne on varmaan ihan raunioita tai puolisoina hirveitä…
    Totta puhuen, mulle sankariäiteinä (ja miksei yhtälailla -isinä) näyttäytyy helposti yksinhuoltajat. En tiedä miten itse selviäisin vastaavassa tilanteessa. :/

    • 3.1

      sanoo

      Joo, ja kaksosten äidit! Ja keskosten äidit ja kolmen tai useamman lapsen äidit. Tai allergisen lapsen tai koliikkivauvan tai kovin uhmaisen lapsen äidit (ja isät). Oikeastaan näitä sankareita on ihan valtavasti.

    • 3.2

      sanoo

      Musta nimenomaan tämä realismi on lohdullista: sankariäitikin on välillä ihan paskamutsi, joten mäkin varmasti joinain hetkinä olen ihan sankariäiti. Mutta joo, yksinhuoltajia mäkin kyllä ihailen, en tiedä miten mulla pää kestäisi sitä. Vaikka kaikenlaiseenhan sitä ihminen venyy kun pakko on.

      Tuolla Täti-ihmisen puolella mä jo totesin, että tässä kaksosten äitiydessä on sellainen sankariäitiansa – ihmisiltä helposti saa ihailevia kommentteja, ja niitä helposti rupeaa uskomaan, vaikka se oma oleminen ei kovin sankarillista olisikaan. Meillekin kun on osunut kohtuullisen leppoisat lapset, niin mä oletan, että jonkun vaativamman yksösen vanhemmat voi olla paljon enemmän helisemässä.

      Mutta joo, kyllä mäkin ihmettelen neljän (ja useamman) lapsen äitejä, että miten ne oikein selviää. Tai niitä, joilla on taaperoikäiset kaksoset ja vauva. Tai keskoskaksoset. Tai…

  4. 4

    sanoo

    Tämä oli hyvä näkökulma – on hyvä nähdä missä muut onnistuvat, kunhan tosiaan rimaa ei viritä liian korkealle. Ja kuten todettua, toisen päähän ei koskaan pääse sisälle. Joku pitää kaameana raatamisena sitä mikä itselle on ihan iisiä, ja itse voi kilvoitella jonkun asian kanssa, mikä on toiselle itsestäänselvyys. Vaikka nyt se, että olisi tukka nätisti. En nyt sano kumpaa se on mulle 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *