Ranskalainen juhannus

albi

Albi. Jossain tuossa katedraalin kulmilla poltetaan juhannuskokkoakin. Kuva täältä.

Mä olen viettänyt useammankin juhannuksen Ranskassa, suomalaiset lomat kun osuu siihen kohti, vaikka ranskalaisten ei osukaan. Ensimmäinen kerta oli jo parikymmentä vuotta sitten (että mä olen vanha!), kielikurssilla Côte d’Azurilla eli Ranskan Rivieralla. Meille oli lupailtu rantajuhlia ja  kokkoa juhannusillaksi, ja niinpä me sitten tälläydyttiin hienoimpiimme ja vaellettiin rannalle – mutta eihän siellä mitään kokkoa voinut sytyttää, koko rannikolla on kesäisin jatkuvat metsäpalovaroitukset, eikä vain varoitukset vaan metsää roihuaa harva se päivä jossain päin. Me oltiin juuri niin katkeria kuin 15-vuotiaat vain voi olla, ja mentiin sitten discoon. Kert ni!

No, miehen kotikaupungissa Albissa, Lounais-Ranskassa itse asiassa olisi kokko, me vaan ei olla koskaan onnistuttu sitä näkemään erilaisten lastennukutusvelvollisuuksien takia. Juhannuskokko ei toki ole mikään ranskalainen perinne, mutta sen sijaan vanha oksitaaniperinne se on, ja Albista löytyy riittävästi Oksitanian harrastajia kokkoa virittelemään. Vähän kummallista musta on, että sitä poltetaan kaupungin keskustassa, katedraalin kupeessa, varsinkin kun käsittääkseni samalla paikalla aikoinaan paloi roviolla yksi jos toinenkin oksitaania puhunut kataari (toki sen uskon eikä kielen takia, mutta silti), mutta ehkä tässä onkin jotain historialle pitkän nenän näyttämistä, jota mä en vain ymmärrä. Tai sitten se vain on hyvä paikka, kun kaikki ympärillä on tiilestä.

Toinen vähän kumma juttu on se, että kokkoperinteisiin kuulemma kuuluu sen yli hyppääminen, eli joko kokko muistuttaa enemmän meikäläistä nuotiota, tai sitten oksitaanit ei tosiaan ole mitään turhia tyyppejä. Pitää kyllä seuraavan kerran mennä katsomaan. Se ei kuitenkaan ole tänä vuonna, sillä mehän ei mennä Ranskaan vaan Albaniaan, mutta ei vielä juhannuksena. Nyt onkin vuorossa miehen ja lasten ensimmäinen aito mökkijuhannus, kun lähdetään kaikki sukujuhliin. Tähän asti me ollaan Suomen juhannukset aina oltu kaupungissa, joko jonkun kaverin pihalla tai partsilla tai sitten esim. Kaivopuistossa grillailemassa. Helsinki juhannuksena on ihan parasta, tosin se kaupungin autius on vähän hellittänyt mun lapsuudesta, jolloin saattoi pyöräillä keskellä Mannerheimintietä näkemättä yhtään kulkijaa edessä tai takana. Mutta nyt me vuorostaan jätetään kaupunki ja päästään kokon äärellä, joten älkää ainakaan tänä vuonna pistäkö tiesulkuja sisääntuloteille, kyllä me vielä kaupunkijuhannuksiakin tullaan viettämään.

Ja seuraa siis myös parin päivän blogitauko, mä oletan, että teilläkin on juhannukseksi muuta tekemistä kuin roikkua netissä. Hyvää juhannusta! Vietätte sitä sitten missä ja miten tahansa.

Seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Täältä voit lukea muita Ranska-aiheisia juttuja.

Kommentit
  1. 2

    Venni sanoo

    Mun virolaiset ja venäläiset opiskelijat puhuivat myös kokon yli loikkimisesta. ”Hyppäävätkö suomalaisetkin kokon yli”, ne kysyivät. Vastasin, että eivät tosiaan, me pysytellään kokkostandardien määrittelemän turvaetäisyyden päässä ja kutsutaan palokunta ihan varmuuden vuoksi paikalle.

    Ilmeisesti tää huimapäisyys tapahtuu kokon ollessa vielä aika pieni tai ehkä sitten ihan lopuksi, vaikka mitäs hauskaa siinä vaiheessa iltaa nyt enää tapahtuis.

    • 2.1

      sanoo

      No jännää, missäköhän kaikkialla loikitaan kokon yli? Ja millaisia niiden kokot tosiaan on? Sellaisen hiipuvan kokon yli hyppäämisessä on tietysti se jännitysmomentti, että siinä vaiheessa iltaa voi hyppijöiden osumatarkkuus olla jo vähän kärsinyt, ja hiilethän on vielä aika kuumat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *