Rakas ystäväni rintapumppu,

olipa jännä tavata pitkästä aikaa. Sä olet tainnut kyllä olla kaikki nää vuodet siellä lastenhuoneen hyllyssä, mutta tiedäthän sä millaista se on, ei vaan tule tavattua enää kun kuviot on muuttuneet. Mutta kyllä nousi muistoja pintaan.

Vaikka täytyy sanoa, että ei ne kaikki pelkkiä hyviä muistoja ole. No ei varmaan sullekaan, mä olen vieläkin pahoillani siitä kun paiskasin sut silloin kerran lattiaan. Onneksi saatiin sut sitten kuitenkin taas kuntoon. Mutta ollaanhan me kyllä vietetty sun kanssa tosi seesteisiäkin hetkiä, maitopullot kirjan sivuja auki pitelemässä, hiljalleen täyttymässä ja moottori tastaisesti hyrräten. Ja kyllä täytyy sanoa, että sä olet mun tapaamistani rintapumpuista ihan omaa luokkaasi, aivan loistovehje, ja  kaksosten imetys ei olisi onnistunut ilman sua. Että kiitos vaan siitä. Sä et koskaan tavannutkaan sitä esikoisen imetyksen apuria, joka muistutti ääneltään ja teholtaan lähinnä hiustenkuivaajaa. Ihan hyvä niin, sitä olisi nolottanut sun seurassa.

Mutta jos suoraan sanotaan, niin en mä olisi jäänyt suremaan, vaikka me ei oltaisi koskaan tavattukaan. Kyllä mua ketuttaa, että pitää olla kiitollisuudenvelassa tollaiselle sveitsiläisen insinööritaidon ihmeelle, että on ylipäätään onnistunut ruokkimaan vauvansa. Mieluummin mä olisin ollut niin kuin niissä neuvolan lehtisissä, että herkkä ensi-imetys synnytyssalissa ja sitä rataa.

No, olen mä tietysti myös todella ylpeä siitä, että sain ruokittua vauvani ihan omalla maidolla, ensin sen pikkukeskosen ja sitten kaksoset. Hyvää tuuriahan meillä oli rutkasti matkassa molemmilla kerroilla kun vauvat oli reippaita ja yhteistyöhaluisia ja maidontuotanto lähti käyntiin, mutta kyllä siinä kysyttiin puhdasta sisuakin, sekä sulta että multa kun tuntikausia yhdessä surruutettiin. Että kuule rintapumppu, ollaan me vaan aikamoisia.

Tää meidän ystävyys taisi kuitenkin olla enemmän sellaista työkaveruutta, että oltiin samassa tiimissä ja vedettiin läpi upea projekti, mutta nyt kun se on ohi, niin ei meidän enää tarvitse hengailla yhdessä. Että eiköhän nyt ole aika sunkin tarttua uusiin rintoihin haasteisiin. Niin mäkin olen tehnyt.

Terveisin,

Emilia

p.s. Jos teillä muilla on terveisiä omalle rintapumpullenne, niin ne varmaan menee perille tän kirjeen mukana.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Hieno kirjoitus! Mullakin on lämmin suhde jo kotia vaihtaneeseen Aventin rintapumppuun, terveisiä vaan sinne uuteen kotiisi, vaikka taidat sielläkin jo lepäillä hyllyllä. Esikoisen kohdalla olin varautunut pumppaamiseen hankkimalla käsikäyttöisen rimpulan, joka ei onnistunut tiristämään musta yhtään pisaraa. Paniikissa, hitaasti kasvavan, osittaisimetetyn vauvan kanssa googletin vuokrattavia rintapumppuja, olisi ollut todella hankalaa, Folkhälsan vuokrasi joitain valurautahärveleitä todella kallilla, ja nekin piti hakea jostain hämärästä töölöläisestä lastenvaateliikkeestä joka ei koskaan ollut auki. Itku silmässä passitin miehen rintapumppu- ja imetysopasostoksille ja vähitellen homma alkoi sujua. Esikoisen kohdalla jaksoin jopa pakastaa maitoa, ennenaikaisena syntyneen ja ekaksi juuri sen takia pulloruokitun kuopuksen kanssa juotin pumpatut maidot suoraan. Oli kyllä todella palkitsevaa todeta ehkä kuukauden pumppailun jälkeen, että nyt se alkaa tosiaan oikeesti osata imeä suoraan tiitä, eikä maitoa enää tarvitse kierrättää pullon kautta. Siihen loppuivat osien keittelyt ja rintapumpun ammuva hurina. Vaikka lypsäminen olikin aika rasittavaa, oli toisaalta hauskaa todeta, että kuinka monta milliä maitoa kerralla tulee ja tuulettaa kun sitä tuli kerralla melkein desi. Ja ihaninta oli luopua koko hommasta, unohtaa merkkailut ja hankalat lyhyen sähköjohdon ulottuvissa hengailut ja siirtyä ihan perinteisen imetyksen pariin 🙂

    • 1.1

      sanoo

      Mä en varmaan myöskään olisi ymmärtänyt arvostaa imetystä samalla lailla, jos se olisi sujunut heti ihan perinteisellä tyylillä.

      Mullahan kävi kaksosten kanssa niin, että kun ne syntyi vähän pienipainoisina ja annettiin lisämaitoa, niin heti vanhasta tottumuksesta rupesin pumppaamaan, ja aika nopeasti ajauduttiin siihen, että melkein kaikki maito juotettiin pullosta vaikka se olikin omaa. Sitten parin kuukauden kohdalla totesin, että tätä mä en tule jaksamaan, että nyt joko ne opetetaan rinnalle tai siirrytään korvikkeeseen – ja onneksi sitten jaksoivat jo imeä kaiken maidon rinnalla, ja mä älysin tehdä siirtymän asteittain enkä kertarysäyksellä niin kuin esikoisen kanssa.

      Mutta joo, kontrollifriikki mussakin tykkäsi siitä, että maidon määrän näki 10 millin tarkkuudella, vauvoissa on niin paljon epätarkemmat noi mitta-asteikot. 🙂

  2. 2

    bleue sanoo

    :D. Minulla oli sellainen käsipumppu ja käytin sitä tehottomuudenkin takia vain pari kertaa. Olet kyllä todella hyvin tsempannut kun olet ruokkinut kolme lastasi haasteista huolimatta :). En tiedä olisinko itse jaksanut. Arvostan kyllä kovasti niitäkin jotka pumppaa sairaalaan varamaidoksi…

    • 2.1

      sanoo

      Joo, maidon luovutus. Anaïshan sai ekan viikkonsa luovutusmaitoa ennen kuin mä kerkesin saamaan tuotantoa käyntiin, ja niinpä mä sitten olin päättänyt, että maksan maitovelat takaisin ja tokasta imetyksestä sitten luovutan maitoa (vaikka tiesin millainen rumba se pumppaus ja sterilointi on). No, sitten syntyi kaksoset ja ekat viikot niille piti juottaa korviketta lisäksi, kun oma tuotanto ei vielä riittänyt, meni kaksi kuukautta että saatoin olla varma siitä, että ne pärjää omilla maidoilla – ja kahden kuukauden jälkeen ei enää oteta uudeksi luovuttajaksi. Että mä ajattelen aivan erityisellä lämmöllä niitä, jotka luovuttaa maitoa, en kehtaa painostaa vauvaa odottavia tuttavia, mutta jos ajatus kytee jossain, niin se on kyllä sellainen teko josta kerää hyvää karmaa tästä ikuisuuteen.

  3. 3

    sanoo

    Mä oon just lämmitellyt uudestaan suhdetta rintapumppuun. On se vaan mainio kapistus, pääsen itse välillä levähtämään pumpatun maidon ansiosta. On se pumppu ollut mulla mukana Tallinnassakin, kun oltiin tyttöjen spa-retkellä esikoisen vauva-aikaan. Laivan vessassa surisin pumpun kanssa, ettei tissit pakahdu. Joskus pohdin rintamaidon luovuttamista, mutta kun tajusin, mikä duuni se on, tajusin, ettei musta ole siihen. Onneksi löytyy niitä, jotka jaksaa.

    • 3.1

      sanoo

      Hih, mä olen myös pumpannut esim. yhden klubin vessassa kun lähdettiin Anaïsin sairaala-aikana ihan viihteelle yksi ilta. Ihmisten ilmeet oli ihan näkemisen arvoisia kun tulin kopista aikani suristeltuani – mulla ei riittänyt pokka ruveta pumppaamaan ihan siinä lavuaarien vieressä. 😉

      Kaksosten kanssa me tehtiin niin, että mies syötti ne pullosta alkuyön, jotta mä sain yhden vähän pidemmän unipätkän, helpotti kummasti jaksamista, vaikka pitikin pumpata aina ne yön maidot vielä silloinkin kun ne muuten jo oli jättäneet pulloilun.

  4. 4

    sanoo

    Joo, pumppailu ei ollut kivaa 🙁 Ma valmistauduin vauvan syntymaan Tommee Tippee -merkkisella sahkopumpulla, kun minulle sanottiin, ettei ilman pumppua parjaa. Taalla Australiassa katilot kayvat kotona paivina 2-5 synnytyksen jalkeen, kun kotiuduttava on paivan ikaisen vauvan kanssa. Paivana 3 rintani olivat kuin mitkakin tykit, tulikuumat, kivikovat ja punaiset, ja itku kurkussa paastin katilon sisaan. Han epaili, olivatko rintani luomut, vai olinko hankkinut implantit…
    Onneksi tama katilo sattui olemaan myos imetyskonsultti, ja han ilmoitti, etta selvasti vauvani vatsalaukku on viela hyvin pieni, ja minulla on tuotantoa noin viidelle vauvalle, etta hanpa lainaa minulle autossaan olevan sairaalapumpun, jolla pystyin pumppaamaan molemmat rinnat tyhjemmiksi yhtaaikaa. Ensimmaiset 10 paivaa olin melkolailla kiinni pumpussa. En tieda miten olisin parjannyt ilman aitiani, silla minusta tuntui, etta olin pelkastaan pumppu rinnoilla, pakastetut kaalinlehdet niiden paalla ’let down’ efektia avittamassa. Aitini sitten sylitteli vauvaa, kun mina vain pumppasin paivat paaksytysten! Vauvalla nousi silti paino yli odotusten, eli kylla hankin sai syodakseen. Soi vain hiirulainen aivan liian vahan aluksi.
    Nyt sitten soseita aloitellessani taalla suosittuun ensiruokaan, rice cerealiin, suositellaan pumpattavan rintamaitoa nesteeksi veden sijaan. Mina en millaan jaksa ryhtya tahan touhuun enaa, ellei pakko ole. Sekoittelen siis puurot veteen ja syotan sen vasta imetyksen jalkeen. Joskus kylla tuntuu, etta pitaisi taas pumpata, kun herra on paivisin jollakin ihme Ramadanilla, kun tuntuu ettei mikaan mene kurkusta alas ennen auringonlaskua 🙁

    • 4.1

      sanoo

      Auts! Mikähän siinäkin on, että vauvan maidontarve ja äidin maidontuotanto ei vaan aina heti kohtaa? Taas noottia evoluutiolle, kyllä tää juttu nyt olisi pitänyt tähän mennessä saada kuntoon. Mutta onneksi sait sentään asiantuntijan opastamaan ja imetyksen sujumaan. Ja toivotaan että vauvan Ramadankin päättyy jossain vaiheessa – meillä oli yksi noista kolmesta kanssa aina sellainen, että tosi paljon vaikeampi oli keskittyä siinä rinnalla, kun oli niin paljon virtaa muuhunkin. Maistuisiko sellaiset ihan pikku kulaukset, vähän useammin? Useinhan ne kuitenkin jo on aika tehokkaita imijöitä, eli sitä maitoa voi mennä aika paljonkin alas pienessä ajassa.

      • 4.1.1

        sanoo

        Ei oikeastaan toimi pienet kulaukset, silla jos herralla ei ole nalka, han puree samantien ja itkee jo tissin nahdessaan… Ei auta kuin odottaa, etta Ramadan paattyy 😉 Juu ihme juttu, ettei maidontarve ja -tuotanto kohtaa! Olin ihan tosissaan kyynelissa taalla ennen kunnon opastusta, kun rinnat vaan tuntui rajahtavan. Se lactation consultant oli niin huolissaan, etta se menee rintatulehdukseksi, etta soitti illalla ja seuraavana paivana kysellakseen, paraniko tilanne! Ja onneksi se parani.

        • 4.1.1.1

          sanoo

          Mahtavaa kyllä että imetysneuvoja tulee kotiovelle ja vielä soittaa perään! Mä en ole neuvolasta saanut kauhean kaksista imetysohjausta, mutta sielläkin se tietysti riippuu niin paljon hoitajan osaamisesta ja harrastuneisuudesta.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *