Pullantuoksuinen äiti

pullantuoksuinen äiti

Lapset ja se harvinainen herkku.

Mä olen parin viime viikon aikana huutanut lapsille taas aika monta kertaa. En tiedä oliko kyse hyvän omatunnon ostamisesta, mutta eilen kun kaksoset mutustelivat takapenkillä evääksi kaupan pussikorvapuusteja ja pohtivat niiden valmistusta, mä kuulin yhtäkkiä sanovani: ”Mehän voitaisiin leipoa kotona korvapuusteja.” Enkä lisännyt lauseeseen ”joku kerta”, niin kuin yleensä tämän tyyppisiin lupauksiin.

Kaksoset on siis neljä ja puolivuotiaita, ja niiden elinaikana mä en ole tehnyt yhtä ainutta pullataikinaa. Muistelen kyllä, että esikoisen ollessa parivuotias oltaisiin leivottu laskiaispullia. Kuusi vuotta sitten. Mutta ”pullantuoksuinen” ei siis ole adjektiivi, jota mun äitiyteeni voisi liittää. Sen sijaan pipareita on kyllä tehty (melkein) joka joulu ja syntymäpäiväkakutkin aina (paitsi milloin joku muu on tehnyt sen, tai se on korvattu jäätelöllä).

No, mä kaivoin esille keittokirjani, jonka välissä säilytän salaista pullareseptiäni. Siinä vaiheessa, kun esikoinen kehotti kaksosia pitämään kirjaa nätisti, ”koska se on tosi tosi vanha kirja”, mä meinasin ärähtää, että eihän ole, mä sain sen vasta kun muutin pois kotoa, mutta niin, onhan siitäkin muutama vuosi vierähtänyt. Tosin keittokirja on kärsinyt enemmän mun lemmikkirotista kuin ahkerasta käytöstä.

Salainen pullaresepti sen sijaan on peräisin sen perheen perintökeittokirjasta, jossa olin lastenhoitajana lukion jälkeen. Työtodistuksessa lukee, että erityisesti Emilia on taitava ruoanlaittaja – pullaa siinäkään ei tosin mainita. Pullareseptin juju on kuitenkin käsittääkseni sokerin ja munien vaahdottamisessa, mikä takaa kuohkeat pullat joka kerta. Ja tällä kertaa ajoissa kotiin tullut mies pelasti ne palamiseltakin.

Lapset pääsi osallistumaan lähinnä pitelemällä vatkainta ja nostelemalla korvapuusteja pellille, mutta koska taikinan teko oli vähemmän kamalaa kuin mä muistelin, niin ehkä me leivotaan toisenkin kerran, ja ne saa pyöritellä pikkupullia – joskus ennen kuin muuttavat pois kotoa.

Ja koska eilen kotiin tullessa mä laitoin tietokoneen pois päältä, jätin loput työt tekemättä ja leivoin niitä korvapuusteja, niin tänään on kyllä hyvä olo, niistä kolmesta jättikorvapuustista huolimatta. Että selvästi tässä pullantuoksuisessa äitiydessä on puolensa.

p.s. Mieshän kyllä pitää lasten leivontakasvatuksesta huolta, ranskalaisen keittiön aarteisiin ei vain kuulu pulla.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Mä olen nyt törmännyt useammassakin paikassa tuohon munien ja sokerin vaahdottamiseen pullataikinan kohdalla ja koen sen tosi hämmentäväksi koska mun mielestä kananmuna ei kuulu laisinkaan pullataikinaan. Se tekee pullista kuivia ja kovia, paljon pehmeämpää pullaa tulee kun jättää sen kokonaan pois taikinasta. Myönnän että en ole tuota vaahdottamista koskaan kokeillut mutta niin varma olen siitä että kananmuna ei vaan sinne pullataikinaan kuulu että en ole ihan vielä valmis ostamaan tuota teoriaa 🙂

    • 1.1

      Emilia sanoo

      Hmmm, nyt kun mainitsit niin pehmeimmät ikinä syömäni pullat oli taidettu tehdä ilman kananmunaa – mä luulin, että pehmeys johtui vain siitä, että tekijänä oli pullantuoksuinen leikkipuistotäti viidenkymmenen vuoden kokemuksella. Täytyy ehkä tutkia asiaa.

  2. 2

    sanoo

    Tykkään kyllä leipoa, mut aika harvoin tulee pullia kyllä tehtyä. Tämän äidin pullantuoksun salaisuus laskiaisena oli Pirkan vehnäpullat. 😀 Valmisruokia ei tässä talossa juuri nähdä, mut noi pullat on kyllä oikeesti tosi hyviä!

    • 2.1

      Emilia sanoo

      Meillä on kyllä kanssa korvapuusteja paistettu pakkasesta, yhteen aikaan se oli ainut konsti saada esikoinen päiväunilta ylös edes jotenkin – tai no, ehkä se korvapuustien leipominen olisi myös tepsinyt. 😉

    • 4.1

      Emilia sanoo

      Kiitos haasteesta! Sulla olikin aiheesta tosi perinpohjainen ja mielenkiintoinen juttu, saa nähdä yllänkö ihan samaan. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *