Perheloma Albaniassa, osa 2

kotor, montenegro

Kotor, Montenegro – kuvien lukumäärästä voi päätellä, että se oli yksi meidän lempipaikkoja tällä reissulla.

Mä lupasin jatkaa hehkutustani Albanian (ja Montenegron) kesästä, kunhan välikausi-inventaario valmistuu, ja koska säkit juuri äsken siirtyi inventoituina eteisestä kellariin, niin täältä pesee. Aiemmasta postauksesta löytyy siis ensimmäiset neljä plussaa (ja pientä miinusta) Balkanin kesästä (ja muitakin jututtuja löytyy samalta matkalta.) Tässä osassa aiheessa on luonnon jälkeen toinen suuri syy matkustaa Balkanille: ihmiset.

5) Ruoka. Mietin kuuluisiko tää tonne luontoteemaan, koska raaka-aineet on tietysti aika isossa osassa, mutta pitää niitä osata käyttääkin. Albaniassa saa paljon italialaista ruokaa, ja esim. pizzat on vähän toista kuin doktor ötkerit. Ihmiset ymmärtää myös grillaamisen päälle. Ja oliiviöljyn. Ja filotaikinaan leivotun juuston.

Pieni miinus on sitten se, että me ei vältytty vatsapöpöiltä, mutta niin kai se usein etelänmatkoilla on, eikä nyt saatu mitään päivää kauemmin kestänyttä.

6) Lapsirakkaat ja avuliaat ihmiset. Täähän on aikamoinen klisee, mutta kyllä lapset oli ihan erityisasemassa koko reissun ajan. Kukaan ei siis enää vislannut mun perään, mutta sen sijaan mun lapsia siliteltiin kadulla jatkuvasti, niille sanottiin kädestä päivää ja viimeistään siinä vaiheessa kun vierustoveri otti esikoisen syliinsä kun noustiin täyteen bussiin, niin mä totesin ,että ei tosiaan olla enää Suomessa. Mä en tiedä, miksen mä osaa ottaa tästä oppia itse, vaan käyttäydyn ihan yhtä tylsän suomalaisesti edelleen.

7) Rentous. Tämä liittyy ehkä erityisesti niihin avuliaisiin ihmisiin. Muuten mua stressaisi aika lailla matkustaminen paikassa, jossa aikataulut on tyyliä ”yleensä seitsemän aikaan ton risteyksen takana olevan pizzerian vierestä lähtee minibussi” (tämähän toki koskee vain Albaniaa – ja ehkä Kosovoa – Montenegron ja Kroatian bussiaiakataluthan löytyy netistä englanniksi). Mutta ei se mitään, Albaniassa on tosi toimiva joukkoliikenne, se vain toimii vähän eri tavalla: sanot taksille, mihin kaupunkiin olet menossa, taksi ajaa sen oikean pizzerian /liikenneympyrän / kuralätäkön kohdalle, etsii oikeaan paikkaan menossa olevan ajoneuvon kuskeineen ja pakkaa sinut ja tavarasi kyytiin. Perillä minibussin kuski sitten joko kyselee tien hotelliin (kadunnimiä ei Tiranan lisäksi paljon näkynyt) ja ajaa suoraan sinne tai etsii taksin joka tuntee tien ja pakkaa sinut ja tavarasi mukaan. Kaikki hoituu. Ja jos hotellivaraus ei mennyt ihan putkeen, niin ei hätää, kyllä joku huone löytyy tai sitten löytyy toinen hotelli. Kaikki hoituu.

8) Kukaan ei vedätä turistia. Tämäkin liittyy niihin avuliaisiin ihmisiin. Minibussin kuski suosittelee taksikuskia koska tämä puhuu albanian lisäksi englantia ja serbiaa ja turistin on hyvä olla kyydissä, eikä (ainakaan pelkästään) siksi, että taksikuski on serkun mies ja sille ollaan palvelus velkaa. Ja jos hotellissa perhehuoneen sijasta päätyykin minisviittiin tyrittyään varauksensa, niin siitä ei laskuteta maltaita.

albania

Dhermissä, Albaniassa. Tämä kuva voisi esittää myös sitä hellettä, joka oli jonkinmoinen miinus, mutta se esittää siis tuota talonluurankoa, jollaisia on maisemassa aika tiheään ympäri maata.

9) Siisteys. Myönnetään, kun sanottiin Albania, niin mun mielikuva oli sellainen Neuvostoliitto kohtaa Etelä-Italian  ja olin hitusen huolissani tämän kaiken ällöttävyyskertoimesta. Mutta väärässäpä olin. Tien varret voi olla rojuisia, mutta kaikki paikat, missä me nukuttiin tai syötiin oli todella viimeisen päälle siistejä – eikä me kierretty mitään viiden tähden paikkoja. Samoin ihmisten talot ja pihat on tosi nätiksi laitettuja – tosin siinä vieressä voi sitten olla se roskapussien ja vuohien täyttämä joutomaa. Ja vieressä voi olla tuollainen kuvassa näkyvä tuleva hotelli, joka on ilmeisesti ollut tulemisensa prosessissa jo jokusen vuoden, ja tulee olemaankin.

10) Ihmisten kielitaito ja pärjääminen ilman kieltä. Englannilla, ranskalla ja italialla (jota meistä kukaan ei siis puhu, mutta monet albanialaiset puhuu sujuvasti) pärjättiin. Ja jos ei pärjättty, niin aina löytyi joku tulkkaamaan.

söpö kissa

Lapset oli sitä mieltä, että yksi parhaista jutuista matkalla oli kissat – niitä oli kaikkialla, tässä taas Kotorissa (jossa niitä olikin erityisen paljon). Mä en ikinä lapsena saanut silittää kulkukissoja, mutta nämä sai. Voiko niistä saada jotain kirppuja pahempaa?

11) Nyt menee jo yli kymmenen kohdan eikä enää liity ihmisiin Balkanilla, mutta mä olen niin tosi tyytyväinen meihin; että me lähdettiin reissuun ja se sujui niin hyvin. Me ei ennen lapsiakaan oltu mitään ”moottoripyörällä halki Myanmarin viidakoiden” -tyyppisiä matkailijoita, mutta me omatoimimatkailtiin lähinnä Itä-Euroopassa miehen kanssa. Lasten saamisen jälkeen ollaan käyty oikeastaan vain mummoloissa Ranskassa ja Brysselissä, mikä nyt on vähän sama kuin kävisi mummolassa Pihtiputaalla tai Kontulassa.

Mutta nyt siis tuli lähdettyä, ja matka oli mahtava. Lapset oli jo sen verran isoja, että se tietysti helpotti paljon: ei vaippoja, rattaita tai vauvanruokia, ja päiväunetkin skipattiin usein. Mutta muutenkin kaikki sujui paljon paremmin kuin mä uskalsin odottaa, ne ei saaneet kohtauksia siitä, että majapaikkaa vaihdettiin vähintään parin päivän välein, vaan tutki vain uuden paikan aina innoissaan, pahoinvoinnista huolimatta ne suostui aina vain uuden ajoneuvon kyytiin, ja ylipäätään koko kolme viikkoa sujui paljon vähemmällä kiukuttelulla ja huudolla kuin elämä kotona (myös omalta osaltani). Oli kivaa olla yhdessä.

boka kotor, montenegro

Kirkko pienellä saarella Kotorin lahdella Montenegrossa.

12) Yksi iso plussa oli eksotiikka. Kotimaan matkailussa on puolensa, mutta kyllä joskus on kiva päästä paikkaan joka näyttää, tuoksuu, kuulostaa, tuntuu ja maistuu ihan erilaiselta. Luonto tekee siitä ison osan, mutta myös ihmiset ja niiden kädenjälki. Maapallo rupesi tuntumaan taas valtavalta paikalta, kun jo kolmen tunnin lennon ja no hmmm, jonkinmoisen bussimatkan päässä on jo ihan eri maailmassa ja Suomi tuntuu olevan tosi tosi kaukana.

Tätä matkaa siis muistellaan pitkään – ja kuka tietää, ehkä me vielä palataan samoihin maisemiin.

p.s. Mä taidan kokeilla sellaista joka toinen päivä päivitystahtia, nyt kun en enää lööbaile hoitovapaalla. Katsotaan.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    Karkki sanoo

    Tosi kivaa lukea vielä juttuja matkasta. Toki olen lukenut ne edellisetkin. Harmitti eilen, kun aika meni niin nopeasti, etten ehtinyt kysellä matkasta mitään. Mutta onneksi siis on tämä blogi!

  2. 2

    sanoo

    Mielenkiintoista kuulla vähän Albaniasta (ja ympäristöstä). Aika vähän on tullut sielläpäin maailmaa liikuttua (Zagrebissa ja Republika Srbskan Banja Lukassa vain lyhyesti). Kiva, että loma sujui hyvin!

    Kissoilla on muutamiakin sairauksia jotka voivat kyllä tarttua ihmiseen. Kannattaa siis kyllä kulkukissoja paijattuaan pestä kädet ihan erityisen hyvin. Meillä suurilla kissojenystävillä ei ole oikein mitään yleistä linjaa saavatko lapset koskea kulkukissoihin vai eivät. Mehän ollaan tuotu kodittomia pentuja kadulta kotiinkin enemmän ja vähemmän huonossa kunnossa eli lapset ovat kyllä tulleet kulkukissojen kanssa kosketuksiin verrattain useinkin. Vähän sen mukaan mennään koskemisessa, että missä kunnossa eläin näyttää olevan noin yleensä, mutta käsienpesusta yritän kyllä pitää tiukasti kiinni silittelyn jälkeen.

    • 2.1

      sanoo

      Hmmm, mietitäänpä sitten seuraavia kulkukissoja kohdatessa. Noi oli kyllä kaikki melko hyväkuntoisen näköisiä, mutta ei niitä kaikkia pöpöjä varmaan päälle näe.

  3. 3

    HS sanoo

    Hyvin olet osannut kiteyttää tuon suunnan parhaat puolet :). Uskoakseni aika monella on ennakkoluuloja Albanian ja muun Balkanin osalta esim. mainitsemasi siisteyden suhteen. Tai ihmisten. Kunhan tuo skidi vähän kasvaa, niin täytyy taas varata reissu Balkanille. Kiitos ihanista matkakertomuksista vielä, vähän niin kuin olisi itsekin päässyt reissuun :).

    • 3.1

      sanoo

      Matkaan vain! 🙂 Mutta tosiaan ihan pienten kanssa ei olisi ollut niin kivaa, jo rattaat olisi hankaloittaneet elämää jonkun verran, kun liikennevälineet, talot ja kadut ei olleet ihan esteettömiä.

  4. 4

    albaniaan sanoo

    Olen niin yllättynyt siitä että joku voisi mieltää Albanian epäsiistiksi paikaksi… Yltiöpäinen puunaaminen kodin sisällähän on suorastaan kansallisharrastus sielläpäin.

    • 4.1

      sanoo

      En tiedä, mulla ainakin on jotenkin sellainen vakioasetus, että mikä tahansa paikka Hangon eteläpuolella on väistämättä jotenkin sottaisempi kuin Suomi. Mikä on mun oma siisteystasoni huomioon ottaen aika huvittavaa – ja koko Etelä-Eurooppahan tosiaan puunaa kotejaan ihan raivoisasti.

  5. 5

    sanoo

    Teidän loma kuulostaa kyllä ihanalta! Itse katselin juuri matkoja montenegroon, mukaan lähtisi 5 ja 6 vuotiaat lapset:-) ajoitteko itse siellä? Entä kävittekö tara kanjonilla?

    • 5.1

      sanoo

      Me kuljettiin julkisilla, eli busseilla, minibusseilla ja takseilla. Tiet ja ajotyyli on aika hurjia, vuokra-autot kalliita ja julkiset älyttömän halpoja – mutta tietysti itse ajaessa voi suunnitella reittiä vielä vapaammin. Me oltiin Montenegron puolella vain Kotorissa joka on tosi hieno, ja Ulcinjissa, jossa oli liikaa turisteja, mutta kaveri kehui tuota Tara kanjonia upeaksi.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *