Pariisista

”T’as vu ce qui s’est passé à Paris?” ”Näitkö jo, mitä Pariisissa on tapahtunut?” mies kysyi keskiviikkona soittaessaan ja selittäessään olevansa myöhässä jäätyään seuraamaan uutisia. En ollut nähnyt. Sitten oli vaikea käsittää – vaikka onhan Ranskassa ennenkin ollut terrori-iskuja. Eilen pyörittelin tapahtunutta mielessäni koko päivän ja kuuntelin uutisia. Tänään olin jo rauhoittunut (tai turtunut), kunnes Facebookissa yksi kaveri rupesi selostamaan heidän kulmillaan tapahtuvaa panttivankitilannetta.

Mä pelkään monia asioita:

– että Ranskan (ja muun Euroopan, myös Suomen) muslimit – ja kaikki ”ei-eurooppalaisen näköiset” – joutuu yhä pahenevan rasismin ja viharikosten kohteeksi

– että Ranska lähtee samalle tielle kuin Yhdysvallat, terrorisminvastaiseen sotaan, joka aiheuttaa vastakkainasettelua, kurjuutta ja demokratian heikentymistä joka puolella

– että vastakkainasettelu ”lännen” ja ”islamilaisen maailman” välillä vain kasvaa

– että ”plan vigipirate” tekee elämästä Ranskassa ihan helvettiä, mulla ei ole siellä turvallinen olo, kun aseman edessä seisoskelee miehiä konepistoolit kädessä vaikka niillä kuinka olisi poliisin univormu

– että keskustelu sananvapauden rajoista käy mahdottomaksi

– että unohdetaan, että vaikka kuinka hirvittävä joukkomurha onkaan kyseessä, niin yhteiskunnan ja maailman todelliset ongelmat on ihan muualla (ja samalla myös tämän iskun taustat ja syyt). Että ei muisteta, että meidän paras ase on rakentaa sellainen yhteiskunta, jossa kaikkien on mahdollisimman hyvä elää.

– että vapaus, veljeys ja tasa-arvo unohdetaan, tai ne rajataan koskemaan vain ”meitä”, ei ”niitä”

Ikuisuuskysymys myös siitä, kuinka paljon lapsia voi ja pitää suojella. Eilen olin varma, että 8-vuotiaan luokkakavereista monet ovat nähneet ja kuulleet uutiset ja puhuu niistä, ja lukutaitoista on muutenkaan mahdoton enää pitää täysin tynnyrissä. ”Rankka huumori johti verilöylyyn”, oli Iltalehden lööpin neulanterävä analyysi tapahtuneesta.

Mutta ei ne olleet puhuneet. Ehkä se on lapsille niin kaukana, ja hyvä niin. ”Vaikka me ollaan ranskalaisia, niin nyt on parempi olla Suomessa”, mies totesi lapsille päivällispöydässä.

p.s. Ironista kyllä, en keksi kuvaa tähän juttuun.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    No siinäpä ne tuli, minunkin pelkoni. Voi meitä. Mä toivon ranskalaisille paljon voimia, ja paljon kykyä tehdä toisin kuin jenkit teki.

  2. 2

    sanoo

    Olin vaihdossa Ranskassa ja vaikka nyt Suomeen onkin jo palattu, on mulla kavereita esimerkiksi juuri Pariisissa. Jotenkin tällanen asia koskettaa siksi nykyään enemmän. Noi sun pelot on ihan ymmärrettäviä, mutta täytyy toivoa, jos tilanne nyt kuitenkin tästä vielä rauhoittuis, eikä mentäis liian pitkälle missään toimissa…

    • 2.1

      Emilia sanoo

      Kyllä aina ne paikat, missä on tuttuja, tuntuu paljon läheisemmiltä kuin muut maailmankolkat. Mutta toivotaan, että Pariisi on jatkossakin hyvä paikka asua ja vierailla.

    • 3.1

      Emilia sanoo

      Musta tuntuu, että tää on niin loputon suo ja kaikki liittyy kaikkeen, että vaikea saada mitään järjellistä ajatuksistaan ylös – hyvä jos tuntui jotenkin järjelliseltä. Ja hyvä, etten ole toimittaja. 🙂

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *