Paras lasten ikäero ja sosiaalipolitiikka

Lähiömutsi Hanne kirjoitti koskettavasti siitä, millainen mullistus kahden lapsen äidiksi tuleminen on. Kommenteissa ja esimerkiksi tässä Salamatkustajan jutussa samasta teemasta korostuu musta se, miten iso vaikutus lasten ikäerolla on siihen, millaiseksi se kahden (tai useamman lapsen) äitiys muodostuu. Meillähän esikoisen ja kaksosten ikäero on neljä vuotta, mm. siksi, että esikoisen keskosuuden takia me ei haluttu ottaa riskiä toisen pikkukeskosen syntymästä niin kauan kuin esikoinen olisi vielä tosi pieni. No, en ajatellut nyt kirjoittaa siitä, vaan tästä keskustelusta mieleen tulleita muita ajatuksia.

Puuttumatta tässä nyt siihen, että lapsia ei synny tilauksesta ja että monissa perheissä pieni ikäero toimii tosi hyvin (varsinkin kun ensimmäisistä vuosista on selvitty), musta on mielenkiintoista, että Suomessa on sellaisia rakenteellisia juttuja, jotka puskee pieneen ikäeroon. Se, että meillä on kolmen vuoden hoitovapaa, jota käyttää 90% äidit (vedin luvun hatusta, saa kertoa mulle, että olen väärässä ja että nykyään enää 80% hoitovapaasta menee äideille), se että äitiyspäivärahan saa ensimmäisen lapsen mukaan, jos ikäeroa ei tule yli kolme vuotta, se, että nuorten naisten työmarkkina-asema on mikä on ja että (senkin takia) ensimmäinen lapsi saadaan keskimäärin lähes kolmikymppisenä kaikki vaikuttaa.

Mä vertaan Ranskaan – toki siellä monet haluaa lapsille vain parin vuoden ikäeron, koska silloin lapset leikkii luontevasti keskenään ja koko homma menee niin kuin siinä samassa konkurssissa – mutta kyllä tosi paljon siellä kuulee (ja näkee) ikäerona 3-4 vuotta tai enemmän. Suuri osa esikoisen äideistä pitää vanhempainvapaita vain sen kolme kuukautta, mutta pienten lasten hoito on kallista ja paikat on tiukassa. Kaikki 3-vuotiaat sen sijaan saa ilmaisen paikan valtion koulussa. Juuri sen koulun alun takia 3-vuotiaita myös pidetään aika isoina, ne osaa pukea itse, niiden pitää olla vähintään päiväkuivia, ne syö reippaasti eikä paljon istu rattaissa. Eli sellaisen ison kanssa on jo sitten aika helppo handlata uusi vauva. Ja niin toki onkin.

Ranskan vanhempainvapaat ei ole sellainen esimerkki, jota mä toivon Suomeen, mutta kyllä niitä mietittäessä voisi ottaa huomioon myös tän näkökulman. Systeemin pitäisi olla sellainen, että perheet voisi oikeasti tehdä valinnat oman hyvinvointinsa parhaaksi, eikä pelkästään sen mukaan, että näillä valinnoilla saadaan ne päivärahat just riittämään. Mä taidan ruveta kallistumaan siihen, että jonkinlainen vapaiden pakkojako vanhempien välillä voisi olla hyvä malli.

Mitä te ajattelette? Onko teillä nää rakenteelliset jutut vaikuttaneet lasten ikäeroon?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Ah, ihanaa että käsittelit tätä aspektia (sanoisin tämän muutenkin jollen juuri samanaikaisesti kirjoittaisi tutkielmaa jossa verrataan mm. Ranskan ja Suomen perhepolitiikkaa ja -tukien rakennetta!). Mua vähän häiritsi niissä monissa aihetta käsitellyissä postauksissa se ”kaikkihan haluavat kahden vuoden ikäeron”, koska noh, ainakin meillä se ikäero (1v9kk ja 2v5kk) oli paitsi mun vauvakuumeen myös käytännön määrittelemä: Koska en enää lasten synnyttyä ehtinyt tehdä 60 tuntista työviikkoa, oli ikäeron jäätävä alle kolmeen vuoteen jos halusin sellaisen äitiyspäivärahan, joka mahdollisti tietyt valinnat kuten vähän pidemmän kotona olon. Ja toki meillä kotihoidontuki on vaikuttanut siihen, että 5-vuotiaskin on kotihoidossa (jollei kerhoa lasketa). Joten hyvä Emilia, yhteiskuntajuttuja!

    • 1.1

      sanoo

      Näinhän se varmasti monilla on – ja kyllä mua kuumotti siinä vaiheessa, kun ei töistä ollut tietoakaan ja oli selvää, että lasten ikäeroksi tulee se yli kolme vuotta. No, onneksi sitten sain töitä, ja parempaa palkkaa niin ei jäänyt se ensimmäinen äitiyspäiväraha harmittamaan.

      Melkein olisin valmis lukemaan sun tutkielman, kuulostaa tosi kiinnostavalta – meillä mies ei vieläkään ole toipunut siitä, että Suomessa perhepolitiikalla ei aktiivisesti tueta suurperheitä.

  2. 2

    sanoo

    Niin, en mä kyllä oikein usko siihen, että kaikki kahden vuoden ikäerolla tulevat lapset tulisivat kahden vuoden ikäerolla siksi, että se oikeasti koettais jotenkin optimaalisimmaksi.

    Toisaalta silloin kun kuviteltiin vielä, että meistä voisi tulla monilapsinen perhe, pidettiin itsestäänselvänä, että ikäero on vähintään kolme vuotta just vanhempien mielenterveyden vuoksi. Ja muutenkin. Musta tuntui, että parivuotias on vielä aika snadi ottamaan vastaan pikkusisaruksia.

    Silti, tuon sanoessani väitän, että on jollain tavalla etuoikeus voida ajatella näin rakenteista huolimatta.

    • 2.1

      sanoo

      Joo, jos nää meidän etuussysteemit olisi erilaiset, niin ei ehkä niin paljon hehkutettaisikaan sitä, miten läheisiä pienellä ikäerolla syntyvistä sisaruksista tulee. Mutta aika useinhan nää ei sitten menekään suunnitelmien ja laskelmien mukaan.

  3. 3

    sanoo

    Minä tähtäsin alle kolmeen vuoteen juuri tuosta syystä. Olisin saanut ekan mukaan äitiyapäivärahan, jos olisi onnistunut ja oli silä merkitystä, vaikka olinkin ladten välissä töissä. Tein nimittäin kuusituntista päivää.

    Kävikin sitten niin, että kuopus sai alkunsa, kun DL ja siihen liittyvä stressaaminen oli mennyt ja puuhastelimme ennen kaikkea puuhastelun viihteellisten arvojen vuoksi.

    • 3.1

      sanoo

      Mä taas laskin, että koska ikäero menee sen kolmen yli, niin mun täytyy löytää töitä ja ehtiä olla töissä vähintään puoli vuotta – hyvin sitten ehdinkin. Mutta kauhean tarkka tähtäys ei kyllä myöskään aina toimi. 🙂

  4. 4

    sanoo

    Me ei olla juuri noita rakenteellisia juttuja mietitty, ikäerot kolmikolla ovat 3,5 v ja lähes 5 v lähinnä fiilis- ja jaksamissyistä.

    Mutta olen aivan vakuuttunut siitä, että monilla tukiin ja muihin kannustimiin liittyvät seikat kyllä vaikuttavat. (Sekä sitten luonnollisesti se, että jos ensimmäinen lapsi entistä useammin saadaan suht myöhään, ja sisaruskin halutaan, niin biologia voi sanella kiireen.)

    Optimaalista ikäeroa tuskin onkaan, se on selvä. Moni perustelee pientä ikäeroa sisarusten ”läheisyydellä”. Mä en ole koskaan pitänyt mitenkään ensisijaisena arvona sitä, että sisarukset olisivat kuin paita ja peppu. Meillä kotona aikoinaan oli vähän isommat ikäerot sisarusten kesken, ja tosi läheisiä meistä tuli. Eihän sillä enää aikuisena ole mitään merkitystä, jos toinen on 40 ja toinen 45!

    Eikä pieni ikäero nyt muutenkaan ole elinikäisen ystävyyden tae, kuten tiedämme. Ihan niin kuin sukupuolellakaan ei oikeasti (jos ei perhe niin halua alleviivata) ole mitään merkitystä siihen, kuinka läheisiä sisarukset ovat.

    Mun ”ihannemielikuvissa” omilla lapsillani nimenomaan on aina ollut sen verran ikäeroa, että ovat selkeästi omia, toisistaan erillisiä olentoja ja toimijoita. Ja näin onneksemme meillä on käynytkin. Nautin siitä ja saan asetelmasta paljon irti. (Meillä on nyt siis päiväkotilainen, pikkukoululainen ja esiteini.)

    Toisenlaisissa ikäeroissa on sitten taas omat hyvät puolensa, selvä se.

    Mitä perheiden tukimuotoihin tulee, niin kannatan lämpimästi 6+6+6-mallia.

    • 4.1

      sanoo

      Ei se pieni ikäero tosiaan läheisyyttä takaa, enemmän siinä on kyse kemioiden yhteenosumisesta. Tietysti joitain käytännön juttuja pieni ikäero helpottaa, mutta kyllä niitä miinuksiakin riittää, kun kaksi ei tosiaan aina mene siinä kuin yksi. Meillähän on tavallaan tässäkin suhteessa sekä että, kun on 4 vuotta vanhempi esikoinen ja sitten nuo nuorimmaiset joilla ikäeroa on se minuutti. 🙂 Ja siitä mä kyllä olen vain ja ainoastaan tyytyväinen, että esikoinen on sen verran vanhempi, koska sellainen ”irlantilaiset kolmoset” asetelma ei tunnu yhtään houkuttelevalta.

  5. 5

    sanoo

    Meillä lasten ikäero on 1v8kk koska en halunnut olla pitkään kotona, mutta en halunnut laittaa alke 2-vuotiasta hoitoon.

    Kotivuosia tuli mulle 3, miehelle 1. Esikoinen aloitti päiväkodin 3-vuotiaana ja kuopus 2v1kk. En ehtinyt pudota työelämän kärryiltä – joskin vielä parempi malli olisi ollut, jos puolison kanssa olisimme hoitaneet lapset puoliksi, eli 2v molemmat.

    Toinen pienen ikäeron syy oli meillä se, että tulin äidiksi vasta 32-vuotiaana. Halusin kaksi lasta, mutta pelkäsin sikiön kehityshäiriöitä ja ylipäätään ajatusta, että olisin lähes 40 toisen lapsen syntyessä. Ja tietty jännäsin sitäkin, että toista lasta joutuu yrittämään pitkään, joten aloitimme yrittämisen heti kun mahdollista. No, se natsasikin aika nopeasti, joten tässä ollaan.

    Mutta mä en allekirjoita sitä, että rankkuus olisi vain ikäerosta kiinni. Salamatkustajan jutussa oli listattu aika monta helpottavaa tekijää, ikäerosta viis. Jos mulla olisi ollut rauhallinen viilipytty esikoinen, päivittäistä lastenhoitoapua ja 12 tuntia nukkuva vauva, olisin kahden kanssa ollut varmaan aika paljon jaksavampi toisena vauvavuonna, vaikka olikin kaksi vaippapyllyä hoidettavana.

    • 5.1

      sanoo

      Ei ole rankkuus tosiaan pelkästä ikäerosta kiinni, meilläkin kaksosten vauvavuotta helpotti ihan huomattavasti se, että ne oli ihan normivauvoja, ei mitenkään erityisen itkuisia. Ja on se kanssa aina myös subjektiivinen kokemus, eli ihan samoissa olosuhteissa toisella vaan on rankempaa kuin toisella – mitä mun on välillä vaikea muistaa.

      Pienellä ikäerolla on musta kuitenkin aina isompi riski siihen, että on rankempaa, ja ainakaan se vuoden tai kahden odottaminen ei yleensä vaikeuttaisi tilannetta – mutta aina ei sitten vain syystä tai toisesta voi tai halua odottaa.

  6. 6

    Jonna sanoo

    Kun itse ei ole koskaan tehnyt päätöksiä tukia laskeskellen, niin aina hämmästyy kun tajuaa muiden tekevän sitä. Ei sillä etteikö meille lisärovot tulisi ihan tarpeeseen, mutta kun ei vaan jotenkin edes tajua ajatella asiaa rahan kannalta. Tyhmä mikä tyhmä 😀

    No, meillä ikäero on 2v 8kk, oikein sopiva meille. Esikoinen oli jo vaipaton ja oma-aloitteinen kuopuksen syntyessä, mutta silti tuntui kuin olisi samaan syssyyn mennyt raskaudet, imetykset, vauva-ajat jne.

    Koska valintoja tukien perusteella tehdään, olen vakaasti sitä mieltä, että yhteiskunnan tulisi ohjata asiaa tasa-arvon suuntaan. Eli isille/toiselle vanhemmalle enemmän korvamerkittyä vapaata.

    Perheillä on siinäkin tapauksessa edelleen valinnanvapaus siitä kuka on lapsen kanssa kotona, mutta yhteiskunta ei välttämättä sitä rahallisesti tue.

    • 6.1

      sanoo

      Kyllähän se tukien ohjaava vaikutus näkyy vähintään ikäluokan tasolla – kun nyt esim. katsoo vanhempainvapaiden jakautumista, ja sitä miten hitaasti se jako on tasautumassa. Tuethan toivottavasti vaikuttaa myös sellaisella metatasolla niin, että nuorten naisten työllistyminen ei enää olisi niin epävarmaa, ja sitä myöten olisi helpompi palata töihin. Mikä taas voisi heijastua ikäeroihin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *