Paradigman muutos

Sain tässä oivalluksen kuunnellessani, miten yksi lapsista huusi pöydän alla ettei ole yhtään nälkäinen ja haluaa vain pelata koko illan. Mä olin taas rupeamassa pyörittelemään silmiäni ja huokaamaan, miten mä en jaksa, kun tajusin, että vikahan on mussa, ei lapsessa.

Ei niin, että syyttäisin itseäni lasten mahdottomasta käytöksestä, kyllä se on niiden ihan omaa aikaansaannosta, mutta ongelma on siinä, että mulla on aivan väärät oletusarvot. Mä edelleen, seitsemän vuoden jälkeen, kuvittelen, että normaali elämä lasten kanssa on sitä, että ne hymyilee kauniisti, keskustelee ystävällisesti, syö annoksensa loppuun ja hakee nenäliinan sitä tarvitessaan. Joskushan näin onkin. Mutta ihan yhtä normaalia on se, että ne kierii siellä pöydän alla, kaataa maitolasinsa venkoillessaan, huutaa tai nimittelee sisaruksiaan ja pyyhkii nenänsä ja suunsa paidanhelmaansa.

Eli ihan turha mun on pyöritellä silmiäni. Mun pitäisi vain säätää sietokynnystäni reilusti korkeammalle, jotta sen ali mahtuu se normaalin koko kirjo. Jotkut zen-harjoitukset olisi tässä varmaan avuksi. Tai se, että saisi nukuttua kunnolla kaksi yötä peräkkäin. Mutta hyvä kun oivalsin tämän nyt, mulla on vielä viitisentoista vuotta aikaa rukata sitä sietokynnystäni.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Mä aina välillä tajuan ja muistan ton saman. Mut muuttaako se mun käytöstä? Varmaan ihan yhtä vähän ku se mun nakutus lasten.

  2. 2

    bleue sanoo

    Tosi hyvin sanottu! Pitäisi aina muistaa välillä, että tämmösiä ne lapset vaan on, riekkujia.

  3. 3

    pilami sanoo

    Mä niin muistan miten tajusin ton saman: että homma nyt näköjään vaan on niin, että meillä ei vain voi olla aina mukavaa ja kivaa, koska täällä asuu tämä yksi, joka on päättänyt vetää herneen nenään joka ilta asiasta kuin asiasta. Ihan sama miten päin tässä äiti ja isä tanssahtelisivat ja lusikoita ojentelisivat. Tämä oli meillä muinoin joku _vaihe_, kun havaitsin rakkaan lapsemme tekevän itselleen kiukun ja harmin joka alkuilta. Yksi oman vanhemmuuteni vaikeimpia asioita kyllä tämäkin hyväksyä. Ihan hyvä kyllä kun muistutit tästä, olin jo ehtinyt tän havaintoni unohtaakin. Ja nyt näitä riekkupettereitä asuu jo kaksikin täällä. Esikoinen kyllä aina välillä jo aamulla ilmoittaa, että hänellä on ”tänään harmipäivä”. Silleen ihan kätevää, että on sitten heti äidilläkin tämä tiedossa päivän alkumetreiltä lähtien.

    • 3.1

      sanoo

      Aika ihailtavaa itsetuntemusta lapselta. 🙂 Ja kun näihin harmipäiviin ei tosiaan aina vanhempien tekemiset tai tekemättäjättämiset kauheasti vaikuta, niin senkään takia ei kannattaisi pumpata omaa verenpainetta niin korkealle.

  4. 4

    sanoo

    Ehkä tässä auttaa antikirosana ”nyt on näin”. Pitää taas ottaa itsekin aktiivikäyttöön.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *