Päivän – ja toisenkin – paras leikki

Esikoinen keksi lauantaina ruveta kalastamaan: sopiva pätkä lankaa ja toiseen päähän lenkki, joka pujotetaan unilelun tassun ympärille. Ja ei kun heittelemään, joka kerta nappaa. Ensin sitä leikittiin meidän sängyllä koko iltapäivä ja seuraavana aamuna, kun en antanut vielä mennä ”vähän herättää Papa”, ruvettiin onkimaan sohvalta. Mulle ei ihan selvinnyt, mikä tässä on niin mahtavaa, mutta jokin oli, ilmeisesti se osuu johonkin taaperon herkkään kohtaan.

Ja niin, meillä ei siis virvottu (kun ei kukaan ollut askarrellut niitä vitsoja), että ei ole söpöjä kuvia trulliasuisista lapsista. Mutta eikös ne ole söpöjä ihan noin pyjamissakin? Paitsi että nuorin tytär ei tietenkään esiinny pyjamassa, kuka sitä nyt sellaista sunnuntaiaamuna kello kahdeksan, kun kerran osaa itse pukea mekonkin päälleen.

Paras leikki: pehmolelun onginta

Kaksoset ongella. Kato mikä vonkale!

Kaksoset ja isosisko kalassa.

Isosisko näyttää mallia: ensin heitämme saaliin veteen.

Kommentit
  1. 1

    Selma sanoo

    Meidän Ronja leikki samaista kalastusleikkiä paljon kolmevuotiaana. Virkkuukoukkuun viritettiin lanka, toinen pää pikkuauton renkaaseen ja eiku odottelemaan saalista! Toimi myös unikaverina tämä kombo.

Trackbacks

Vastaa käyttäjälle Blogiposti | Paras lasten kirjakerho? Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *