Onko ruuduton lapsuus uusi eliitin merkki?

Okei, käytin tän kuvan jo, mutta eikö noi näytäkin ihan siltä, että seuraavaksi ne rupeaa joogaamaan, syömään pelkkiä vihersmootheja ja ottaa lapsiltaan kännykät pois.

Okei, käytin tän kuvan jo, mutta eikö noi näytäkin ihan siltä, että seuraavaksi ne rupeaa joogaamaan, syömään pelkkiä vihersmootheja ja ottaa lapsiltaan kännykät pois.

Vaikka eilisen pääuutinen Hesarissa mun näkökulmasta toki oli Leluteekki ja lasten filosofiakahvilat (suosittelen myös videota), niin varmaan moni luki myös Jyri Engeströmin haastattelun siitä, miten lapset – ja aikuiset – pitäisi saada irti ruutujen äärestä.

Jutussa oli paljon hyvää ja totta siitä, miten netinkäyttö ja älylaitteet on saaneet meidät haluamaan vain helppoa ja nopeaa hyvää, ja miten lapset ei koulussa tarvitse niinkään pädejä kuin satuja ja retkiä. Mä olen aika lailla samaa mieltä. Mutta vähän mua jäi häiritsemään se, että tätä julistaa someyrityskaupoilla rikastunut tyyppi. Ensinnäkin tulee vähän samanlainen olo kuin jos entinen huumekauppias huutelisi sieltä kullatun uima-altaansa reunalta, että hei, älkää vain huumeita käyttäkö, ne on oikeasti ihan pahasta. Tai sitten olen vain kateellinen, koska mun yrityksestäni ei taida Google tulla tarjoamaan seitsennumeroisia summia.

Toinen juttu on se, että musta tuntuu, että tällainen ”paluu luontoon” -meininki on taas eliitille vain uusi tapa erottua. Tekniikka on niin jokapäiväistä ja köyhälläkin on jo älypuhelin, ja kohta köyhän lapsikin saa koulusta oman pädin käyttöön, niin jotenkinhan sitä pitää olla vähän erilainen.

Tähän liittyy myös se, että laitteeton elämä vaatii oikeasti enemmän aikaa ja energiaa ihmisiltä, ja ne on sellaisia suureita, joita eliitillä on enemmän – tosin tietysti työttömällä on kanssa kivasti aikaa kotikouluttaa lapsiaan. Mutta sen osan ihmisiä, jotka viettää päivästään yli kolmasosan töissä ja työmatkalla (ja nyt ei siis tarkoiteta konferenssia Piilaaksossa vaan esim. Vallila -Tapanila väliä) on ehkä helpompi turvautua siihen ruutuviihteeseen, kun ei työpäivän jälkeen vaan pysty eikä jaksa lähteä hiekkarannalle havainnnollistamaan lapselle planeettojen etäisyyksiä.

Ja niinpä sen sijaan, että syyllistettäisiin yksittäisiä vanhempia siitä, että ne itse ja niiden lapset viettää ihan liikaa aikaa ruutujen ääressä*, olisi musta hyvä pohtia, miten me yhteiskuntana voitaisiin toimia niin, että ihmisillä olisi aitoja mahdollisuuksia valita muuta. Siihen liittyy työelämä, lasten hoidon järjestäminen, mitä koulussa opetetaan, se mistä ruokakauppa löytyy, kirjastot ja niin monta muuta asiaa.

Mutta siinä Engeström on ihan oikeassa, että siellä pohjalla on kysymys siitä, mitä me pidetään tärkeänä, mitkä meidän arvot on, ja millainen toiminta niitä edesauttaa. Onko meille esimerkiksi mielikuvitus tärkeä asia, ja edesauttaako sen kehittymistä satujen kuunteleminen vai tabletilla pelaaminen? Ihan vinkkinä, että eduskuntavaalit on muuten tulossa, ja mä ainakin toivon, että näistä kysymyksistä vielä päätetään siellä, eikä Piilaaksossa.

Mitä ajatuksia tää teissä herätti?

*Joo, Engeström ei ehkä suoraan halunnut syyllistää, ja on myös niin, että se syyllistyy joka tuntee syyllisyyttä, mutta silti, musta tämä on yhteiskunnallinen kysymys.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Hah, mietin ihan samaa eilen tuota juttua lukiessani. En myöskään pidä siitä, että ilmiötä käsitellään joko-tai-mentaliteetilla sen asemasta että lähdettäisiin etsimään aitoa tasapainoa jossa ihminen käyttää tekniikkaa eikä tekniikka ihmistä.

    • 1.1

      Emilia sanoo

      Engeströmin projekteissahan oli selvästi sellainen tekniikka ihmisen palveluksessa -henki, mutta ongelma on siinä kun se tekniikka on niin koukuttavaa (ja täynnä kaikkea kaupallista huttua). Eli juuri se, miten siihen tasapainoon voitaisiin päästä.

  2. 2

    sanoo

    Mua ärsytti se miten koko asia esitettiin. Tyyppi oli omassa elämässään oivaltanut ennen kaikkea kai omien virheittensä kautta, että vähemmän ruutuaikaa on parempi. Samanlainen puutteellinen ihminen kuin me muutkin siis mutta jotenkin juttuun oli saatu sellainen sävy, että meidän kaikkien olisi nyt seurattava hänen esimerkkiään. Vaan mitäpä jos ja kun ei olla alunperinkään lähdetty siihen, että tehtäisiin liikaa töitä eikä osattaisi vapaallakaan laskea puhelinta kädestä? Ongelma ei mun mielestä edes yksiselitteisesti ole ruutuaika, vaan yleensä ottaen pitäisi elämään löytyä tasapainoa. Mutta se miten se lopulta löytyy on mun mielestä yksilöllistä ja tosiaan riippuu paljon myös tilanteesta ja perheiden erilaisista lähtökohdista.

    On jotenkin todella ärsyttävää miten Suomessa annetaan nyt harva se viikko ja kuukausi näitä absoluuttisia kasvatusohjeita yhden tai toisen asiantuntijan suulla.

    Mutta juttu filosofiakahviloista oli tosi kiva!

    • 2.1

      Emilia sanoo

      Mä luulen myös että ongelma oli ehkä ennen kaikkea toimittajassa – ja tosiaan nää kasvatusaiheiset yhden totuuden jutut on varmasti sellaisia jotka kerää klikkauksia, koska kasvatus on vielä yksi niitä aiheita joilla voi provosoida ja myös syyllistää.

  3. 3

    sanoo

    Mua huvitti suuresti, kun kaverit jakoi tätä – no missäpä muuallakaan kuin somessa 😀 Ja tosiaan tekopyhältähän se vaikuttaa, että lapsille vain Grimmin satuja, mutta äiti voi sitten illalla hakata Farmvilleä menemään – kunhan ei mene Tinderiin.

    Jotenkin haluaisin uskoa, että haastateltava ei välttämättä itse ole halunnut esiintyä kasvatusguruna, vaan kyseessä on toimituksellinen valinta. Ja onhan juttua juuri tämän kulman vuoksi jaettu ja luettu paljon. Vain klikit lasketaan.

    Tuo eliittinäkökulmasi oli kyllä kiinnostava, ja siinä voi olla vinha perä. Vaikka ehkä tässä mennään takaisin taannoiseen ”laatuajan” käsitteeseen: se eliittivanhempi on ehkä kotona vähän, mutta aika mitä on, on *laadukasta*.

    • 3.1

      Emilia sanoo

      Tietysti luonnollista mutta tosiaan myös aika huvittavaa, miten tää levisi somessa. Että jaan vain tämän hyvän jutun suomen haitallisuudesta ja sitten keskityn viettämään sitä laatuaikaa lasteni kanssa.

  4. 4

    sanoo

    Mä en tulkinnut juttua niin jyrkästi. Ei tämäkään asia ole joko-tai. Eli että joko olet kiinni ruudussa aina, tai et lainkaan. Hyvä renki, huono isäntä – se oli mielestäni Engenströmin sanoma.

    Ja jos ei virheistään saisi oppia, niin mistä sitten?

    Syyllistyminen on ihan hyödyllinen tunne. Yleensä se kertoo meille, että omassa toiminnassa on jotain, johon ei itsekään ole ihan tyytyväinen. Ja sitten ärsyttää, kun joku ulkopuolinen tökkäisee juuri siihen kohtaan 🙂

    • 4.1

      sanoo

      Virheistään saa ja täytyy oppia – arvaan että tämä oli vastauksena mun kommenttiin? – mutta mielestäni on ihan hyvä olla myös nöyrä sen suhteen, että kaikki ei ehkä tee samoja virheitä kuin mitä itse. Teemme kaikki sen oman settimme ja sitä kautta opimme hallitsemaan omaa elämäämme. Yleispäteviä totuuksia siitä ”kuinka elää” on lopulta mielestäni aika vähän. Olenkin lähtökohtaisesti kyllästynyt siihen tyyliin miten näitä asiantuntijalausuntoja tällä hetkellä ladellaan asiasta kuin asiasta, mutta erityisesti lastenkasvatuksesta. Ihan sinut olen oman ja lasteni ruutuajan suhteen tätä nykyä – olen tätä asiaa oman perheeni kohdalla paljonkin miettinyt. En siis itse ainakaan provosoitunut asiasisällöstä vaan siitä miten asia esitettiin.

      • 4.1.1

        sanoo

        Ei ollut (vain) sulle, vaan yleisenä kommenttina Emilian tekstiin ja muihinkin kommentteihin, joissa tuntui olevan paheksuntaa siitä, ettei Engenström ole mikään ”oikea” auktoriteetti neuvoja antamaan.

        Eikä tietenkään olekaan, ja siitäkin olen sun kanssa ihan samaa mieltä, että yleispäteviä totuuksia yhtään mistään on aika vähän. Mutta mun mielestä Engenström ei yrittänytkään esiintyä kasvatusguruna, vaan isänä, jolla sattuu olemaan tästä asiasta mielipide. Jutun otsikointi nyt oli mitä oli, mutta se on toimittajan käsialaa (ja klikkihakuinen, kuten mediassa nykyään).

    • 4.2

      Emilia sanoo

      Syyllistyminen on hyödyllinen tunne, mutta toisten syyllistäminen ei musta ole erityisen rakentavaa – se on vähän liian helppoa, koska silloin ohitetaan kaikki se taustalla oleva ja laitetaan kaikki vastuu yksilölle. Enkä ole siis varma, oliko Engeströmin tarkoitus syyllistää vanhempia, mutta juttuun oli kyllä saatu sellainen sävy.

      • 4.2.1

        sanoo

        Mun täytyy lukea se juttu uudestaan, koska en ensilukemalla löytänyt siitä syyllistävää sävyä. Mutta joo samaa mieltä, syyllistäminen sinänsä ei ole rakentava tapa korjata tai muuttaa asioita.

        • 4.2.1.1

          Emilia sanoo

          Tai sitten mä vaan luin sen syyllistävänä koska se kolahti liian lähelle

  5. 5

    sanoo

    Satujen kuunteleminen vai tabletilla pelaaminen? Täällä pääsi käymään niin, että hankittiin tablettiin kuvakirjoa, joita lapset sitten kuuntelevat (sivujen kääntäminen käy sipaisemalla), kun äiti ei jaksa lukea niin paljon kuin lapset kuuntelisivat.

  6. 6

    sanoo

    Ensinnäkin onpa älyttömän hieno juttu, että filosofiakahviloista oli tuollainen artikkeli Hesarissa! Onnea. Toiseksi pitää nyt vanhanaikaista eteläranskalaista elämää edustavana sanoa, että Suomessa joululomalla minua vähän yllätti se kaikkien tablettien määrä. Täällä niitä näkyy lapsilla huomattavasti vähemmän kuin siellä, meillä ei ole edes kotona toimivaa tablettia. En syyllistä – kyllähän meidänkin lapset tuijottavat lastiksia telkkarista aina kun äiti kokkaa keittiössä. Ja kyllähän minä itse vietän aikaa koneella ja puhelimella – ihan liikaa. Mutta musta tuntuu, että nämä tabletit sun muut ovat myös kulttuurisidonnaisia. Vai olenko väärässä?

    • 6.1

      Emilia sanoo

      On varmasti, eikä meidänkään lasten ranskalaisessa koulussa ole yhtään pädiä tai tietokonetta käytössä – päiväkodeissahan voi olla, ei kyllä tosiaan kaikkialla. En tiedä, onko siellä älypuhelimiakaan niin pienillä, sanoisin että ei, kun täällä tokaluokkalaisen luokkakavereista melkein kaikilla on. Että tässä me ollaan varmaan lähempänä Amerikkaa.

      Sitten kun lukee ruotsalaisia vanhempainlehtiä, niin siellä tuntuu olevan vielä enemmän pädit ja älypuhelimet vielä pienemmillä – ja ollut jo monta vuotta. Mutta mä en kyllä ole varma onko se se suunta, mihin olisi hyvä mennä, ehkä tällä vähän hitaammalla tahdilla keretään harkitsemaan vähän enemmän.

  7. 7

    Sanna sanoo

    Me ollaan monien pienten juttujen kautta vaan ajauduttu aika vähäruutuiseen tilanteeseen. Vanhemmista kumpikaan ei ole kokenut tarvitsevansa telkkaria. Joskus katsotaan jotain Areenasta, mutta lapsen tulon myötä tuntuu, että aikaa ei vain ole sellaiseen. Koska tietotekniikan ihmisoikeus- ja ympäristöongelmat ovat melkoiset, me ei haluta hankkia yhtään enempää laitteita kuin on pakko. Lisäksi me ollaan melkoisen tietoturvahysteerisiä. Itse hankin vasta pari kuukautta sitten talouden ensimmäisen älypuhelimen – sen jälkeen kun vanha luuri sanoi sopimuksensa irti. Meillä on Facebook-tilit, mutta yllättävän vähän tullaan vietetyksi aikaa netissä läppärillä tai puhelimella.

    Koska me ollaan jotenkin todella omituinen perhe (varsinkin omalla asuinalueellamme), mä myönnän saavani jotain kieroa tyydytystä siitä, että ainakin jotain me tunnutaan tekevän virallistenkin trendien mukaan oikein, kun lapsella ei ole mitään ruutuaikaa, jota vähentää. Kun yksityisautoilu, uudet vaunut ja vaatteet ja etelänmatkat on täällä normi, on ”liian nuori” ja ”liian köyhä” perhe vähän vääränlainen täällä. Mutta ainakin yhdessä asiassa ollaan ajan hermolla 😉

    • 7.1

      Emilia sanoo

      Sehän on ihan mainio tilanne, jos ei ruutuaikaan tarvitse kiinnittää huomiota. Meilläkin telkkarin hajoaminen aikoinaan pelasti mut aika pahasta koukusta, eikä uutta hankittu juuri siksi, että ilman oli parempi. No, muut ruudut on kyllä pitkälti ottaneet sen säästyneen ajan.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *