Onko ihminen hän vai se?

vauva ja koira

”Hän on niin söpönä siinä.” ”Niin hänkin.”

”Hän tuli ja kaatoi minun tornin! Nyt hän on ihan rikki!” Lapseni on oppinut käyttämään hän-pronominia. Ja varmuuden vuoksi se käyttää sitä nyt joka kerta kolmannesta persoonasta puhuessaan, eli korvaa sillä kaikki aikaisemmat se-pronomiinit, ihmisiin ja esineisiin viittaavat.

Oikeastihan puhutussa suomessa on nykyään käytössä vain yksi kolmannen persoonan pronomini: se, puhutaan sitten ihmisestä tai esineestä. Hän-pronomini on varattu vain ihmisille, joista puhutaan kolmannessa persoonassa myös silloin kun he itse ovat läsnä.* Mieti itse.

Vauvoista sanotaan hän. ”Tässä tämä meidän tyttö nyt on.” ”No kuinkas vanha hän nyt onkaan?” ”Jokos hän on lähtenyt liikkeelle?” ”Onpas hän kova tyttö syömään!”

Ja sama juttu vanhusten (ja vaikeasti vammaisten kanssa). Kun tytär ja hoitaja juttelee äidin sairaalasängyn vieressä, äidistä sanotaan hän silloin kun äidin ei enää itse oleteta osallistuvan keskusteluun. ”Hän on tänään ollut paljon virkeämpi.” ”Voisiko hänen lääkeannostaan tarkistaa?”

Mä rupesin pistämään vastaan, kun huomasin tämän joskus parikymppisenä, kun mun isoäiti oli ensin vanhainkodissa ja sitten sairaalassa ja yhtäkkiä siitä tuli hän. Mä sanoin aina se, niin kuin olin aina ennenkin sanonut. Sitten mä sain esikoiseni, ja sekin oli sairaalassa hän – paitsi mulle, mä sanoin se, vaikka se kuulostaa vähän tylyltä kun ”se” nyhjöttää pienenä myttynä keskoskaapissaan. ”Miten sen hengitys on sujunut tänään?” ”Voinko mä ottaa sen syliin?”

Voi olla, että mä olen ymmärtänyt väärin, ja ehkä hän-pronominin käyttäminen puhumattomista ihmisistä osoittaa erityistä kunnioitusta, ehkä sitä käytetään merkkinä siitä, että kaikesta huolimatta kuulut vielä meidän joukkoon, vaikka et sitä puheella ilmaise. Se josta sanotaan hän, ei ole esine, vaikka käyttäytyisikin lähinnä esineen tavoin. Mun korvaan se erittely kuitenkin särähtää ikävästi, kun me kaikki muut kuitenkin ollaan toisillemme sujuvasti se.

Miltä ”se” teistä kuulostaa? Sanotteko hän vai se?

p.s. Olipa vaikea keksiä otsikkoa tälle jutulle. ”Yksikön kolmannen persoonapronominin valinta henkilön eristämisessä keskustelusta” kuulostaa enemmän siltä, että mun olisi kuitenkin pitänyt suunnata sinne suomen kielen laitokselle. Iskeväksi blogiotsikoksi sitä ei voi kutsua.

*Erikseen on tietysti vielä ne ihmiset jotka käyttää hän-pronominia koirista. En taida puuttua siihen nyt.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Jännä huomio! En ollutkaan ajatellut koko asiaa, mutta näinhän se taitaa mennä. Mä kyllä sanon kaikista se. Joskus mietin, että pitäis varmaan sanoa hän kaikista ihmisitä, mutta se tuntuu puhekielessä jotenkin oudolta.

    • 1.1

      Emilia sanoo

      Munkin korvaan se hän kuulostaa puhekielen seassa tosi oudolta. Tosin ehkä siitä voisi tehdä jonkinlaisen tavaramerkin jos opettelisi käyttämään sitä kaikista ihmisistä.

  2. 2

    Nina sanoo

    Tuolla Turun seudulla häntä käytetään vielä ihan tavallisessa puhekielessä. Muualla Suomessa se taitaa olla se.

    • 2.1

      Emilia sanoo

      Mun huomiot on tosiaan vain Helsingistä, nyt kun sanoit, niin sellaiseen länssuamalaiseen hän tuntuisikin sopivan paremmin.

  3. 3

    sanoo

    Se hänin käyttäminen koirista on musta super-ärsyttävää! Etenkin, jos ihmisistä puhutaan samalla sanoen se.

    • 3.1

      Emilia sanoo

      Mua vähän häiritsee myös, omasta koirasta sanon se, mutta on vähän hankala keskustella, jos vastapuoli systemaattisesti sanoo hän.

  4. 4

    sanoo

    No kyllähän se ”hän” jotenkin tosiaan eristää. (Siksi sitä ehkä käytetään koiristakin? Ei tuoda osaksi laumaa?)

    Mä luulen, että moniin on syvästi iskostunut tieto siitä, että ”hän” on kuitenkin oikein ja ”se” on väärin, ja siksi kaikkein hauraimpien edessä käytetään sitä hän-muotoa. Kun ei muuta voida kuin pitää huolta miten parhaaksi taidetaan, puhutaan ainakin sitten oikein.

    • 4.1

      Emilia sanoo

      No vähän tähän suuntaan mäkin rupesin miettimään, että ehkä sillä ”hän”-pronominilla merkataan sitä ihmisarvoa.

  5. 5

    sanoo

    Etelä-Karjalassa (ainakin lappeenrannan seudulla) käytetään hän-pronominia ihan yleisesti. tai siis ”hää” 🙂

    Mutta hyvä huomio sulta, itsekin käytän lähinnä vauvoista. Ja oppilaistani, jos keskustelen niistä vanhempien tai jonkun virallisen tahon kanssa.

    Muistan opiskeluajoilta matikan laitokselta luennoitsijan, joka sanoi ihmisestä ”se”, mutta funktioista ”hän”.

    • 5.1

      Emilia sanoo

      No niin, ehkä tää siis on vain Helsingin (ja yleiskielen?) ilmiö. Varmaan muuten sekin vaikuttaa, että suomeksi ei etunimeä hoeta joka väliin – tai senkin toistaminen keskustelussa kuulostaa eristävältä.
      Ette sattuneet kysymään matikan luennoitsijalta tästä tavastaan? Siellä oli taatusti taustalla aika herkullinen perustelu.

  6. 6

    sanoo

    Turussa tosiaan ihan kaikki on hän, niin eläimet kuin ihmisetkin. Etelä-Pohjalaisena tähän on ollut vaikea tottua, kun itse on aina sanonut se. Täällä kuitenkin pidetään töykeänä jos sanoo se. Olempa kuullut sellaistakin, että on mietitty onko äidillä jotain ongelmia kiintymyssuhteen kanssa vauvaan jos puhuu siitä ”se”-muodossa! :O Kauheasti piti aina miettiä keskolassa, että varmasti sanoo hän, eikä se, kun ajattelin tätä jostain kuuelemaani juttua. Pikkuhiljaa minuun on juurtunut tuo hän, ja nyt käytän sitä jo paljon, muta ainakun sanon hän -varsinkin marsuistani se naurattaa mua omassa mielessä, mutta se tulee jo ihan automaattisesti.

    • 6.1

      Emilia sanoo

      Mä kanssa keskoslasta arastelin ”sen” käyttöä kun hoitajat sanoi hän, mutta kun mulle se ”se” oli juuri merkki siitä, että tässä on nyt se mun vauva, josta tulen sanomaan ”se” seuraavat 60 vuotta.

  7. 7

    sanoo

    Hyvä postaus ja ihan samoja pohdintoja. Joskus kun kuulee jonkun käyttävän hän-pronominia niin se todellan särähtää korvaan. Ja nimenomaan se jotenkin vielä tekee siitä puhuttvasta erilaisen, erillisen, ei joukkoon kuuluvan. Keskolassa taidettiin kyllä meidän lapsesta puhua henilökunnan kanssakin sujuvasti ”se” tai sitten ihan sillä oikealla nimellä. EN ainakaan muista että olisi ”hän:itelty”.

    Ps. Tuleeko tänne kommentoiduisa ja vastatuista kommenteista tieto s-postiin automaattisesti?

    • 7.1

      Emilia sanoo

      Musta se myös eristää, kun muuten sanotaan se kaikista – tietysti jos sanoo hän kaikista, niin sittenpä ei.

      Ei taida tulla sellaista automaatti-ilmoitusta, mä luulen että kommenttikentästä tai sivupalkista voi tilata keskustelujen seurannan – täytyypä katsoa, kun olen koneella, puhelimella tutkailu on vähän vaikeaa. Voisin pistää sellaisen vastausilmoituksenkin plugineihin, musta se on aika kiva.

  8. 8

    sanoo

    Mulla särähtää hän korvaan myös pahasti, ei ole siis vain helsinkiläinen juttu. Olen miettinyt vaikka vieraamman lapsen ikää tiedustellessa, että käytänkö pronominia se vai hän. Pelkään ekan kuulostavan törpöltä, mutta hän se vasta virallinen onkin. Tai että loukkaantuukohan joku, jos käytän sen lapsesta se-muotoa? No tuskin, mutta välillä kumpikaan ei tunnu just sopivalta, vaikka itse käytän melkein poikkeuksetta se-muotoa. Lapset ovat alkaneet puhua välillä, että jotain päiväkotikaveria tuli hakemaan ”hänen äiti” jne. Kuulostaa to-del-la oudolta, mutta kai sitä sitten joku päiväkodissa käyttää, kun eivät ole ainakaan kotoa oppineet. 🙂

    • 8.1

      Riisi sanoo

      Mulle käynyt ihan samaa, että kun kohdistaessani kysymyksen toiselle, vieraammalle vanhemmalle, olen jo aloittanut lauseen ”kuinkas vanha…” niin viime hetkellä alan epäröidä sanojen hän ja se välillä. Ja sitten päädyn sanomaan ”sun tyttö”.
      Muuten stadilaisena ilman muuta sanon kaikista se, ja kuten Emilia, koetan myös harjoitella sanomaan mutkattomasti, mutta silti lämpimästi ”se” myös niissä tilanteissa, joissa tulee houkutus käyttää ekstrakohteliasta muotoa hän (esim. herkässä tilassa oleva, vasta synnyttänyt tuore äiti pohtii, nouseeko vastasyntyneen Hänen paino).

      • 8.1.1

        Emilia sanoo

        Vielä ongelmallisemmaksi tää menee, jos ei ole varma lapsen sukupuolesta. 🙂 Mä juuri mietin, vaikuttaako meillä ”hän” -pronominin käyttöön se, että ranskassa ei ole kuin yksi yksikön kolmas (tai siis sukupuolen mukaan kaksi), jota käytetään sitten esineistä ja ihmisistä. Mä olen aina ajellut, että ne sanoo ”hän” esineistäkin, mutta voihan se itseasiassa olla toisinpäinkin, että sanovatkin ihmisistä se.

    • 8.2

      Emilia sanoo

      Täällä tosiaan toinen kaksosista raportoi kaikkien tekemiset hän-muodossa. Mietin, että voihan se kirjoistakin tarttua, mä puhuin itse ton ikäisenä tosi huoliteltua kirjakieltä.

      Mä kanssa aina vähän mietin, että tulkitseeko kuulija kuitenkin väärin mun pronominivalintani ja otta nokkiinsa, omansa tai mun lapsen puolesta. En kyllä tiedä toista kieltä, jossa tällainen ongelma olisi edes mahdollinen.

  9. 9

    sanoo

    Onnistuit taas pukemaan sanoiksi mun ajatukset. Tämä asia on ollut meillä pinnalla kun lapsi myös oppinut (varmaan päiväkodissa) käyttämään hän-pronominia ja se kuulostaa niiiin törpöltä kun mä vaikka kaadan jotain pöydälle ja sitten lapsi menee kantelemaan isälleen ”No nyt hän kaatoi tuon mukin!” Ihan kuin olisin jokin palvelija (ja tosiaan, ehkäpä vielä ulkomaalainen, joka ei ymmärrä kieltä).

    Revetään nauramaan joka kerta kun tämä mystinen ”hän” ilmestyy keskuuteemme. Myös toinen missä tämä nousi esille on kun juuri vauvan saanut ystävä puhuu vauvasta hän-muodossa ja se kuulostaa minusta taas jotenkin kylmältä. Ja juu, Turussa asutaan ja paljasjalkaisia varsinaissuomalaisia ollaan, mutta kyllä se on se (tai sitten kutsutaan nimellä tai vauvaksi, koiraksi, mammaksi…)! 😉

    • 9.1

      Emilia sanoo

      Meillä tää hän tulee myös nimenomaan kantelutilanteissa – ehkä siitä haetaan jotain erityistä painoa sanomaan. ”Nyt hän raapaisi minua, tahallaan!” Tosin myös kun toinen kaksosista avuliaasti tulkkaa toista, tyyliin ”hän sanoo, että on peukalo huonosti”, kun toinen rääkynyt samaa asiaa viimeiset viisi minuuttia niin että tärykalvot on koetuksella. Pitäisi tosiaan nähdä näissä se koominen puoli.

  10. 10

    sanoo

    Eriävä mielipide länsirannikolta: kyllä täällä ihmisestä kuuluu sanoa se. Eläimistä taas sanotaan hän. Myös elottomista asioista voidaan sanoa hän.
    Jossain tuolla Karjaan ja Turun välissä on hää-vyöhyke, jossa melko johdonmukaisesti sanotaan ihmisestä ”hää” (vrt. ”hää sanos ett…”)

    Hän voi olla – tilanteesta riippuen – hellittelevä, sarkastinen tai ironinen, kunnioittava tai vähän etäännyttävä. Tärkeistä ihmisistä sanotaan aina ”se”.

    Hämmentävä kokemus oli se, kun naapurin täti oli jättänyt avaimensa kotiin ja tarvitsi apua. Iäkäs täti ei halunnut sinutella, koska emme kunnolla tunteneet, eikä voinut teititellä, koska olen niin selvästi nuorempi. Täti valitsi kunnioittavan hän-puhuttelun: ”on niin mukavaa että hän jäi auttamaan ja että hän toi vielä vesilasillisenkin” – kyllä löi hetken aivoissa tyhjää. Tuli sellainen olo, että olen joku kansankynttilä ja maisteri hamalta 1800-luvulta.

    • 10.1

      Emilia sanoo

      Vau, mua ei kyllä ole puhuteltu kolmannessa persoonassa ikinä – vaikka eihän se niin kaukana ole, mun vanhemmat on koulussa puhutelleet opettajia kolmannessa persoonassa (ja lukiossa opettajat oppilaita). Mutta ei tää selvästi ole ihan yksinkertaista, länsirannikollakaan. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *