Oi maamme

itsenäisyys picEsikoisella oli eilen aamulla koulussa ollut lipunnosto itsenäisyyspäivän kunniaksi, ja se oli kuulemma ainoa, joka ei osannut Maamme-laulua. Eihän se raukka ole sitä ranskalaisessa koulussa oppinut. Mulla rupesi heti päässä soimaan Maammen lisäksi myös Siniristilippumme, jota meidän ala-asteella lipunnostossa laulettiin. ”Sinun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin!”

Mä heräsin samalla miettimään, mitä mä oikeastaan haluaisin lapsille suomalaisuudesta opettaa. Sen Maamme-laulun ehtii vielä oppimaan ensi vuodeksi, ja sen oli pienetkin jo oppineet suomen tunnilla, että tänään sytytettiin kynttilät ikkunalle, kun on itsenäisyyspäivä. Ja sen mä tiedän, että sellaista Siniristilippumme hurmoksellista isänmaallisuutta mä en halua jakaa eteenpäin, mutta mitä sitten? Mitä asioita pitää tietää ja osata ollakseen suomalainen?

Meillähän tämä vielä on kohtuullisen helppoa, kun kuitenkin asutaan Helsingissä. Lapset osaa saunoa ja poimia mustikoita metsästä, ne syö koulussa näkkileipää ja riisuu kenkänsä sisään tullessaan. Ne rupeaa vähitellen oppimaan, että talvella on pimeää ja että kouluun pitää aina pukea haalari, jotta voi leikkiä hiekassa. Esikoinen tietää, että kirjasto ja bussit, terveyskeskuksen lääkärit ja koulukirjat maksetaan yhteisistä rahoista.

Mä haluaisin myös opettaa, että suomalaisuus on sitä, että kaikki ihmiset on samanarvoisia vaikka jokainen on omanlaisensa, ja että kaikkia kohdellaan reilusti. Että ihmisiin voi luottaa ja että Suomessa on hyvä elää. Mutta sitten luen Hesarin masentavan jutun suomalaisesta rasismista ja mietin, että olenkohan mä ihan väärässä. Millaisessa maassa mun lapseni oikein elää? Sellaisessa, jossa ihmisten naamaan syljetään kadulla?

Optimisti tietysti lainaa tähän Nelson Mandelaa: ”Kukaan ei synny vihaamaan toista ihonvärin, taustan tai uskonnon takia. Ihmiset oppivat vihaamaan, ja jos he voivat oppia vihaamaan, heidät voidaan opettaa rakastamaan, sillä rakkaus täyttää sydämen luonnollisemmin kuin sen vastakohta.”

Mä toivon, että Mandela oli oikeassa, ja että mun lapsille suomalaisuus tulee merkitsemään sitä, että ihmisiin voi luottaa, että kaikki on samanarvoisia ja kaikkia kohdellaan reilusti. Riippumatta siitä, minkä värisin sormin ne poimii mustikoita. Tai poimiiko ollenkaan.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    bleue sanoo

    Toiset postaa pöksyistä ja toiset kirjoittaa näin upeita tekstejä :)! Siispä, hyvä postaus ja ajankohtainen lainaus.

  2. 2

    sanoo

    Mä haluaisin myös opettaa lapsiani kunnioittamaan muita, oli ne muut millaisia/värisiä tahansa. Täällä Etelä-Pohjanmaalla tosin ei näe kovin paljon tummia ihmisiä, joten jos sellainen tulee vastaan, niin lapsen kasvoilla kyllä näkyy suuri ihmetys. Kaveripiirissä mulla on paljon Venäläisiä, joten heidän kautta ainakin saa lapset tutustua eri kulttuuriin ja kasvaa siihen, että ihmisiä on erilaisia. 🙂

    Ja öh, mun piti herken miettiä, että sain maammelaulun sanat päähän. Poistun häpeissäni…

    • 2.1

      sanoo

      Tärkeintä varmaan onkin se kotoa opittu asenne ja suhtautuminen.

      Mun ensimmäinen musiikinopettaja oli syntynyt vuonna 1920, ja tuntien sisältö oli sen mukaista: täältä lähtis edelleen myös muutama valittu virsi ja maakuntalaulu. 😉

  3. 3

    sanoo

    Jäin myös pohtimaan Lippulaulua koulun juhlassa. Että kun täällä ihmettelemme, mitä nationalistit, separatistit, kapinalliset tai isänmaansa puolustajat maailmalla uhoavat ja tekevät vakaumuksensa puolesta, se pohjautuu ihan samojen merkitysten jakamiseen, kuin näissä meidän lauluissa (ja oppikirjoissa – harvoin enää isovanhempien tarinoissa). Ja että jos meidän nuorisomme joutuu vielä siihen tilanteeseen, että on puolustettava oman maan vapautta, täytyyhän siellä taustalla olla tämä verinenkin kulttuuriperintö, siitä muuten mitään tulis. Ysiluokkalaisen pitämässä puheessa itsenäinen Suomi tarkoitti puhdasta luontoa, hyvää elintasoa ja rehellisiä ihmisiä, itsenäisyyspäivä vapaapäivää koulusta: ”levätkää ja syökää hyvin!”

    • 3.1

      sanoo

      Aivan, aika ohut on se pinta, mikä tarvitsee raaputtaa, kun sieltä alta jo löytyy kaikenlaista. Mutta mä pidän tosta ysiluokkalaisen Suomesta, jospa sitä kerrosta kasaantuisi siihen hurmoksen päälle pikkuhiljaa riittävästi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *