Muumipeikko ja pyrstötähti, mahtavaa lastenkulttuuria – mutta pitääkö lapsi pakottaa kulttuurin pariin?

muumipeikko ja pyrstötähti muumibalettiMun äitini on ottanut tehtäväkseen lasten kulttuurikasvatuksen. Hyvä niin, koska esikoista mä toki kuskasin kaikenlaisiin vauvataide-esityksiin, mutta enää musta ei irtoa sitä, että a) tietäisin mitä tapahtuu b) olisin ajoissa hankkimassa lippuja. Nyt mä sen sijaan saan ilmoituksen päivämääristä, jolloin lapsi on menossa teatteriin / konserttiin / balettiin – yleensä puoli vuotta aikaisemmin, koska siinä vaiheessa liput myydään loppuun. Mä en oikein tajua, miksei lastenesityksistä voida järjestää enemmän näytäntöjä, kun ne kerran näyttää vetävän täysiä katsomoja kaikissa kaupungin taidelaitoksissa.

No, viime viikonloppuna Muumibalettia päästiin katsomaan minä ja kaksosetkin. Mä suhtauduin vähän epäillen siihen, miten Muumit on saatu taipumaan baletiksi, ja se hitaammin lämpenevä lapsi suhtautui epäillen siihen, miksi ylipäätään pitää mennä mihinkään balettiin, baletissa on ihan tyhmää ja muumeistakaan hän ei tykkää.

Me oltiin paikalla sen verran hyvissä ajoin, että ehdittiin käydä käsiohjelmasta läpi juoniselostus (mitä Hesarin kriitikko ei ilmeisesti ollut tajunnut tehdä). Juoni kyllä seurasi kirjaa hyvin uskollisesti, joten siltäkin pohjalta tarinaa olisi voinut seurata. Osa seurueesta oli myytyjä heti prologin jälkeen, kun lavan täytti kimaltaviin tähtitutuihin pukeutunut balettikuoro.

Hitaammin lämpenevä lapsi ei ollut myyty. Ei myöskään siinä vaiheessa kun pyrstötähti lähti punaisessa tutussaan syöksähtelemään tähtien välistä, eikä siinä vaiheessa kun päästiin Muumilaaksoon, ja siinä vaiheessa kun Piisamirotta ilmestyi näyttämölle hitaammin lämpenevä lapsi rupesi itkemään ja kyselemään, onko pakko katsoa koko jakso. Otin lapsen syliin, selitin, että Piisamirotta on ihan kiltti ja katsotaan jakso yhdessä ja että baletissa niitä kutsutaan näytöksiksi ja kohta mennään syömään herkkuja.

Nää on niitä hetkiä, kun mä en tiedä, mitä tehdä. Mä tiedän, että lapsi on erityisen herkkä, ja erityisen hitaasti lämpiävä, mutta mä en tiedä, milloin pitäisi mennä sen mukaan, mitä se itse ehdottaa, ja milloin taas pitäisi vähän rohkaista siitä kynnyksen yli. No, nyt me jäätiin katsomoon, mutta ennen kaikkea siksi, että mä halusin nähdä esityksen – enkä olisi kehdannut lähteä rivin keskeltä kömpimään pois.

Hyvä että jäätiin. Muumipeikon ja Nuuskamuikkusen lähtiessä lautallaan kohti Yksinäisiä vuoria hitaammin lämpiävä lapsi sitten yhtäkkiä rupesikin lämpiämään baletille. Siinä vaiheessa kun koppakuoriaiset tulivat nostelemaan perhosia, lapsi jo muisti, että poikatanssijat on oikeasti tosi vahvoja ja hyppää hienosti (isosisko on sanonut). Ja väliajalla lapsi oli jo sitä mieltä, että tämä on hieno esitys, pyrstötähti on paras ja katsotaan vain toinenkin jakso.

Esitys oli tosi hieno, siinä ei ollut tingitty Muumeista eikä baletista, lapset tykkäsi siitä tosi paljon, mutta mä olisin voinut katsoa sen ilman lapsiakin ja olisin tykännyt. Joten toivottavasti ne nyt ottaa sen ohjelmistoon pian uudelleen, jos tämänkeväiset näytökset on tosiaan loppuunmyyty.

muumibaletti

Väliaikatarjoilu on tietysti aika olennainen osa balettikokemusta.

p.s. Esityksen jälkeen pääsi halaamaan Niiskuneitiä – mutta mulla ei ole siitä yhtään kuvaa!

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Mä mietin samaa usein, siis että kuinka paljon lapsia voi pakottaa mukavuusalueen ulkopuolelle ja kuinka kauan jaksaa (ja venyttää muiden hermoja) kitinää ja milloin on aika luovuttaa? Mun äiti harrastaa kanssa jonkin verran lasten kulttuurikasvatusta, mutta on itse tullut vanhemmiten niin kärsimättömäksi ja kriittiseksi, ettei oikein jaksa niitä esityksiä ja haukkuu ne jälkikäteen – ärsyttävä tapa.

    Muistan erään tuskallisen kerran, kun olin lasten kanssa Nukketeatteri Sampon esityksessä Kumpulan kylätilassa. Parivuotiaat riehuivat, vauvat kitisivät. Oli pakko lähteä kesken pois ja meille tuli moneen kertaan vihaisesti suhisemaan ja sähisemään nukketeatterin lipunmyyjä. Se oli jotenkin tosi mieltäpahoittavaa, tulla nyt lasten esityksessä nolaamaan äitejä, jotka hiki päässä pukevat rimpuilevia pikkulapsia.

    Mutta nyt kun lapset on jo aika isoja, alkaa lastenkulttuuri upota paremmin. Ja toistaiseksi otan usein mukaan vaan esikoisen, kuten sunnuntaina, jolloin mennään kuuntelemaan Yökyöpeleitä, jee!

    • 1.1

      Emilia sanoo

      Musta kyllä lastenesityksissä pitäisi olla tosiaan vähän korkeammalla se sietokynnys yleisön hälinälle – tuolla Muumibaletissakin esitystä kommentoitiin välillä, mutta musiikki oli sopivan kovalla, niin että ei kyllä kuulunut kuin ihan lähimpien jutut. Tosin mun piti huomauttaa esikoiselle, että sen sihinä on häiritsevämpää kuin kaksosten kysymykset juonenkäänteistä (sitä paitsi se sihisi epähuomiossa myös takanaistuville kommentaattoreille).

      Toi Yökyöpelit on ilmeisesti mainio, mähän en sitä päässyt katsomaan, mutta esikoinen tykkäsi kovasti.

  2. 2

    sanoo

    Meilläkin yksi lapsista on vieraassa seurassa ujo, arka ja hiljainen, mikä on ollut suuri yllätys, kun muut lapset ovat ihan päinvastaisia. Vaikka töissä on tullut tavattua hyvinkin erilaisia lapsia, niin oman lapsen arkuus on ollut yllätys ja välillä en myöskään ole tiennyt, miten olisi parasta toimia. Meillä onneksi tämä arka lapsi uskaltautuu moniin asioihin sisarusten mukana vähän kuin hiljaisena sivusta seuraajana. Tuntuu nauttivankin, kunhan ei tarvitse olla itse pahemmin esillä. Olen yrittänyt kannustaa, mutta taas toisaalta joissakin tilanteissa olen antanut lapselle toki myös mahdollisuuden perääntyä liian pelottavilta tuntuvista jutuista. Teillä ainakin tuolla näytöksessä kannustaminen ja rohkaisu tuntui toimivan hyvin, kun lapsi lopussa rentoutui ja tuntui nauttineen esityksestä. Muumit balettina tuntui aluksi aika yllättävältä yhdistelmältä, mutta oli varmasti kiva kokemus!

    • 2.1

      Emilia sanoo

      Sisarukset on kyllä iso apu, siinä voi nimenomaan päästä vähän siivellä, jos toiset on valmiit raivaamaan tietä. Ja toisaalta meillä kyllä selvästi esikoinen on rohkeampi isosiskon roolissa kuin muuten, kun pitää näyttää mallia pienemmille, ja niiden silmissä on sellainen kaikki asiat suvereenisti hallitseva – sitten sitä muuttuukin sellaiseksi.

      Mutta hankalia nää kyllä on, mä olen itse myös hitaasti lämpiävää sorttia, mutta en mä osaa oikein omalla kohdallanikaan sanoa, että koska pitäisi vain hetkiä kärsiä sitä epämukavuutta ja koska taas on ihan ok päästää itsensä tukalasta tilanteesta.

      Me ollaan nähty myös Muumi-jääshow, ja kyllä ne tähän balettiin taipui kuitenkin paremmin – vaikka enemmän tässäkin tanssi muut henkilöt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *