Museoon lasten kanssa – Taidekoti Kirpilä

taidekoti kirpilä helsingissä

Olohuone on lentopallokentän kokoinen ja sen seinillä on maalauksia lattiasta kattoon. Makuuhuoneen seinillä kymmenet muotokuvat tuijottavat tai vähintään vilkuilevat nukkujaa. Arkiolohuoneen puolen itämaisille matoille voisi perustaa pari telttakylää. Pekka Halonen, Hugo Simberg, Kain Tapper, Helene Schjerfbeck, Akseli Gallen-Kallela, Venny Soldan-Brofeldt – sano viime vuosisadan merkittävä suomalainen taitelija ja täältä se löytyy.

Tiesittekö, että Töölössä on yksityiskoti, jossa on yli 300 suomalaisen 1900-luvun taiteen suurta nimeä seinillä, ja sinne pääsee niitä katsomaan, ilmaiseksi? No, oikeasti se ei enää ole yksityiskoti, vaan Taidekoti Kirpilä, mutta sisään tullaan rapusta kuin mihin tahansa töölöläiseen eteiseen. Sen jälkeen onkin vähän erilaista kuin niissä töölöläiskodeissa, missä mä olen käynyt.

Sunnuntaina 6.3. Kirpilässä oli Lastensunnuntai  ja sen yhteydessä filosofiatyöpaja, jonka teemana oli koti. Mä ajattelin aihetta miettiessäni, että en lähde sekaantumaan taiteeseen, koska lapsille oli myös omia opastuksia kokoelmaan päivän aikana, mutta se, että Taidekoti ei tosiaan ole pelkkää taidetta vaan myös koti, oli musta tosi mielenkiintoista. Työpisteillä siis pohdittiin muiden tehtävien ohella sitä, millaisia koteja voi olla, ja mitä ja keitä kotona on.

Ja nyt kun harmittelette, että nyt vasta kerrot, kun Lastensunnuntai jo meni, niin ei hätää. Seuraava Lastensunnuntai on tulossa syksyllä 9.10. (kannattaa seurata Kirpilän Facebook-sivua, niin ei mene ohi), mutta sitä ennen voi käydä omatoimisestikin fiilistelemässä, sillä museolla on nyt lapsille tarkoitettu tehtävävihko, jonka kanssa kokoelmaa kierretään omatoimisesti vihjeiden perässä. Näytti toimivan sekä alakoululaisille että pienemmille.

museoon lapsen kanssa

Mulla toki oli kamerakin mukana, mutta eihän se tätä kirjoittaessa ole vieressä. Mennään siis kännykkäkuvilla. Onneksi museon seinillä on muuta.

Me käytiin esikoisen kanssa Kirpilässä ihan aikuisten opastuksella arinkoisena keskiviikkoiltapäivänä. Muun yleisön keski-ikä oli noin 64, mutta hyvin museo-opastus sopi meillekin, 38- ja 9-vuotiaille. Opastus oli hyvä valinta, koska kaikkiin tauluihin ei millään pysty keskittymään ja kierroksella sai sopivan otoksen seiniltä löytyvistä aarteista. Kivaa oli myös kuulla taustaa niiden hankinnasta. Ja 9-vuotias oli hyvää seuraa, sillä hienojen nimien tai tunnettujen tyylien sijaan taidetta on virkistävää katsoa välillä myös siitä näkökulmasta, onko taulu kaunis, tai näyttääkö siltä, että taiteilija on oikeasti osannut maalata. Aika monen kohdalla pohdittiin myös sitä, miksi taiteilija on halunnut maalata juuri sitä aihetta ja sillä tavalla.

Ihanaa oli se sama tunne kuin hyvää kirjaa lukiessa, että nyt ollaan ihmisyyden parhaiden puolien äärellä, että aivojaan ja aistejaan voi käyttää muuhunkin kuin arkipäivästä selviämiseen. Jos olisin äitiyslomalla kantoliinassa kulkevan vauvan kanssa, niin en muuta tekisikään kuin kiertäisin museo-opastuksilla sivistymässä.

Myöhemmin mä rupesin miettimään myös rahaa. Juhani Kirpilä oli lääkäri, ei siis upporikas, mutta perheettömänä lääkärinpoikana varakas mies. Mutta varallisuus upposi siis taidekokoelmaan (ja niihin mattoihin). Onko samanlaisia taiteenkeräilijöitä enää? Ihmisiä, jotka ostaa taidetta omien mieltymystensä mukaan, ei siksi että se voi olla hyvä sijoituskohde? Tuntuu nykyajalle aika vieraalta, mutta mä toivon että on.

p.s. Kaikille luokkaretkiä suunnitteleville: Kirpilä on siis ilmainen museo ja sieltä saa pääkaupunkiseudun 1.-2.luokat ilmaisen opastuksen (muillekin hinta on varsin kohtuullinen). Sopisi myös kuviksen retkikohteeksi ja ihan vain kotikaupunkiin (tai Helsinkiin) tutustumiseksi.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Onhan niitä keräilijöitä, Rafaela Seppälä esimerkiksi. Ja Vexi Salmi ja Seppo Fränti. Hesarissa oli viime syksynä kiinnostava juttusarja nykypäivän taiteenkeräilijöistä, netistä löytynee… Tietysti kunkin motiivit ovat vain arvuuteltavissamme 🙂

  2. 2

    sanoo

    Museot eivät tosiaankaan ole vain eläkeiän saavuttaneiden juttu. Tässä alla on kertomus taidemuseoreissusta 2,5-vuotiaan, puhumattoman lapsen kanssa.

    ”Menimme Villa Maciin, yksityiseen nykytaiteen museoon. Emme ole aiemmin käyneet niin että olisin ohjannut poikaa, vaan aiemmin olemme olleet museossa pojasta huolimatta, nyt pojan takia.

    Kiersimme ensin alakerran salit, joista ensimmäinen oli selvästi kiinnostavin ja menimme yläkerran kokoelmiin. Siellä poika jämähti aulaan Taneli Stenbergin maalausten luo.

    Erityisen kiehtova oli tämä

    https://d2mpxrrcad19ou.cloudfront.net/item_images/465500/8814230_fullsize.jpg

    Palasimme katsomaan tätä taulua muutaman kerran, poika eläytyi siihen asettumalla samaan asentoon, laittamalla kädet samalla tavoin rinnalle ja näyttelemällä hyvin hyvin väsynyttä. Asiasta kerrottiin vielä isosiskollekin ja etsin tämän kuvan netistä, jolloin poika katseli sitä reilun puolituntia aktiivisesti, jälleen eläytyen ja kertoen siitä, toki omalla tavallaan, viittomalla nukkuvaa yms, mutta selvästi tärkeänä. Toinen Stenbergin työ, Naurisvarkaat, ei ollut yhtä kiehtova, mutta sillekin poika loi oman merkin: puristaa silmänsä raolleen, sillä taulussa oli mies jo nikkasi silmää.”

    Sen olen oppinut omien kanssa, että museossa lapsen kiire pois päin ei usein ole kiirettä pois, vaan eteenpäin. Kun olen antanut lapsen ensin kulkea näyttelyn läpi omaan tahtiinsa – hyvinkin ripeästi ja oikeastaan mitään keskittynesti katsomatta hän lähteekin uudelle kierrokselle. Hänellä on siis ollut tarve nähdä mitä kaikkea ja paljonko on edessä, ja sen jälkeen voi keskittyä siihen missä ollaan.

    • 2.1

      sanoo

      Kiitos kertomuksesta! Ja toi on kyllä hyvä huomio, että lapsi onkin usein kiiruhtamassa eteenpäin eikä poispäin. Ton tehtävävihkon kanssa oli lapsista selvästi kiva kiertää edestakaisin, ja kun tila ei ole eksyttävän iso, niin on helpompi myös palata katsomaan sitä kiinnostavaa juttua.

  3. 3

    Rafi sanoo

    Kiitos tästä. En tiennyt. Kuulostaa kivalta, täyttyy käydä siellä! Me kerran mentiin lapsen kanssa museoon. Jostain syystä se sitten jäi siihen vaikka kaikki oli mennyt hyvin.

    • 3.1

      sanoo

      Me käydään lasten kanssa gallerioissa aika usein miehen työn takia, mutta harvemmin tulee käytyä esittävää maalaustaidetta katsomassa – vaikka useinhan se on helpommin lähestyttävää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *