Monikielinen maailma

Tiedättehän, miten sitä ulkomailla aina arvuuttelee, mistä muut turistit on kotoisin. Mitä kieltä ne puhuu, miltä ne näyttää, miten ne käyttäytyy. No täällä Albaniassa tämä(kin) on asteen monimutkaisempaa – tai yksinkertaisempaa. Kanssaturistit on nimittäin valtaosaltaan albaaneja. Mutta onko ne Kosovon albaaneja, Albanian albaaneja, Makedonian albaaneja, Italian albaaneja, Sveitsin ( Kosovon) albaaneja, Quebecin albaaneja, Saksan albaaneja vai Kreikan albaaneja, siinä mä joudun turvautumaan proosallisesti rekisterikilpiin ja ystävällisiin kommentteihin. Ja jos ne onkin Kreikan Albanian kreikkalaisia, niin mä putoan jo kärryiltä.

Me aiheutetaan tietysti yhtälailla hämmennystä. ”Ah, te tulette Suomesta? Jari Litmanen! Mutta puhutaanko Suomessa ranskaa? Ah, te olette ranskalaisia, mutta asutte Suomessa? Siis hän on suomalainen? Ja lapset puhuvat suomea? Ranskaa? Suomea ja ranskaa?”

Vaikka tässä seurassa lasten kaksikielisyys ei tietenkään ole mitenkään kummallista. Suomessa kaksikielisiksi usein määritellään kovin kapeasti vain ihmiset, jotka on oppineet kaksi kieltä synnyinperheessään ja puhuu niitä molempia yhtä hyvin. Barbara Abdelilah-Bauer selittää mainioissa kaksikielisiä lapsia ja perheitä kuvaavissa kirjoissaan (ranskaksi, en tiedä onko käännetty muille kielille) miten maailmassa paljon yleisempää on kuitenkin monikielisyys, jossa kielet on opittu elämän varrella – kotona, koulussa, uudessa maassa tai uusien ihmisten kanssa – ja miten niitä käytetään tilanteen ja tarpeen mukaan. Kaksi- tai monikielinen on ihminen joka käyttää elämässään useita kieliä ja kokee itsensä monikieliseksi. Ja tällä määritelmällä suuri osa maailman ihmisiä on monikielisiä, ja määrä vain kasvaa.

Dajti-express, Tirana, Albania

20130730-124903.jpg

Viimeisenä päivänä Tiranassa paettiin hellettä köysiradalla kaupungin vieressä kohoavalle Dajti -vuorelle. Koska meidän albania rajoittuu edelleen kiitokseen (”faleminderit”, että siitä lähdetään – hyvää huomenta on täysin mun tavoittamattomissa), niin hetken aikaa oli taksin kanssa epäselvyyttä siitä, minne mennään, mutta ennen kuin asia ehdittiin neuvotella puhelintulkkauksella englantia puhuvan kollegan kanssa, todettiin, että meilähän onkin asialle yhteinen nimi, ”teleferik”. Miten niin albania on vaikeaa?

Kommentit
    • 1.1

      sanoo

      Joo, meillä oli hauskaa, kun kaikkia aikuisia hirvitti enemmän tai vähemmän, mutta lasten edessä koetettiin sitten pitää pokka ja rauhoitella vain että”eihän tää paljon heilu, se oli toi pylvään kohta vain – juu, ei me niin korkealla olla, eikä täältä voi pudota…” 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *