Mitä tänään syötäisiin?

AinekirjoitushaasteTämänkertainen Tuulin antama ainekirjoitushaasteen aihe nivoutui mun mielessä heti viime kerran aiheeseen ”Mikä meitä yhdistää?” Me tavattiin miehen kanssa eräänä torstai-iltana viime vuosituhannen puolella, ja heti ensitapaamisella oli kyse siitä, mitä syötäisiin: Madeleine -leivoksia (joista päästiin viittaamaan Proustiin, mikä Simpsoneihin viittamisen lisäksi edesauttoi suhteen etenemistä). Mutta eipä siinä ollut mitään kummallista, mieshän on ranskalainen. Meillä kotona Helsingissäkin ranskalainen ruokakulttuuri toki näkyy (viimeksi jääkaapissa), mutta aivan oikeuksiinsa se pääsee vasta kun ollaan lomalla Ranskassa.

Sehän on ihan klisee, että ranskalaiset elävät syödäkseen, mutta niin kuin kliseet usein, se on ihan totta. Kaikki ranskalaiset ei ole loistavia ruoanlaittajia, mutta kaikki osaa syödä, ja mikä vielä tärkeämpää, keskustella ruoasta. Jos ollaan lomalla, keskustelu aiheesta aloitetaan yleensä heti aamiaisen jälkeen (siitä, mitä aamiaiseksi syötäisiin ei tarvitse keskustella, koska aaminainenhan ei todellakaan ole päivän tärkein ateria. Kunhan se on pieni ja makea, se on hyvä.) Lomalla ollessa on myös se ihanteellinen tilanne, että ruoan hankkimiseen voidaan käyttää päivästä se osa, jota ei käytetä sen valmistamiseen tai sen syömiseen. Niinpä aamupäivällä voidaan pistäytyä esimerkiksi kauppahallista, torilta, leipomosta ja lihakaupasta hankkimassa tuoreet ainekset päivän aterioihin.

Kauppareissun jälkeen on aika valmistaa lounas, jona aikana voidaan keskustella erilaisista valmistustavoista ja muistella niiden onnistumista. Kannattaako spagettiveteen laittaa öljyä vai ei, mikä on parsakaalin ihanteellinen kypsyysaste, miksi joku haluaisi käyttää mikroaaltouunia ruoanlaittoon. Ja sitten päästään pöytään.

Ruokapöydässä varsin suuri osa keskustelusta käsittelee ruokaa; sitä mitä on lautasella, mutta vertailun vuoksi myös muita elämän aikana nautittuja aterioita. Parasta on tietysti jos pöytäseurueella on ateriamuistoja, joita voidaan verestää yhdessä. Olisiko tämän ankan kypsyysaste kuitenkin hieman parempi kuin sen pääsiäisenä isoäidin luona syödyn? Ja sanokaapa nyt, jos muistelette sitä kesällä mökillä tehtyä kastiketta, niin eikö tämä nyt kuitenkin ole parempi? Eikö? Onko maku sittenkin liian terävä?

Säästä ei ranskalaisessa ruokapöydässä kannata vieraan ruveta puhumaan, mutta ruoka on aina hyvä aihe. Aina voi kehua makua, koostumusta tai niiden yhdistelmää, aina voi kysyä valmistuksesta, reseptistä tai raaka-aineista. Suomalaisesta ruoasta ei sen sijaan yleensä kannata kovin pitkään puhua (”meillä syödään paljon lohta” on hyvä ytimekäs vastaus kysymykseen, mitä Suomessa syödään. Kaikki ovat tyytyväisiä: vieras jonka ei tarvitse muistella muiden kala- tai ruokalajien nimiä, isännät jotka voivat vilpittömästi huokaista ”ooh, niin tietysti, lohi on kyllä herkullista” ja maabrändityöryhmä.)

Ruokapöydästä noustua (siis aikaisintaan kaksi tuntia sen jälkeen kun syömään on ryhdytty) voidaan vielä hetken aikaa muistella juuri nautitun aterian parhaita paloja, mutta sitten onkin pian aika ryhtyä pohtimaan seuraavaa ateriaa. Lapset ja lomalaiset nauttivat iltapäivällä välipalan tai kahvin ja sen jälkeen onkin jo hoppu illallisen valmisteluun. Tarjotaanko melonin kanssa kinkkua vai haluaako joku portviiniä omaansa? Sytytetäänkö grilli vai paistetaanko lampaankyljykset pannulla? Riittääkö mansikoiden kanssa sokeri vai pitäisikö hakea kaupasta kermaa?

Koska illallinen syödään aikaisintaan seitsemältä, ei sen jälkeen jää enää aikaa iltapalalle tai ylimääräisille pohdinnoille. Mutta onneksi tulee taas aamu, ja uusi päivä, ja voidaan miettiä, mitä tänään syötäisiin.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Ihan mahtavalta idylliltä kuulostaa. Tosin vaatinee ranskalaisia lapsia toteutuakseen idyllin mukaisesti 😉

    • 1.1

      sanoo

      Tästähän on myös se versio, että lasten ollessa riiviöiässä ne laitetaan päivä /yöunille ja aikuiset syövät kaikessa rauhassa sen jälkeen. Tarkoittaa kyllä sitä, että kaikki nk. oma aika menee syömiseen.

  2. 2

    sanoo

    Ihanaa! Ystävien kanssa ja kahden kesken saatamme yltää herkulliseen ruokakeskusteluun suomalaisessakin pöydässä. Mutta miten kääntää keskustelu positiiviseksi ruokapuheeksi lasten ilmoittaessa yks kantaan että pahaa (tai isompi hienotunteisemmin, että tämä ei oikein maistu mulle)? Täytyypä heti kokeilla iltapalalla, millaista jutustelua muroista saa aikaiseksi!

    • 2.1

      sanoo

      Meillä esikoinen on jo saatu aika hyvin aivopestyä uskomaan, että meilä syödään aina herkullista ruokaa, mutta täytyy sanoa, että muuten keskustelu vielä jättää toivomisen varaa. Eikä kyllä aterioiden suunnittelukaan täällä yllä samalle tasolle kuin Ranskassa lomaillessa. En tiedä, miten olisi jos asuttaisiin siellä noin arkeakin.

  3. 3

    bleue sanoo

    Tämä oli taas tietenkin mielenkiintoista. Ruuasta puhuminen kuulostaa kyllä sinänsä tutulta, että näin paljon itsekin tehdään mutta ei varmaan noin isossa mittakaavassa. Olen joskus saanut kunnian olla ranskalasen perheen kanssa pöydässä. Se oli vain hieman vaivaannuttavaa, kun perhe alkoi puhua ajankohtaisia (jopa poliittisia) ja minun kielitaitoni ei riittänyt alkuunkaan pysymään mukana! Kaikenlaista.
    Mutta tässä vasta vieraita kestittäessä oli niin ihana, kun esikoinen huusi että ruoka on pahaa ja sitten pisti levyn nimeltä Jälkkäriä! soimaan. Ihan pikkusen ketutti, kun olin tehnyt hyvän ruuan ja oli niin ihana istua ystävien seurassa. Tein siis pahikset ja lahjoin esikoisen katsomaan dinojunaa että muut sai syödä rauhassa. Pääsin varmaan tällä tempaisullani top mamas listalle kuin ohjus!

    • 3.1

      sanoo

      Joo, ruokavieraista ja ateriasta ei oikein aina kerkeä nauttimaan – mutta dinojunahan on kyllä hyvä ratkaisu, kestääkin sen verran, että ehtii saada lautasensa tyhjäksi ja jopa välissä sanottua muutaman sanan. 🙂

      Mä muistan yhden joulun, kun ei oltu varmaan yli vuoteen taas käyty Ranskassa, ja pääsin suunnilleen suoraan kentältä illallispöytään, jossa miespuoliset sukulaiset rupesi puhumaan politiikkaa. Mä pitelin pöydän reunasta ja koetin vakuutella itselleni, että kyllä tähän taas tottuu, eikä tästä oikeasti seuraa tappelua. Ruoasta puhuessa taas vallitsee usein liikuttava yksimielisyys. 🙂

  4. 4

    sanoo

    Kiintoisaa! Ja monessa mielessä samanlaista kuin meidän Etelässä. Minusta on jopa koomista, miten paljon puhuttavaa ihmiset siellä keksivät ruuasta. Ja minua huvittaa, että mies käy jokaisessa puhelin- ja skypesessiossa äitinsä ja siskonsa kanssa läpi, mitä on syöty. Hän joutuu tosin joskus päästelemään pieniä valkoisia valheita, jos emme ole juuri silloin laittaneet mitään kummempaa ruokaa. Jotta äiti ei pyörtyisi järkytyksestä, kaunistelee mies hieman totuutta. 🙂

    • 4.1

      sanoo

      Hih, meilläkin kyllä aina Ranskaan jätetään raportoimatta ne arki-illan einesraviolit ja keskitytään enemmän viikonlopun sofistikoituneempiin aterioihin. 🙂 Ja yllättävän usein Skype-sessiotkin saadaan päätettyä siihen, että toivotetaan hyvää ruokahalua. 😀

  5. 5

    sanoo

    Mun lapsuudenperheessä elettiin sellaisen wannaberanskalaisen ruokakulttuurin piirissä, että nyt tekee tiukkaa kun toinen on sellanen ”ruoka on polttoainetta”-tyyppinen hotkija, jonka mielestä pöydässä voi lukea tai surffata puhelimella samalla kun syödään se ainoa yhteinen ateria. Huoh. Voisitteko adoptoida mut, kaipaan kunnon pöytäkeskusteluja ja pitkän kaavan illallisia?
    Ihana kuvaus, suorastaan sivistävä! Vei myös tekstin aika henkilökohtaiselle tasolle paljastaen suhteesta pieniä juttuja.

    • 5.1

      sanoo

      Jos me vaihdettaisiin sut noihin taaperoihin, jotka ei oikein vielä ymmärrä päivällispöydän päälle?
      Munkin vanhemmat hankki joskus vuoden ’84 tienoilla ”Ranskalaisen keittiön salaisuudet”, maksalaatikon osuus ruokavaliosta rupesi pienenemään ja ruoka-ajatkin venyi hiljalleen kohti Etelä-Eurooppaa. Tämä on tietenkin helpottanut myös mun ja miehen yhteiselämää.

  6. 6

    J sanoo

    Minulla on aina vaikeuksia täällä ulkomailla kun minulta kysytään millaista on tyypillinen suomalainen ruoka… Olen täysin ruokasuuntautumaton ihminen, en tykkää ruoanlaitosta enkä osaa sanoa oikein mitään. Mumisen jotain perunasta, paljon perunaa, ja varmaan aika paljon jauheliharuokia, ja kun auttavaisesti minulta kysytään että varmaankin siellä syödään paljon kalaa, vastaan että joo, kyllä syödään aika paljon, vaikka itse asiassa itse en sitä paljon milloinkaan edes syönyt Suomessa. Suomi on kyllä kansainvälistynyt niin paljon näinä monina vuosina kun olen ollut sieltä poissa että vastauksillani ei oikein ole enää mitään totuusarvoa.

    • 6.1

      sanoo

      Tää on kyllä aina tosi vaikea kysymys, kun eihän vieraita ruokalajeja ja -aineita oikein pysty selittämään. Pahin on tietysti se ”mitä Suomessa syödään jouluna?” Koska laatikkoruoat on ainakin Ranskassa ihan mahdoton konsepti.

  7. 9

    Karkki sanoo

    Kiinnostavaa luettavaa. Entäs sitten vauvojen ruoka? Väsäävätkö vanhemmat itse huolellisesti suunniteltuja gourmet-soseita vai saako antaa purkkiruokaa? Ja kuinka pian edellytetään, että lapset syövät ruokapöydässä sitä samaa herkullista ruokaa kuin muutkin?

    • 9.1

      sanoo

      Vanhemmat ei väsää soseita – äidit väsää. Toiset tekee omat soseet mukaan myös perhepäivähoitajan luokse. Mähän tilasin meille myös sellaisen soserobotin ( höyryttää ja soseuttaa) ja tein sitten kaksosten soseet sillä, kun ranskalaiset foorumikaverit oli niitä niin hehkuttaneet. Oli kyllä näppärä vehje. Anoppilassa ollessa miehen isä joka muutenkin siellä hoitaa ruoanlaiton on sitten myös väsännyt soseita hakien niihin luomuaineksia torilta ja testaillen uusia makuyhdistelmiä.

      Purkkiruoissakin on kyllä tosi paljon enemmän valinnanvaraa, esim. eri lihaa (ankkaakin löytyy vauvan purkkiruokana) ja niissä on yleensä myös suolaa, koska eihän suolaton ruoka maistu miltään. Eli ilmeisesti jotkut luuseeriäidit kuitenkin tarjoaa kaupan purkkejakin, koska ei kai ne kaikki voi olla tarkoitettu tällaisille ulkkariäideille joitten ei voi olettaakaan ymmärtävän ruoan päälle.

      Itse asiassa mun käsitys on, että työssäkäyvien äitien – eli valtaenemmistön – lapset syö vauvanruokaa pidempäänkin kuin Suomessa, koska töiden jälkeen on jo kiire saada lapselle ruoka, kylpy ja nukkumaan, ja vanhemmat syö usein vasta sen jälkeen. Muuten suositus on nykyään sama kuin Suomessa, että 1-vuotiaasta isojen ihmisten ruokia. Vaikka esim. homejuustoa toki voi maistattaa jo aikaisemmin. 🙂

  8. 10

    sanoo

    Että mua harmitti eilen ranskalaisella ruokatorilla kun en ollut älynnyt kysellä keneltäkään, jolla on enempi kosketusta ranskalaiseen keittiöön, että mitä sieltä kannattaa oikeasti ostaa. Kiersin koko alueen läpi varmaan kolmasti ja päädyin sitten ostamaan patongin, juustoa (joka oli aivan syntisen hyvää ja koen yhtenä elämäni suurimpana tragediana sen että unohdin sen nimen välittömästi, jäänee kertaherkuksi) ja Pepitoja. Ensi kerralla tenttaan etukäteen mm. sinua 😀

    • 10.1

      sanoo

      Mulla on myös ongelma juustojen nimien kanssa, en vaan opi yhdistämään nimeä ja juustoa, eli tunnen vain ne kaikkein yleisimmät enkä ikinä osaa sanoa mistä tykkään tai mitä mulle pitäisi kaupasta tuoda. Tai no nykyään mä kierrän tätä sellaisilla yleisnimityksillä ”jotain korsikalaista lampaanmaitojuustoa”. Mutta ollaanko me nyt missattu ranskalainen ruokatori?

  9. 11

    sanoo

    Kuulostaa asialliselta. Meillä minä selvästikin olen aivan ranskalainen ruokakulttuurissani, puoliso ei. Hänestä on ällöttävää, miten minä voin suunnitella päivällistä samalla kun syön lounasta. Meillä useimmat keskustelut menevät niin, että puoliso puhuu tietokoneista ja minä vastaan puhumalla ruuasta, ja molemmat ovat ihan tyytyväisiä keskustelun kulkuun.

  10. 12

    sanoo

    Mulle kyllä ruoka on useimmiten vain polttoainetta. Herkuttelu sitten tapahtuu yksittäisillä ruoka-aineilla tai vaatimattomilla yhdistelmillä, ei suureellisilla kokkauksilla. Ja ihan tavallisen ruoan tekeminen voi kestää mulla ihan tolkuttoman kauan, kun vain ajattelen muita asioita. Esim. perunamuusi ja kastike 2h.

    Kerran ranskassa käyneenä voin sanoa, että kuvauksesi kuulostaa tutulta. Isäntä oli kerinnyt hakea leipomosta aamiaiskroissantit ennen kuin kukaan meistä vieraista oli edes herännyt, ja tämä oli kuulemma hänellä jokapäiväinen tapa. Illallinen oli myöhään ja kesti pitkään, lapset sai poikkeusluvalla lähteä aiemmin pöydästä leikkimään. Oli hassua, kun mm. istumajärjestys oli niin tarkkaan mietitty. Minulle toi jännitystä pelko tapojen rikkomisesta, kun en osannut/osaa ranskalaisia tapoja ollenkaan.

    • 12.1

      sanoo

      Joo, aamiascroissanteilla meitäkin usein hemmotellaan – paitsi niitä joita hemmotellaan sellaisilla suklaata-voitaikinan-sisällä -aamiaisherkuilla. 😀

Trackbacks

  1. […] Mutta onhan se ihan tosi kivaa. Ensinnäkin on kivaa viettää joulua mun vanhempien ja veljen ja kälyn kanssa, ja Brysselissä, jossa me ei olla koskaan jouluna oltu. Ja anoppilaan on kiva mennä, koska kaksoset ei edes muista Ranskaa, me ei olla oltu miehen kotikaupungissa Albissa puoleentoista vuoteen (viime joulu oltiin kyllä Ranskassa, mutta isotädin talolla Cahorsissa, joka oikeasti on musta kyllä vielä kivempi kaupunki – ja kauppahalli ja torikin on paremmat). Nyt päästään näkemään taas koko suku (tai siis ne pääsee näkemään meidän lapset, meistä niin väliä, niin kuin yksi ystävä tässä juuri totesi), ja kaupan päälle loistamaan kaupunkiin joululomaksi pystytettävän luistinradan tähtinä ja käyttämään päivät siihen, että mietitään, mitä tänään syötäisiin. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *