Minusta tulee isona

Ainekirjoitushaaste

Tässä siis ainekirjoitushaasteen logo, Täti-ihmisen käsialaa.

Aivan mahdoton tehtävä. Ei siis muuten, mutta yritin ensin vastata tähän Pudonneiden omenoiden Liinan ainekirjoitushaasteeseen ihan oikealla ainekirjoituksella. Mutta ei onnistu. Mulla on nyt viisi aloitusta, joilla en pääse paria kappaletta pidemmälle. Onneksi ne ei sentään tän perusteella ota lakkia takaisin.

Mun ehkä oleellisin pointti siinä mun aineessa olisi ollut, että sen sijaan, että lähtisi miettimään, minkä ammatin edustaja haluaisi olla, pitäisikin miettiä, millainen ihminen haluan olla, millaista elämää elää.

Sitäkin voi tietysti pohtia monelta kannalta. Aika nopea vastaus on varmaan, että mä haluan olla onnellinen ihminen. Sitten voi jatkaa miettimällä, mikä itselle tuottaa onnellisuutta; tyytyväisyys omaan työhön ja ammattiin varmasti kuuluu siihen myös. Mä haluaisin myös olla iloinen, ystävällinen, ajatteleva, rohkea ja hyvä ihminen.

Tässä tietysti parasta on se, että isoksi voi ryhtyä vaikka heti, ei tarvitse odottaa mitään ruvetakseen sellaiseksi ihmiseksi joka haluaa olla. Se on tietysti myös pahinta; mitään hyvää tekosyytä ei ole. Yksi mun isoäidin opetuksia (sen lisäksi, että käsilaukkuun pitää mahtua viinipullo) oli, että elämässä kannattaa mieluummin katua tekemiään asioita kuin tekemättä jättämiään. Mä en aina ole kovin hyvä noudattamaan tätä ohjetta, koska mä olen luonteeltani sellainen haaveilija ja haahuilija. Mun on helpompi miettiä, että ”sitten joskus isona” kuin tarttua nykyhetkeen ja tehdä siitä sellaista, mitä haluaisin.

Ehkä se olisi vielä hyvä lisä listaan: ruveta isona sellaiseksi ihmiseksi, joka toteuttaa asioita, eikä vain mieti niitä. Ja isoksi pitäisi siis ruveta aika pian, sillä vaikka tässä nyt ei ihan vielä puolessavälissä olla, niin ei sitä aikaa lisääkään tule. Pystyisinköhän mä sanomaan, että minusta tulee iso tänään?

Millaisia ihmisiä teistä tulee  isona? Ja onko se jo tänään vai ehkä sitten joskus?

p.s. Muistattako muuten, missä vaiheessa ihmiset lakkasi kysymästä ”mikäs susta tulee isona” ja siirtyi kysymään ”mitäs sä nykyään teet?” Mielenkiintoinen rajapyykki ihmisen elämässä.

p.s.2 Olisikohan tällä saanut edes approbaturia?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Otitko varaslähdön? 😉
    Onpas jännä nähdä millaisia kirjoituksia tämä aihe synnyttää! Mulla on aikalailla samanlaiset ajatukset kuin sinullakin. Vaikka se ns aine onkin toisenlainen. Jännä ilta tulossa. 🙂

  2. 2

    Vilijonkka sanoo

    Tosi hyvä kirjoitus sulla taas. Tohon ”kannattaa ennemmin katua sitä mitä on tehnyt kuin sitä mitä on jättänyt tekemättä” haluaisin kuitenkin kommentoida vähän. Tämä riippuu varmasti ihmisen luonteesta, onko sellainen joka miettii tarkkaan, että mihin ajattelee ryhtyä, vaiko päinvastoin. Usein on myös niin, että tehtyä ei saa tekemättömäksi, joten ehkä se ajatteleminen kuitenkin kannattaisi. Itse ainakin usein olen toivonut, että monta juttua olisi jäänyt tekemättäkin… Ja toisaalta, niistä jutuista, joita ei ole tehnyt mutta kuitenkin haluaisi, aika monet voi vielä tehdä myöhemminkin (paitsi jos on esim. 95-vuotias ja jalaton, se vähän kieltämättä rajoittaa toimia). Ei ole siis pakko vain katua tekemättömyyttään, vaan ryhtyä toimiin asiassa. Usein vain sanotaan ”no enhän mä enää voi, kun mulla on nämä lapset/työ/asuntolaina/jne” mutta se voi olla tekosyykin, jos ei ole varma haluaako oikeasti tehdä jotain. Tämä on ehkä kuitenkin saivartelua…

    • 2.1

      sanoo

      Totta, tää sopii ehkä enemmän tällaiselle haahuilijalle, koska silloin sitten jää katumaan niitä tekemättömiä juttuja (kun on nimenomaan keksinyt näitä tekosyitä). Mutta on sellaisessa ”tulipahan tehtyä” -asenteessa myös ehkä sellainen optimistinen pohjavire, toisin kuin sellaisessa ”eipä siitäkään olis mitään kuitenkaan tullu” -marinassa (jolla tekemättömyyksiään sitten koittaa puolustella).

  3. 3

    sanoo

    Tykkäsin sun kirjoituksesta kauheasti! Mä mietin omassa kirjoituksessani just tolta samalta kantilta, millaisen elämän haluaisin elää.

  4. 4

    bleue sanoo

    Mummas on ollut fiksu nainen. Olen myös tuota mieltä, että pitää uskaltaa ottaa härkää sarvista mutta toki joskus empimiseen menee pitempi aika. Mutta myöhäänkin parempi kuin ei koskaan, vai?

    • 4.1

      sanoo

      🙂 Löytyisiköhän tähän vielä jotain osuvaa sananlaskua?

      Mun piti laittaa graduni alaotsikoksi ”parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa”, mikä aina toisinaan kuvaa mun riskinottokykyä. Mutta ehkä sitä rupeaisi jo olemaan aika tarttua härkää sarvista vähän useammin.

  5. 5

    sanoo

    Siitä approbaturista, niin etkös sä ole kirjoittajajoukosta lähinnä opettajaa (tai ainakin sellaiseksi tunnustautunut) niin alahan vaan pisteyttää aineita 😀

    • 5.1

      sanoo

      Joo ei, musta ei ikinä olis tullut äidinkielenopettajaa, kamalaa hommaa. Mutta täytyy kyllä sanoa, että mä ajattelin pilkutusta hitusen tarkemmin kuin normaalisti blogia päivittäessäni. 😉

  6. 6

    sanoo

    Hillittömän hieno kysymys se, että voisiko sitä ruveta isoksi heti tänään. Ehkä pitäisi! Ehkä jollain tasolla jo onkin, mutta joka tasolla varmasti ei ole.

    Tää toi jotenkin hieman uutta pohdittavaa, koska olen itsekin melkoinen haahuilija. Kirjojen kautta eläjä. (En kyllä pidä sitä ongelmana, mutta on siinä tietty riski siitä, että siirtää kokemukset myöhemmälle.)

    • 6.1

      sanoo

      Mä olen usein koettanut väittää itselleni, että ei-kokemukset on myös kokemuksia, eli se että jättääkin tekemättä – mutta ei tää kuitenkaan mun kohdalla taida pitää paikkansa. Olennaista olisi varmaan tunnistaa, milloin omalta mukavuusalueelta pois joutuminen on loppujen lopuksi hyvä asia, ja milloin se on vain epämukavaa.

  7. 7

    sanoo

    Sun isoäiti kuulostaa ihanalta! Kyllä minäkin kuuntelisin tuollaisia neuvoja. Mun mummon unohtumattomimpia lausahduksia oli, että ”ennen sinäkin olit niin sievä ja nyt sinusta on tullut tuollainen”. Että niin.

    Mutta hieno kirjoitus! Olen vähän samalla tavalla paradoksaalinen, että haahuilen ja mietiskelen, mutta samalla olen ehdottomasti sitä mieltä, että härkää sarvista ja nyt vaan mennään ja tehdään. Tai ehkä, että kuvittelen olevani suurikin hannari, mutta sitten kun myöhemmin tarkastelen toimiani, niin kyllä mä taidan olla aika aktiivinen toteuttamaan unelmiani.

    • 7.1

      sanoo

      Jospa sitä voisikin ajatella ryhtyvänsä isona isoäidiksi jonka sanomisia kannattaa siteerata?

      Tästä olis muuten myös voinut kirjoittaa sellaisen täysin jakomielisen jutun, juuri ton tyylinen paradoksaalisuus on ollut aika hallitseva teema mun elämässä aina.

  8. 8

    sanoo

    Kiva pohdinta! Tästä pääsee aika nopeasti käsitteiden pohtimiseen. Että mitä se ”isous” tosiaan on. Sen voi tulkita niin monella tapaa. Sana ”isona” viittaa helposti siihen ammattiin, koska näihän siitä lapsena ja nuorena ja silloin joskus keskusteltiin. Nyt jollakin mittarilla jo ”isona” teeman alle voi liittää niin paljon muuta. Ennen kaikkea kaikille erilaisia konteksteja. Se on kiehtovaa.

    Hyvä pointti on kuitenkin just tuo, ettei elä sitä sitku -elämää. Sitten isona. Elämä on tässä ja nyt. Isona ja pienenä ja keskenkokoisena tai -kasvuisena..

    • 8.1

      sanoo

      Tässä olis kyllä ainesta jo siihen ylppäriaineeseen: ensin analysoidaan ”isoutta” ja sitten todetaan että sen aika on nyt. Kyllä vähintään E pitäisi rapsahtaa. 🙂

Trackbacks

  1. […] lyhyestä ajasta lasten kanssa kotona. Onnittelin itseäni oivalluksesta ja ilahduin kovasti myös Leluteekin Emilian ainekirjoituksesta, jossa hän muistutti että isoksi voi ryhtyä vaikka heti. Muissakin kirjoituksissa näkökulma […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *