Minun omani possessiivisuffiksini

magneettikirjaimet

Koulussa on opittu myös kirjaimia, omaan nimeen ja kavereiden nimiin.

”Minun rakkaani äitini”

”Omani pyöräni”

”Mun lempini leluni”

Possessiivisuffiksihan on suomen kielessä hiipumassa oleva muoto, mutta tästä ei voi syyttää ainakaan tätä nuorinta kielen puhujien ikäluokkaa. Joku jo jossain blogissa totesikin (myönnän, lähdeviite jättää toivomisen varaa), miten pienet lapset puheessaan ujuttaa sen juuri opitun possessiivisuffiksin jokaiseen mahdolliseen väliin. Näin meilläkin, ja se kuulostaa tosi hellyttävältä.

Selailin tässä vanhoja postauksia ja kyllä on kielellinen kehitys taas mennyt vauhdilla eteenpäin vuodessa. Vuosi sitten taaperot puhui vielä tosi paljon yksittäisillä sanoilla (joista yleisin oli ”minä!”), käytti täysin omaa taaperosanastoaan, ja ne käytössä olevat suomen sanatkin oli vähän sinnepäin. Vieläkin on päivittäin lukuisia tilanteita, joissa kaikilta osapuolilta meinaa hermo mennä, kun mä en yksinkertaisesti ymmärrä, mitä lapsi selittää, mutta kyllä ne enimmäkseen jo keskustelee pitkillä lauseilla käyttäen eri aikamuotoja – ja sitä possessiivisuffiksia.

Niiden ranskan taidotkin on vuodessa kehittyneet melkoisesti, vaikka mun on sitä vaikea välillä huomata, koska mullehan ne puhuu vain suomea. Kuitenkin, kun salakuuntelen niiden juttelua miehen kanssa, kuulostaa siltä, että toinen varsinkin on ruvennut puhumaan jo aika sujuvaa ranskaa ja varsin reippaasti. Toisen puhe on vielä vähän sellaista ”minä tarzan, sinä jane, me pyöräillä ulos” -tyylistä, mutta kyllä sekin saa itsensä ymmärretyksi.

Ranskan sanoja on ruvennut myös tulemaan entistä enemmän suomen sekaan. Koulussa suomen opettaja käy luokassa kaksi kertaa viikossa, ja paljon uusia sanoja käydään silloin ilmeisesti läpi, koska uutta koulussa opittua sanastoa on kertynyt suomeksikin, mutta pitäisi silti itse olla tarkkana ja jaksaa joka kerta toistaa sanat ja lauseet kokonaan suomeksi.

Mä odotan jännityksellä vaihtuuko kaksosten keskinäinen kieli jossain vaiheessa ranskaan. Esikoisella ranska nousi kouluvuosien myötä vahvemmaksi kieleksi, ja se puhui vielä viime vuonna kaksosille useammin ranskaa kuin suomea. Tänä vuonna kun suomi vaihtui koulussa hallitsevaksi kieleksi, on niin käynyt puheessakin, leikit ovat voittopuolisesti suomeksi, ja vain toisinaan jokin tietty leikki leikitään ranskaksi.

Hauskaa tämä kyllä on, näiden minun omieni lasteni seuraaminen.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa

 

 

Kommentit
  1. 1

    Iina / Bebe au Lait sanoo

    Voi pienet! Lapsia on kyllä jotenkin hellyyttävä kuunnella. 🙂

  2. 2

    Hilma sanoo

    Meidän ystäväperhe on suomalais-venäläinen ja nyt nuoremman lapsen alkaessa pikuhiljaa puhumaan, jännitetään kumpi kieli tulee sisarusten yhteiseksi kieleksi. Mun veikkaus on jostain syystä venäjä.

    • 2.1

      sanoo

      Meillä nää kielet tosiaan on vaihdelleet, ja vaihtelee edelleen tilanteen mukaan. Saa nähdä vakiintuuko jompikumpi kieli jossain vaiheessa käyttöön ja onko se kaikilla sama.

  3. 3

    sanoo

    Heh, tulipa vain tuosta alusta mieleen, että meillä Esikoinen (pian 3vee) sanoo nykyään ”Minuni!” Varmasti tulee huomattua tupla-omistusmuodosta kenen tavaroista/leluista/lusikasta/vaatteista on kyse. 😉

    • 3.1

      sanoo

      Joo, tää on meilläkin kuultu. 🙂 Varmaan tässä on se tämän ikäisten hillitön omistamistarve myös taustalla, sitten kun sen oppii sanomaan, niin sen sanoo stten varmuuden vuoksi joka väliin.

  4. 4

    sanoo

    Kiva kirjoitus! Ja tuota possessiivisuffiksia on meilläkin käytetty kovasti. En ollut tiedostanut, että se on yleisempääkin!
    Meillä poika puhuu isälleenkin lähinnä suomea, paitsi kyllä ja ei sanoo eteläksi ja muitakin yksittäisiä sanoja. Mietityttää, että milloinhan voisi odottaa kakkoskielen vahvistuvan. Teidän tilanne kuulostaa tosi hyvältä, mutta teillä varmasti auttaa, että koulu on ranskaksii ja on myös ne sisarukset puhumassa ranskaa. Meillä arjessa kakkoskieltä puhuu vain isä. Tai no, puhunhan minäkin, koska se on meidän kotikieli, vaikka lapselle puhunkin suomea.

    • 4.1

      sanoo

      Toi koulu kyllä tekee tosi paljon, esikoisen passiivinen ranska muuttui aktiiviseksi vasta sen myötä, vaikka se meillä kotikieli olikin. Löytyisikö teille eteläksi mitään kerhoa tai leikkitreffejä tai muuta aktiviteettia jossa voisi tavata muita etelän puhujia? Mies kävi esikoisen kanssa aikoinaan sellaisessa ranskan kulttuurikeskuksen kerhossa, joka oli ihan hyvää harjoitusta ennen koulun alkua.

      Lomat on tietysti aika tehokkaita myös, siinä vaiheessa varsinkin kun suomeksi jo puhuu paljon ja osaa leikkiä toisten lastenkin kanssa, niin kummasti parin viikon jälkeen löytyy motivaatiota sen toisenkin kielen puhumiseen, jos ei muut ympärillä muuta osaa.

      Lasten appsejahan löytyy myös kaikilla kielillä, eipä se oikeaa kommunikaatiota korvaa, mutta lisänä rikka rokassa, jos lapsi kuitenkin tykkää pelailla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *