Minkä ikäisen lapsen voi jättää yksin kotiin?

lapset yksin kotona

Auttaisikohan jos niille pukisi kotonakin pelastusliivit?

Mä mietin tätä taas, kun vakuutin esikoiselle, että se voi ihan hyvin odottaa kotona puoli tuntia siinä välissä kun mä vien pieniä muskariin ja mies kerkeää töistä. Että olenko ihan vastuuton, kun jätän lapsen yksin, vaikkei se tunne edes kelloa eikä osaa soittaa hätänumeroon.

No, mä muistelen että sain 5-vuotiaana olla yksin kotona sen aikaa, että vanhemmat mankeloi pesutuvassa lakanoita, ja esikoinen on kuitenkin jo seitsemän. Itsehän mä olin 7-vuotiaana jo tuntikausia koulun jälkeen yksin tai kavereiden kotona, mutta mä olenkin kyllä aina ollut aika itsenäinen luonteeltani – ja ajat oli toiset, iltapäiväkerhoa ei tosiaan ollut tarjolla kaikille (vaikka ei me kyllä sinne olisi haluttukaan, oli paljon siistimpää saada puuhata omiaan), alaovet oli joka talossa auki, eikä Itä-Pasilassa kulkenut autojakaan.

Ihan hyvillä mielin esikoinen sitten jäi piirtämään kun mä olin näyttänyt sille, missä kohtaa viisarit on kun Papa tulee, ja miehen kännykkään se osaisi mun puhelimella soittaa (senkin mä jätin pöydälle). Ja se tiesi, missä me ollaan ja olisi osannut tulla sinne. Ja me oltiin joka tapauksessa tulossa tunnin päästä takaisin. Että kyllä mun vastaus taitaa olla, että 7-vuotiaan voi jättää puoleksi tunniksi yksin kotiin puuhaamaan jotain rauhallista – jos se siis on lapsi, joka voi puoli tuntia puuhailla rauhallisesti ilman että rupeaa sattumaan ja tapahtumaan. Tosin koska lapsi ei itse erityisesti halua jäädä yksin, niin mieluummin en sitten jättäisi, mutta joskus ei vain logistiikka loksahda kohdilleen.

Mutta mites sitten, kun niitä pitäisi jättää kaikki kolme?  On ne kyllä olleet jo montakin kertaa viitisen minuuttia keskenään kun miehen poissaollessa mä olen istuttanut ne videon eteen siksi aikaa että pissatan koiran. Video takaa sen, että ne pysyy paikoillaan tehokkaammin kuin jos käyttäisin jeesusteippiä eikä ne edes ala riitelemään (siinä vaiheessa kun ohjelma on valittu, se valintavaihehan on melkoisen räjähdysherkkä).

Juuri nyt tuntuu kuitenkin siltä, että en kyllä jättäisi kaikkia kolmea keskenään olemaan silloinkaan kun kaksoset on 7-vuotiaita, vaikka kuinka fiksuja olisivat yksittäin. Joukossa kyllä tyhmyys tiivistyy. Parhaan ystävän kanssa aikoinaan yhtenä sellaisena iltapäivänä koulun jälkeen päätettiin leipoa Runebergin torttuja – hellan käyttö meiltä oli kielletty, mutta ei uunin. Helpompaa olisi kyllä ollut mennä sen kaverin luokse, jolla oli lupa käyttää niiden kaasuhellaa; voi ei nimittäin sulanut lavuaarissa kuumassa vedessä, joten sen lisäksi että jauhojen mittauksessa tuli joku ongelma, oli tortussa (yksi iso torttu kun ei ollut pieniä muotteja) melkoisia voiklimppejä. Kyllä me sitä urheasti syötiin silti, hillon kanssa meni ihan hyvin.

Mutta mitä mieltä olette? Tää varmasti riippuu niin paljon lapsen temparamentista ja asuinpaikastakin ja muista olosuhteista, mutta mielelläni kuulisin esimerkkejä, miten te olette tehneet, tai ajatelleet tehdä tai miten teidän lapsuudessa tehtiin.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Meillä on eskari-ikäinen alkanut harjoittelemaan yksinoloa sen jälkeen kun puhelimen käyttö on opittu. Puoli tuntia kerrallaan, ja nykyään ekaluokkalainen on maksimissaan ollut puolitoistatuntia yksin kotona. Silloin tällöin, ei edes viikottain. Aika vähän verrattuna muihin ikäisiinsä (kuulemma). Nyt meillä on kuusivuotias tyttö eskarissa, ja on ollut jo yksin kotona pieniä hetkiä. On aivan eri maata ja paljon reippaampi kuin isoveljensä, eli meillä ainakin riippuu temperamentista. Ja kahdestaan ovat olleet pari kertaa, mutta se onkin ollut sitten ainakin mulle jännittävämpää 🙂

    • 1.1

      sanoo

      Toi puhelin kyllä tekee paljon, meillä ei esikoisella ole puhelinta, eikä se osaa sitä käyttää muuten kuin sen verran mitä sillä hetkellä on selitetty vihreän luurin painamisesta. Mutta meillä kyllä myös toinen 3-vuotiaista on niin tomera ja omatoiminen että varmaan jo pärjäisi yksinään hetken – tosin en jättäisi, kun sitä ei aina tiedä mihin se omatoimisuus suuntautuu. 😉

  2. 2

    sanoo

    Tää onkin jännä. Minäkin muistaakseni olin jo ekaluokalla jonkin verran koulun jälkeen yksin kotona, mikä oli parasta. Välillä oli naapurin rouva katsomassa perääni, se ei ollut parasta vaikka ihan mukavahan hän oli. Mutta kun olisi voinut yksinkin olla.

    • 2.1

      sanoo

      Mä luulen, että se oli tosiaan 80-luvulla enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja mustakin se oli parasta, sekä yksinolo jolloin saattoi lukea rauhassa, tai kavereiden kanssa oleminen, jolloin saattoi leikkiä rauhassa.

      Mikäköhän juttu se on, mikä saa ihmisen viihtymään yksinään? Ja onko se synnynnäinen piirre, vai voiko siihen oppia myöhemminkin?

  3. 3

    sanoo

    Kyllä mun mielestä kouluikäisen voi jättää yksin kotiin hetkeksi. Varsinkin jos ei oo mikään tuhoava tyyppinen. Meillä on lapsena äiti ollut kotona vielä tuon ikäisenä eikä siksi oltu yksin kovin usein, mutta kyllä sitten jos tuli joku että sen piti lähtö johonkin niin ollaan oltu yksin. Minä ja mun vuotta vanhempi sisko. 🙂

    • 3.1

      sanoo

      Siskokset vuoden ikäerolla kuulostaa kyllä justiinsa sellaiselta yhdistelmältä, joka voisi keksiä vaikka mitä – mutta hyvä jos ette olleet tuhoavan tyyppisiä. 🙂

  4. 4

    Venni sanoo

    Ajat on kyllä totisesti toiset. Mut on lykätty jo viisivuotiaana yksin kaukolinjan bussiin, jolla matkustin 300 kilometrin matkan yksin mummolaan. Ekaluokalla muistelen kävelleeni ekasta päivästä alkaen itsenäisesti melkein kahden kilometrin matkan (no kenen kanssa sitten? Vanhemmat oli töissä, eikä meillä ollut autoa). En muista, että minkäänlaiseen iltapäiväkerhoon olisin koskaan osallistunut, olikohan sellaisia edes. Kun olin ehkä 11-vuotias, hain usein pikkuveljeni päiväkodista. Se ei kai nykyään ole edes sallittua. Tämä kaikki, koska olin perimätiedon mukaan kovin itsenäinen (lue: avioerolapsi, heh).

    Kun mun lapsi oli vauva, mietin tuskissani, voinko viedä roskat, kun se nukkuu. Ja entä jos haen samalla postit, putoaakohan se sillä aikaa sängystä ja kuolee. En vieläkään tiedä.

    Teidän esikoisen puolen tunnin oleilu kotona on ollut sille varmaan ihan hauskaa ja jännää, sanoisin että vois jo jättää pieneksi hetkeksi yksin.

    • 4.1

      sanoo

      Mä en myöskään esikoisen vauva-aikana voinut viedä roskia tai käydä avaamassa rapun ovea. Kaksoset on sitten jotenkin siitäkin selvinneet hengissä. 😉 Ja pikkuveljeä hain myös tarhasta, tosin olin varmaan jo ainakin 12v. Kaverit myös meni itse tarhasta kotiin 6-vuotiaina, en usko että sekään nykyään onnistuu. Että joo, on tää suhteellista.

  5. 5

    sanoo

    Meillä luultavasti esikoinen joutuu parin vuoden päästä olemaan yksin kotona koulupäiviensä jälkeen, ellei sitten tän kunnan iltapäivätoiminnassa tapahdu jokseenkin radikaaleja muutoksia. Jo nyt hirvittää, että mitä siitäkin tulee. Sen pitäis ensinnäkin lähteä aamulla itsenäisesti kouluun (myöhästyy varmaan joka aamu, kun ei ole kukaan hokemassa koko ajan korvaan, että ”pue sukka! Pue toinen sukka! Pue housut! jne) ja koulupäivän jälkeen sitten tulla kotiin, osata avata ulko-ovi (ja avain ei saisi hävitä), joka kenkkuilee aikuisillekin, ja viettää sitten pari tuntia yksin ennen kuin mä tulen töistä.

    En epäile, että se tekisi mitään tyhmää/kiellettyä/vaarallista, ehkä korkeintaan syö salaa jotain karkkeja kaapista. Mutta mietityttää kyllä kovasti, et pelottaako sitä jne. No, onneksi tässä on vielä pari vuotta aikaa lapsen kasvaa ja aikuisten kehitellä varasuunnitelmia. Ja kunnan tehdä jotain täysin toimimattomalle iltapäivätoiminnalleen.

    Ja toisaalta, kyllä mun lapsuudessa oli ihan yleistä, että ekaluokkalaiset oli koulun jälkeen yksin kotona, jotkut ihan iltaan asti, jos vanhempien työt kesti pitkään. Eikä ollut edes kännyköitä!

    Sen kännykän meidän lapsi saa muuten ihan varmasti heti ekaluokan alkaessa 🙂

    • 5.1

      sanoo

      Noi ovet on kyllä hankalia, meilläkin esikoinen hädin tuskin saa rapun oven auki, eikä kotiovea vielä ollenkaan, onneksi terassin ovesta pääsee kulkemaan helpommin. Mutta kyllähän ne sitten kasvaa ja oppiikin, parissa vuodessa varsinkin.

  6. 6

    sanoo

    Minähän pentuna itse päätin, että olen nyt tarpeeksi iso olemaan omillaan. Minullekin oli hoitopaikka tosiaan varattu siskojen kaveriksi, minne menisin aina koulun jälkeen ekalla luokalla – mutta minä lähdin ja kävelin sieltä itse kotiin. Siellä sitten huolehdin itse itsestäni ja odotin että muu perhe tulee kotiin!
    Hoitotäti-raukka luuli pitkään etten minä hänestä pitänyt! Miusta hän oli kiva kyllä, mutta minähän olin jo iso ja itsenäinen tyttö enkä mä mitään hoitoa tarvinnut!

    Rubyn jätin täällä kerran yksinään. Meiltä loppui sähkö (täällä on topup-systeemi), ja tyttö ei halunnut lähteä kauppaan mukaan. En halunnut pakottaakaan, ja hyvätapainen tyttöhän jo on.. Tiesin olevani poissa korkeintaan parikymmentä minuuttia jos sitäkään, kirjoitin lapulle miun puhelinnumeron ja varmistin että osaa käyttää puhelinta… Ja lähdin, otin vain pikkusiskonsa matkaan. Niin Ruby 8-w oli leikkinyt pimeässä omia piiloleikkejä ja tullessani takaisin oli auringon valossa lukemassa kirjaa. Ei ollut ollut kuulemma mitään hätää 😀

    • 6.1

      sanoo

      Se onkin varmaan aika oleellista, että haluaa itse jäädä yksin, silloin voi varmaan ajatella, että lasta ei ainakaan ihan heti rupea pelottamaan. En tiedä, ovatko Englannissa muuten tarkempia tämän suhteen, Ranskassa ainakin tuntuu, ettei lapsia kyllä jätetä ala-asteikäisenä yksin juuri ollenkaan, kun koulupäivätkin on melkein työpäivien pituisia.

      • 6.1.1

        sanoo

        Täällä näyttää siltä, että vanhemmat hoitaa lasten koulumatkat hyvinkin paljon, jopa vanhempien lasten – ainakin Rubya koulultaan hakiessa olen huomannut, että jopa vanhempien alakoululaisten vanhemmat ovat luokkien edessä lapsiaan noutamassa, eikä lapsia edes päästetä koulun pihalle hakuvaiheessa jos se oma hakija ei ole vielä tullut… Koulupäivän aikanahan koulunpihallehan ei ulkopuoliset edes pääse, sillä portit ovat kiinni! Eli aikalailla eri meininki kuin Suomessa.

        • 6.1.1.1

          sanoo

          No onpa tarkkaa kyllä. Kyllähän täälläkin vuoden alussa piti selvittää kouluun mitä lapsi tekee iltapäivällä ja miten se menee kotiin, kun melkein kaikki asuu tosiaan kauempana, ja iltapäiväkerhosta lähdettäessä on ilmoittauduttava, ettei lapset vain katoa omille teilleen, mutta ei kyllä ole edes aitaa pihan ympärillä. 🙂

  7. 7

    Vilijonkka sanoo

    Meillä esikoinen on harjoitellut yksin oloa jo 6-vuotiaana, kesällä ennen ekaluokan alkua, koska itse halusi (=esim. ei tahtonut tulla aina mukaan maitokauppareissulle). Ostin hänelle puhelimen 6-vuotiaana juuri siksi, että muuten meillä ei olisi kotona puhelinta ollenkaan, jos aikuiset on poissa. Ekaluokalla ei joutunut vielä lähtemään yksin kouluun, koska olin pienempien kanssa kotona, eikä hän olisi halunnutkaan yksin lähteä kotoa (vaikka koulumatkat kulkikin mielellään yksin). Tokaluokalla joutuu lähtemään yksin kouluun melkein joka aamu, mutta ei ole enää pitänyt sitä mitenkään vaikeana, on joka päivä ehtinyt ajoissa. Paljon on siis kasvanut jo vuodessakin. Iltapäivisin tulee usein myös kotiin ennen muita, mutta koska naapurissa on paljon kavereita ja tuttuja, niin ei ole ollut yksinäinen. Tekee läksyt ja menee kavereitten kanssa heti pihalle.

    • 7.1

      sanoo

      tässä ekan kouluvuoden aikana kyllä kasvaa tosiaan paljon, esikoisen isommista kavereistakin monet on ruvenneet kulkemaan bussilla kouluun itsekseen jo tokalla luokalla. Ja se on kiva, jos kavereita on naapurissa, meillähän koulukaverit asuu kuka missäkin, mutta omassa pihassakin on onneksi kavereita, tosin toistaiseksi kaikki vielä pitkiä päiviä päiväkodissa.

  8. 8

    pilami sanoo

    Tämä on aihe, johon olen vasta viime vuosina havahtunut: että nykylasten elämä on tässä suhteessa ihan toista kuin omassa lapsuudessa 80-luvulla. Vasta tänä syksynä havahduin siihen tosiasiaan, että ekaluokkalaisia tosiaan roudataan ihan koko vuosikin vielä kouluun ja sieltä kotiin, vaikka koulumatka olisi lyhyt ja mun mielestä ihan handlattavissa. Ja sitten tämä, että ne lapset eivät tosiaan ole kovin pienenä lyhyitäkään aikoja yksin.

    No, en kyllä ymmärrä sitäkään, että mut on jätetty alle 4-vuotiaana yksin kotiin kun äiti on heittänyt isoveljen esikouluun. Jotain vartti siinä on varmaan mennyt. Mutta olen kuulemma halunnut jäädä ja hyvin on mennyt. Omaan muistiin ei ole kyllä jäänyt mitään, edes traumoja 😉 ja olen kyllä ollutkin aina tosi itsenäinen tässä mielessä. Halusin jo 6-vuotiaana kävellä kerhosta yksin kotiin. Muistan, että sinne piti kyllä viedä sitten lupalappu vanhemmilta. Mun äiti on sanonut, että mä ja mun veljet on aina jossain kohtaa haluttu jäädä kotiin. Ei ole siis haluttu lähteä kauppaan mukaan tms. Niin silloinhan sitä sitten varmaan rupeaa jättämäänkin lapsen kotiin ensin lyhyeksi aikaa.

    Mä kyllä uskon lasten käyttäytyvän keskenään sopuisammin kun ovat keskenään. Suurimmat tappelut syntyvät silloin, kun vanhemmat ovat paikalla. Ja sitten tässä on sekin puoli, että mun mielestä lapseen on myös hyvä luottaa. Ihan kasvatuksellisessakin mielessä. Lapset ovat tietysti erilaisia ja näissä pitänee mennä ihan sen lapsen tason mukaan. Ja vanhemmathan ne lapsensa tuntevat.

    Mutta mä en ole kyllä ajatellut enää kouluun lapsiani viedä, jos nyt ei ihan jossain Helsingin keskustassa asuta. Sitä roudauskulttuuria en ymmärrä vieläkään.

    • 8.1

      sanoo

      Se on ehkä tosiaan totta, että ihan keskenään ollessa eivät tappelisi niin paljon – siitä hullusta riehunnasta en sitten tiedä, tuntuu että aina jollain on kuhmu päässä. Mutta kyllähän ne parin vuoden päästä osaa jo itsekin siihen pistää pakasteherneitä päälle. 😉

      Meillä tää kouluun roudaaminen valitettavasti jatkuu vielä jonkun aikaa, muuten pitäisi osata ylittää pari katua ja vaihtaa bussia, ja siinä rupeaa olemaan liikaa muistettavaa ja tarkkailtavaa pienelle. Mutta se on sikäli harmi, että sitten ei tule sellaisia luonnollisesti itsekseen tehtäviä juttuja, joita voisi harjoitella ja oppia. Tosin kouluun asti me ei enää saateta, vaan viimeisen kadunylityksen jälkeen saa kulkea itsekseen, on sekin sentään jotain.

      • 8.1.1

        Vilijonkka sanoo

        Riippuu kyllä, että millainen koulumatka on. Mäkin varmaan saattaisin, jos olisi yhtä hankala matka kuin teillä. Meillä on onneksi helppo ja turvallinen matka, koska esikoinen ei ole ekan päivän jälkeen suostunut siihen, että häntä saatettaisiin tai tultaisiin vastaan. Muistan itsekin ekaluokalta, että minusta oli jotenkin noloa, kun ekana päivänä äiti saattoi kouluun (vaikka varmaan useimmilla muillakin oli ekana päivänä joku mukana). Mutta toisaalta olin kuulemma 3-vuotiaasta asti jo kulkenut yksin kerhoonkin eväsreppu selässä, joten varmaan se saattaminen tuntui oudolta (kerho kyllä oli vain pienen metsikön toisella puolella). Itse en omaa 3-vuotiasta uskalla päästää kotipihaa kauemmas yksinään, vaikka asutaan tosi rauhallisessa paikassa. Mutta ajat olivat silloin erilaiset, eivät silti välttämättä paremmat.
        Ja kyllähän joskus silloin ennen päivähoidon ”keksimistä” lapset olivat suunnilleen vauvasta asti päivät keskenään kotona, äiti pani oven lukkoon kun lähti töihin. Ei ollut ylihuolehtimisongelmaa, mutta jotain muita ongelmia saattoi olla sen sijaan…

        • 8.1.1.1

          sanoo

          Niinpä, ja se päivähoito, mitä oli, ei välttämättä täyttänyt ihan kaikkia laatukriteereitä. Mihinköhän suuntaan kehitys menee, huolehditaanko aina vain enemmän, vai käännytäänkö jossain vaiheessa takaisin päin?

  9. 9

    sanoo

    Taas hyvä kirjoitus tärkeästä aiheesta – ei ”onneksi” vielä ajankohtainen meillä (vaikka usein mietin pärjäiskö ne pari minuuttia kaksin ettei tarttis sitä puolen tunnin pukemissotaa jokaisen koiranpissatuksen takia… mutta njääh, ei ne pärjää). Mä luulen että jos joku nykyajan esiteini olisi yksin kotona niin epämääräisiin aikoihin ja niin pitkiä pätkiä kuin mä nuorena niin se olisi lastensuojelun asia. Ja just se, ettei ollut mitään iltapäiväkerhoja (tai kännyköitä!) – miten mun ÄITI on pärjännyt työpäivänsä kun mä oon ollut monta tuntia omillani 6-vuotiaana… Sukupolvien eron huomasin kun mua 6 v nuorempi ”siskopuoli” ei vielä 18-vuotiaana viihtynyt (ts. uskaltanut olla) öitä yksin kotona, ja mä taas asuin yksin 17-vuotiaana…

    • 9.1

      sanoo

      Joo, mäkin ymmärrän kyllä nyt huomattavasti paremmin, mistä ne vanhemmat skitsahti, kun parinsadan metrin koulumatka kerran kesti kaksi tuntia kun sattui hyvä mäenlaskukeli – kännykät varmaan nykyään helpottaa näitä tilanteita.

      • 10.1.1

        sanoo

        Kyllä tuohon tosiaan tovi vierähti… Itse kävin sen tumblr-blogin lävitse arkiston kautta tosiaan illasta, ja sitten myöhemmin keräsin kuvat postaukseen.. Voisin siis väittää että menee parikin rauhallista hetkeä! Mutta oli kyllä sen arvoista, ja yllättävän terapeuttista! 🙂 Jään odottamaan innolla!

  10. 11

    EM sanoo

    Ajat on tosiaan toiset! Mä olin 90-luvun alussa ekaluokkalaisena aamut itsekseni (menin koulutaksilla) ja äiti tai isä laittoi töihin lähtiessään herätyskellon soimaan siihen aikaan kun mun piti lähteä pihalle, mistä taksi sitten poimi kyytiin (en osannut kelloa vielä). Ihan hyvin se taisi pääasiassa mennä, en muista ainakaan mitään kamalaa tapahtuneen. Iltapäivät olin sitten mummolassa tai kavereilla kyllä, tosin kavereiden luona ei yleensä olleet vanhemmat kotona, eli oltiin lapset keskenään.
    Kolmannella luokalla siirryin erittäin lähellä kotia olleeseen kouluun, joten sain olla kotona sekä aamut että iltapäivät itsekseni. Joskus koulukaverit tuli meille iltapäiväksi. Muistelen että siinä vaiheessa sain jo kesälomalla olla koko päivänkin yksin jos halusin, tosin mummola ja kaverit asui niin lähellä, että aina oli mahdollista mennä pyörällä johonkin jos oli tylsää. Vanhempien oloa varmasti helpotti myös hyvin lähellä asunut kummisetä, joka oli päiväaikaan aina kotona, eli lähistöllä oli myös tuttu aikuinen jolle saattoi soittaa ja joka olisi voinut tulla paikalle jos jotakin olisi sattunut.

    Nykyisin on varmaan hankalampaa juuri tuo viimeksimainittu, eli onko jossain lähellä aikuista, joka voi tarvittaessa ottaa tilanteen haltuun. Vaikka vanhemmat pystyis lähtemään töistä kesken päivän, niin eihän ne silti välttämättä ihan viidessä minuutissa paikalle pääse. Ja tietenkin kaikki on kiinni myös lapsen luonteesta ja omasta halusta jäädä/olla jäämättä yksin. Kuitenkin väittäisin, että yksinoleminen on myös yksi hyödyllinen taito osata. Varsinkin jos on muuten vähän pelokas lapsi, niin sen rajan ylittäminen ja uskaltaminen voi olla tosi tärkeää: saa huomata, että ei mitään kamalaa tapahtunutkaan ja että pärjäsi ihan hyvin ilman isää ja äitiä tai muuta lapsenvahtia, vaikka ehkä aluksi vähän pelottikin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *