”Minä muistan sen”

Mikä on sun ensimmäinen lapsuusmuisto? Minkä ikäinen olit silloin? Minkä ikäisestä voit sanoa muistavasi asioita jonkinlaisina kokonaisuuksina?

Mun ensimmäinen muistikuva on nimenomaan kuva: mä olen kiipeämässä kesäpaikan portaita äitini perässä, portaikon ikkunasta lankeaa valo meidän väliin. Nyt piti tarkistaa äidiltä, että olin silloin vähän yli 2-vuotias. 3-vuotiskesästä mulla on muistoja myös, ja 4-vuotiaasta eteenpäin mä mielestäni muistan elämäni melko hyvin.

Pojan nykyinen lempivastaus on: ”minä muistan sen”, mikä tarkoittaa lähinnä, että selvä juttu, ymmärsin, näin toimitaan (siis silloin kun vastaus ei ole yksiselitteinen ”EI!”) Ja paljon asioita pienet jo muistaakin, viikkojen ja kuukausienkin takaisia. Mutta tänä kesänä ollaan myös siinä vaiheessa, että kolmenkymmenen tai kahdeksankymmenenkin vuoden kuluttua se voi sanoa jostain tämän kesän tapahtumasta ”minä muistan sen”.

Tää on musta vähän pelottavaa. Sitähän sanotaan, että ne kolme ensimmäistä vuotta on ne tärkeimmät lapsen ties minkä kehityksen kannalta, mutta hei, niistä se ei tule itse muistamaan juuri mitään. Sen sijaan kaikki se, mitä sen jälkeen tapahtuu, rupeaa olemaan ainesta tulevaisuuden viinii-iltoihin ja terapiaistuntoihin.

Ei ehkä anna kovin ylevää kuvaa mun äitiydestä, jos mä mietin tekemisiäni sen pohjalta, että haluaisin lasten muistavan mut mukavana äitinä eikä kiukkuisena huutajana, mutta onko sillä motivaation lähteellä niin väliä. Ja optimistina mä toivon, että ne sitten ainakin muistaisi sen, että aina kun olin huutanut, niin pyysin anteeksi ja koetin selittää miksi. Saa nähdä sitten. Mutta jännää kyllä, millaisia muistoja niille tästä kesästä jää.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai seuraa Leluteekkiä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    minun vanhimmat lapset on jo yli 10 ja nyt kun kuopus on vain muutaman kuukauden vanha, yritän olla paljon rennompi ja ”parempi” äiti tällä kertaa. harmittaa näin taaksepäin katsottuna etten ole ollut se aina iloinen ja pullantuoksuinen kotiäiti.vaan stressaantunut kiireinen töissä käyvä äiti. isommat lapset olivat päiväkodissakin heti kun ä-lomaloppui.. nyt asia surettaa. kumpa vuodet saisi takaisin. nyt karmeat ensimmäiset murkkuiän piirteet nostavat päätään ja minusta tuntuu kuin olisin noiden kahden kohdalla mennyt kaikessa metsään. nyt nimittäin saa huutaa poikien tempauksista lähes joka päivä, ja minusta tuntuu kuin olisin huutanut kaiken sen 10vuotta, vaikka se tuskin on totta.

    • 1.1

      sanoo

      niin että tosiaan pojat ainakin tällähetkellä muistavat minut varmasti huutavana kiukkuisena äitinä. mutta itsekin taisinmurkuikäisenä ajatella samoin omasta äidistäni. jossain 20-30 vuoden kohdilla aika kultasi lapsuusmuistot ja huudot unohtui. ja muistan vain ne lapsuusvuodet alta teini-iän. itseasiassa tosiaan, minne on joutuneet teini-iän muistot? olin kamala ja äiti takuulla huusi aina,olen unohtanut ne! muistan vain mansikkakesät ja pullantuoksun, ehkä toivoa on jäljellä

      • 1.1.1

        sanoo

        Mäkin vähän kauhulla ajattelen, millaista tää rähjääminen on sitten kymmenen vuoden kuluttua – mutta eiköhän sitä toivoa ole, muisti on topsiaan onneksi aika valikoiva. Ja vielähän tässä ehtii muuttua iloiseksi ja pullantuoksuiseksi, vaikka heti huomenna. 😉

  2. 2

    sanoo

    Olisko ne ekat kolme vuotta siksi niin tärkeät, että niistä ei jää (myöhemmin terapiassa keskusteltavia) muistoja? 🙂 Mullakin on kahden vuoden iästä vain hajanaisia muistikuvia, ja kolmivuotiaasta alkaen sitten hiukan enemmän.

    Meidänkin 2,5-vuotias muistaa yllättävän paljon, tosin kaikki aiemmin tapahtunut on yleensä ”eilen”.

    • 2.1

      sanoo

      Joo nää aikakäsitteet on kyllä vielä varsin venyviä. Mä olen koettanut selittää sen kautta, kuinka monta yötä nukutaan, mutta se johtaa yleenä vain ponnekkaaseen ilmoitukseen: ”ei nukuta!” 😀

  3. 3

    bleue sanoo

    Kolmivuotiaasta alkaa noin se kielellinen muisti. Siispä aiempien on sanottu esim tuntomuistin varassa :).

    • 3.1

      sanoo

      Meneeköhän tämä sitten oikeasti puheen oppimisen kanssa synkassa? Eli onko meidän myöhäisillä puhujilla vähän myöhäisempiä muistoja – ja päinvastoin? Paitsi sitten niitä muistikuvia, hajuja jne.

  4. 4

    Leena Keinänen sanoo

    Minun ensimmäinen muistoni on silmien korkeudella kauemmaksi karkaava ruokapöydän reuna. Joskus teini-iässä tuo kuva palasi mieleeni ja tunnistin pöydänkin mummilan pöydäksi. Äidiltä kun kysyin nikn olen kaatunut mummilassa tuolilla joskus vajaa 2-vuotiaana. Mulla nuo ensimmäiset muistot on muutenkin noita pelottavia tai ikäviä (jumissa mummilan kaapissa, liftaripoika auton kyydissä yms.). Aika hyvin muistan asiota lapsuudesta, ja hauskasti hajut saa muistoja mieleen. Kesäsateen ja märän asfaltin tuoksu saa minut aina takaisin lapsuuteen, kuljen hymy huulilla :-). – LeenaK

    • 4.1

      sanoo

      Munkin ensimmäinen tapahtumamuisto on kun koetin hypätä keinusta 3-vuotiaana ja lensin naamalleni – justiin se kuva lähestyvästä maasta ja oivallus että hitto, nyt ei onnistunut. Ja hajut, kyllä

  5. 5

    sanoo

    Muistan mummoni. Hän kuoli ennen kuin täytin kaksi. Ja nuo hajut tosiaan on jääneet mieleen, ja tietyt maut. Muistan ne hyvin, vaikka itse ei enää pystykään haistamaan ja maistamaan niin tarkasti :D. Pitäis yrittää muistaa sillonkin, kun painostaa lasta syömään jotain mikä ei maistu, tai ”on liian voimakasta”…

    • 5.1

      sanoo

      Totta, mulla on hajuaisti heikentynyt tosi paljon, ja ärsyttää kun lapsi valittaa että jokin haisee tosi pahalle, mutta oikeassahan se silloin on.

  6. 6

    Kaislakerttu sanoo

    Muistan pienen häkkilinnun, jonka näin kyläpaikassa ollessani vuoden ja 4 kuukautta. Ja äänen kun minua kehotettiin katsomaan sitä. Onkohan tuo tosi tosi aikainen muisto sitten? Muistan myös sairaalassa käynnin kun pienempi sisarus syntyi ja kuinka sairaalasängyn yllä oli kahva/kapula josta sai roikkua. Olin 2. Minulla on paljon muistoja esim. tietyistä lakanoista, joissa möyhin ennen pienemmän sisaruksen syntymää ja olin siis alle kaksi.

    • 6.1

      sanoo

      Vau, on kyllä aikaisia muistoja. Ja ihania noi lakanamuistot, ne on tietysti sellainen, mihin pieni lapsi kiinnittää huomiota (ja viettää niissä paljon aikaa). Olisiko niitä lakanoita vielä tallessa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *