Miksi meillä luetaan niin vähän?

Lue lapselle 15 minuuttia päivässä, niin siitä tulee nobelisti tai ainakin se oppii puhumaan ja saa peruskoulun päättötodistuksen. Näinhän sitä luvataan, ja kaikkihan me halutaan lapsistamme fiksuja ja elämässä pärjääviä. Kaksikielisille lapsille on erityisen tärkeää lukea kirjoja molemmilla kielillä, jotta sanavarasto kehittyy tasapainoisesti ja kielen eri vivahteet tulevat tutuiksi. Mä rakastan lukemista ja olen todennäköisesti käyttänyt elämästäni nukkumsen jälkeen suurimman osan lukemiseen. Meillä on kuvakirjoja kahdella kielellä noin kolme hyllymetriä ja kirjastossa käydään säännöllisesti. Mutta silti mä en lue lapsilleni edes sitä 15 minuuttia päivässä.

Miten tää näin meni? Sinisen keskitien Bleue haastoi kertomaan lukutottumuksista (blogista löytyy myös paljon kivoja kirjavinkkejä ja pohdintaa ihan muista aiheista). Esikoiselle mä luin aikoinaan, nelikuisena se rupesi tykkäämään lukemisesta ja ”Rymyretki” -kirja on meillä molemmilla selkäytimessä. Eli mä taidan taas syyttää kaksosia. Niille ei vauvana tullut juuri luettua (siinä oli sitä muuta puuhaa) ja pikkutaaperoina ne olisi kyllä tykänneet lukemisesta – mutta vain jos ne sai istua sylissä yksin ja kääntää sivuja ihan itse. Kahden kanssa lukuhetkistä tuli hirveää huutoa ja tappelua. Lukeminen rupesi sujumaan vasta 2-vuotiaasta, kun iltaimetykset jätettiin pois ja tilalle otettiin kirjan lukeminen sängyssä. Mies lukee niille pitkiäkin pätkiä, mutta mä olen illalla yleensä niin finaalissa, että haluan vain poistua huoneesta mahdollisimman nopeasti. Ja päiväsaikaan tuntuu, että kotona ollessa mulla on aina jotain muuta tekemistä, ja kun ne nyt usein leikkii yhdessä aika kivasti, niin enpä sitten ryhdy tuhlaamaan hyvää puuhasteluhetkeä lukemiseen (tai no, useinhan se mun puuhastelu saattaa sisältää lukuhetken mulle).

No, kun mä asiaa ajattelen, niin vaikka en tästä aio ottaa sen erityisempää morkkista, niin olisi niille kiva lukea vähän enemmän. Vaikka lapset jotka tykkää lukemisesta on joka tapauksessa sitä mieltä, että aina luetaan liian vähän, joten niiden kannalta on ihan sama, tuleeko 15 minuuttia täyteen vai ei. Mutta koska mä itse tykkään lukemisesta, niin olisi kai reilua että luen myös lapsille, kun nekin siitä tykkää.

No mitä meillä sitten luetaan silloin kun luetaan?

lastenkirjat 1

Tässä on esikoisen tämän kesän suosikkeja. Tinttejä se lukee isänsä kanssa, samoin Asterixeja ranskaksi, mutta nyt se keksi lainata niitä kirjastosta suomeksi itsekseen luettavaksi. Viime vuonna ne sai koulusta aapisen kanssa lyhyitä kuvakirjoja, joissa oli aina siihen saakka opituilla äänteillä kirjoitettu tarina (ranskaksi lukemaan oppiessa kirjaimet ei ole niin oleellisia, vaan ne äänteet mitä ne muodostaa), ja niitä meillä oli myös reissussa mukana – siis tuo Lépiotes sur la colline. Jukka Parkkisen Korppi-kirjat oli mun lemppareita lapsena, ja hyvin ne upposi seuraavaankin sukupolveen. Mary Nortonin Kätkijät on mun äidin peruja, ja sekin on toiminut nyt kolmessa sukupolvessa. Uudempia suosikkeja edustaa sitten Risto Räppääjä, myös nuo taaperot tykkää kuunnella sitä. Mustakin se on ihan ok, mutta selvästi 6-vuotias arvostaa sitä enemmän.

lastenkirjat 2Taaperoille luetaan vielä kuvakirjoja. Nyt ollaan siirrytty sellaisista osoittelukirjoista tarinoihin, mutta esim. toi lentokenttäkirja on vielä kova sana. Kristiina Louhen Tomppa-kirjat oli varmaan ensimmäisiä tarinoita (ja ne on kyllä kivoja), mutta nyt voidaan lukea jo pidempiäkin juttuja, niin kuin Mimmi-lehmää tai Tatua ja Patua – tosin mähän siis harvoin luen koko kirjaa kerralla. Barbapapa on niitä harvoja, joita meillä luetaan molemmilla kielillä – yleensä siis mies lukee ranskankieliset kirjat ja mä suomenkieliset, mutta näitä mä simultaanitulkkaan suomeksi (tosin ne on musta aika puuduttavia). Maalarikissat on taas mun äidin perintöä, ja ilokseni myös lapset tykkää siitä. Runomuotoiset kirjat on musta ihania, mutta runojen on silloin oltava oikeasti hyviä – esim. vau’kirjalla on välillä ihan järkyttävän kökköjä runoja, joiden lukeminen raastaa korvaa (ollaan siis myös kuuluttu kirjakerhoon)

Syksyyn ollaan nyt valmistauduttu lukemalla kouluaiheisia kirjoja, aikoinaan esikoiselle hamstrasin niitä Ranskasta ison pinon. Juoni on kaikissa sama: aamulla mennään kouluun, ekaa kertaa se vähän jännittää mutta onhan se kiva olla iso jo, opettaja on mukava ja kavereita on paljon, koulussa piirretään, kuunnellaan satua, leikitään ulkona, syödään, käydään vessassa ja nukutaan päiväunet ja kohta päivä onkin jo ohi ja äiti (tai isä) tulee hakemaan – huomenna nähdään taas! Aika sama juoni siis kuin suomalaisissa päiväkodinaloituskirjoissa, mutta kuvitus ja yksityiskohdat vastaa sitten paremmin meidän lasten todellisuutta ranskalaisessa koulussa.

Tuleeko teillä se 15 minuuttia päivässä täyteen? Kun rupesin miettimään tätä juttua, niin heti petrasin, ja nyt ollaan jo iltapäivään mennessä luettu varmaan puoli tuntia – ehkä musta nyt tuleekin paljon lukeva äiti.

Seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    bleue sanoo

    Ihania nuo ranskankieliset kirjat ja voi veljet, asterixit ja tintit jo luvussa!
    Yritin tässä lukea kolmelle lapselle yks päivä yhtäaikaa, sanotaanko näin että keskeytin luvun äärimmäisen poikkeuksellisesti kirjan puolessa välissä kansanterveyden nimissä.
    Että ymmärrän kyllä hyvin, ettei kaksosten ollessa pieniä ole ”ihanat yhteiset lukuhetket” olleet ihan arjen ykkösjuttu :D! Mutta kiva kun tuumailit, että ehkä nyt jo olisikin mielekkäämpää. Minusta on kyllä ihan kiva lukea lapsen kanssa kaksinkin, esim toinen leikkii omiaan, se laadukas kaksinolohetki tulee samalla.

    • 1.1

      sanoo

      Tinteistä mä olin vähän eri mieltä miehen kanssa, ne rupesi lukemaan niitä jo 4-vuotiaasta, ja arvaa vain kuinka monet pelot on käyty läpi – mutta silti ne jatkaa.

      Meilläkin lukuhetkestä usein tulee kahdenkeskinen, toinen ei yleensä jaksa keskittyä niin pitkään vaan lähtee omiin puuhiinsa, kun taas toinen on sellainen lukutoukka että jaksaisi varmaan tuntikaupalla. Mutta nyt on kiva, kun kaikille kolmelle voi lukea samojakin kirjoja, ja joskus se kuuntelu sujuu ihan hyvässä hengessä – pitäisi saada johonkin tölkkiin niitä hetkiä kun kaikki istuu siinä kainalossa ja on hyvillä mielin. 🙂

        • 1.1.1.1

          sanoo

          Näitä kivojen kotihetkien kuvia pitäisi olla muutenkin enemmän. Onneksi lapset on innostuneet kuvaamaan – sitten pitäisi vain vielä saada niitä kehitettyä…

  2. 2

    Vilijonkka sanoo

    Tintit on kyllä mahtavia, mutta myös mun mielestä aika jännittäviä, muistan ala-asteikäisenä pelänneeni vielä joitain Tinteissä olevia juttuja. Nyt luen Tinttejä 7-vuotiaalle, mutta yritän valikoida vain niitä vähemmän pelottavia…
    Meillä mä yleensä jaksaisin lukea vaikka kuinka paljon (sen sijaan oon aika huono leikkimään ja askartelemaan). Lapset jaksaa myös kaikki kolme yleensä kuunnella lukemista lähes kuinka kauan tahansa, ellei sitten tule riita siitä, kenen valitsemaa kirjaa luetaan (isot tykkää tietysti vähän eri kirjoista kuin pienet) tai kuka saa olla keskellä (sylissä). Mutta luulisin, että useimpina päivinä tulee kyllä ainakin se 15 min luettua. Meillä ehkä luetaan niin paljon siksi, että olen itse aika laiska, ja lukeminen on niin helppoa ja rauhallista puuhaa…

    • 2.1

      sanoo

      Mä olin varmaan 10-vuotias kun pelkäsin vielä ihan hysteerisesti 7 kristallipalloa, ja on niissä muissakin kaikenlaista kammottavaa. Mies tosin lukee niitä sellaisina yleisölle sovitettuina versioina, kaikki pahikset on ”un inquiétant”, huolestuttavia tyyppejä.:)

      Mä en oikein ymmärrä, miksi en lue enempää, koska sehän on tosiaan yleensä laiskan äidin pelastus, sotkuakaan ei synny (eikä samaan aikaan voi olla itse tekemässä kotitöitä). Mutta hei, tänäänkin on 15 minuuttia jo tullut täyteen iltapäivään mennessä, mä selvästi petraan! Se onkin hyvä nyt, kun hoitovapaata on kaksi päivää jäljellä… 😀

  3. 3

    pilami sanoo

    Esikoiselle olen aina lukenut tosi paljon. Ja vuosi sitten kuopuksen syntymän jälkeen luinkin varmaan tunnin päivässä, jotta sain vanhemman touhuajan pysymään paikoillaan (ja sitä ennen kyllä luettiin helposti puolikin tuntia potallaistumiskirjoja päivässä). Mutta sittemmin vauva kieltäytyi syömästä samalla kun luen ja päätti myös aloittaa kateellisen vinkuitkun, jos otin vanhemman lapsen syliin lukuhetkeä varten. Seuraus: nyt ei pahemmin lueta. Huomasin tuossa muutama kuukausi sitten, että vauvalle ei tullut edes luettua joka päivä ja lanseerasin viimein iltasatuhetken. Nyt jo 1-vuotta täyttäneelle luetaan siis iltaisin loruja ja päivisin yritetään muistaessa katsella kuvakirjoja. Esikoiselle saisi kyllä lukea kirjoja vaikka kuinka paljon, mutta kun meillä on ainakin toistaiseksi ollut se tylsä puoli, että se valitsee aina sen saman kirjan ja nykyinen lemppari Koiramäki-kirja on ollut pop jo puolisen vuotta (sitä ennen Iloinen autokirja yli vuoden), niin ei aina oikein sytytä (jos nyt ihan rehellisiä ollaan). Kirjastossa käynti helpottaa tilannetta päiväksi, mutta sitten taas halutaan se Koiramäki. Ja kyllä meiltä todellakin löytyisi niitä muitakin kirjoja…

    Vähän mä odottelen, että päästäisiin jo esim. Astrid Lindgrenin kirjoihin käsiksi.

    • 3.1

      sanoo

      Meillä oli ihan sama noiden imetyshetkien kanssa, olin kuvitellut lukevani esikoiselle siinä samalla, mutta eihän se ensin kaksosten kanssa niin helppoa ollutkaan, ja sittemmin ne vain rupesi kuikuilemaan kirjaa eikä keskittyneet syömiseen. Että esikoinen sai sitten katsella videoita tai leikkiä itsekseen.

      Ja toi saman kirjan jauhaminen, jep, tutulta kuulostaa. Mä tossa keväällä avauduinkin Tatusta ja Patusta, joita meillä luettiin aika tiheään. Nyt viime aikoina on ollut enemmän vaihtelua, suosikkeja on, mutta useampia ja niitä sitten kierrätetään.

      Jännää muuten, että me ei olla esikoisen kanssa luettu juuri mitään Lindgreniä vielä, Peppiä ja Marikkia vain. Ehkä ne oli omassa lapsuudessa niin tärkeitä, kun tarjontaa oli lastenkirjoissa kuitenkin vähemmän kuin nykyään.

  4. 4

    Vilijonkka sanoo

    Noi Lindgrenin kirjat on ehkä loppujen lopuksi vähän isommille hyviä, meillä ainakin toistaiseksi on olleet lähinnä Melukylä ja Eemeli lasten mielestä hyviä, kun taas esim. Ronja on liian jännittävä, ainakin 5-vuotiaan mielestä. Ja Leijonamieltä en ole edes uskaltanut ehdottaa (vielä)… Sen sijaan mm. Mauri Kunnaksen kirjat on olleet suuressa suosiossa.
    Muuten, Seitsemää kristallipalloa pelkään ehkä vielä nyt yli 30-vuotiaanakin, se on niin kaamea 🙂

    • 4.1

      sanoo

      Myönnetään, mäkään en ole lukenut noita kristallipalloja uudelleen sen yhden kerran jälkeen – kaikki muut Tintit kyllä. 😀

      Mä tykkään Koiramäestä, mutta en kauheasti muista Kunnaksen kirjoista, niissä joissain uudemmissa on musta sellaista tehtailun makua ja tarinat ei oikein kanna – kuvathan niissä on aina kivoja kyllä.

      Mä taisin olla 5v. kun Ronja ilmestyi, ja se oli kyllä tosi pelottava, eli en ole sitä täällä ehdottanut (puhumattakaan Leijonamielestä, jota mä en pystyisi lukemaan itkemättä). Eemeli meillä pitäisi ottaa luettavaksi, siitä noi pienetkin voisi tykätä, ja sitten on sellainen erillisten juttujen kokoelma Smoolannin sankari, joka oli muistaakseni tosi kiva. Joo, täytyy vaan nyt lukea tota Räppääjää urakalla, että päästään taas vaihtamaan. 🙂

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *