Metatyö – sitä se siis on!

metatyö

Kaikkien juhlapyhien valmistelu on myös aika tyypillistä metatyötä.

Tämä Jenny Lehtisen kolumni metatyöstä  sanoi sen kaiken, mitä mä olen yhdeksän vuotta mielessäni pyöritellyt aiheesta kotitöiden jakautuminen.

Että ihan sama, kuka ripustaa pyykit (paitsi että se olen aina minä), todellinen työ on siinä, että miettii, mitä vaatteita lapset ylipäätään tarvitsee, miettii, millaisia niiden vaatteiden tulisi olla, mistä ne kannattaisi hankkia, hankkii ne, hankkiutuu eroon niistä liian pieneksi jääneistä, miettii pesuainehyllyn ääressä millaisella pesuaineella ne vaatteet pitäisi pestä, ostaa sen pesuaineen ja pitää huolta siitä, että sitä aina on kotona, miettii systeemin pyykin lajitteluun ja pitää huolta siitä, että kaikki vaatteet ovat oikeissa koreissa /pinoissa, pitää tuntuman siihen, kuinka usein minkäkin lajista pyykkiä pitäisi pestä, jotta puhdasta vaatetta riittää ja tunkee ne pyykit (ilman nenäliinoja) sinne koneeseen oikeaan aikaan, niin että joku ehtii ne ripustaakin eikä ne jää koneeseen homehtumaan.

Miten tässä näin kävi? No varmaan se alkaa siitä äitiyslomasta. Kaikille neuvolakäynneille ei mies pääse, joten seuraavan sopiminen ja siitä huolehtiminen jää naiselle. Vauvan vaatteet on ihania, ja niitä oli kiva miettiä ja hamstrata. Ja siitä se sitten pikkuhiljaa liukuu sinne hoitopaikan hakuun, kaverisynttäreihin, kurahousuihin ja uimakouluihin.

Ja miten siitä pääsisi johonkin tasavertaisempaan tilanteeseen? En tiedä. Vauva-lehden keskustelussa aiheesta joku ehdotti, että lakkaa vain huolehtimasta, johon vastattiin musta hyvin, että siinä kärsii sitten joko lapset (kun on reikäiset kurikset siellä pihalla, synttärit jää väliin tai pääsee uimakouluun vasta ensi vuonna jos silloinkaan) tai koko perhe (kun hoitopaikka ei ole se toivottu vaan jossain hornan kuusessa tai kun lapsen passi ei ole voimassa eikä voida lähteä yhdessä matkalle).

Että ehkä mä vain luen uudelleen ruotsalaisen Maria Svelandin Bitterfittan – siinä päähenkilö lähti viikoksi yksin Teneriffalle katkeroiduttuaan äitiroolistaan. Kuulostaa musta ihan hyvältä ratkaisulta.

Tunnistitteko te itsenne metatyöntekijänä? Onko teillä jotain ideoita (Teneriffan lisäksi) tilanteen korjaamiseksi?

Edit. 4.11. Kommenttien innoittaman kommentoin itsekin lisää. Esimerkkinä oli lapsen synttärit, jotka voi hoitaa maltillisemmin kuin kolumnissa esitettiin. No mun mielestä mä hoidan lasten synttärit todellakin matalan aidan kautta, mutta silti siinä on melkoisesti hommaa – ainut ero kolumnin esimerkkiin on, että meillä ei ole ollut teemaa.

Viimeksi esikoisen 9-vuotissynttäreillä oli 12 kaveria, 2 tunnin juhlat, yksi itseleivottu suklaakakku ja ohjelmana ongintaa. Ei siis todellakaan mitään megaspektaakkelia. Silti pitää ensin päättää se päivä ja aika (ja ottaa huomioon samalla viikolla olevat toisen luokkakaverin synttärit), teetättää lapsella vieraslista ja kutsut, pistää ne sille mukaan kouluun ja varmistaa että se on jakanut ne ajoissa, vastata vieraiden saapumisilmoituksiin, päättää ja ostaa ongintapalkinnot ja mahdolliset koristeet (tässä tapauksessa viirinauha, pillejä ja kakkukynttilät), ottaa huomioon ruokavaliot ja ostaa tarjottavat niiden mukaan, ottaa huomioon koirapelkoinen vieras ja järjestää koiralle hoito, tehdä se kakku, raivata tilaa eteisen naulakosta ja pakottaa lapsi siivoamaan huoneensa – ja sitten kattaa pöytä ja emännöidä kaksi tuntia (ja sen jälkeen siivota ja palauttaa vaatteet takaisin eteisen naulakkoon – viimeksi mainittu on edelleen kaksi kuukautta myöhemmin tekemättä). Kyseisille synttäreille mies leipoi kakun ja mä hoidin tuon muun. Meillä on kolmella lapsella synttärit kuukauden sisällä – kaksoset ei olekaan vielä koskaan saaneet viettää kaverisynttäreitä.

Ongelma on totta kai delegoinnissa, koska nyt kun tehtävät on tähän listattu siististi, niin siitä olisi helppo jakaa eteenpäin. Mutta sekin on yksi metatyönsä, se projektipäällikkönä toimiminen ja asioiden delegointi. 

Kommentit
  1. 1

    Onna sanoo

    Tunnistin heti metatyön käsitteen ja tajusin, että siinäpä osuva termi kaikelle sille sälälle, jota aivojeni ja kelenterini läpi päivittäin kuljetan.

    Ryhdyin jossain vaiheessa kyselemään miehen mielipidettä lasten talvihaalareista (mistä ja milloin ostettaisi ja millä hinnalla). Ihan tahallani, että jatkuvasti tekemäni ajatustyö esim. sopivien kausivaatteiden suhteen tulisi enemmän näkyväksi.

    Joissain asioissa olen ajan saatossa alkanut antaa periksi (eli tehnyt kuten siellä Vauva-lehden keskustelupalstalla neuvottiin: lakannut järjestelemästä). En siis enää väkisin yritä järjestellä tapaamisia esim. miehen lähisuvun kanssa, kun eivät itse katso sitä tarpeelliseksi. Ei ole minun sisarukseni, ei ole minun velvollisuuteni. Valitettavasti on lasten ainoat serkut. Joku muu tästä kärsii enemmän kuin minä.

    Sitä Teneriffan lomaa odotellessa…

    • 1.1

      Emilia sanoo

      Joo, tää miehen sukuun yhteydenpito on ihan oma mielenkiintoinen lukunsa. Olin taas minä joka istuin koneen ääreen varaamaan joululomalentoja miehen vanhempien luo (varmisteltuani ensin joulujuhlien ja lomien päivämääriä ja koiran hoitoa jne.) Mä aloin puhua asiasta jo heinäkuussa, mutta en tiedä, oltaisiinko me lähdössä, jos en olisi varannut niitä lippuja. Ainakin oltaisiin maksettu vielä enemmän. Harmi, että teillä mies ei ole ottanut koppia sisaruksistaan – mutta ehkä vielä jossain vaiheessa.

  2. 2

    sanoo

    Mä kannan ihan mielellään vastuun monista perheen asioista, koska mun miehellä taas on vastuu toisista. Tiedän, että on joitain asioita, joita mun ei tartte ajatella ollenkaan, ja luotan että ne hoituvat. Jos haluan, että mun mies huolehtii jostain mikä on ennen kuulunut mulle, niin kommunikoin sen niin, että kannatko sä vastuun tästä asiasta, enkä vaan odota että se hoitaa jotain minkä mä olen ennen hoitanut. Me käydään jatkuvaa kommunikointia ylipäänsä kodin ja perheen vastuista, lähetetään joka viikko viesti asioista joita pitää hoitaa ja sovitaan, kumpi ne hoitaa – sellaiset, joiden vastuut ei ole selvästi jaettu.

    Jos vaikka haluaisin, että mun mies hoitais ensi talven vaatehankinnat, mä kyllä perehdyttäisin sen eka siihen, mitä kaikkea siihen kuuluu: että katso eka mitä meillä jo on, kertoisin mitä kaikkea oon huomannut että tarvii ja kuinka paljon, ja mistä oon löytänyt ne edullisimmin. Mun mies taas vaikka hoitaa meidän vakuutukset, niin jos mun pitäis ne vaan yhtäkkiä ottaa vastuulleni, oisin ihan pihalla, kun ei mun ole tarvinnut ajatella niitä yhtään.

    • 2.1

      Emilia sanoo

      Toi kommunikointi kuulostaa hyvältä. 🙂 Eipä tosiaan voi olettaa toisen nappaavan koppia, jos ei ensin sano, että otas tosta. Musta vaan välillä tuntuu, että se kommunikointikin on vain taas yksi hoidettava asia lisää…

  3. 3

    sanoo

    En tunnista. Mä en näe minkään lapsiin liittyvän asian suhteen yhtä paljon vaivaa kuin tuossa kolumnissa tai vaikkapa sun pyykinpesuesimerkissä kuvattiin. Eikä näe mieskään. Ja meillä on hyvä näin 🙂

    Muutenkin musta tuntuu, kun näitä tarinoita luen, että parisuhteen tasa-arvon kannalta meillä on asiat aika jees. Esim. ilman miehen panosta kumpikaan lapsista olisi tuskin koskaan käynyt uimassa. Mä en ole asian suhteen liikauttanut evääkään, mies on hoitanut kaiken simmarien hankinnasta vauvauinnin ilmoittautumiseen. Synttärit mä hoidan, mutta paaaaljon maltillisemmin kuin kolumnin esimerkissä. Mies hoitaa tavaroiden pakkaamisen, mulla on yleensä mukana yksi vaippa (okei, ei mulla yleensä ole sitäkään).

    Miten tässä näin kävi? En tiedä, mä oon aina luottanut siihen että sydämeni valittu hoitaa homman, ja olen ollut liian laiska päällepäsmäröimään.

    • 3.1

      Emilia sanoo

      Nyt en usko. Eikö muka kumpikaan teillä ole koskaan miettinyt, mitä pesuainetta käytetään ja miksi? Musta sellaisen hajusteeton-mutta-mahdollisimman-ekologinen-ja-ehkä-kotimainen-ja-halpa-ja-saatavissa-sieltä-kaupasta-missä-muutenkin-käyn-ja-onko-se-nyt-tehokaskin -kombon valinta käy kyllä työstä. Vaatehankinnoissa voi päästä vähemmällä, jos saa hyviä käytettyjä ja pystyy taas antamaan omansa eteenpäin, mutta täytyyhän muuten jonkun myös päättää, millaiset talvivaatteet ostetaan, koska ja mistä – ja sitten ostaa ne.

      Mutta mahtavaa kyllä, jos parisuhde tuntuu tasa-arvoiselta – sehän se oleellisinta onkin, eikä se, kuka tekee minuutilleen mitäkin. Meillä ongelma on, että kummankaan mielestä ei työnjako tunnu ihan tasa-arvoiselta – vaikka tasa-arvoinen tilannehan sekin tavallaan on.

      • 3.1.1

        sanoo

        No voihan se olla, että mies on miettinyt – pyykinpesu on hänen heiniään 🙂

        Ja toki mä jotain ajatustyötä teen vaikkapa lasten synttäreitä varten, mutta en mieti kutsuttavia (aina samat), en lähetä kutsuja (tai no, ehkä tekstari lasketaan), en mieti teemaa, koristeluksi ostan aina kukkia, ja niin edelleen. Nää on niitä asioita, joissa yritän päästä mahdollisimman helpolla.

        Lastenvaaterumba työllistää varmaan eniten, mutta parin kierroksen jälkeen mulla on aika selkeä kuva siitä, mitä vaatteita lapset tarvitsevat, että lähinnä toistan samaa ostoslistaa aina isommassa koossa. Ostan vaatteet netistä tutuilta merkeiltä, en juokse kaupoissa metsästämässä jotain uutta ihkua.

        Joo, oon aika järjestelmällinen 🙂

        • 3.1.1.1

          Emilia sanoo

          Synttäreistä varoituksen sana – se työllistää enemmän siinä vaiheessa kun lapsilla on omia kavereita ne about 30 joita ihan kaikkia ei voi kuitenkaan kutsua.

          Toi vaatestrategia kuulostaa kyllä tosi toimivalta – huutonetin kyttääminen on se, mikä mua eniten ehkä rasittaa.

  4. 4

    sanoo

    No todellakin tuo kolumni kolahti minuun! Käsite metatyö on erinomainen. Uskon, että tämä metatyö koituu rasitteeksi itseni kaltaisille aika tunnollisille, suht kilteille, paljon asioita etukäteen suunnitteleville äideille. Tiedostan toki, että voisin toimia niinkin, ettei metatyötä jäisi niin paljon harteilleni. Mutta käytännössä vaan jää.

    Mieheni hoitaa tosin paljon sellaista kotityötä, jota en ehkä huomaa, kuten auton ja kiinteistön hoitoa. Mutta sitä lapsiin ja arjen pyörittämiseen liittyvää suunnittelun määrää on joskus uuvuttavaa kantaa, kun se on niin jokapäiväistä eikä kertaluontoista. Mieluusti joskus vaihtaisin pieneksi jääneiden vaatteiden lajittelun ja uusien ostamisen renkaidenvaihtoon 🙂

    • 4.1

      Emilia sanoo

      Joo, meillä epätasapainoa lisää se, että mä olen sellainen listoja laativa ja etukäteen suunnitteleva luonne, ja mies ei taas yhtään ole. Ja jos mä sitten olisinkin jotenkin supertehokas ja järjestelmällinen niiden listojeni kanssa, niin se ei ehkä tuntuisi kuormittavalta, mutta kun en ole, niin sitten kuitenkin säntäilen niitä talvirukkasia etsimässä pakkasaamuna.

      Meillä ei kerrostalossa ole tota kiinteistönhoitoa ja vain mulla on ajokortti (ja mun vanhemmat huoltaa auton), joten sellaiset miesten työt on aika vähissä. Tai jos mä en vain huomaa niitä. 🙂

  5. 5

    sanoo

    Mä kotiäitinä teen päivät pitkät paljonkin näkymätöntä työtä mutta ei se mua ärsytä, ja sellaiset hommat mitkä ärsyttää niin niitä en sitten toisaalta tee – meilläkin esim synttärit vedetään hyvin maltillisesti. Ja jos mä teen näkymätöntä työtä niin sitä tekee kyllä mieskin – mies hoitaa mua useammin meillä esim matkavaraukset ja -järjestelyt ja myös ylipäänsä ideoi lomia paljon mua enemmän. Meillä velvollisuudet onkin mielestäni aika hyvin jakautuneet niin, että molemmat saa hoitaa sellaisia juttuja mitkä kiinnostaa, sillä tavalla ja aikataululla mikä itselle sopii. Mä nautin itse siitä, että saan hoitaa asioita alusta loppuun, mitä tulee vaikka lasten vaatehuoltoon, ja jos johonkin kaipaan apua tai tukea niin sitä kyllä aika reippaasti toisaalta pyydän. Ja sama toimii päinvastoin eli voin hyvin hoitaa tarvittaessa muitakin kuin omiksi kokemani juttuja.

    Jotenkin en ylipäänsä tunne omakseni näitä tämän Ylen uuden ohjelman juttuja. Mutta itse ohjelmaa en ole kyllä tietysti nähnyt eli en tiedä miten se käytännössä kolahtaisi.

    • 5.1

      Emilia sanoo

      Tässä kohti musta onkin aika iso ero kotiäitiyden ja sen välillä kun käy töissä. Aika ja aivokapasiteetti ei vaan enää riitä kun kahdeksan tuntia päivässä pitäisi keskittyä ihan muuhun – ja kotivuosien aikana sitten on tapahtunut se, että ne valokuvauslaput, kaverisynttärit ja talvivaatehankinnat kasautuu kuitenkin äidille.

      Mutta se on kyllä aika hyvä tilanne, jos hommat jakautuu niin, että kumpikin pystyy tekemään sellaista mistä tykkää ja kaikki tulee hoidettua.

      • 5.1.1

        sanoo

        En usko, että kotiäitiys ja talouden johtaminen täällä Khartumissa vastaa suomalaista kotiäitiyttä. Ihan vain jo kaupungin valtavan koon vuoksi mutta ennen kaikkea siksi, että täällä kehitysmaassa harva asia toimii niin jouhevasti kuin Suomessa. Omakin aikani on siis todellakin kortilla – ihan vain sähkön ja juoksevan veden ylläpitämiseen kuluu surullisen usein suuri osa päivästäni – mutta niin vain kodin hommat eivät minua tavallisesti ärsytä.

        • 5.1.1.1

          Emilia sanoo

          No toi on kyllä totta, täällä ei tarvitse siihen perusinfraan kiinnittää kauheasti huomiota – ja sitä ei kyllä tule edes ajatelleeksi. Mä tarkoitin sitä, että jos molemmat vanhemmat on kodin ulkopuolella töissä yhtä paljon, niin ei tunnu reilulta, että äiti on se, joka pääasiallisesti hoitaa ne kodin metatyöt. Silloin kun oma tehtävä on nimenomaan lapsista huolehtiminen ja kodin pyöritys, niin iso osa metatyöstäkin kuuluu siihen pakettiin luontevammin.

          • 5.1.1.1.1

            sanoo

            Mä taas yritän sanoa, että mun mielestä kodin velvollisuuksien järjestely perheenjäsenten välillä on hyvin paljon myös ihan asennekysymys. Kotihommien jaossa voi ehkä hyvinkin olla parantamisen varaa niillä joihin metatyön konsepti kolahtaa, mutta toiset taas ei näe asiassa ongelmaa koska heillä työt joko jakautuvat reilummin tai niiden tekeminen ei vain yksinkertaisesti kaikista tunnu yhtä kuormittavalta.

            Mä ylipäänsä yritän parhaani mukaan järjestää elämäni niin, ettei mikään siinä erityisesti päivästä toiseen ärsyttäisi, ja siksi sekä eliminoin meidän perhe-elämästä paljon ”turhaa” tekemistä kuten nyt vaikka suurien synttärien järjestämisen, ja toisaalta myös yritän asennoitua pakollisia hommia kohtaan niin, etten anna niiden masentaa.

            Meillähän olisi periaatteessa mahdollisuus jättää kotiapulaisen tehtäväksi paljon sekä ns metatyöstä että käytännön toteutuksesta, mutta se on mun mielestä hyvin paljon ahdistavampaa kuin saada olla konkreettisesti kiinni elämässä itse kodin velvollisuuksien hoitamisen kautta. Mua ärsytti alkuun täällä ihan sanomattomasti se kun kotiapulainen laittoi lasten koulupuvut seuraavaa päivää varten valmiiksi odottamaan. Mä haluan itse tehdä kaiken sen vaikka olisin miten väsynyt ja kiireinen. Juuri tällaiset yksityiskohdat ja se kiirekin mikä niihin liittyy on lopulta niitä juttuja joista hyvä elämä mun mielestä rakentuu.

          • 5.1.1.1.2

            Emilia sanoo

            Tässä metatyössä musta ehkä oleellista oli juuri se, että sitä on paljon vaikeampi jakaa kuin sitä näkyvämpää kotityötä – ja siksi se pääsee ärsyttämään. ”Mä hoidan pyykit, sä laitat ruoat” on aika selkeä jako, mutta se, kenen homma on sovitella sukulaisten ja parhaiden kavereiden aikatauluja työkuvioihin, jotta synttärit saadaan pidettyä, ei ole yhtä selkeä delegoitava – koska sitä ei ehkä itsekään ole tajunnut tekevänsä, mutta silti se kuormittaa jossain takaraivossa.

            Mutta se on kyllä varmaan totta, että jos sen metatyön ulkoistaisi perheestä, niin silloin kyllä ulkoistaisi itsensä omasta elämästään.

  6. 6

    Juha sanoo

    Eräs kaverini sanoi, että ei ole kuin kolmenlaisia kotitöitä:
    Ruoanlaitto,
    Siivous/pyykinpesu ja
    Lastenhoito.
    Se käy kyllä ilmi myös yllä olevista kommenteista. 🙂

    • 7.1

      Emilia sanoo

      Niin varmasti on, jos vapaat jakautuu kohtuullisen tasaisesti niin silloinhan ei käy sitä, että kaikki lapsiin ja kotiin liittyvä on automaattisesti äidin hommia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *