Mediakasvatusta – Pitääkö mun kaikki hoitaa?

keittiö pic

Hah, juuri ovelasti editoin kuvasta pois lattialla lojuneen muovipussin.

Lyhytelokuvaan tarvittiin tyypillinen suomalaisen lapsiperheen koti kuvauspaikaksi. Jotenkin ohjaaja Selma Vilhunen tuli ajatelleeksi meidän asuntoa (nyt varmaan disclaimerina mainittakoon, että Selma on siis mun ystävä jo lukioajoilta). Kun myös kuvaaja ja lavastaja oli sitä mieltä, että kyllä, tohon seinälle kun lisätään vähän tauluja ja parit verhot tähän, ja terassin kautta saadaan kivasti valaistusta niin, että aamuaurinko paistaa Ketosten ikkunasta, niin kuvauspaikka oli löytynyt. Mä olin ensin ajatellut, että lähdettäisiin tuotantoyhtiön kustannuksella syyslomalle Kreikkaan, mutta miehellä oli mielestään töitä, ja niinpä me päädyttiin kaupunkilomalle Kamppiin. Kivaa sekin oli, käveltiin kaupungilla, käytiin joka ilta ulkona syömässä ja esikoisen koulumatka lyheni käveltyyn varttiin.

Yhtenä kuvauspäivänä jätettiin kuitenkin koulu väliin, ja tultiin katsomaan kuvauksia. Kaksoset, jotka oli juuri täyttäneet vuoden, nukkui onneksi päiväuniaan vaunuissaan ulkona, mutta me esikoisen kanssa saatiin istua kuvaajan taakse katsomaan kun meidän keittiössä Ketoset tekee lähtöä häihin. Yhden kerran, toisen kerran, kolmannen kerran.  Kuvattiin eri suunnasta, lasten kanssa ja ilman lapsia.

Niin kuin mä olin ajatellutkin, se oli tosi hyvää mediakasvatusta. Meillä ei ole telkkaria, joten esikoinen ei ole ajatellut niin kuin minä aikoinaan, että kuvaputki tarkoittaa sitä, että siitä telkkarin takaosasta menee sellainen putki talon seinään, ja sinne putken toiseen päähän ne pikkukakkosen tyypit tulee esittämään ne ohjelmat. Mutta kun katsoo lähinnä piirrettyjä, niin helposti ajattelee, että jos siinä näkyy ”oikeita” ihmisiä, niin sitten se kaikki on totta. Kuvausten jälkeen mä olen voinut aina vedota siihen, että muistatko, ne on vain näyttelijöitä, ne vain esittää, siinä Selman elokuvassakin näyttää että ne asuu meidän kotona, vaikka eihän ne oikeasti asu. Ja sun huoneeseen laitettiin toinen sänky ja ne lapset leikisti nukkui siellä.

Samanlaisen avartavan kokemuksen saisi varmasti itse tekemällä. Varsinkin elokuvan leikkausten tuomaa tehoa on vaikea selittää, se pitäisi itse kokeilla. Miten ensin näytetään kauas katsovaa ihmistä ja sitten näytetään pyörremyrskyn kuvaa, ja me kaikki ajatellaan, että nyt se pyörremyrsky on tulossa sen ihmisen luo – vaikka oikeasti se tuijotti studion seinää. Oletteko tehneet lasten kanssa näyteltyjä ja editoituja videoita? Meillä on kuvattu vain arkea (ja juhlaa), mutta pitäisi kyllä toteuttaa ihan oikea elokuva. Animaatiota olisi tietysti myös kiva tehdä.

No, sitten elokuva sai Oscar-ehdokkuuden ja pääsi toki uutisiin. Hyvää mediakasvatusta näin aikuisellekin, kun huomaa, että vuoden 2014 Suomessa naiset on edelleen ennen kaikkea naisia, tai tässä tapauksessa äitejä, ei ohjaajia, käsikirjoittajia, tuottajia ja muita elokuva-alan ammattilaisia. Maria tuolla Kotitalouskriisin puolella tätä jo pohti, miten äidin ja ammattilaisen roolit limittyy. Multa ei löydy ihan yhtä paljon ymmärtämystä, kun ei tosiaan ole kyse taaperokerhon leffatyöpajasta. Enkä tosiaan suostu olemaan iloinen ja kiitollinen siitäkään, että vuoden 2014 Suomessa naisen elokuvantekeminen ei lopu äidiksi tulemiseen.

Ja jos ette vielä nähneet kyseistä leffaa, niin Pitääkö mun kaikki hoitaa? on nyt nähtävissä Ylen Areenassa (ikävä kyllä ei ulkomailla). Kyllä mä samastun siihen äitiin – vaikka niiden keittiö onkin paljon sotkuisempi kuin meidän, niin kuin tuosta kuvasta näkee.

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Vau, melkein sukua Oscar-ehdokkaille! (Tämä oli siis vilpitöntä ihailua äidiltä toiselle ja sen keittiölle, ei mitään kuittailua – nyt menen kahta nopeammin katsomaan ko. lyhärin, että mitä ne pikkuäidit on oikein saaneet aikaan).
    Pampula pääsi kanssa näyttelemään vauvaa huikeassa kuukauden iässä, harmittaa etten tajunnut ottaa kuvauksiin kameraa, olisi saanut lapsi sitten nähdä kuinka ansaitsi ensimmäiset euronsa reippaasti alaikäisenä. Ja vähän tosiaan sitä mediakasvatusta.

    • 1.1

      sanoo

      Kyllä, mä olen Oscar-ehdokkaan ex-kämppis – ja tehnyt yhteisen elokuvaprojektin Oscar-ehdokkaan kanssa! Kyllä nyt cv pitenee. 🙂

      Pampulalla oli sitten oikein luonnerooli. 🙂 Mäkin hetken harkitsin, oltaisiinko menty avustamaan tähän kyseiseen elokuvaan, mutta vuosikkaat kaksoset ei ole ihan sitä parasta näyttelijämateriaalia.

  2. 2

    bleue sanoo

    Ei! Vähänkö siistiä! Se tekee meistä lukijoistakin Oscar-voittajia! Mahtavaa :D! Mutta juu itsekin ihmettelin tuota uutisoinnin tasoa lööpeissä, huhuh.

    • 2.1

      sanoo

      Aivan! Tässä ei nyt ihan pääse kädenpuristuksia laskemaan, mutta sinne päin.

      Ja juu, lööppien taso toki on mitä on, mutta kyllä taas aika matalalla liiti.

  3. 3

    Kaislakerttu sanoo

    Suuret onnittelut kanssamenestyksestä! Hieno juttu!

    Näin itsekin tuon otsikon lööpeissä. Jos mulla ei olisi melkein päivittäin asiakkaita, jotka haluavat nimenomaan minun palveluitani, ottaisin tuon uutisoinnin raskaammin. Luotan kuitenkin jo siihen että olen tärkeä, ja onneksi tiedän, että moni nuori naiskollegani on joillekin asiakkaille äärettömän tärkeä ammatissaan. Hivelee sekin, että kun työpaikan sisällä joku tarvitsee työpanostamme, enemmistö valitsee yhden meistä osa-aikatyötä tekevistä neitosista miespuolisen kokeneen kollegan ohi.

    Minusta oli muuten ihan ilahduttavaa, että Michael Schumacherin koomaa kommentoinut neurologi oli TAYSissa työskentelevä naisneurologi. Kiinnitin siihen ehkä siksi huomiota, että formulamaailman rajoilla vielä pyörivät mielikuvat kuitenkin eivät estäneet haastattelemasta naista, ja otsikko oli kunnioittavan jykevä ”Neurologin arvio…” (ei naisneurologin).

  4. 4

    sanoo

    Jaa, sitä näköjään säästyy monelta harmilta kun ei lue iltapäivälehtiä 🙂 Piti oikein kaivaa Hesari paperiroskista ja katsoa millainen otsikko siellä oli. Ei puhuttu äideistä, mutta naisista kyllä. Eli ei paljoa parempi, mutta itse en osannut siihen huomiota kiinnittää. Ihan totta, että silloin kun Kaurismäki oli ehdolla, tuskin lööpit huusivat ”suomalaismiehen elokuva ehdolla”. On se jännä, miten joissain asioissa sukupuoli pitää tuoda esille ammattiroolin sijaan (tai lisäksi).

    Kivan näköinen koti teillä 🙂

    • 4.1

      sanoo

      Niinpä, mies on normi, nainen on sitten se vähän outo poikkeus.

      Kiitos – elokuvassa tosin on lavastajan ansiosta vielä kivemman näköistä kuin meillä oikeasti, mutta onhan se kiva, kun tietää mistä poimia ihan räätälöityjä sisustusvinkkejä. 🙂

  5. 5

    sanoo

    Meidän tyttö pääsi viime kesänä esiintymään lasten Masterchefin voittajan kanssa johonkin lasten kokkiohjelmaan. Myös isoveli oli seuraamassa kuvauksia. Molemmat olivat aivan yllättyneitä siitä, kuinka kuvaus pistettiin vähän väliä poikki ja kuinka lapsikokille annettiin ohjeita ja joidenkin työvaiheiden ohi hypättiin jne. Kokemus oli ollut todella mielenkiintoinen ja avasi lasten silmiä siitä, ettei kaikki telkkarissa näytetty olekaan ihan totta – ei edes tällaisessa ”tosi-tv-ohjelmassa”.

    Aika upeaa muuten, että teidän keittiö on päässyt mukaan noin hienoon projektiin :)!

    • 5.1

      sanoo

      Televisiostudiolle pääseminen onkin kyllä tosi avartava kokemus – ja tosiaan, sitä aina välillä itsekin erehtyy ajattelemaan, että ”tosi-tv” olisi jotenkin fiktiota todempaa.

  6. 6

    sanoo

    Koska olen laiska, aloin heti pohtia sitä, miten järjestän vastaavan kokemuksen lapselleni ”sitten joskus”. Siis itse mitään erityisempää järjestämättä, tarkoitan, en todellakaan rupea videoeditointia tämän vuoksi opettelemaan 😀

    Ja hei, mahtavaa, teidän kämppä on nyt ihan julkkis!

    • 6.1

      sanoo

      Yleisöksi tai avustajiksi telkkariin meneminen voisi olla ihan riittävän avartavaa – harmi kyllä, että tekevät Pikkukakkosen Tampereella. Buu Klubbenilla oli joku aika sitten avoimet ovet ja koko Pasila oli täynnä innosta pomppivia ruotsinkielisiä lapsia.

      Eihän tässä enää tiedä, miten osaisi ollakaan, kun pitäisi pyykitkin pestä Oscar-ehdokas pesukoneessa – arkipäivän glamouria jos mikä. 😉

  7. 7

    sanoo

    Siis OHHOH! Mä olin sun äidin vetämällä kaupunkikierroksella lauantaina! En pysty ymmärtään. Päädyin kyseiselle Bryssel-kierrokselle ihan sattumalta ja ihan sattumalta tuli myös puheeksi tämä hänen tyttärensä keittiön oscar-ehdokkuus. Hitsinpimpula kun en tiennyt että hän oli Leluteekin Emilian äidin seurassa… Vaikka hän mainitsi moneen kertaan teidät ja tytöt ihan nimeltäkin. Ei oikein raksuttanut mulla näköjään. Oon täällä ihan leuka polvissa, kun maailma tuntuu äkkiä niin kauhean pieneltä.

    Oli muuten ihan mahdottoman hyvä kierros 😉

  8. 8

    sanoo

    En lukenut yhtään noita aiempia kommentteja (laiskuus iski), mutta mielessä kävi että tuollainen ”tehdään oma elokuva” – projekti olisi mainiota opetusmateraalia koulussa.. Jos koulussa voitaisiin järjestää sellainen mainio mediakriittisyyden tunti, johon tällainen voitaisiin helposti liittää! Ja miten hyvää muistomateriaalia siitä tulisi myös oppilaille, jota vuosienkin päästä katsella ja naureskella !

    • 8.1

      sanoo

      Aika paljon kaikenlaista mediaa kyllä tuotetaankin kouluissa, mutta kyllähän se aina vaatii vähän extrapanostusta opettajalta – mutta tosiaan antaa myös paljon oppilaille.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *