Makeita sanoja

kirjoitusharjoitus

Tässä tapauksessa ruoalla saa leikkiä.

Lupasin sarjan askarteluaiheita, ja tämä saa nyt kuulua siihen sarjaan.

Mulla on tosi huono käsiala. Ja tämä ei nyt ole mikään ”voi ei, mun käsialakin on niin kauhee, voiks joku muu tehdä muistiinpanoja” – valitus, vaan toteamus siitä, että mulla on ruma ja vaikeasti luettava käsiala. Syykin on ihan yksinkertainen: koulussa kun ruvettiin harjoittelemaan kaunokirjoitusta, se oli musta ihan ajanhukkaa, mähän osasin jo kirjoittaa, mitä väliä sillä, miltä se näyttää. (Saman asenteenhan voi aistia myös tästä blogista, kröhöm.) Niinpä mä hutaisin ne tylsät harjoitukset läpi mahdollisimman nopeasti ja keskityin niihin kirjoitusjuttuihin, joissa oli kyse sisällöstä.

No, myöhemmin mä olen kyllä huomannut, että olisi kiva, jos muutkin ihmiset kykenisi lukemaan mun käsinkirjoittamaani tekstiä. Varsinkin opetustyössä siitä olisi yllättävän paljon hyötyä, aika paljon aikaa ja energiaa saa nimittäin menemään selittämällä teineille, että: ”No kyllä pystyy 14-vuotias ton lukemaan – ai sä oot jo 15, no sitä suuremmalla syyllä – joo ei lue kirahvi, vaan kirja, siinä lukee, että kirjasta sivu 36 – no siihen aikaan kun mä olin koulussa opittiin kirjoittamaan eri lailla, kirjoittihan egyptiläisetkin hieroglyfeillä – joo just, ja dinosaurukset juoksi meidän koulun pihalla, nyt ne kirjat auki ja kynät käteen”.

Eli tästä viisastuneena mä olen sitten ajatellut, että meidän lasten kirjoitusharjoituksissa keskitytään myös muotoon eikä vain sisältöön. Esikoisella oli viikonloppuna läksynä harjoitella kirjoittamaan lukusanoja (ne onkin kyllä ranskaksi erityisen hankalia, mä jostain syystä aina kirjoitan ”cinque” vaikka pitäisi olla vain ”cinq” – en jotenkin ota uskoakseni, ettei siellä olekaan mitään ylimääräistä häntää perässä). Koska paperille kirjoittamisesta tulee helposti loputonta kumittamista ja sotkua, niin keksin, että tehdään niin kuin Koiramäen lapsissa, kirjoitetaan ensin tikulla hiekkaan. Mutta kun ei ollut hiekkaa, niin laitettiin lautaselle sokeria ja kirjoitettiin siihen. Toimi loistavasti, hauskempaa kuin paperille, ja virheet on helppo hävittää lautasta heilauttamalla.

Tämä toimi hetken myös taaperoiden viihdykkeenä, kunnes ne tajusi mitä siinä lautasella oli. Sen jälkeenhän poika jätti piirtämisen sikseen ja  nuoli lautasensa tyhjäksi alta aikayksikön. Ehkä voisi kokeilla jauhoja seuraavalla kerralla. Tai suolaa.

Seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla

Kommentit
    • 1.1

      sanoo

      Voi, Koiramäki teki muhun suuren vaikutuksen jo vuonna -81, ja vaikutus on sitten onnistuneesti siirretty eteenpäin. Koiramäki toimii myös mainiona ajanlaskun mittarina: asiat on joko ”ei ihan niin vanhoja kuin Koiramäki” (esim. isovanhemmat) tai ”vielä paljon vanhempia kuin Koiramäki” (esim. keskiaika tai neanderthalilaiset).

  1. 3

    sanoo

    ”Kirjoittihan egyptiläisetkin hieroglyfeillä” 😀 Ihan paras! Kuulostat kivalta opelta. (mut oonko ymmärtänyt oikein, että opetat filosofiaa? opiskellaanko sitä nykyään yläkoulussa?)

    Ja mä kirjoitan muuten kans AINA cinque enkä cinq. Mut lohduttaudun sillä et noin muuten kirjoitan ranskaa keskimäärin paljon useammin oikein kuin aidot ranskalaiset 😉

    • 3.1

      sanoo

      Joo, ei opeteta filosofiaa yläkoulussa, mulla on opetettavina aineina myös elämänkatsomustieto ja historia, mutta viimeksi olen opettanut enemmän englantia, ruotsia ja matikkaa ”resurssiopettajana”, eli niille luokille joissa menee vähän liiankin iso osa ajasta niistä hieroglyfeistä kinaamiseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *