Lukijoiden toivepostaus: kuinka kävi kun kaksoset laskettiin irti Lapsimessuilla

 

lapsimessut samyn tarra

Kuvan kilpikonna ja nimilappu liittyvät juttuun olennaisesti.

Hyvin kävi – loppujen lopuksi. Mutta kyllä tää Lapsimessut ja kaksoset yhdistelmä vähän sydämentykytystä ehti aiheuttaa.

Mä seisoin siis perjantaina pari tuntia Kidd.O:n osastolla, mikä oli tosi hauskaa. Mutta en siinä sitten ehtinyt katsastaa messuja muuten, kun piti jo hakea lapset koulusta, ja totesin, että perjantai-iltana en niitä lähde enää messuille tuomaan. Lauantaiaamuna mä sitten livahdinkin Messukeskukseen ihan yksinäni, tällä kertaa bloggaajapassi rinnassa. Ajattelin, että kierrän sen verran, että paikallistan, mitä juttuja kannattaa suunnistaa lasten kanssa katsomaan iltapäivällä.

Tuntui, että tänä vuonna oli vielä edellisvuotta enemmän lastenvaatteita myynnissä, mutta mä olin ajatellut kirjoittaa, että ihan hyvin voi tulla messuille vaan puuhaamaan lasten kanssa ilman että viettää kamalaa kulutusjuhlaa. No, yhden vaateständin ohi mä taisin päästä ennen kuin rysäytin siihen seuraavaan messutarjoukseen. Ostin kaksi ihan tarpeellista vaatetta ja kaksi ihan tarpeetonta ja pakenin sitten äkkkiä kädentaitopuolelle.

Lounaan jälkeen me lähdettiin esikoisen kanssa kahdestaan messuille pienten mennessä päiväunille. Kyllä on mukavaa liikkua tollaisen seitsemänvuotiaan kanssa! Käytiin askartelemassa pääsiäiskoristeet, katseltiin kehräystä, maisteltiin rahkaa ja jäätiin katsomaan koiranäyttelyä. Sitten olikin aika mennä vastaanottamaan kaksosia, jotka mies toi ovelle. Sillä itsellään oli sopivasti joku erittäin mielenkiintoinen seminaari, joten se ei päässyt meidän kanssa jonottamaan pomppulinnaan.

Lapset oli nukkuneet, syöneet välipalaa, käyneet vessassa ja puettu puhtaisiin vaatteisiin. Jopa naamat oli puhtaat. Ne otti mua kiltisti kädestä ja mentiin riisumaan takkeja. Mä olin valmiiksi kirjoittanut kaikille nimilaput mun puhelinnumerolla (myös koulusta kyläilemässä olevalle luokan kilpikonnakäsinukkemaskotille). Toinen oli omasta lapustaan innoissaan, toinen sen sijaan sen verran hermostunut, että kieltäytyi lapusta ehdottomasti. En tehnyt asiasta numeroa, vaan läiskäisin lapun sille selkään sen huomaamatta. Sitten kädestä kiinni ja kohti messuosastoja.

lapsimessut

Huomaa täysi Lapsimessut-varustus: lapsilla nimilaput selässä, äidillä reppu ja tennarit (kädestä pitämistä ja nopeita muuveja varten).

Tässä vaiheessa mä ajattelin, että olin taas liioitellut kaksosäitiyden kauhuja, mikäs ongelma tässä nyt oli. Lapset kulki nätisti mun vieressä, käytiin Kidd.O:n osastolla valokuvassa (se hermostuneempi kieltäytyi ehdottomasti), katsomassa pomppulinnan jono ja siirryttiin siitä suosiolla yleisurheiluradalle. Lapset juoksi ja hyppi kivasti aidatulla alueella, puki reippaasti kengät takaisin jalkaansa ja siirryttiin paloautolle.

lapsimessut kuvaus

Kansikuvatyttö (ja -kilpikonna). Kidd.O:n (ja Leluteekin) fb-sivulla näkee tuotoksia.

lapsimessut juoksu

Samy-kilpikonna esiintyy kuvissa, koska sen pääsiäislomasta meidän luona kerrotaan sitten loman jälkeen luokassa. Palaan ehkä Samyyn tuonnempana.

 

lapsimessut paloauto

Yksi, kaksi, kolme – kaikki kiipeää paloautoon.

Portaita ylös paloauton ohjaamoon. ”Mä menen teitä vastaan tonne toiselle puolen”, mä huikkasin ja menin vastaanottamaan niitä vastakkaisen puolen liukumäestä. Esikoinen liukui alas sähköstä rätisten, sitten pienempi tyttö hannasi ja mä nostin sen alas ja sitten, jaha, poikaa ei näykään, missäs se on.

Äkkiä takaisin auton toiselle puolen. Ei poikaa. Ei myöskään auton sisällä. Eikä siellä toisella puolen. Mä koetin kysyä siskolta, tiesikö se, mihin veli oli lähtenyt, mutta sen vakiovastaus: ”Minä en muista”, ei tähän paljon auttanut. Okei, olisiko tuolla trampoliiinien luona? Ei näy. Pienoismallien puolella? Ei näy. Rupeanko kyselemään kaikilta ohikulkijoilta? Huutamaan kovaan ääneen? Ryntäänkö etsimään jonkun kuulutussysteemin? MItä sillä edes oli päällään? Olisiko noi palomiehet nähneet (niiden noin seitsemänsadan muun lapsen yli), mihin se meni?

Puhelin soi. ”Hei, teidän poika taitaa etsiä sua. Ollaan tässä trampoliinien luona.”

Mun kiitokset lapsen napanneelle äidille ei olleet missään suhteessa helpotuksen määrään. Eikä häpeän. Oikeasti, ei mulla ole näitä kuin kolme, enkä silti saa niitä pidettyä kasassa. Ja kuka hukkaa lapsensa Lapsimessuille? (No niistä kuulutuksista päätellen kyllä joku muukin.)

Mitä tästä opimme?

1) Varmista, että lapset tosiaan tietää, mitä on tapahtumassa ja mitä niille sanot.

2) Sama juttu kuin kissojen kanssa: ei ne yleensä kovin kauas heti lähde.

3) Se puhelinnumerolla varustettu nimilappu. (Voisikohan niille tatuoida sen puhelinnumeron vaikka niskaan?)

4) Jos näet vähän eksyneen näköisen lapsen, niin kiitos kiitos kiitos, kun nappaat sen kiinni ja selvität omistajan.

5) Nyt on kyllä puhuttu myös siitä, että jos eksyy, pitää jäädä paikoilleen odottamaan, ja jos vieressä on joku aikuinen, niin kysyy siltä, missä äiti on.

No, sitten puhallettiin saippuakuplia, testattiin curlingia, syötiin banaanit, istuttiin poliisimoottoripyörän selässä, silitettiin rottaa, nähtiin sinisiä sammakoita ja ostettiin metrilakut. Ja sitten olikin aika lähteä kotiin.

Yöllä kello kahdeksan ja yhden välissä poika ehti herätä kuusi kertaa huutamaan mua. Mutta niin se vaan tänään häipyi kaupan kassalta ovien taakse näkymättömiin. Että ilmeisesti traumat ei olleet pysyvää lajia. Ja kaikki oli sitä mieltä, että Lapsimessuilla oli tosi kivaa, joten ehkä sitten ensi vuonna uusiksi. Paitsi sitä eksymistä.

lapsimessut lakut

Vähän jo nuutuneet messuilijat valmiina kotimatkalle.

Mites teidän Lapsimessut? Kävittekö? Eksyittekö? (Lapsihan on sitä mieltä, että minä olin se joka eksyi.) Tykkäsittekö?

Ja pliis, kertokaa joku, että olette hukanneet lapsenne (ja sitten löytäneet ne taas).

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Mä hukkasin meidän vanhimman kerran Meksikossa, poika taisi silloin olla ehkä kolmen vanha tai jotain sinnepäin. Lapsi oli ajelemassa sähköautolla isolla aukiolla iltahämärissä. Aukiolla oli paljon lapsia ja autoja ja mä rupesin jossain vaiheessa vahingossa seuraamaan väärää lasta katseellani. Yhtäkkiä huomasin, ettei omaa poikaa näykään missään. Kaikenlaista ehti käydä mielessä sen viiden minuutin aikana kun poika oli hukassa… Hän ei itse tiennyt kadonneensa, olipahan vain lähtenyt ajamaan vähän pitemmän lenkin. Ehkä ihan hyvä niin – välttyi niiltä kamalilta hätäännyksen tunteilta joita itse tilanteessa tunsin!

    Sinänsä hyvä, ettei lapselle jäänyt tilanteesta mitään traumoja kuitenkaan. Se tiesi, että äiti löytää sen ennen pitkää, niin luulen.

    • 1.1

      sanoo

      Huh, ulkomailla häviämiseen sisältyy kyllä vielä ihan ekstra-annos hätäännystä. Lapsi kyllä pelästyi perusteellisesti – mutta ei se sitten tosiaan sen menohaluja näytä hillinneen, kai se tosiaan luottaa siihen, että jostain mä aina ilmaannun.

  2. 2

    sanoo

    Mä oon hukannut lapsen vekarakirppikselle – onneks se ei ole iso paikka. Sit on vaan ollut miettimistä, mihin hyllyyn palauttaisin sen keräämät ostokset. Sen sijaan muistan itse kadonneeni, ainakin kerran Irlannissa. Osasin kyl hetken mietittyäni suunnistaa takas hotellille kun huomasin että muut oli kulkeneet jonnekin muualle kuin minä, siellä äiti olikin jo soittamassa poliiseja paikalle.

    • 2.1

      sanoo

      Mäkin olen huomannut, että yllättävän hyvin lapset saattaa muistaa paikkoja ja reittejä, vaikka sitä kuvittelee, että ne kulkee vain ihan matkustajina mukana. Vaikka ei siihen nyt kyllä tietenkään täysin voi luottaa.

  3. 3

    Hilma sanoo

    Mä hukkasin 2-vuotiaan Citymarkettiin… Kävelin kenkähyllyn edestä ja lapsi ilmoitti menevänsä toiselta puolelta – eikä sitten ilmestynytkään hyllyn takaa. No, minä fiksuna meinasin, että on mennyt läheiselle leluhyllylle (sinnehän kaikki lapset yleensä kaupassa ensiksi menee! Joo-ei). Aikani kierreltyä ja yhden myyjän pelästyttämisen jälkeen, lapsi löytyi kosmetiikkaosastolta levittämästä vaseliinia naamaan. Kassamyyjällä oli hauskaa, kun mentiin kiiltävänaamaisen lapsen kanssa maksamaan puoliksi käytettyä vaseliinipurkkia…

    • 3.1

      sanoo

      Mä en ole juuri käynyt meidän pienten kanssa isoissa kaupoissa sen jälkeen, kun ne ei enää istuneet rattaissa, sehän on ihan mahdotonta, kun hyllyjen taakse ei näe ja niitä rivejä on loputtomasti. Mutta aika hauskaa, että kosmetiikkaosasto oli sitten se, joka oli vetänyt puoleensa. 😀

  4. 4

    pilami sanoo

    Meillä ei ole menty toistaiseksi hukkaan, kun lapsi osaa tosi tehokkaasti ja kovalla äänellä huutaa äitiä jos katoan näköpiiristä. Etu kai sekin, että ei ole hiljainen lapsi joka hätääntyisi ja menisi esim. piiloon nyyhkyttämään. Mä olen useastikin kertonut lapselle just jossain kaupassa mitä pitää tehdä jos äiti tai isä menee hukkaan. Ja korostanut, että äiti ja isä kyllä aina sitten etsii lapsen käsiinsä eikä takuulla lähde kaupasta tms. ilman lastaan. Että ”ei tarvitse hätääntyä, jos menet hukkaan niin sitten etsitään toisemme”.

    Mut kyllä se tunne on kauhea, kun yhtäkkiä ei näe lastaan. Se on kyllä koettu vaikka ei varsinaisesti hukkaan olekaan menty. Se kun tajuaa, että lasta ei vaan näy missään. Kuopus on alle 2-v ja siinä on se huono puoli, että se ei vielä vastaa huhuiluihin. Tosi hankalaa.

  5. 5

    sanoo

    Mun lapsi herätti jo vähän yli vuoden ikäisenä pahennusta (äitään kohtaan) juoksentelemalla tiehensä Itäkeskuksen kirjastossa.

    Karjuin sen nimeä hädissäni hyllyjen välissä ja suunnistin käkätystä kohti. Ei ollut yhtään hauskaa, minusta.

    • 5.1

      sanoo

      Kirjasto on ihan mahdoton, hyllyjen välejä riittää, eikä saisi edes huutaa. Ja jos ne keksii ruveta repimään kirjoja hyllystä, niin sitten vasta onkin riemu irti. Nämä yritti tänään alkaa piilosta keskenään kirjastossa, mutta onneksi mä sain ne parkkeerattua parin koirakirjan ääreen siksi hetkeksi että vilkaisin hyllyyn itsekin.

  6. 6

    sanoo

    Meidän kuopus on kadonnut kaksi kertaa. Molemmat tapahtuivat noin nelisen vuotta sitten (eli hänen ollessaan noin neljävuotias). Eka katoaminen tapahtui juuri Lapsimessuilla, toinen Kampin kauppakeskuksessa. Hän ihan vain leikki piilosta meidän muiden kanssa….molemmilla kerroilla jouduimme turvautumaan vartijoiden apuun. Ja täytyy sanoa, että kummassakin paikassa vartijapalvelut osoittautuivat loistavan hyviksi eli poikamme oli luonamme ihan kolmessa-neljässä minuutissa. Mutta aikamoisia kauhunminuutteja ne olivat meille vanhemmille (kun toki oltiin jo häntä ehditty etsiä jonkin aikaa ennen kuin vartijoille ilmoitettiin).

    Tänä vuonna Lapsimessuilut sujuivat erittäin mallikkaasti, nyt pojat ovat sentään jo 10 v ja 8 v. Heitä kiinnosti pienoismallipuoli ja siellä viihtyivät miehen kanssa tuntitolkulla. Minä sain sillä välin kiertää lapsimessut ja kädentaitopuolen kaikessa rauhassa.

    • 6.1

      sanoo

      Mäkin ajattelin ensin, että kyse on piilosleikistä – edellispäivänä juuri pyyhin tuskanhikeä, kun samainen lapsi hävisi koulun aulasta, eikä vastannut huutoihin, sitten onneksi näin portaiden alla heilahtavan jalan. Se on ehkä tämä ikä, ettei oikein vielä tajua, mitä voi leikkiä ja mitä ei.

      Mä olin ajatellut katsoa lasten kanssa pienoismallipuolenkin, luulen, että kaikki olisivat tykänneet, mutta väsy tuli ensin. Mutta kiva kyllä, kun on isompiakin (ja miehiä 😉 ) kiinnostavia juttuja samoilla messuilla.

  7. 7

    sanoo

    Tuttu kuvaaja!
    Hei vielä kerran kiitos – mä aloin jo katua koko menoa ennen kuin sunnuntaiaamuna lähdettiin liikkeelle 8.40 (villiä!) ja siellä oli superkivaa! Mä hukkasin pari kertaa lapsen, vaikka aikuisia oli yhtä monta kuin lapsia – hukkasin kyllä mumminkin kerran.
    Eilen hukkasin pallomereen (mikä oli jo vähän noloa, kun ei ollut mikään pallomerten Atlantti kuitenkaan).

    Sulla oli kyllä todella pro-ote messuviikonloppuun.

    • 7.1

      sanoo

      Pallomerten Atlantti. 😀 Mutta ne on kyllä petollisia, ja sitten jos lähtee sieltä pelastamaan hukkunutta, niin aina pyllähtää itse sinne sekaan, ja runnoo vielä jonkun toisen lapsen alleen.

      Kiva että messuilla oli kivaa!

  8. 8

    Meikku sanoo

    Muksut on nyt 8 ja 9 ja hukkaan niitä edelleen säännöllisin väliajoin. Adhd-pojan keskittyminen katkeaa nopeasti ja jos vähänkään on itse muissa maailmoissa, niin poikaa ei kohta enää löydä. Tytär taas seuraa veljeään ja tsadam, molemmat hukassa. Viimeksi toissa viikolla Lahdessa Kauppakeskus Karisman Citymarketissa muksut hävisivät. En osaa enää panikoida asiaa, molemmat osaavat melko fiksusti toimia huomatessaan olevansa hukassa. Nytkin kävelivät infoon, josta pyysivät kuuluttamaan äitiä. Välillä tuntuvat tekevän häviämisiä tahallaankin, kun haluavat jäädä katsomaan jotain.

    • 8.1

      sanoo

      Toi on kyllä hyvä, että lapset itse tietää, miten toimia, silloinhan ei mitään isoa hätää pääse syntymäänkään. Noissa pienissä on juuri se, että ne hätääntyessään toimii täysin päinvastoin kuin pitäisi: rupeaa ryntäilemään ties minne eikä ainakaan suostu kenellekään aikuiselle puhumaan.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *