Liikunnan riemua

käsilläseisonta

Käsilläseisonta. Toistetaan noin viisitoista kertaa, kolmesti päivässä.

Mä olen aloittanut liikunnan. Ei kuulosta mitenkään erityisen yllättävältä näin syksyn alussa, mutta kun kyse on musta, niin tää on melkoinen uutispommi. Ja ei tämä vielä mitään, mutta mä olen käynyt lenkillä, nyt jo kolme kertaa, niin uskallan kirjoittaa siitä jo blogiinkin. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt – no ei nyt vielä kahtakymmentäkään vuotta.

Toki mä olen lapsena ja nuorena liikkunut, jumpannut ja ratsastanut ja harrastanut fyysistä teatteria ja tanssia, mutta aina mä olen kyllä ollut perusluonteeltani aika laiska, ja liikkeelle lähteminen on aina tuntunut melko ylivoimaiselta. Ja juoksemisesta mä en ole kyllä ikinä erityisesti tykännyt. Lasten syntymän jälkeen mä olen onnistunut käymään parin kuukauden pätkiä pilateksessa kun sitä järjestetään meidän talon kerhohuoneella (tekee muuten todella hyvää kaksosten runtelemalle keskivartalolle) ja yhden kauden kävin taitoluistelussa kun aikuisten alkeiskurssi oli samaan aikaan esikoisen luistelukoulun kanssa – se oli tosi kivaa, mutta nyt harjoitusajat olisi joskus myöhään illalla, enkä mä sellaiseen pysty. Pari kertaa kävin vesijuoksemassa samaan aikaan uimakoulun kanssa, mutta se on aika märkää ja kylmää se vesi.

No keväällähän oli se blogisteja villinnyt mutsien kymppi -juoksuhaaste, josta mä olin vähän käärmeissäni, koska en siis tosiaan tykkää juoksemisesta. Mutta täytyy sanoa, että varsinkin Liina on onnistunut kirjoittamaan siitä niin vetävästi (erityisesti mä tykkäsin tästä jutusta jossa oli havainnollistava käyrä siitä, kuinka pöljältä juoksemaan lähteminen tuntuu kun aikaa on kulunut), että ehkä jotain jäi kytemään. Joka tapauksessa mä totesin, että ihan hyvä olisi vähän liikkua, kunto kohenisi ja varmaan yöunetkin paranisi, mutta koska ongelma on se, että ei ikinä ole aikaa, niin täytyy keksiä joku todella vähän aikaa syövä liikuntamuoto.

Mun keksintö oli sitten se, että hölköttelen pari kertaa viikossa takaisin kotiin vietyäni ensin esikoisen bussilla kouluun. Laskin, että bussilla palaamiseen verrattuna aikaa menee noin 20 minuuttia enemmän ja pääsen kuitenkin liikkumaan aamulla, joka on mulle paras aika (illalla en saa unta jos erehdyn jotenkin urheilemaan). Ja lapsen taitoluistelun oheisharjoitustenkin aikana kiersin sellaista lenkkipolkua. Eräs Tuntemani Äiti kertoi löytäneensä netistä jonkun juoksuohjelman, jossa juostaan minuutti viiden minuutin kävelyjen välissä, ja se kuulosti mulle juuri sopivalta. En tiedä, löysinkö saman juoksuohjelman, mutta saman kuuloisen kuitenkin. Tosin mä olen jo huijannut ja juossut neljäkin pätkää että pääsisin kotiin asti.

No joo, en voi sanoa kokeneeni mitään valtavaa liikunnan riemua, mutta hyvä olo oli hölköttelyn jälkeen, vaikka olen ollut liikkeellä mun 12 vuotta vanhoissa tennareissa kun en löydän lenkkareitani mistään (tosin ne onkin 22 vuotta vanhat, eli niidenkin juoksuominaisuudet on voineet vähän kärsiä). Mutta on se silti kummallista, mihin se liikkumisen tarve ja riemu katoaa? Kun katsoo noita 3-vuotiaita jotka liikkuu joka paikkaan juosten, ja 7-vuotiasta joka järjestää kaverinsa kanssa puolentoista tunnin jumppaharjoituksen (sisälsi myös pari esitystä), niin ei voi kuin ihmetellä: olenko mä joskus ollut tuollainen? Mitä sitten tapahtui? Opin lukemaan?

Oletteko te aloittaneet liikuntaharrastuksia näin syksyn kunniaksi?

Klikkaa linkkiä ja seuraa blogia bloglovinin kautta tai blogilistalla – tai tykkää Leluteekistä facebookissa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    JEE! Hatunnosto ja sellainen maaninen riemuläiskintä selälle!

    Ahem.

    Olen miettinyt tuota liikuntaintoasiaa itsekin, mutta parhaan muistikuvani mukaan en ole IKINÄ ollut yhtä innokas liikkuja kuin lapseni on nyt. Oikeasti koko homman riemu on pitänyt opettelemalla opetella aikuisiällä.

    Tosin opin lukemaan 5-vuotiaana, että voihan olla, että siinä sitä ennen oli joku autuaasti unohdettu aktiivisuuskausi, jossa tykkäsin vipeltää.

    • 1.1

      sanoo

      Sama juttu, mäkin opin lukemaan 5-vuotiaana, mutta en kyllä muista sitä ennenkään vipeltäneeni. Kun taas mun pikkuveli joka luki vielä paremmin, enemmän ja nuorempana lähti myös innoissaan 5-vuotiaana vanhempien kanssa Lappiin vaeltamaan ja on nyt aikuisenakin sellainen liikunnallinen. Tosin mua ei kyllä myöskään viety vaeltamaan, että kyllä se varmaan on vanhempien vika.

  2. 2

    Onna sanoo

    Kylläpäs tuntui lämmin läikähdys sydämessä, kun joku puhuu ihan kuin minä. Paitsi etten minä juokse. Mulla on seiskaluokalle hankitut lenkkarit, jotka on ihan valkoiset. Eikä taatusti ole niitä pesty koskaan. Se kertoo eniten mun juoksuista. Lisäksi huomautan, että mun seiskaluokan aloituksesta on aikaa 21 vuotta.

    Lapsuuden ja nuoruuden (ja aikuisuuden joulunaikojen) ainainen riesa on ollut pirteä äitini, joka häiritsee lukurauhaani säännöllisesti samalla repliikillä: ”Nyt kyllä voisit mennä vähäksi aikaa ulos.” Kun minut sitten on saatu kiskottua, tuupittua ja työnnettyä ulkoilmaan, kävelen mielelläni pitkiäkin lenkkejä, enkä ihan hitaasti. Mutta kun se lähteminen, se on niin tuskallista.

    Harkintaan on otettu säännöllinen kävelylenkkeily, enää toteutus uupuu.

    • 2.1

      sanoo

      Heh, mun lenkkarit on hankittu ysiluokalle 😀 – hienot on, tosin pari koiraa on ehtinyt niitä järsiä. Ja siis nyt ne on jossain hukassa (mä olen mielestäni totta kai säilyttänyt niitä eteisen kaapissa sitä hetkeä varten kun kiskaisen ne jalkaani ja pyrähdän juoksuun).

      Ja joo, aina komennetaan ulos. Muistan yhdenkin hiihtoloman joka pilattiin täysin sillä varjolla että mulla oli muka mustat silmänaluset. Kävely on kyllä kivaa, mulla sitä vain (vähän yllättävästi) rajoittaa koira – sen kanssa ei voi kävellä kovin lujaa, kun se koko ajan nuuhkii jotain, ja ilman koiraa käveleminenhän taas on ihan tuhlausta.

  3. 3

    bleue sanoo

    Minä jatkoin viime vuonna aloittamaani tanssia ja sitten käyn kävellä käpyttämässä lenkillä, joka on elinehto selälleni. Raskausten jälkeinen kroppani on myös vaatinut ottamaaan lihaskuntoa ja venyttelyä lähes päivittäiseksi (eipä kyllä jaksais aina yhtään). Pakko liikkua, muuten on ihan romuna. Ja toisaalta saan siitä myös virtaa sekä sikana hyvää mieltä. Win-win.

    • 3.1

      sanoo

      No mä olen jostain syystä pysynyt kohtuullisen kasassa ihan liikkumatta – tää taatusti kostautuu jossain vaiheessa. Ihanaa jos löydät aikaa tanssille, se tekee niin hyvää sekä kropalle että mielelle.

  4. 4

    sanoo

    Täällä! Mutta ostin uudet juoksukengät ensin. Isommat lapset kun polkee pyörällä ja nuorimmainen hihkuu vauhtia rattaissa, niin saamme aikaiseksi ihan kivan iltalenkin. Tavoitteena on vielä saada koko perhe ulkoilemaan yhtä aikaa.

    Juoksu on vanhan opiskeluaikaisen (siis vain 15 v!) harrastuksen lämmittämistä. Ei se mitään ”oikeaa” juoksemista silloinkaan ollut, mutta muistan käyneeni lenkillä. Muuten mä urheilen nyt puutarhassa kuoppia kaivaen ja puissa kiipeillen (käy kuntosalista). Ja koko ajan olen käynyt tanssitunneilla 1-2 krt/vko.

    Keskimmäisen raskauden aikaan kävin pilates/putkisto-kurssilla ja siltä on jäänyt erinomaiseksi tavaksi venytellä kerran pari päivässä. Ihan ehdotonta, sanon minäkin!

    Ja sitten tietty vielä äidin kyykkyyn ylös ja miks-mää-joudun-keräämään-teidän-lelut -jumppa pitää vetreänä.

    • 4.1

      sanoo

      Mä ajattellin, että lenkkareiden osto olisi huono enne, mutta kai jossain vaiheessa on pakko investoida – sitten kun juoksen kolme minuuttia kerrallaan?

      Pilates on kyllä mahtavaa, mutta mä en saa sitäkään aikaiseksi itsekseni. Kerran jopa etsin videoita netistä, ja ihan kivoja löytyikin, mutta se jäi siihen kertaan. Mutta onneksi nyt jatkuu ryhmäharjoitukset.

      • 4.1.1

        sanoo

        No ei mulla olis ollut niihin kenkiin varaa, mutta jos ne vähän motivoisi? Lenkkeily oli sitä paitsi miehen idea ”lapsille hoitaja ja yhdessä juoksemaan” vs. syömään…

          • 4.1.1.1.1

            sanoo

            No niin, tänään kävimme oikealla saunalenkillä! Kunto kesti hyvin pikku matkan, kengät toimi ja seura myös. Vaikka kuinka pinnistin niin valitettavasti vielä yks avainsana: tena lady, arrggh!

          • 4.1.1.1.2

            sanoo

            Vau, mainiota! Paitsi tämä viimeinen – saas nähdä kun mun juoksuvauhti kasvaa kävelyä nopeammaksi että miten käy…

  5. 5

    sanoo

    Hah, mikä sattuma! Tänään juuri toin lapset lenkkareilla ja juoksin kotiin! Mulla on tapana käydä lenkillä noin puolen vuoden välein. Nyt vois vaikka yrittää kerran viikossa… Huhhuh. Voi tehdä tiukkaa, mut yritän, jos näen sutkin lenkkareissa!

    • 5.1

      sanoo

      Musta ei kyllä toistaiseksi ole kirittäjäksi siltä suunnalta, mies vie aina aamuisin pienet ja mä vien esikoisen Munkkivuoreen – sieltä on lyhyempi matkakin köpötellä kotiin. 😉 Mutta tää on musta ajankäytöllisesti niin nerokas suunnitelma, että ehkä mä jatkan siinäkin vaiheessa kun aamuvuoro siirtyy mulle kokonaisuudessaan.

  6. 6

    Eräs Tuntemasi Äiti sanoo

    Se juoksuohjelma, josta kerroin, oli julkaistu MeNaiset Sport-lehdessä (3/2012). Siinä oli hyvin löytämäsi kaltainen juoksuohjelma, mutta lyhyempänä versiona, kuukauden kuntostarttina. Eli juoksu”luku”järjestys oli kuvattu vain neljälle viikolle. Mutta kovin samantapainen, 3 krt/vko ja kevyttä intervalliharjoittelua. Itse otin keväällä tavoitteeksi toteuttaa tämän kuntostartin noin neljän kuukauden kuluessa, ja juosta 2 krt/vko. Heinä- elokuussa oli yli kuukauden tauko, mutta muuten olen melko hyvin pitäytynyt suunnitelmassani. Nyt tosin juoksen edelleen kolmannen viikon ohjelman mukaan (kauhee hiki siinä tulee, kääks). Noudatan ohjelmaa ”Tavoitteena 5 km” eli sitä aloittelijahommaa. Vaihtoehtoina olisi lehden kohderyhmä huomioiden tietenkin myös ”tavoitteena 10 km” ja ”tavoitteena puolimaraton”. Kesällä 2012 menin juurikin siiihen helppoon, että reteästi aloitin treenaamisen tavoitteena 10 km, mikä oli ihan liian hurja aloitus ja into lopahti pian. Tällä kertaa otin nöyrän asenteen, että OK, olen siis rapakunnossa, joten babysteps, babysteps. Mut mun lenkkarit on ilmeisesti ihan bränikät verrattuna teitin monoihin, kun ovat kuitenkin peräisin vasta lukion tokalta 😀

    • 6.1

      sanoo

      Joo, tää hissuttelu tuntuu vähän hassulta, mutta kun eilen juoksin peräti kaksi minuuttia putkeen, niin oli se aika pitkä aika. 😉 Tavoite on, että ennen lumentuloa juoksisin jo Oulunkylän jäähallin vieressä olevan polun, 1,6km – tai kerkeäisin ainakin kiertää sen kaksi kertaa esikoisen oheisten aikana. Jos vain löytäisin ne mononi jostain…

  7. 7

    sanoo

    En syksyn kunniaksi, mutta aloitin treenihommat viime marraskuussa 2-3krt viikossa 45-75min kertallaan, lähinnä aerobista liikuntaa (lenkkeily/crossing). Painoa on lähtenyt vähän, lihasta tullut lisää ja olo ja jaksaminen kohentuneet reippaasti, mikä olikin ensisijainen tavoite.

    Juuri eilen tajusin, että olen oikeasti liikkunut kohta vuoden ajan ihan joka viikko 2-4krt, mitä ei ole tapahtunut vuosiin tätä ennen. Aika hieno fiilis tuli,

    Ja tulihan sitä kiskaistua Naisten kymppi juoksematta vuoteen sitä ennen ja ihan kohtuullisella ajallakin vielä. Ihme.
    http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2013/05/26/kymppi-kylmiltaan-miten-juosta-10-km-vuoden-juoksutauon-jalkeen/

    • 7.1

      sanoo

      Vuosi säännöllistä liikuntaa lasketaan varmaan jo elämäntapamuutokseksi, aika hienoa! Ja kiva kuulla että siitä on tullut hyvä ja jaksava olo, sitä mäkin toivon.

      Mä tässä juuri muistelin, että jaa, kyllä silloin kerran lukiossa innostuin juoksemaan 10 kilometriä putkeen. Nyt ei kyllä lähtisi, vaikka eihän siitä ole kuin se 20 vuotta…

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *